Nyt ei marmateta sinkkuudesta. Sinkkuus on siunaus, kun sitä ensin hieman kääntelee. Loppujen lopuksi, miten sinkkuuden ja yksinäisyyden kokee, riippuu vain ja ainoastaan tavasta ajatella. Nämä eivät ole ainoita oikeita neuvoja, vaan omia kokemuksiani ja johtopäätöksiäni n. neljän vuoden ajalta.
Yksin oleminen pistää lujille monta kertaa. Se on uhka, pelottavakin, se on toisinaan surkeaa ja säälittävää. Mutta ennen kaikkea se on ääretön mahdollisuus. Uskon, että jokainen meistä haluaa olla hyvä, rakastava, älykäs, fiksu, suosittu, rakastettu, kunnioitettu ja paljon muuta. Monesti näiden tavoitteiden mukaisesti käyttäydymme, ollaksemme kaikkea tuota vastakkaisen sukupuolen silmissä ja saadaksemme jotain vastineeksi. Ja kun emme saa petymme ja masennumme.
Tässä on sinkkuuden siunaus. Kun riittävän kauan teemme näitä asioita ulkoisesti ja iskemme päätä seinään, alkaa aristaa ja lopetamme. Kipu on hyvä konsultti. Todellinen muutos alkaa silloin, kun paikallaan pysyminen aiheuttaa liikaa tuskaa. Olisiko aika muuttaa asioita oikeasti? Sisältä käsin. Siihen on yksi ja ainoa olotila. Siunattu yksinäisyys. Et milloinkaan, et kenenkään ihmisen kanssa pääse niin syvälle omaan itseesi, kuin yksin ollessasi. Kukaan ei voi viedä sinua niin lähelle itseäsi, kuin sinä itse, omassa rauhassasi, omalla aikataulullasi ja juuri niillä keinoilla, mitkä sinulle sopivat parhaiten. Mikään ihmissuhdekonsultti ei selvitä sinun kipupisteitäsi sinulle paremmin ja perusteellisemmin kuin sinä itse, silloin kun kohtaat ne todelliset syyt.
Kohtaaminen alkaa sinulle tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen, itsesi kohtaamisesta ja rakastamisesta. Rakastaminen alkaa hyväksymisestä. Hyväksyminen on seurausta siitä, että et tunne tarvetta tuomita. Mitään. Se jos mikä on oma valinta. Tunteita tulee ja menee, hyvä niin. Minulle loistava oivallus, joka pelasti minut takaisin elämään, oli se kun pysähdyin niiden tunteiden ääreen, jotka raastoivat aamusta iltaan ja joita menin karkuun. Annoin niiden olla, tulla ja mennä. Koin ja elin ne yksi kerrallaan, niin kauan kuin ne tyrkyttivät itseään. Ajattelin, että kuolemaa pahempaa tästä ei voi tulla, ja sen kanssa kyllä pärjää. Vihan purin muutamaan traktorikuormaan rankoja, yksinäisyyden poltin kynttilöinä tai-vaan tuuliin, levottomuuden kulutin parina lenkkareita pikitiehen, pettymyksen kyyneliillä kastelin yhden kuivan kesän kasvimaata. Syyllisyyden tunnustin niin monta kertaa peilin edessä sille toiselle osapuolelle, että lopulta se pyysi, anna jo anteeksi. Kaikki tämä yksin. Kaiken tämän jälkeen, ja jo prosessin aikana, sieltä peilistä näkyi jo välillä rakastava silmäpari ja pieni orastava hymynpoikanen.
Sitten aloin nähdä ne mahdollisuudet, kun ei ollutkaan enää ammottava tyhjyys sisällä. Minä olen jotain, herranen aika, minähän osaan kaikenlaista. Minähän haluan tehdä paljon asioita, johon en tarvitse ketään, enkä edes halua niihin ketään mukaan. Kameran kanssa kurjen perässä suon laidassa (no se kurki tässä tapauksessa), taiteen tekeminen(lapsuuden rakkain harrastus), lukeminen, meditointi, lenkille, jne. Saatikka vielä ne tekemiset, joista on vain mukavampi olla neuvottelematta kenenkään kanssa(bissellä käynti, aamuinen morkkis, kotityöt, laiskottelu ja vetelehtiminen).
Sinkkuna oleminen on ongelma tai mahdollisuus. Kumpana näet sen? Yksin eläminen antaa todellisen mahdollisuuden kasvattaa itsessäsi niitä ominaisuuksia, jotka alussa mainitsin, osaksi itseäsi. Ei vain ulkoisiksi käyttäytymismalleiksi ja rooleiksi. Tämän prosessin aikana huomaa, että on entistä vähemmän muilta vailla ja mikä parasta, entistä enemmän löytyy muille annettavaa.
Mistä lähteä liikkeelle. Tässä minun tapani. Kirjoita paperille yksin olemisen hyvät puolet ja siitä aiheutuvat hyvät tunteet. Se vie aikaa viis minuuttia. Vahvista niitä, tunne ne voimakkaammin. Tunne myös ne huonot ja päästä menemään. Opeta uusi laulu sille sisäiselle äänelle joka manaa ja morkkaa sinua. Joka aamu tai ilta sano sille tyypille joka sinua peilistä katsoo, MINÄ RAKASTAN SINUA!! Siitä se alkaa, elämä kyllä kantaa. Muista, että olet maailman rakastettavin ihminen.
Yksin oleminen pistää lujille monta kertaa. Se on uhka, pelottavakin, se on toisinaan surkeaa ja säälittävää. Mutta ennen kaikkea se on ääretön mahdollisuus. Uskon, että jokainen meistä haluaa olla hyvä, rakastava, älykäs, fiksu, suosittu, rakastettu, kunnioitettu ja paljon muuta. Monesti näiden tavoitteiden mukaisesti käyttäydymme, ollaksemme kaikkea tuota vastakkaisen sukupuolen silmissä ja saadaksemme jotain vastineeksi. Ja kun emme saa petymme ja masennumme.
Tässä on sinkkuuden siunaus. Kun riittävän kauan teemme näitä asioita ulkoisesti ja iskemme päätä seinään, alkaa aristaa ja lopetamme. Kipu on hyvä konsultti. Todellinen muutos alkaa silloin, kun paikallaan pysyminen aiheuttaa liikaa tuskaa. Olisiko aika muuttaa asioita oikeasti? Sisältä käsin. Siihen on yksi ja ainoa olotila. Siunattu yksinäisyys. Et milloinkaan, et kenenkään ihmisen kanssa pääse niin syvälle omaan itseesi, kuin yksin ollessasi. Kukaan ei voi viedä sinua niin lähelle itseäsi, kuin sinä itse, omassa rauhassasi, omalla aikataulullasi ja juuri niillä keinoilla, mitkä sinulle sopivat parhaiten. Mikään ihmissuhdekonsultti ei selvitä sinun kipupisteitäsi sinulle paremmin ja perusteellisemmin kuin sinä itse, silloin kun kohtaat ne todelliset syyt.
Kohtaaminen alkaa sinulle tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen, itsesi kohtaamisesta ja rakastamisesta. Rakastaminen alkaa hyväksymisestä. Hyväksyminen on seurausta siitä, että et tunne tarvetta tuomita. Mitään. Se jos mikä on oma valinta. Tunteita tulee ja menee, hyvä niin. Minulle loistava oivallus, joka pelasti minut takaisin elämään, oli se kun pysähdyin niiden tunteiden ääreen, jotka raastoivat aamusta iltaan ja joita menin karkuun. Annoin niiden olla, tulla ja mennä. Koin ja elin ne yksi kerrallaan, niin kauan kuin ne tyrkyttivät itseään. Ajattelin, että kuolemaa pahempaa tästä ei voi tulla, ja sen kanssa kyllä pärjää. Vihan purin muutamaan traktorikuormaan rankoja, yksinäisyyden poltin kynttilöinä tai-vaan tuuliin, levottomuuden kulutin parina lenkkareita pikitiehen, pettymyksen kyyneliillä kastelin yhden kuivan kesän kasvimaata. Syyllisyyden tunnustin niin monta kertaa peilin edessä sille toiselle osapuolelle, että lopulta se pyysi, anna jo anteeksi. Kaikki tämä yksin. Kaiken tämän jälkeen, ja jo prosessin aikana, sieltä peilistä näkyi jo välillä rakastava silmäpari ja pieni orastava hymynpoikanen.
Sitten aloin nähdä ne mahdollisuudet, kun ei ollutkaan enää ammottava tyhjyys sisällä. Minä olen jotain, herranen aika, minähän osaan kaikenlaista. Minähän haluan tehdä paljon asioita, johon en tarvitse ketään, enkä edes halua niihin ketään mukaan. Kameran kanssa kurjen perässä suon laidassa (no se kurki tässä tapauksessa), taiteen tekeminen(lapsuuden rakkain harrastus), lukeminen, meditointi, lenkille, jne. Saatikka vielä ne tekemiset, joista on vain mukavampi olla neuvottelematta kenenkään kanssa(bissellä käynti, aamuinen morkkis, kotityöt, laiskottelu ja vetelehtiminen).
Sinkkuna oleminen on ongelma tai mahdollisuus. Kumpana näet sen? Yksin eläminen antaa todellisen mahdollisuuden kasvattaa itsessäsi niitä ominaisuuksia, jotka alussa mainitsin, osaksi itseäsi. Ei vain ulkoisiksi käyttäytymismalleiksi ja rooleiksi. Tämän prosessin aikana huomaa, että on entistä vähemmän muilta vailla ja mikä parasta, entistä enemmän löytyy muille annettavaa.
Mistä lähteä liikkeelle. Tässä minun tapani. Kirjoita paperille yksin olemisen hyvät puolet ja siitä aiheutuvat hyvät tunteet. Se vie aikaa viis minuuttia. Vahvista niitä, tunne ne voimakkaammin. Tunne myös ne huonot ja päästä menemään. Opeta uusi laulu sille sisäiselle äänelle joka manaa ja morkkaa sinua. Joka aamu tai ilta sano sille tyypille joka sinua peilistä katsoo, MINÄ RAKASTAN SINUA!! Siitä se alkaa, elämä kyllä kantaa. Muista, että olet maailman rakastettavin ihminen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
>"Et milloinkaan, et kenenkään ihmisen kanssa pääse niin syvälle omaan itseesi, kuin yksin ollessasi."
Jep. Ja nyt olen jo niin syvällä itsessäni, että en enää kykene kommunikoimaan muiden kanssa.
>"Yksin eläminen antaa todellisen mahdollisuuden kasvattaa itsessäsi niitä ominaisuuksia, jotka alussa mainitsin, osaksi itseäsi."
Kyllä. Alan olla jo niin kiinteä ja eheä kokonaisuus, että ulkopuoliset eivät pääse edes timanttiporalla sisälleni.
>"Joka aamu tai ilta sano sille tyypille joka sinua peilistä katsoo, MINÄ RAKASTAN SINUA!!"
Minä, minä, minä. Minä olen tarpeeksi. Hyvä minä!
Kieltämättä "syväminä" on osittain oikees...Jos sitä on liikaa itsensä kanssa menettää sosiaaliset taidot...Itse huomaan että en osaa enää tarttua kaikkiin juttuihin ja passiiviseella olemuksella karkotan kaikki tuttavat.
Yleensä poika/tyttöystävä kohottaa suuresti itsetuntoa, koska silloin koet hyväksyntää ja että joku todella välittää sinusta. Se on hyvin tärkeää. Jos sinulla ei ole kumppania itsetunto laskee ja saattaa ilmestyä masennusta.
Keskustelun aloittajalla on hieno teoria mutta sen toteuttaminen saattaa olla todella vaikeaa...
Alat päästä jyvälle. Mutta et ole mennyt vielä riittävän syvälle. Alat raaputella sisimpäsi pintoja. Kovuus ja kyynisyys on suoja, jolla estät ketään näkemästä sisintäsi, edes itsesi. Sieltä peilistä katsoo monesti se ankarin syyttäjä ja pahin vihollinen. Jatka matkaa, mene syvemmälle, tutki, koe, tunne. Älä sekoita itsesääliä ja kyynisyyttä todelliseen itsesi tuntemisen riemuun. Nekin on toki tunnettava, ennen kuin niistä voi vapautua. Jos uskallat jatkaa tutkimusmatkaa, niin tulet huomaamaan, että kukaan ei tarvitse timanttiporaa kanssasi. Tulet kulkemaan sielu avoinna ja kykenet kommunikoimaan kaikkien kanssa ja rakastamaan niin itseäsi, ja sitä kautta kaikkia ihmisiä täysin pyyteettömästi. Se on tosin loppuelämäsi kestävä matka, mutta se kannattaa.
Kääntäisin osuvan kommenttisi toisin päin. Itsensä kanssa olemalla ei menetä sosiaalisia taitoja, mutta kun on riittävästi itsensä kanssa, oppii kohtaamaan toiset ihmiset aidosti. Se tosin edellyttää ensin itsensä kohtaamista. Eristäytymisellä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, enkä sitä suosittele kenellekään, mutta se kuuluu kuvaan. Se kertoo, että kipupiste todellisen muutoksen alkamiselle alkaa olla käsillä.
Tietenkin jokainen tarvitsee hyväksyntää ja välittämistä. Kumppanin puute ei välttämättä laske itsetuntoa, todennäköisemmin se tuo esiin huonon itsetunnon. Mutta on todella vaarallista jättää oma ihmisarvonsa ja itsetuntonsa tason määrittely toisten ihmisten tekemisten ja hyväksynnän varaan. Tulet aina olemaan muiden tekemisten ja hyväksynnän varassa. Silloin annat itsemääräämisoikeutesi omista tunteistasi ja hyvinvoinnista muille. Kun itsetuntosi on hyvä, on sinulla kumppania tai ei, ja hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, pystyt hyväksymään toisetkin sellaisena kuin he ovat. Kun se itsetunto rakentuu sinun sisältäsi, eikä ulkoisen hyväksymisen kautta, alat hallita omaa elämääsi ja alat löytää kyvyn rakastaa kaikkea ympärilläsi olevaa. Nämä ovat ikivanhoja kliseitä, mutta niin armottoman tosia.
Mitä aloituksessa kirjoitin, ei ole teoriaa. Olen elänyt tuon kaiken läpi. Ja kohdallani se toimii. Eikä se ole vaikeaa, vaan helvetin tuskallista ja nöyryyttävää, mutta minulle se oli välttämätöntä. Vaikeinta oli myöntää itselleni oma heikkouteni ja särkyvyyteni.