Olen käyttänyt, lähinnä kuivan ihon hoitoon, rypyt nyt mulle on ihan yhdentekevää...
Viime tammikuussa aloin käyttään, ollut yllättävän hyvä. Iho ei tunnu enää niin kuivalta. Nyt olen pärjännyt sillä, että käytän perusvoidetta aamuin illoin, ennen täytyi vedellä kolme-neljäkin kertaa päivässä. Myös toisen korvani alapuolella ollut jokin pigmenttiläiskä katosi yllättäen, veikkaisin että se lähti ton kollageenin avulla. :)
0Äänestä
Merri68
Toimii! Eli minulla se on toiminut siten, että ihoni tuntuu entistä kiinteämmältä. Aloitin huhtikuussa käytön.
Vastaukset 4
Vanhimmat

Voihan tossa olla jotain perääkin..
http://www.kansanterveys.fi/tuki-ja-liikuntaelimet/kollageeni-korjaa-ja-ehkisee-nivelten-vaurioita
Ultracollia tarkoitus kokeilla jossain vaiheessa.