Miehet, onko introvertti tyttöystävämateriaalia?

Pricella

Olen parikymppinen introvertti nainen ja olen miettinyt tätä asiaa jo tovin. Yksi vakava parisuhde takana, joka kaatui kun mies petti.
Olen rauhaa rakastava, tunnollinen, pienemmissä porukoissa viihtyvä, rakastava, yksinäisyyttä toisinaan tarvitseva ja paljon ajatteleva. En jaa elämääni aktiivisesti muuta kuin ihmisille jotka oikeasti kuuluvat elämääni, sosiaalisessa mediassa olen aktiivinen lähinnä Facebookissa ja sielläkin kavereita on alle 100.
En harrasta small talkia tuntemattomien kanssa ja tuttujenkaan kanssa käsitystä "kiusallinen hiljaisuus" ei ole. Rakastan syvällisiä keskusteluja mutta voin oikeanlaisen seuran kohdalla heittäytyä täysin hassuksi ja puhella ihan päättömiä.
Nykyään sosiaalisuus ja itsensä esittely on jotenkin paljon enemmän in ja sen huomaa myös kun "etsii" vierelleen sitä oikeaa. Enpä ole montaa ihmistä omien ystävien ja perheen lisäksi tavannut, joka arvostaisi sitä että toinen ei ole kokoajan suupalttina höpöttämässä tai bailaa joka viikonloppu kaupungin suosituimmissa baareissa.
Kuten otsikko sanoo, haluaisin mielipiteitä tai herätellä vähän ajatuksia siitä, kelpaisinko seurustelukumppaniksesi?
Hermostuisitko, väsyisitkö tai jaksaisitko ymmärtää ihmistä, joka ei puhu 24/7, tarvitsee myös omaa tilaa, väsyy suuressa ihmismäärässä vietetyn päivän jälkeen niin että tarvitsee ainakin yhden päivän aikaa vain olla ja antaa akkujen latautua. Tämä ei siis tarkoita sitä ettenkö haluaisi viettää aikaa ihmisjoukoissa yms, päinvastoin. Tarvitsen vain sen jälkeisen ajan.
Ulkonäöstä sen verran, että olen mielestäni ihan perustasoa kaunis ja pidän huolta itsestäni. En kuitenkaan meikkaa älyttömästi(korostan lähinnä silmiäni koska mielestäni omistan hyvän ihon ja miksi sitä pitäisi sitten peittää),mahdu nykyajan vartaloihanne-muottiin koska minulle terve vartalo ei tarkoita fitness-tyyppiä tai mitään muutakaan trendeihin mukautuvaa. Olen normaalipainoinen ja viihdyn kehossani. Olen ok itseni kanssa ja arvostan itseäni tällaisena kuin olen. Siitä olen saanut positiivista kommenttia edellisessä suhteessani kun en kuulemma ole kokoajan murehtimassa siitä miltä näytän ja kerron rohkeasti mitä esim. seksiltä haluan.
Varmaan sekava teksti, mutta saa jättää kommenttia jos jotain heräsi.
Kiitos!

30

2960

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8.15

      Ite introverttinä miehenä varmaan haluisin myös introvertin naisen, että kyllä on tyttöystävä materiaalia.

    • sinullekin_löytyy_joku

      On ilman muuta tyttöystävämateriaalia niin kuin useimmat muutkin. Ainut kysymys on kenelle. Ei kannata hakea suosittuja, sosiaalisia poikaystäviä jos on itse aivan erilainen. Sinunkin tyyppisellesi löytyy kyllä poikaystäviä.

      • nainen26hki

        minä olen luonteeltani enemmän introvertti kuin ekstrovertti ja aviomieheni on aivan vastakohtani, hän on erittäin sosiaalinen ja suosittu ja omaa laajan ystäväpiirin eikä meillä ole ongelmia tämän suhteen. Kaipaan paljon omaa aikaa ja tilaa ja hän haluaa viettää aikaa paljon ystäviensä kanssa, toki viihdymme hyvin toistemmekin seurassa ja 99% ajasta rakastan yli kaiken hänen iloista, puheliasta ja räiskyvää persoonaansa :) minulle tulisi tosi tylsää toisen introvertin kanssa...


    • hiljainentyttö

      Vastauksena otsikkoon, ehdottomasti kyllä. Olen juuri 20-vuotta täyttänyt introvertti nainen ja olen seurustellut onnellisesti kolme ja puoli vuotta :) Onnekseni satuin löytämään miehen joka pitkälti jakaa ajatusmaailmani ja ymmärtää, että oltuani ihmisjoukon keskellä tarvitsen jonkin aikaa omaa tilaa ja aikaa. Minäkin olen yleensä aika hiljainen, ja kumppanini kanssa voimmekin ihan hyvin vaan olla samassa tilassa, tehden omia juttujamme hiljaisuuden vallatessa ja täysin ilman kiusallista tunnelmaa. Kuitenkin on myös niitä päiviä jolloin juttelemme koko ajan jostain, välillä syvällisiä ja välillä jotain aivan randomia :D Joten kyllä, kuvauksesi perusteella en epäile hetkeäkään etteikö sinun olisi mahdollista löytää itsellesi sopiva seurustelukumppani!

    • Miessssf

      Voisin tutustua

    • where.are.youy

      Haluaisin tietää missä tällaisia naisia löytää..

    • Introvertti_naiset_hot

      Introvertit edes semi-hyvännäköiset naiset viedään ensimmäisinä markkinoilta eikä he usein palaa toiselle kierrokselle...

    • fghjklköl

      Monelle miehelle introvertti käytös tuntuu olevan enemmänkin hyvä kuin huono asia. Olen kyllä eri mieltä siitä, että sinun tarvitsisi löytää nimenomaan introvertti mies. Mies voi itse olla hyvinkin ekstrovertti, kunhan hän ymmärtää, ettet sinä ole samanlainen, ja tarvitset enemmän sitä omaa aikaa ja tilaa. Ei parisuhteessakaan tarvitse yhdessä aikaa viettää 24/7. Mielestäni tärkeintä onkin (etenkin suhteen alussa) selittää asia miehelle, ettei hän luule, ettet ole kiinnostunut hänestä, kun et esimerkiksi halua viettää yhdessä aikaa yhtä paljon kuin hän.

    • 0215

      "Jos olet oikein hiljaa, kuulet kuinka kaipaan sinua..."

      Minusta ei ole naisten naurattajaksi enkä kestä tyhjänpuhujia. Rakkaus ei ole sitä että katsotaan toisiaan silmiin vaan että katsotaan samaan suuntaan. Kun tuntee toisen täysin, ei sanoja tarvita. Ja se on todellista rakkautta se.

      Ehkä joskus kohtaamme.

      • mmm..mm

        Ihana tuo ensimmäinen lause....

        Kohtaisinkin....


    • vbnmvbnmv

      Jos syynä on huono itsetunto tai liiallinen ujous niin voihan se olla rasittavaa.

      • Minäpäsevaan

        Introverttius ei ole syy tai seuraamus mistään, päinvastoin se on osa joidenkin ihmisten persoonallisuutta. Introverttia ihmistä ei voi yhdistää välittömästi huonoon itsetuntoon tai liialliseen ujouteen, ei edes ujouteen.


      • Minäpäsevaan kirjoitti:

        Introverttius ei ole syy tai seuraamus mistään, päinvastoin se on osa joidenkin ihmisten persoonallisuutta. Introverttia ihmistä ei voi yhdistää välittömästi huonoon itsetuntoon tai liialliseen ujouteen, ei edes ujouteen.

        Juuri näin. Ekstroverttien on vaikea käsittää että toiset eivät vain halua olla koko ajan äänessä ja huomion keskipisteenä vaikka eivät mitenkään ujoja tai huonolla itsetunnolla varustettuja olisikaan. Ja introverttius on tosiaan synnynnäinen ominaisuus vaikka suomenkielinen vastine sisäänpäinkääntynyt antaa ymmärtää toista.


    • Pricella

      Vau, tännehän on tullut vastauksia!
      Kiitos mielipiteistänne, oli mukava lukea. 0215:lle; sanasi olivat hyvin kauniita.
      En hae itselleni juuri introvertti tai ekstrovertti miestä, pääasia että hyväksyy minun persoonallisuuden sillä minä olen osaava myös toisten hyväksymään.
      Joku väitti että introvertit naiset viedään heti markkinoilta mutta höpöpuheita tommoset, täällä yhä ollaan.
      En toki voi koskaan tietää miellytänkö ulkonäöltäni toisia miten paljoa, mutta itseni mielestä olen ihan hyvännäköinen. En häpeä sanoa sitä mutta en myöskään tarkoita että kehuskelisin. Sanottakoon vaikka näin että minulla on hyvät geenit!(halaus äidille&isälle)
      Hiljainentyttö, kiitos erityisesti sulle kommentista, oli ihana kuulla samaa ikäluokkaa olevien kokemuksia! :)
      Kaipaan kyllä vierelleni jo jotain pysyvää mutta olen huono etsimään etsimällä. Treffipalstoille en jostain syystä itseäni näe..
      Ehkä vähän naiivia ja jopa laiskaa ajattelua, mutta jotenkin sitä toivoo että joku vaan tulis tai törmättäis jossain. Joten jos mietityttää että mistä tällaisia naisia löytää niin vastaus on varmaan kotoa. Harmi kun sinne ei noin vaan pääse sisään.
      Ehkä me "jotkut" joskus vielä tavataan!

      • grgrgrgr

        Miksi ei voisi kohdata jopa tämän viestiketjun välityksellä..?
        on epätodennäköistä kohdata se oikea niin että vain tulis tai törmättäis jossain..


    • Ihannenainen meille monelle. Hyvää edessä sinulle!

    • Aika ihannenaiselta kuulostat, ainakin näin introverttimiehen näkökulmasta. Itse en taas ole pitänyt kehostani huolta vaan painoa on 20kg liikaa, kunto on huono ja akne vaivaa edelleen näin 28-vuotiaana. Mutta olen ajatellut, että nyt kun aloitan uudet opinnot niin voisi tehdä samalla vähän elämäntaparemonttia.

    • ähvätti

      Täällä kanssa yksi intopertti ja nainen tänne heti!

    • hentomieli

      Täällä toinen aivan samanlainen nainen, eikä tunnu siltä että vertaistani keskustelijaa miehistä löytyisi... jutut liikkuu enemmän metsästyksessä, urheilussa tai alapääjutuissa (eikä noissakaan aiheissa sinänsä mitään vikaa ole jos määrä on oikea :) ). Oman tilan tarve tuntuu aiheuttavan miehille ongelmaa, kokevat usein jotenkin uhkana että haluan olla itsekseni pohtimassa asioita tai vain nauttia hiljaisuudesta. Vastapainoksi olen niin halutessani sosiaalinen ja "hauska" mutten jaksa sitä kauaa. Nyt aloitin opiskelun ja olen aivan poikki koulupäivien jälkeen: niin paljon uutta asiaa ja uusia ihmisiä. Netin kautta olen etsinyt miestä, mutta senhän arvaa miten siinä kävi... Tuntuu että rehellityys itseä ja toisia kohtaan on muutenkin tänä päivänä kortilla ja se ainakin minulle on tärkeimpiä ominaisuuksia ihmisessä. Suosittelen ketjun aloittajalle Janna Satrin kirjaa Sisäinen lepatus. Löysin siitä kirjasta "itseni" lähes joka sivulta ja sain "vertaistukea".

    • Oikein hyvältä tapaukselta aloittaja kuulostaa! Introvertteys ei todellakaan ole vika!

    • hiljaisuuskiitos

      Introverttiys olisi itselle isoin plussa mitä suhteessa haluaisin. Aloittamasi kuvaus kuullosti aivan kuin olisin omaa ihannettani kuvaillut. Itselläni edellisessä suhteessa tyttöystävä oli se sosiaalinen puoli ja itse viihdyin enemmän kotona tai muuten vain ulkona. Hänellä oli erittäin iso sosiaalinen piiri ja se tuntui uuvuttavan minut aivan täysin. Usein en vain jaksanut lähteä, koska tarvitsen omaa aikaa ja hiljaisuutta. Itse haluaisin ainakin. Olet ehdottomasti tyttöystävämateriaalia.

    • korjaus

      "...koska minulle terve vartalo ei tarkoita fitness-tyyppiä..."

      Liikuntaa harrastava vartalo on terve vartalo, oli se sitten fitnessiä, hiihtoa, juoksua, soutua tai mitä vain. Tästä ei valitettavasti pysty muodostamaan subjektiivista mielipidettä, kuten sinä olet tehnyt. Salia harrastava introverttinainen olisi tietenkin todella ihana.

    • Vertti.Intro

      PANISIN!

    • Niin se taitaa olla, että keskimäärin introvertille sopii introvertti ja ekstrovertille ekstrovertti, ainakin jos puhutaan ihan ääripäistä, vaikka poikkeuksiakin toki on. Ongelmana on vain se, että jos introverttina haluaisi seurustelumielessä mieluummin toisen introvertin, voi tapaaminen olla hankalaa, ainakin oman kokemukseni pohjalta.

      Olen kovasti introvertti ja harrastukset ovat sen mukaiset. Kaikki tulee tehtyä yksin tai vanhojen kavereiden kanssa, muttei mitään missä tulisi tilaisuuksia tavata uusia ihmisiä. Suurin osa uusista ystävistä ja tuttavuuksistakin on enemmän ekstroverttejä, jotka lähestyivät minua. En kuitenkaan kuvittele, että pystyisin seurustelevani erittäin sosiaalisen henkilön kanssa, sillä olen usein nähnyt heillä olevan hyvin erilaiset arvot ja elämäntyylit, mistä tulisi ennenpitkää este.

    • fdsfafda

      Mikä ettei. Ei minun rakkauteni ole kiinni siitä, miten paljon tai vähän toinen tykkää olla esillä.

    • Introvertti todellakin olisi tyttöystävä-materiaalia. Niitä ei vaan tunnu löytyvän mistään? Itse olen myös enemmän introvertti-tyyppiä ja tuntuu että kaikki vastaantulevat naiset ovat niitä jolla on kauhea määrä sosiaalisia suhteita, joita tarvitsee pitää jatkuvalla syötöllä yllä ja muutenkin tarvii olla menossa kokoajan johonkin. Että kyllä sulle vientiä olisi, mutta johonkin täytyy mennä että se mies löytyy tai sitten vaikka sinne nettideittisivuille.

    • Niko878787

      Kuulostit aluksi oikein hyvältä, mutta loppu oli onneton. Miksi "kerrot rohkeasti mitä seksiltä haluat"? Oletko aina haarat levällään miesten edessä?

      Olen saanut helposti naisista seuraa halusin tai en. Vaikutusta ei ainakaan tee, jos joku alkaisi avautumaan seksistä. Jos joku näin avautuisi niin luultavasti tekee muillekin samalla tavalla.

    • Kylläoot

      Tää on jo vanha alotus mutta vastaan silti. Toivoisin ite löytäväni rinnalleni sun kaltasen kumppanin joka osais kuvailla asioita noin jotenkin välittömästi ja vaikutat tosi aidolta :) Tuntuu jotenkin että nykyään ei enää harrasteta tai jakseta syvällisempää pohdintaa ja introverttina tämän kokee haasteena. Tosta sun tekstistä tuli ihan ekana mieleen että sulla on tosi terve ja maanläheinen suhtautuminen itseesi. Se on tosi tärkeetä mutta on samalla, tai ite koen usein näin, haaste myös nyky-yhteiskunnassa kun pitäisi olla muka niin esillä. Välillä oikein suututtaa kun kaikki vaahtoaa että on liian vaatimaton, ei arpeeksi äänessä tai avaudu ( avautuminen tulee kun kokee asian ja tilanteen mielekkäänä) vaikka kuulemma hyvä tyyppi, ym... MUTTA siis joo, kyllä, olet todellakin tyttöystävä materiaalia. Toivoisin ite että useampi nainen ajattelisi niinkun sä :)

    • outoa_meininkiä

      Vähän realiteettja tällaista pohtivalle kuin aloittaja teki.

      Introverttiys/ekstroverttiys on vain yksi keskeinen persoonallisuuden piirre. on myös monia muita, kuten esim. kontrollintarve/huikentelevaisuus. Intorvertti voi olla huikenteleva tai itseään kontrolloiva. (Usein "ujot" ovat kontrolloivia itsensä suhteen).

      Niinpä introvertti voi olla hyvin vapautunut ja helposti lähestyttävä persoona. Hän ei vain tee itsestäään "numeroa" kuten ekstrovertti tekisi.

      Älkää yksinkertaistako asioita liiaksi. Tehkää persoonallisuustesti, niin ymmärrätte itsestänne uusia asioita!

    • Introvertti luonne on vain pelkkää plussaa! Kunpa olisi aikoinaan löytänyt tai siis osunut silloin kohdalle tuon kuvaksesi kaltainen nainen. Sielunkumppani <3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      106
      1082
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1071
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1026
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      949
    Aihe