Patmokselta alkaa 21:30 hyvä ohjelma kohta

Viimeksi luki että 21 alkaisi mutta itse hyväpuhe alkaa 21:30. Sitä ennen on musiikkia.

Mieluummin kuuntelen Jeesusta rakastavan puhetta kuin Jeesusta rakastavan laulua.

En silti sano ettei musiikiakin saa olla . Puhettakin on aivan riittävästi.

Jos saisin valita niin musiikkia ohjelman aikana max,2 pros ohjelma-ajasta.

http://patmos.studio24.fi/

Lauluahan sieltä kuuluu tälläkin hetkellä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

21:33 eikä puhetta kuulu vieläkään. No, nyt kuuluu Pasin ääni.

Äänestä
  • Joo, se kestää hieman netin kautta :)

    Äänestä

Uusinta, ja olen kuullut en aikaisemmin. Ja Pasi haluaa mun kuuntelevan sen uudestaan.

Jaahas, kertausharjoitusta.

Kuuntelen nyt Pekka Sartolan puhetta youtubesta ja sillä sipuli.

Äänestä
  • Hyvä valinta Pekkakin.

    Äänestä

Kuuntelin hetken.

Patmoksen pojat vaikuttivat aika pessimistisiltä tavoitteensa saavuttamisesta ja valittelivat, etteivät edes kaikki uskovat ole huomanneet, kuinka vakava kohtalo on maailmalle jos kaikilla ihmisillä on oikeus avioliittoon.

Eipä ihmekään, kun ovat pessimistisiä kun heitä on vain muutaman hengen agitaattoriryhmä, eikä kansalaisaloite ole saanut paljoa kannatusta.
Lisäksi useimmat ihmiset ovat huomanneet, että eduskuntaan päätyessäänkin aloite on merkityksetön useista eri syistä.

Äänestä
  • Tarvittava äänimäärä saadaan täyteen.

    Äänestä

  • Ettet sinä Pe.ku ole yltiöoptimisti?. Näitä homojuttuja on ihmishistoriassa kokeiltu ja yleensä ne päättyvät tietyn ajanpäästä, kun huomataan yhteiskunnalliset vaikutukset. Vaikka länsikulttuurissa toistamiseen kokeillaan vapaita suhteita ja aika tuoreasia nykypäivänä, niin jo nyt näkyy vaikutuksia, eikä ne aina ole niitä positiivisia. Tulee vielä se aika, kun kaikki saatetaan normaliuteen. Teidän ongelma oli siinä, että menitte mukaan tuhoamaan kodin, jossa sinäkin synnyit ja avioliitto instituution, vaikka siihen ei olisi ollut tarvetta. Historia kyllä tulee teidät muistamaan, mutta ei mitenkään lämmöllä.

    On sanonta, sen minkä taaksesi jätät, löydät sen edestäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Älälaulamulle kirjoitti:

Viimeksi luki että 21 alkaisi mutta itse hyväpuhe alkaa 21:30. Sitä ennen on musiikkia.

Mieluummin kuuntelen Jeesusta rakastavan puhetta kuin Jeesusta rakastavan laulua.

En silti sano ettei musiikiakin saa olla . Puhettakin on aivan riittävästi.

Jos saisin valita niin musiikkia ohjelman aikana max,2 pros ohjelma-ajasta.

http://patmos.studio24.fi/

Lauluahan sieltä kuuluu tälläkin hetkellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu