mitä mieltä avioehdosta

minusta tuo on ihan ok. minunkin puolisoni haluaa tehdä avioehdon jos ja kun menemme naimisiin. kumpikaan ei ole aiemmin ollut naimisissa.
kyse ei ole epäluottamuksesta sinua kohtaan, joten ei sinun kannate sitä huolehtia.

on myös tilanne, tosin niin päin, että minä haluan avioehdon ja mieheni ei. Omalta osaltani voin sanoa, että kyse ei ole luottamuksen puutteesta, vaan siitä, että elämässä ei yksinkertaisesti tiedä, mitä tapahtuu, vaikka tällä hetkellä rakkautta ym. piisaisikin (lukee vaikka vaan näitä palstoja). Toisekseen haluan osoittaa miehelleni, etten ole hänen kanssaan rahojen takia(vaikka meillä minulla enemmän varallisuutta), meillä on ollut tosi paljon riitoja siitä syystä, koska hän kuvittelee minun havittelevan elättäjää. Mikä siis on aivan käsittämätöntä, sillä pärjään omine tuloineni aivan erinomaisesti.

Kyse ei ole luottamuspulasta ollenkaan, avioehto on hyvä asia. Avoliitossa omaisuus on aina sen kenen nimissä se on mutta avioliitossa ilman avioehtoa eron sattuessa tehdä omaisuuden tasoitus. Mieti asiaa vaikka siltä kannalta, että jos olisit itse perimässä vanhempiasi tai jos sinulla on omaisuutta, olisit naimissa aviomiehelläsi olisi tässä tapauksessa avio-oikeus myös sinun nimissäsi olevaan omaisuuteen ja myös vanhemmiltasi perittyyn omaisuuteen. Vaikka kaikki onkin nyt hyvin, koskaan ei tiedä tuleeko ero ja alullepanija voi olla vaikka miehesi.

Jos toisen kerran menen naimisiin, teen avioehdon uudelleen niin ei tule sitten mitään epäselvyyksiä mikä on kenenkin ja onneksi nykyinen mieheni on aivan samaa mieltä.

Avioehto on hyvä juttu. Ajattele sitä ikäänkuin vakuutuksena: Jos kuitenkin käy niin huonosti, että erotaan, niin eipä tule ainakaan omaisuudesta enää ylimääräistä riitaa muutenkin vaikeaan tilanteeseen.

Tuskin pitäisit loukkauksena ajotaitoasi kohtaan, jos mies hankkisi autoosi täyskaskon? ;)

Me emme tehneet avioehtoa. Asiasta kyllä keskusteltiin (tulevien perintöjen takia), mutta tulimme siihen tulokseen että rahat ovat perheen eikä "sinun ja minun".. Mieheni tulee näillänäkymin aina ansaitsemaan enemmän kuin minä, lisäksi olen nyt raskaana ja kummankin haaveena on useampi lapsi (mitkä haittaa omaa työntekoani) joten se on ihan reilua. (Mieheni mielestä lasten teko, synnyttäminen ja kasvattaminen on paljon arvokkaampaa kuin mikään raha:)

Onhan se tavallaan luottamuksen puutetta, jos varmistetaan etukäteen että "jos erotaan"...

Ihan hyvä nykypäivänä. Jos toisella huonoja kokemuksia edellisestä suhteesta, avioehto voisi rauhoittaa tilannetta. Sittenpähän olisi kaikki raha-asiat selvät heti kättelyssä, joten niistäkään ei tarvitsisi jatkossa kiistellä, todellisuuttako vai ei? Avioehdon tekeminen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että hän ei luottaisi sinuun.

Kirjoituksestasi saa lähinnä käsityksen, että hän on katkera ex:nsä toiminnasta, toivottavasti hän ei kuitenkaan jatkossa purkaa niitä sinuun.

Ehkä itsekin voisin tehdä avioehdon seuraavan mahdollisen avioliiton aikana, sillä minä en taas puolestani osannut pitää ollenkaan puoliani edellisessä avioliitossani. Vaan annoin melkein kaiken ex:lle, vaikka minulla on lapsetkin.

Olen sitä mieltä,että ei avioehtoa kande tehä. Ajatellaanpas,että mies hankkii nimiinsä kaiken omaisuuden ja sinä olet äitiyslomalla ja kannat ruuat kaappiin sekä maksat tietenkin kulutusmenoja asunnon ylläpidosta..palkkasi menee siihen ja mitä jää kun tulee ero??? Älä suostu tai jos suostut niin mukaan liite niistä mitä sinä joudut maksamaan tms.. ota yhyeys ensin asianajajaan tai muuhun lakihenkilöön ja turvaa itsesi koska ei yhdessä voi asua ja vaan toinen kerryttää omaisuutta toisen kustannuksella

elämäntilanteesta mikä on järkevää kenenkin kohdalla ja mikä ei.

Itse en olisi suostunut avioehtoon jos olisin lasten syntymän yhteydessä jäänyt 10 vuodeksi pois työelämästä. Sitä olisi lasten kanssa jäänyt ns. tyhjän päälle eron osuessa kohdalle.

avioehto mielestäni ok ja jopa suotavaa jos jommalla kummalla huomattavaa omaisuutta ennen avioliittoa. enkä puhu nyt mistään pihalla ruostuvasta autonrämästä, vaan esim. osakkeista tai arvokiinteistöistä.

meillä ei ole mieheni kanssa avioehtoa ja miksi olisikaan. kumpikin olimme persaukisia opiskelijoita lyödessämme hynttyyt yhteen ja kaikki mitä meillä nykyään on (asunto, auto, irtaimisto) on hankittu yhdessä. kumman kukkarosta, ei väliä. yhteisestä hyvästä kuitenkin on rahat pois olleet/yhteiseen hyvään on hankinnat tulleet.

ja mitä noihin perintöasioihin tulee, niin harvallapa duunarin kakaralla on juuri miljoonaperintöjä tulossa ja jos onkin, niin silloin varmasti vanhemmat hoitavat oman osuutensa. eli sulkevat lastensa puolisot testamentilla pois perintäoikeuden piiristä. eli senkin kannalta täysin tarpeeton.

mielestäni osoittaa jo alunperinkin harkintaa eroamisesta heti vaikeuksien tultua, jos joka omenaankin pitää lappu laittaa kumman tililtä on rahat otettu sen maksuun. itse olen ainakin sanonut tahdon, koska olen halunnut sitoutua _meidän perheeseen_. ja jos tämä yksikkö lakkaa olemasta, niin mulle on aivan sama kenelle toi eteisen matto menee. kyllä siinä vaiheessa on muutakin ajateltavaa.

ja joo, olen eronnut entisetä miehestäni ja kaiken jätin sinne. miksi tappelisin jostain sohvasta? rahalla niitä saa uusia. ja rahaa saa kun tekee työtä. elämää tää vaan on. miks kaikki pitäis olla pilkulleen paperille arkistoitu etukäteen?

Toi onkin mielenkiintoinen kysymys.
Ymmärrän, että aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen haluaako avioehtoa vai ei ja elämäntilanne yleensä. Molemissa on puolensa ja puolensa.
Ehdotonta oikeata ei varmaan ole. Yhdessä keskusteltava mitä ja miten.

On helpompi aloittaa suhde ja lopettaa, kun lähtökohtana on nuoruus avioliitto, jossa varallisuutta ei ole. Tilanne on aivan eri kun solmitaan uusi avioliitto myöhemmin, jolloin molemmilla voi olla varallisuutta enemmän.

Toisaalta jos tarkoitus on elää ja sitoutua toiseen loppuelämäksi niin myötä kuin vastamäessä, niin eikö kaikki ole yhteistä.
Tämä on tietenkin ideaali, joka riippuu kumppaneiden kypsyydestä sopia ongelmat.

Toisaalta jos kaikki ei ole yhteistä tai naisella ei ole tulevaisuuden turvaa vaan kaikki tehdään miehen ehdoilla miestä varten, asetelma on yksipuolinen. Silloin naisella ei ole uralla etenemismahdollisuutta, palkkakehitystä, eläkettä. Silloin naisen on hyvä hoitaa omaa bisnestä/työtä eikä mahdollisesti miehen. Satsata vain omaan työhön. No sillä on sitten vaikutuksensa kokonaisuuteen. Miehen hyvinvointiin ja työhön. Kyllä ne naiset yhä niitä miesten muusia ovat. Siitä vain ei arvosteta, eikä havaita, eikä siitä saa palkaa eikä eläkettä.

Yksi vaihtoehto on tehdä avioehto, joka rajaa mahdollisen perinnön tulevaisuudessa sille osapuolelle, jota se koskee. Aiemmin hankittu omaisuus myöskin. Mutta avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä.

Miten siinä tapauksessa, jos mies muuten ryyppäis ja rälläis koko omaisuutensa, mutta hyvän vaimon avulla elää suhtkoht fiksusti ja jopa kasvattaa varallisuuttaan.

Eihän se raha loppujen lopuksi ketään tee onnelliseksi. On kyky nauttia pienistä hetkistä ja pienistä iloista.

Julmetun moni avioero on päätynyt riitaan. Toinen osapuoli on antanut yhteiselle elämälle kaikkensa tai ainakin reilusti enemmän kuin toinen ja hyvässä lykyssä tullut petetyksi. Siinähän sitten kusettaja on vetänyt omaisuutta itselleen. Näin siitäkin huolimatta että rakkautta vannottiin jne.

Hyvässä yhteishengessä sovittu ero olisi ihanne. Kumpikin saa sen mitä yhteiseen elämään on tuonut ja loput jaetaan kristillisesti. Avioehto tukee tätä vaihtoehtoa. Jos siitä huolimatta jompikumpi haluaa antaa toiselle enemmän kuin kuuluisi, se tuskin on kiellettyä kunhan asiasta sovitaan esim. kirjallisesti.

Tietysti varakkaan puolison löytänyt kokee epäluottamukseksi moisen ehdon, mutta entäpä jos rahakasa tekee henk. kohtaisen konkurssin ja köyhä sattuu saamaan vaikka lottovoiton? Samaan saumaan rahakasa ilmoittaa haluavansa eron. Ei varmasti epäluottamuksen osoitus elikkä avioehto pahaa tekisi siinä vaiheessa.

Itse henkilökohtaisesti haluaisin avioehdon. Eron sattuessa varmasti on muutakin mietittävää kuin että mikä tavara kuuluu kellekin?

Häät keskustelussa avasin aiheesta mielipiteen vaihtoa kesällä, ja tulihan niitä ... linkki ohessa :

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000008&conference=4500000000000170&posting=22000000004143628

ja tässä hieman omia ajatuksia aiheesta :

Muutamien keskustelupalstojen kirjoituksiin vastanneena, ja joitain apuja tarjonneena ei voi välttyä ajatukselta, että avioliiton solmivat ihmiset eivät aina täysin ymmärrä millaiseen sopimukseen ovat nimensä laittamassa. Siksi en voi vastustaa kiusausta aloittaa keskustelua tai gallupia aiheesta, ja ihan ilman ”hampaita tai sarvia”.

Mielestäni on outoa, että laki velvoittaa pankissa takaajalle juurta jaksaen selvittämään, mitä takaus taloudellisesti merkitsee jos ”homma kusee” … mutta ei avioliittoon aikoville tuon sopimuksen merkitystä, jos se tilastoihin jonkin ajan päästä päätyy (jota kukaan ei tietenkään toivo tai itselleen usko tapahtuvaksi … mutta kaikkihan lainoistaankin aikovat suoriutua).

On totta että rakkaus, toisen kunnioittaminen, ja tahto elää toisen kanssa myötä- ja vastamäissä oleellisin asia avioliittoon aikoville. Mutta moniko todellakin ajattelee mitä avioliitto taloudellisesti merkitsee … juridisesti silloin käytännössä jakaa omaisuutensa ja velat puolisonsa kanssa (niin vanhat, kuin tulevatkin). Eikä tässä valinnassa mitään tuomittavaa ole, jos ihminen tekee sen asian ymmärtäen ja tietää että epätodennäköisessä erotilanteessa puolisoiden omaisuudet tasataan yhtä suuriksi (toisin voi toki sopia, ei vaatia).

Nuorina ja ”rahattomina” mentiin ennen useammin naimisiin kuin nykyään. Nyt ns. omaa omaisuutta (asunto, auto, tms.) kuin myös velkaa (vaikka opinto-) ja ikää on avioliiton rauhaisaan satamaan purjehtivilla enemmän. Joten ymmärrettävästi myös avioehdot ovat yleistyneet, mielestäni syystäkin.

Olisi pelottava ajatus, jos mahdollisessa erotilanteessa puolisolta ilmaantuisi huomattavasti velkaa mistä en ole tiennyt, ja mikä vaikuttaa hänen netto-omaisuuteensa (oma omaisuus ja 50% yhteisestä, josta vähennetty omat velat ja 50% yhteisistä) … minkä tasingolla voisi vaatia tasattavaksi yhtä suuriksi kanssani. Tai, olisiko oikein minulta vaatia tasinkoa, jos hän aikanaan perinyt vaikka metsää (eikä testamentissa rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle).

Miten te näette avioehdon ??? … ehkä vakuutuksena mahdollisen avioeron varalta (ei tarvitse vaikuttaa kuoleman aiheuttamaan eroon) … kuin palovakuutuksen jonka jokainen ottaa muttei silti toivo tahi usko talonsa palavan.

Kommentteja ja ajatuksia kaipaan, miksi ehto tai ei teidän tilanteessanne? Loukkaannutko jos tuleva puolisosi sitä ehdottaa, ja jos kyllä … niin miksi? Tiesitkö myös toisen vanhojen velkojen (tai uusien mistä et välttämättä tiedä) vaikuttavan erossa omaisuuden jakoon?

Minä tein mieheni kanssa avioehdon siitä syystä, että halusin suojella elämäni aikana hankkimaa omaisuuttani hänen lapsiltaan. Olenpa sitten jonkun mielestä vaikka kuinka itsekäs, niin minun omaisuuteni menee minun omalle lapselleni, eikä kenellekkään ulkopuoliselle.

Samoin on äitini tehnyt testamentin, joka suojaa häneltä siirtyvää omaisuutta minulle, niin ettei mieheni pääse siihen osalliseksi.Kyse ei ole aivan pikku omaisuudesta, ei äidilläni, eikä minullakaan. Samoin minun oma velkani on minun velkaa, jota vain minä maksan, ei kukaan muu.

Kovaa tai ei, mutta rakkautta ja rahaa ei saa sekoittaa keskenään - ne on parempi pitää erillään, koska ikinään ei voi olla varmaa siitä, mitä huomenna tapahtuu.

naimisissa koko elämän, niin sillä ei ole väliä.

Itse sanon näin jälkeenpäin eronneena, että olisi kannattanut tehdä avioehto.

Käsittääkseni noin puolet liitosta päättyy eroon. Omalta kohdaltani sanon, että mikäli vieläjoskus vaimon saan/ otan, niin teen avioehdon. Muuten se voisi olla jopa liitos este.

Ottaen huomioon tämän päivän asennemaailman, en millään muulla tvalla suostuisi naimisiin menemäänkään kuin avioehdon kautta.

Ajattelen, että miehesi on fiksu. Hän haluaa järjestää asiat niin, ettei niistä sitten joskus tarvitse ärähdellä.

Eikä avioehtoa tehdä pelkästään avioeron varalle, yhtä hyvin se on tarpeen kuolemantapauksessa. Helpompaa sukulaisille, etenkin jos jäätte lapsettomiksi.

Avioehto ei ole epäluottamuslause, vaan yksi tapa hoitaa asioita. Ottavathan ihmiset vakuutuksiakin ilman, että koko ajan elävät pelossa, että nyt se vahinko sitten tapahtuu.