Onko kiusaaminen ja toisten haukkuminen kivaa?

Johtuuko se katkeruudesta, että täällä haukutaan ihmisiä rumiksi? Onko sitten hyvä mieli, kun viedään pois se viimeinenkin rohkeus rumilta miehiltä ja rumilta naisilta uskaltaa tavata toisiaan??

Auttaako se tieto jotenkin omaan katkeruuteen, että muutkin nössöt itkevät yksin kotona lopunikää, kun uskovat olevansa liian rumia.

Kun on jo muutenkin tässä elämässä haukuttu tarpeeksi!
19145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

eihän täällä kukaan toista nää
jos joku kirjottaa "sulle" että oletpas ruma niin älä ihmeessä usko.

Äänestä
  • No täällä kerrotaan että alle 180cm on ruma jne ja nainen on vanhana ruma kurppa ym eli herkimmät ajattelee että en ole yli 180 ja menee loppukin itseluottamus kaiken muun epäonnen lisäksi. Eikä pitäs mieluummin kannustaa? Miksi pitää edes olla kaunis? Eikö rumalla ole oikeutta rakastaa?

    Äänestä

No eiköhän se nyt ole fakta, että naiset ovat niitä jotka haukkuvat kaikkia, joista ei saa reviittyä jotain hyötyä irti.

Pojat taas opetetaan pienestä pitäen pitämään jokaista naista kuin kukkaa kämmenellä, mutta monelle totuus naisista valkenee viimeistään kun he kasvavat miehuuteen. Silloin alkaa tulla ns. samalla mitalla takaisin.

Äänestä
  • Mutta ei kaikki ole pahoja vaikka sua onkin kiusattu. Niin on olemassa hyviäkin ihmisiä. Elämäs menee katkeruuttaan hukkaan sullakin. Ei kaikki ole kiinni siitä ulkonäöstä. Kauniit kiusaa rumia ja rumat silti haluaa kauniita ja haukkuu toisia rumia. Miksi näin?

    Miksi rumat ei voisi lopettaa sen rumuuden surkuttelun ja tutustua toisiin rumiin kun ihan kaikki asiat elämässä on mahdollisia ilman komeeta ulkokuorta! Ihan oikeasti! On paljon asioita joita voi tehdä vielä eläkkeelläkin jolloin ollaan vanhoja ja rumia ja mahdollisesti jo sairaitakin monella tapaa.

    On ikävää että jotkut joutuu elää koko elämänsä yksin rumana ja arkana. Kiusaaminen vaan pahentaa ja tekee mieli tappaa itsensä!!!!

    Äänestä

  • Ex-pulla on itse palstan pahin haukkuja.

    Äänestä

  • kaikkeinrumintaatusti kirjoitti:

    Mutta ei kaikki ole pahoja vaikka sua onkin kiusattu. Niin on olemassa hyviäkin ihmisiä. Elämäs menee katkeruuttaan hukkaan sullakin. Ei kaikki ole kiinni siitä ulkonäöstä. Kauniit kiusaa rumia ja rumat silti haluaa kauniita ja haukkuu toisia rumia. Miksi näin?

    Missä sanoin että minua on kiusattu? Tyypillinen kurpan tapa toimia, ja osoittaa sen mistä täällä on puhe: heti tehdään asiasta henkilökohtaista.

    Toisaalta, tuossa näkyy juuri se yksinkertainen ja itsekäs naisen ajatusmaailma, jossa kaikki nähdään omista kokemuksista puhumisena, ja mistään ei osata keskustella abstraktisti. Etkö nyt tajua, että yritän puhua tästä yleisellä tasolla. Yritän tuoda esille motiiveja, mitkä täällä vallitsee. Naisilla etenkin on mahdotonta ymmärtää, että mitä tarkoittaa "sitä saa mitä tilaa"-periaate. He kuvittelevat voivansa kävellä muiden varpailta ilman että se lopulta kostautuu. Eiköhän monikin ATM ole täällä saanut kokea sen.

    No, jos kerran otamme sen linjan, niin kerrohan ensin että miten moni mies on käyttänyt sinua ja paljonko on elopainoa kertynyt?

    Voin sitten vittuilla sinulle ihan faktuaaliselta pohjalta. Niin ei tarvitse keksiä asioita toisesta, kuten jotkut tekevät. ;)

    Äänestä

  • Ex__PUA kirjoitti:

    Sinä olet ILKEÄ ihminen. Ei kai se synnynnäistä ole, kun ei kukaan pahaksi tänne synny vaan elämä sen pahuuden saa aikaan. Kyllä minäkin lähtisin veikkaamaan, että sinulle on pahaa tehty ja paljon, että olet tuollainen.

    Äänestä

  • kaikkeinrumintaatusti kirjoitti:

    Mutta ei kaikki ole pahoja vaikka sua onkin kiusattu. Niin on olemassa hyviäkin ihmisiä. Elämäs menee katkeruuttaan hukkaan sullakin. Ei kaikki ole kiinni siitä ulkonäöstä. Kauniit kiusaa rumia ja rumat silti haluaa kauniita ja haukkuu toisia rumia. Miksi näin?

    Miksi rumat ei voisi lopettaa sen rumuuden surkuttelun ja tutustua toisiin rumiin kun ihan kaikki asiat elämässä on mahdollisia ilman komeeta ulkokuorta! Ihan oikeasti! On paljon asioita joita voi tehdä vielä eläkkeelläkin jolloin ollaan vanhoja ja rumia ja mahdollisesti jo sairaitakin monella tapaa.

    On ikävää että jotkut joutuu elää koko elämänsä yksin rumana ja arkana. Kiusaaminen vaan pahentaa ja tekee mieli tappaa itsensä!!!!

    Jokaisessa lammikossa on suurin kalansa. Tämäkin on tavallaan markkina-arvojuttu. Meressä expua on surkimus, lähes kokematon mies joka ottaa haparoivia askelia naisten keskuudessa hieman katkeroituneena. Täällä hän voi lytätä muut miehet ja naiset ja kertoa tarinoita kosteista kausistaan kun melkein sattui saamaan. Tän lammikon isoin miljoonakala siis.

    Äänestä

  • 6plus6 kirjoitti:

    Se, että sinulla ei ole mitään kerrottavaa tässä(kään) lammikossa, kertoo minkä tasoinen kala sinä olet. Ehkä sellainen, että sinut heitetään takaisin järveen?

    Joten tuo on tyypillistä kateellisen ulinaa, joltain kurpalta joka itse on täällä kostamassa ätmeille ja ylipäänsä miehille sen, ettei hänen hypergaminen vanha reuhkansa enää kelpaa ytmeille. Jos on koskaan kelvannutkaan.

    (Muuten tuo taas oli tyypillinen shaming language ja henkilöhyökkäys, johon tyhmä kurppa joutuu tyytymään, aina kun jokin on osunut ja uponnut).

    Äänestä

  • alskqlksn kirjoitti:

    Sinä olet ILKEÄ ihminen. Ei kai se synnynnäistä ole, kun ei kukaan pahaksi tänne synny vaan elämä sen pahuuden saa aikaan. Kyllä minäkin lähtisin veikkaamaan, että sinulle on pahaa tehty ja paljon, että olet tuollainen.

    Se miten ilkeä olen, riippuu ihan toisesta osapuolesta. Ehkä olen oppinut elämäni varrella, että miten pahoja ihmisiä pitää kohdella?

    Sinä puolestasi olet kohtuuton ja epäoikeudenmukainen, jos vaadit hyökkäyksen kohdetta olemaan hiljaa ja ottamaan vastaan kaiken kiltisti.

    Oletko miettinyt, että mikä motivoi tuollaista käytöstä sinussa? Oletko sellainen että olet esim. kiusaajan puolella, tai jopa valmis tekemään hänen likaisen työnsä vain jos se lupaa silittää siitä päätäsi? Minä en.

    Tämä siis sen lisäksi, että sinä teet keskusteluista henkilökohtaista, ja et käytä omaa nimimerkkiäsi, vaan paskahousutätinä 1. menet muiden kohdalla henkilökohtaisuuksiin, mutta ammut puskista 2. tiukan paikan tullen katoat kuin pieru saharaan ja aloitat puhtaalta pöydältä toisaalla.

    Aika raukkamaista. Vähän kuten kiusaajan puolen valitseminen. ;)

    Tämähän ei nyt minulle kuulu, mutta millä perusteella on "hyökkäys" epäillä toisen ihmisen jatkuvia/toistuvia vihamielissävytteisiä tekstejä kiusaamisen aiheuttamasta katkeruudesta johtuvaksi? Onko sinusta kiusatuksi kutsuminen jotenkin loukkaus ja kiusaamisen uhriksi joutuminen häpeä ja uhrin oma vika?

    Äänestä

Ei minua ainakaan haittaa, kun olen yli 180 cm. :-)

Äänestä

Se on vain merkki siitä, että koulukiusaajat valitsivat oikeat uhrit. En tiedä miten he sen näkivät mutta todellisia sisältä mätiä tyyppejä nämä jotka haluavat itsekin kiusata mutta eivät löydä muuta keinoa kuin nimettä netissä kun eivät pärjää muualla.

Äänestä
  • se on totta että täällä halutaan kiusata, mutta uskon sen johtuvan katkeruudesta ja kostetaan umpimähkään toisille omaan oloonsa osattomille. Jos naiset on olleet pahoja niin luuletteko että ne akaat on täällä palstalla lukemassa. Ei ole. Tätä palstaa lukevat vaan me rumat ihmiset jotka on jo muutenkin tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen ja ei auta asiaa että rumat haukkuu toisia rumia. Sensijaan pitäisi hyväksyä oma ja se toisenkin rumuus ja pitää yhtä eikä kiusata.

    Äänestä

  • Tälläinen rationalisointihamsteri on huoralla, joka palkitsee kiusaajat seksillä.

    Äänestä

Kun en saa sitä vitun pillua, niin pitää se jotenkin kostaa.

Äänestä

Ilkeätä haukkumista se on vasta siinä vaiheessa kun se on henkilökohtaisesti osoitettu jollekin oikealle ihmiselle, eikä anonyymille nimimerkille.
Silloin saisikin joku reilu postimies laittaa napalmia vittuilijan peräaukosta sisään.

Äänestä

Naisethan sen kiusaamisen on aloittanut kun olin nuori ja itse en kiusannut ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MinäVaanIhmettelenTätä kirjoitti:

Johtuuko se katkeruudesta, että täällä haukutaan ihmisiä rumiksi? Onko sitten hyvä mieli, kun viedään pois se viimeinenkin rohkeus rumilta miehiltä ja rumilta naisilta uskaltaa tavata toisiaan??

Auttaako se tieto jotenkin omaan katkeruuteen, että muutkin nössöt itkevät yksin kotona lopunikää, kun uskovat olevansa liian rumia.

Kun on jo muutenkin tässä elämässä haukuttu tarpeeksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu