Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vanhurskas antaa omastaan säästelemättä

26. Aina on hartaasti haluavia, mutta vanhurskas antaa säästelemättä. (Sananlaskut 21:26)

Onko Luterilaisuudessa tämän kaltasta hurskautta, vai kerätäänkö ennemmin aarteita maan päälle, ja pidätetään kädet antamasta sinne missä puutosta tiedetään olevan?

Armoa voi olla turha odottaa, jos itse ei ole ollut armollinen niitä kohtaan, jotka olisivat voineet armon teoistasi saada helpotusta.

Jokainen niittää sen, minkä on kylvänyt, eli kylväkää hurskaudessa hyvää tehden, älkää itsekkyydessä ja ahneudessa, sillä sen loppu on rangaistus, armottomien osa, mutta hurskaan osa on hyvä.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FUCKIFUUU

      Luterinen kirkko antaa alle 0,5% köyhille taloudellista apua. Rahallisesti tämä on n.15 miljoonaa, samaan aikaan kirkko kerää köyhiltä n. 30 miljoonaa euroa kirkollisveroja, tosin tämän maksaa kuntien sosiaalitoimet, jolloin ne ovat poissa harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta.

    • Niin, jokaisen kristityn pitäisi pysähtyä tämän äärelle. Eikä vain luterilaiset vaan aivan kaikki kristityt.

      Olenko antanut tarvitseville? Osaanko luopua edes siitä liiasta, jota on kertynyt ja jota en tarvitse jokapäiväiseen elämään?

      No, tämä opetus hautaan häivyttää nykymaailmassa pois. Onhan se vastoin tätä markkinataloutta, jossa idea on kerryttää maallista mammonaa mahdollisimman paljon. Suorastaan suututaan jos joku uskaltaa mainita tästä. Jeesus puhui siitä erittäin usein.

      • Juu. Tuon sananlaskun mukaan meikäinenkin sopii vanhurskaan kaapuun. Mutta en ole edes uskossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2122
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1808
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      30
      1760
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1520
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1471
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1392
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1354
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1312
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1271
    Aihe