helpottaako koskaan??

Erosta jo 8 kk, eikö tää tuska ala jo helpottaa? Yritän nykyään aktiivisesti kääntää ajatukseni toiseen suuntaan, kun pahaolo iskee. Kyllähän se toimii, ainakin jonkin aikaa, mutta tuska palaa aina uudelleen ja uudelleen. Ei oikein jaksaisi enää, mutta ei muutakaan voi. Tiedän että surulliset ajatukset ovat omia tuotoksiani ja vain minä voin lopettaa ne. Mutta miten se tuntuukin aina siltä, että kaikki tunteet iskevät epämääräisesti ulkopuoleltani kuin salama kirkkaalta taivaalta. Omat paikoilleen jämähtäneet hermosolunihan ne pääni sisällä soittavat samaa levyä kuukaudesta toiseen. Aivopesu voisi olla hyvä juttu, tai sähköshokit.
4898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ero, kuolema. Ei olla paljon metsässä kun on sanottu niistä toipumisen kestävän vuoden. Ainakin, jotkut manaavat neljääkin vuotta. Vuosi menee kuin samassa unessa. Vuodenaikojen ja juhlapyhien eläminen jo toistamiseen yksin alkaa helpottaa. Keskity elämään niin, että nautit jostain pienestä edes viikoittain. Uusi harrastus? Jotain johon uhraat mielenkiintoasi. Vähitellen uudesta elämästä tulee rutiini, jossain välissä teet havaintoja mielenkiintoisista ihmisistä... Tsemppiä!

Äänestä

Mulla on myös erosta 8 kuukautta ja oon päässy ihan hyvin yli. Joskus, muutaman kerran kuukaudessa ajattelen exääni ja tulee ikävä yhdessäoloa. Aluksi ero oli kauheaa, koska olimme olleet yhdessä yli kolme vuotta ja siinä ajassa kerkes tottuun toiseen ja yhdessäoloon. Mutta nyt näen eron hyvät puolet ja sen että meillä ei ois ollu yhteistä tulevaisuutta, ainakaan onnellista sellaista. Tyttö jätti mut toisen pojan takia ollessani armeijassa. Ei jaksanu oottaa. En kuitenkaan ole enää katkera exälleni. Elämä jatkuu ja joskus löydän toivottavasti toisen tytön jonka kans onnistuu paremmin.
Mut voimia sulle! Ei kannata ajatella exää liikaa, se ei auta eikä todellakaan helpota oloa! Ajattelemalla sä et sitä takasin saa, eikä mun mielestä vanhaa soppaa ees kannata yrittää hämmentää. Siitä ei tuu mitään!

Äänestä

Omasta erosta kohta vuosi ja yhä vain ajattelen häntä käytännössä joka päivä. En tiedä miksi, mutta se vie voimat...täysin. Olen yrittänyt päästä irti, mutta tuska vain kestää ja kestää, ei kai lopu koskaan. Ja kauheinta tässä on, etten tiedä miten enää rakastua, tuntuu, etten pysty enää rakastumaan. Kaikki on tyhjää, sydän ei jaksa.

Äänestä

hakeuduin tänne palstalle ku ei oikein muutkaan palsat mua kuvasta.kaikki mitä kirjotit tuli kun suoraan mun elämästä,paitsi et mun juttu loppu 5kk sitten kokonaa.mä sekoon jos tää sama kauheus jatkuu vielä 3kk.mutta vieläkää ei moneks päiväks helpota kerrallaan,eli kyl se 8kk täyttyy nopeasti ja huomaan olevani samassa jamassa kuin nyttenkin.kyl tekee monesti mieli paeta täältä kokonaan...ihmettelen vaan miksei se lopu jo itsestään.ku ei jaksais vaan yrittää kun sisimmässäni en haluu täs maailmas mitää muuta kun tämän henkilön takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


immer wieder kirjoitti:

Erosta jo 8 kk, eikö tää tuska ala jo helpottaa? Yritän nykyään aktiivisesti kääntää ajatukseni toiseen suuntaan, kun pahaolo iskee. Kyllähän se toimii, ainakin jonkin aikaa, mutta tuska palaa aina uudelleen ja uudelleen. Ei oikein jaksaisi enää, mutta ei muutakaan voi. Tiedän että surulliset ajatukset ovat omia tuotoksiani ja vain minä voin lopettaa ne. Mutta miten se tuntuukin aina siltä, että kaikki tunteet iskevät epämääräisesti ulkopuoleltani kuin salama kirkkaalta taivaalta. Omat paikoilleen jämähtäneet hermosolunihan ne pääni sisällä soittavat samaa levyä kuukaudesta toiseen. Aivopesu voisi olla hyvä juttu, tai sähköshokit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu