Kreikka jätti Suomen yksin ETYJ asiassa

Ei ollut solidaarisuutta Suomelle vaan juonikkaita puheluita ilkeän Putinin kanssa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt itketään.

Äänestä

Mutta onneksi Suomi toimii aina tavalla joka sopii malliksi koko muulle maailmalle. Kuten kysyy ensin lupaa kaikilta muilta eu-mailta.
Niin myös samalla tavoin kannamme vastuumme emmekä hylkää Kreikka-poloa vaikka se ahdingossaan käänsi meille selkänsä.
Suomi sen sijaan kääntää vuoroin toisen ja toisen posken ja kantaa vastuunsa eu-kumppaneillemme.
Piikki on auki, Kreikka pelastuu ja pian kaikki toimivat yhtä epäitsekkäästi kuin Suomi ja niin maailmasta tulee Hyvä Paikka!
Onhan ihanaa olla näin hyväntahtoinen ihminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeesusperke kirjoitti:

Ei ollut solidaarisuutta Suomelle vaan juonikkaita puheluita ilkeän Putinin kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu