Pelasta ne, jotka kuolemaan viedään

Libanonilainen työtoverimme, Herramme ”grand old man” pastori Sami, on jälleen matkaamassa Irakin Kurdistaniin tavoitteenaan saada viranomaisilta 200 000 m2 maata kasvihuoneiden rakentamista varten, jotta kotialueiltaan karkotetut jesidit saisivat toimeentulon mahdollisuuksia, eivätkä joutuisi kerjäämään elantoaan.

Kurdistanin Dohukiin, jonne satoja tuhansia Irakin pakolaisia on päätynyt, ollaan rakentamassa lääkinnällistä ja koulutuksellista keskusta, jossa erityisesti autettaisiin ISIS-taistelijoiden raakaa käsittelyä kokeneita jesidinaisia ja –tyttöjä, joita on saatu pelastettua Irakin valtion maksamilla lunnailla. 996 jesisityttöä ja naista pääsi vapaaksi huhtikuussa.

Heidän joukossaan on tapahtunut itsemurhia – jotka voivat olla kunniamurhia – varsinkin jos tytöt ovat olleet toistuvien raiskauksien jälkeen raskaana.

Jesidien uskonnollinen johto on kuitenkin neuvonut luopumaan perinteisestä kunniamurhakäytännöstä näiden naisten kohdalla.

Irakin viranomaiset suhtautuvat suopeasti lääkinnälliseen ja psykoterapeuttiseen apuun, jota ISIS /Islamilaisen valtion uhreille voidaan antaa.

Mahdollisuus lähestyä jesideitä, jotka ovat eläneet pitkään eristyksissä oman erikoisen uskontonsa ja toisten halveksunnan vuoksi, tuli heidän äärimmäisessä hädässään, kun ISIS oli karkottanut heidät heidän asuinalueiltaan Pohjois-Irakissa, tappanut satoja ja ottanut joukoittain naisia seksiorjiksi. N. 50 000 jesidiä pakeni Sinjar-vuorelle, josta suuri osa heistä on päässyt edelleen pakoon kurdien peshmerga-taistelijoiden avulla.
Lue lisää..
http://www.patmos.fi/arkisto/1080/pelasta_ne_jotka_kuolemaan_viedaan
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Amen.

Äänestä

Kyllä. Muistetaan rukouksissa näitä kärsiviä ja vainottuja ihmisiä. Ja rukoillaan heidän auttajiensa puolesta myös. Tekevät tärkeää työtä vaarallisissa ja vaikeissa olosuhteissa.

Äänestä
  • 435435

    Äänestä

Pastori Sami tekee tärkeää ja rakkaudellista työtä. Muistakaamme häntä ja jesideja ja koko paljon kärsinyttä kurdikansaa rukouksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1080 kirjoitti:

Libanonilainen työtoverimme, Herramme ”grand old man” pastori Sami, on jälleen matkaamassa Irakin Kurdistaniin tavoitteenaan saada viranomaisilta 200 000 m2 maata kasvihuoneiden rakentamista varten, jotta kotialueiltaan karkotetut jesidit saisivat toimeentulon mahdollisuuksia, eivätkä joutuisi kerjäämään elantoaan.

Kurdistanin Dohukiin, jonne satoja tuhansia Irakin pakolaisia on päätynyt, ollaan rakentamassa lääkinnällistä ja koulutuksellista keskusta, jossa erityisesti autettaisiin ISIS-taistelijoiden raakaa käsittelyä kokeneita jesidinaisia ja –tyttöjä, joita on saatu pelastettua Irakin valtion maksamilla lunnailla. 996 jesisityttöä ja naista pääsi vapaaksi huhtikuussa.

Heidän joukossaan on tapahtunut itsemurhia – jotka voivat olla kunniamurhia – varsinkin jos tytöt ovat olleet toistuvien raiskauksien jälkeen raskaana.

Jesidien uskonnollinen johto on kuitenkin neuvonut luopumaan perinteisestä kunniamurhakäytännöstä näiden naisten kohdalla.

Irakin viranomaiset suhtautuvat suopeasti lääkinnälliseen ja psykoterapeuttiseen apuun, jota ISIS /Islamilaisen valtion uhreille voidaan antaa.

Mahdollisuus lähestyä jesideitä, jotka ovat eläneet pitkään eristyksissä oman erikoisen uskontonsa ja toisten halveksunnan vuoksi, tuli heidän äärimmäisessä hädässään, kun ISIS oli karkottanut heidät heidän asuinalueiltaan Pohjois-Irakissa, tappanut satoja ja ottanut joukoittain naisia seksiorjiksi. N. 50 000 jesidiä pakeni Sinjar-vuorelle, josta suuri osa heistä on päässyt edelleen pakoon kurdien peshmerga-taistelijoiden avulla.
Lue lisää..
http://www.patmos.fi/arkisto/1080/pelasta_ne_jotka_kuolemaan_viedaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu