Sain tässä kutsun puhelimella siskoni tyttären syntymäpäiville päivää ennen juhlia ja minulle toistettiin useita kertoja ettei ole pakko tulla, ettei sekään eikä se tuu.
Kutsu osoitettiin vain minulle vaikka perhettäkin on. No katsoin parhaaksi olla menemättä. Tuntuuko kenestäkään tutulta? Meille kyllä tullaan viettämään esim. juhannusta koko perheen voimin ja juhannuspöydässä jo ilmoittivat et tässä sitä taas istutaan puolen vuoden päästä joulua viettäen. Taidan tosin olla matkoilla ensi jouluna.
kutsu juhliin
4
76
Vastaukset
- tuttuaon
Hävytöntä.
Ei sun tarvitse olla "matkoilla". Sanot vain, että haluat olla oman perheen kesken juhlapyhinä. Vastavuoroisuuden puutteen takia lopetin sukulaisten ilmaishotellina toimisen jo vuosia sitten. Olen tosi tyytyväinen tilanteeseen. Myös siihen, ettei enää olla kovin paljon yhteyksissä. - ilman_kutsua
Mieheni sukulaispoika kutsui mieheni synttäreilleen, muttei minua. Aika oudolta tuntui ja loukkaannuin syvästi - olin paikalla, kun poitsu esitti tuon kutsun, ei katsonutkaan minuun ja sanatkin olivat "Tuu mun synttäreillä käymään, siel on kakkua ja kahvia".
En olisi kehdannut mennä vaikka mies olisi mukaan vaatinutkin, mutta eipä onneksi mennyt miehenikään. Aika töykeää käytöstä siltä pojalta. Ikää hänellä 15v. Meille tuo poika kyllä änkesi ihan kutsumattakin yksille synttäreille.- fdgsdfsg
Tuon ikäinen nuori nyt ei välttämättä ole perillä korrektista etiketistä kaikenmaailman synttärikutsuja koskien. Todennäköisesti kutsuisi mieluummin kavereitaan tai ikäisiään, mutta äiti oli pakottanut kysymään miestäsikin. Ei kannata niin kamalan henkilökohtaisesti loukkaantua tuollaisesta, vähän tilannetajua vanhempana ihmisenä.
- ilman_kutsua
fdgsdfsg kirjoitti:
Tuon ikäinen nuori nyt ei välttämättä ole perillä korrektista etiketistä kaikenmaailman synttärikutsuja koskien. Todennäköisesti kutsuisi mieluummin kavereitaan tai ikäisiään, mutta äiti oli pakottanut kysymään miestäsikin. Ei kannata niin kamalan henkilökohtaisesti loukkaantua tuollaisesta, vähän tilannetajua vanhempana ihmisenä.
Joo sie et tiiä millanen se poika on. Se käy sylkemässä miun auton tuulilasiin ja hymähtelee ja irvistelee aina kun yritän puhua sille. :D
Se perhe ei vietä kaverisynttäreitä, vaan ovat hyvin sukuyhteisökeskeisiä ja kutsuvat yleensä vain sukulaisia...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454930Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201791Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525