Olen 27-vuotias nainen ja olen syönyt pahaan aikuisiän akneen Diane Nova-merkkisiä ehkäisypillereitä noin neljä vuotta. Olen avioliitossa ja suhteemme alkuaikoina seksielämämme oli todella vilkasta, hyvää ja molempia tyydyttävää. Nyt kuitenkin kärsin totaalisesta mielenkiinnon puutteesta seksiin, sitä on enää ehkä pari kertaa kuussa. Mieheni on edelleen seksuaalisesti aktiivinen ja haluaisi rakastella. Avioliittomme on todellakin kriisissä tämän haluttomuuden vuoksi ja riitelemme jatkuvasti. Alapääni on kuiva kokoajan eikä mikään esileikki ym. saa minua kostumaan. Siksi yhdyntä onkin kamalaa ja sattuu melkein aina jos sitä yritämme. Olen myös jatkuvasti ärsyyntynyt ja pahalla tuulella, joka ei myöskään sovi "entiseen" minääni ennen pillereitä. Minä haluaisin haluta taas, haluaisin olla oma itseni!! Syytän e-pillereitä haluttomuudestani ja haluaisin jättää ne pois, mutta pelkään kuollakseni että akne palaa takaisin, eikä mielenterveyteni kestä sitä enää. Kasvoni ovat nyt siis täysin finnittömät ja parantuneet. Onko olemassa mitään muuta parannuskeinoa akneen kuin nämä kamalat ehkäisypillerit??
e-pillerit, akne ja haluttomuus
4
172
Vastaukset
- avunsaanut
On, Roa. Eli ihotautilääkärille aikaa varaamaan.
- vaihtoehtohoidot
Hei! Itse hormoni kapselia kokeilleena voin sanoa että ihme ettei ero tullut. Musta tuli kauhea sekopää ja halut tiessään. Aivan ällötti ajatus seksistä. Ja olin hermoraunio. Ihan hirveetä. Kokeile ottaa selvää luontaishoidoists\vaihtoehtohoidoista aknen hoitoon. Auttaako ruokavaliohoito\ jokin vitamiinilisä (muistelisin että jonkin vitamiinin puute lisää aknea. Ja toisaalta viljatuotteet pahentaa aknea...et gluteeniton ruokavalio kokeilu vois auttaa...näkisit onko vaikutusta. Mutta jos noin pahat sivuoireet niin älä heitä elämääsi hukkaan ja parisuhdetta pilaa pillereillä!!!;
- hamsutin
Sitä ei ehkä moni lääkäri myönnä mutta tietynlaiset e-pillerit aiheuttavat haluttomuutta. ''Luonto'' on järjestänyt asian niin että munasolun irtoamisen aikaan nainen on erityisen halukas. Siis silloinhan aika on otollinen raskaudelle. Pillerit manipuloivat tätä kiertoa ja tästä seuraa haluttomuutta.
On tunnettu tosiasia että pillerien ansiosta naiset vapautuivat raskauden pelosta. Mutta toisaalta pillerien vuoksi naiset menettivät osan seksuaalisesta halustaan.
Mene lääkäriin, gynekologilta vaadit toisenlaista ehkäisyä. Ihotautilääkäri auttaa iho-ongelmissa. Ehkä akne ei palaakaan vaikka lopetat pillerit. - siinähänse
http://personal.inet.fi/koti/magge/akne.htm
E-pillerit on syvältä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760