Olen nyt tuntenut miesystäväni reilu 4 vuotta. Suhteen alussa minusta oli ihana olla hänen kanssaan. Hän oli ystävällinen ja auttavainen sekä muutenkin miellyttävä mies. Muutimme yhteen viime vuoden lopussa ja hänen käytöksensä muuttui. Yhteenmuutettaessa hän halusi laittaa omat tavaransa ja huonekalunsa esille. Minun piti myydä ja laittaa suurin osa omista tavaroista varastoon. Sain sentään astioida tuoda asuntoon kunhan niitä vain ei laitettu samoihin kaappeihin hänen astioiden kanssa. Joka tavarasta, verhoista ja matoista sai tapella että mikä laitetaan mihinkin paikkaan. Yhteenmuuton jälkeen alkoivat riidat, joissa poikkeuksetta syy on yksinomaan minussa. Puhun väärin, katson häntä väärin, olen tehnyt jotain väärin, hän ei saa kuulemma saa tehdä mitä haluaa, koska minä kontrolloin kaikkea. Riitelyä on joka toinen viikko. Tähän liittyy myös se että riidan jälkeen hän mököttää hiljaa päiväkausia, mikä on ahdistavaa.
Aamuisin hän on äreä ja iltaisin töistä tullessa hän haluaa olla rauhassa raskaan työpäivän jäljiltä. Yleensä hän tuijottaa joko tietokonetta tai televisiota ja kun puhun hänellä kuuluu yleensä "Mitä sanoit?", kaikki asiat pitää toistaa kahteen kertaan jotta häneltä saa vastauksen. Yhdessä emme voi tehdä mitään, koska häntä ei saa pakottaa tekemään mitään. Pakottamien tarkoittaa tässä tapauksessa sitä että pyydän häntä yhdessä pihatöihin tai lenkille. Kotityöt kuuluvat lähes yksinomaan minun tehtäväksi vaikka minäkin olen töissä. Mies ei voi tehdä työpäivän jälkeen mitään, koska on väsynyt (tekee toimistotöitä).
Hän saattaa saada raivokohtauksia ihan oudoista asioista ja tällöin hänellä on tapana rikkoa jotain ja häipyä paikalta. Menee jopa hotelliin välillä yöksi kun on suuttunut. Mies salaa minulta asioita ja kun jää niistä kiinni, hän on niin kuin ei olisi tehnyt mitään väärää. Luulin muuttavani yhteen ihanan miehen kanssa mutta nyt olen alkanut jännittämään kotona oloa. Joudun olemaan koko ajan varpaillani, jotten vain tee tai sano mitään väärään. Minua on alkanut ahdistamaan hänen käytöksensä ja raivokohtaukset ovat alkaneet pelottamaan minua. En tiedä kuinka kauan enää jaksan tällaista. Kyllä omassa kodissa pitäisi pystyä olemaan rennosti ja hyvällä mielellä.
Jännittynyt olo
6
186
Vastaukset
- 49y45y46y4
Kodin nimenomaan pitäisi olla se turvasatama, johon pääsyä odottaa ja jossa voi olla vapaasti. Milloin ajattelit hankkia sellaisen?
Nyt et asu kotonasi, asut toisen nurkissa ja se toinen on arvaamaton ja uhkaava. Pelasta itsesi ennen kuin on liian myöhäistä. Sinä et häntä pysty muuttamaan. Hei syyllinen74.
Jäin pohtimaan nimimerkkisi valintaa. Mitähän tuo syyllisyys mahtaa sinulle tarkoittaa kaiken kaikkiaan? Onko elämässäsi muitakin suhteita tai kokemuksia, joissa sinulle on tarjottu syyllisen osa?
Mihin koet olevasi syyllinen tässä parisuhteessa?
Onko tämä parisuhde itse asiassa parisuhde. Millä tavalla teillä toteutuu kummankin erillisyys, molemminpuolinen toisen persoonan kunnioitus ja toisaalta turvallinen läheisyys ja yhteen hiileen puhaltamisen tunne? Parisuhde ei ole hierarkkinen ja toista määräilevä, vaan tasa-arvoinen suhde.
Oletko tullut ajatelleeksi, että tavaroiden rikkominen ja hillitsemätön raivo on väkivaltaa? Väkivalta ei koskaan ole parisuhdeongelma sinänsä, vaan se on aina väkivallan käyttäjän vastuulla. Vain hän voin lopettaa sen. SInä olet alkanut pelätä, jännittää ja muuttaa käyttäytymistäsi jotta raivareita ei tulisi, vaikka vastuu raivareista on puolisosi. Rakkaussuhteessa pelkoa ei kuulu olla.
Mitä ajattelet nyt kun luet oman kirjoituksesi ja näitä vastauksia? Haluatko jatkaa tuollaisessa elämäntilanteessa? Miksi sinun pitäisi jaksaa enää yhtään enempää elää pelossa? Kenen takia? Minusta kuulostaa, ettet ole suojassa ja turvassa vaan näen tilanteessanne uhkaa. Millaista elämää haluat?
kanssasi pohtii, diakoni Merja- 1321
Herää. Hanki ammattiapua. Kukaan täyspäinen ei kysy Suomi24:ssä, että kannattaako tuollaisessa suhteessa pysyä.
Lusikat jakoon, jos teillä ei ole lapsia. Jo tuo esineiden rikkominen on epätervettä.
- Batman-
Tosi mukava mies sinulla. Tuollaisiin naiset rakastuu.
- hetinytmulle
Lähde kuule äkkiä litomaan. Mököttäminen on yksi vallan käytön väline. Monesti nuo ongelmat kärjistyy kun toinen tulee osaksi omaa reviiriä. Jos mies ei sitä kestä niin asukoot yksin. Vai aiotko todella katsoa tuollaista epäkunnioittavaa käytöstä. Toisen syyttely......ei ei ei. Kukaan ei yksin tappele. Ei kuulosta hyvältä. Hälytyskellot soivat ainakin minun päässäni. Koti on ihmisen puhun paikka, missä pitää saada rentoutua, levätä ja olla onnellinen. Ilman että joku kontrolloi jokaista liikettä. Ota nyt järki käteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 915906
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv933001Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262780Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska252046Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351047Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851018Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125950- 48754