mieltä?
Meinaan että toki välitetään puolisosta, mutta on se sellainen kaverisuhde vaan minusta ettei siinä enää sen kummempaa intohimoa tai rakkautta ole. Tai mitä nyt kukakin rakkaudella käsittää, mutta ei sellaista tunteen paloa se ole!
Olen siis mies ja minusta sanoisin, että pääosin avioliitto on aika tylsää...takana yhdessä oloa about lähes 19 vuotta.
Turha siinä on kipinöitä etsiä mielestäni... kaveruus on kaveruutta ja ihastuminen on ihastumista ei näitä voi verrata keskenään tai puhua edes samana päivänä!
Vaimo taas loukkaantuu, kun joskus sanon että avioliitto on lähinnä kaveruutta! Onko se nyt niin paha asia se hyvä kaveruus..? Kaipa jotkut haluaisivat ajatella että avioliitto on jotain tosi Rakkautta isolla ÄRRRÄLLÄ!!
Meinaan että toki välitetään puolisosta, mutta on se sellainen kaverisuhde vaan minusta ettei siinä enää sen kummempaa intohimoa tai rakkautta ole. Tai mitä nyt kukakin rakkaudella käsittää, mutta ei sellaista tunteen paloa se ole!
Olen siis mies ja minusta sanoisin, että pääosin avioliitto on aika tylsää...takana yhdessä oloa about lähes 19 vuotta.
Turha siinä on kipinöitä etsiä mielestäni... kaveruus on kaveruutta ja ihastuminen on ihastumista ei näitä voi verrata keskenään tai puhua edes samana päivänä!
Vaimo taas loukkaantuu, kun joskus sanon että avioliitto on lähinnä kaveruutta! Onko se nyt niin paha asia se hyvä kaveruus..? Kaipa jotkut haluaisivat ajatella että avioliitto on jotain tosi Rakkautta isolla ÄRRRÄLLÄ!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta ei, tai meidän avioliittomme on ensiijaisesti romanttinen parisuhde miehen ja naisen välillä. Tulista intohimoa kesti reilut 10 vuotta, jonka jälkeen enimmät tunteen purkaukset, niin hyvässä kuin pahassakin, hieman laantuivat. Vieläkin, 37 yhteisen vuoden jälkeen, kipinää on jäljellä enkä usko, että se koskaan häviää kokonaan. Intohimoinen rakkautemme on muuttunut lämpimäksi hyvänolon tunteeksi; toista rakastaa ja kunnioittaa sekä ikävöi.
Kaverit ovat minulle asia erikseen. Ystävieni kanssa suhde on erilainen; he ovat erittäin tärkeitä ja jaan heidän kanssaan paljon asioita mutta mieheni tuntee luultavasti minun parhaiten. Meillä molemmilla on aika laaja ystäväpiiri ja heidän kanssaan vietämme paljon aikaa tahoillamme; kahden keskinen aikamme on kuitenkin antoisinta.
Haluan jakaa mieheni kanssa kokemuksia, tunteita, iloja ja suruja mutta paras ystäväni hän ei ole, enkä myöskään halua olla hänen kaverinsa. Olemme mies ja nainen, vaimo ja aviomies ja varmasti hieman vanhanaikaisesti ajattelemme mutta meitä sitoo yhteen juuri tuo romantiikka, intiimi yhdessäolo ja selkeät roolit miehenä ja naisena.
Kiiman ja kiintymyksen keskinäinen suhde muuttuu vuosien saatossa mutta en kutsuisi sitä kaveruudeksi.
Jos fyysinen kipinä jostakin syystä, esimerkiksi sairaudesta johtuen hiipuu, niin ehkä siellä vastassa sitten on kaveruus.
Tosin, ilmeisen arkipäiväisistä asioista johtuvat näkemyserot aiheuttavat mattojen halkileikkauksen ennen fysiikan heikkenemistä?