Miksi ns. isänmaalliset ovat degeneroituneita?

Olen kovasti miettinyt syytä siihen, että isanmaallisuuttaan esille tuova väki on lähtökohtaisesti kouluttamattomampaa, heikkotuloisempaa ja ehkä jopa osittain älyllisestikin lahjattomampaa väkeä, kuin liberaalimmat ihmiset. Mielestäni alemman sosiaaliluokan kansalaiset ovat entistä degeneroituneempia. Aiemmin kouluttamattomankin väen joukosta, saattoi löytää hyvinkin älykkäitä ja pohdiskelevia ihmisiä.

Ilmeisesti nyky-yhteiskunta kykenee antamaan lahjakkaalle ja älykkäälle alemman sosiaalisen statuksen omaavalle lapselle tasavertaiset opiskelu-/ menestymisen mahdollisuudet. Näin he pääsevät pois heikoista oloista ja jäljelle jäävät vain kaikkein lahjattomimmat kiitospaita-spedet ja tyvikasvublondit.

Kun nämä surkimukset aikanaan lisääntyvät ja heidän huono geenipoolinsa yhdistetään laiminlyövään kasvatukseen ja päihteidenkäytön kyllästämään lastenkasvatukseen, heikkenee suomalaisten kilpailukyky entisestään.

Olen äärimmäisen surullinen havainnoidessani tämän hetken tapahtumia. Toivottavasti darvinismi hoitaa pitkällä aikavälillä asiat kuntoon.
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

PYLLY REIKÄ PYHYY OON VASURI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väinämöinen1979 kirjoitti:

Olen kovasti miettinyt syytä siihen, että isanmaallisuuttaan esille tuova väki on lähtökohtaisesti kouluttamattomampaa, heikkotuloisempaa ja ehkä jopa osittain älyllisestikin lahjattomampaa väkeä, kuin liberaalimmat ihmiset. Mielestäni alemman sosiaaliluokan kansalaiset ovat entistä degeneroituneempia. Aiemmin kouluttamattomankin väen joukosta, saattoi löytää hyvinkin älykkäitä ja pohdiskelevia ihmisiä.

Ilmeisesti nyky-yhteiskunta kykenee antamaan lahjakkaalle ja älykkäälle alemman sosiaalisen statuksen omaavalle lapselle tasavertaiset opiskelu-/ menestymisen mahdollisuudet. Näin he pääsevät pois heikoista oloista ja jäljelle jäävät vain kaikkein lahjattomimmat kiitospaita-spedet ja tyvikasvublondit.

Kun nämä surkimukset aikanaan lisääntyvät ja heidän huono geenipoolinsa yhdistetään laiminlyövään kasvatukseen ja päihteidenkäytön kyllästämään lastenkasvatukseen, heikkenee suomalaisten kilpailukyky entisestään.

Olen äärimmäisen surullinen havainnoidessani tämän hetken tapahtumia. Toivottavasti darvinismi hoitaa pitkällä aikavälillä asiat kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu