Oma syy kun ystävät menee

Masentunut_optimisti

Tämä on kai aika tavallinen tarina, mutta pakko kirjoittaa tämä edes terapiamielessä.

Vuosi sitten tuli ero. Monen vuoden aikana oli rakentunut perheen kanssa tuttavapiiri, jota tavattiin säännöllisesti. Monista vaimoista tuli kavereita keskenään ja samoin kävi miesten kesken. Lapsistakin tuli kavereita.

Eron jälkeen olenkin sitten ollut omillani. Enkä voi syyttää siitä pelkästään muita. Jouduin talousongelmiin ja ne ovat tehneet elämästä selviytyistaistelua, jossa häpeä ja voimattomuus ovat lannistaneet.

Pari kertaa talous on ollut niin tiukalla, että lasten tullessa minun luo, on viikonlopun ruoat on ostettu panttilainaamon lainalla. Olen kyllä sitten välillä päässyt lunastamaan tavaraa pois. Velkaa ei ole käsittämättömästi, mutta riittävästi siihen, että en pääse niistä eroon. Velan suuruutta ikävämpää on se, että jatkuva kädestä suuhun eläminen vie energiaa.

Samalla olen huomannut, että kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä. Nekin tutut, jotka aikaisemmin edes joskus soittivat tai laittoivat tekstiviestiä, ovat nyt hiljaa. Vaikka kävelevät kadulla vastaan ja lupaavat lähteä kahville joskus, ei heistä mitään kuulu.

Olen samaan aikaan menestyjä toisella mittarilla. Työni jälki on hyvää - ellei peräti erinomaista ja minua kiitellään siitä - jopa ne tuttavat, joihin törmään kadulla. Mutta heistä ei kukaan tiedä, kuinka raskasta minulla on. En elä kunnolla sillä mitä teen. Osaksi velkojen vuoksi ja osaksi siksi, koska minun oli suostuttava huonoihin ehtoihin.

Jos (entiset)ystäväni jaksaisivat edes joskus tavata, en tuntisi oloani niin nöyryytetyksi. Ihan tarpeeksi on jo siinäkin, että joutuu pitämään ammatillisesti lippua ylhäällä.

Ainakin sen tästä oppii, että minulla ei ehkä sitten ole enää aikaa heille kun olen takaisin jaloillani. Se hetki on päivä päivältä lähempänä tulevaisuudessa.

Ensin hoidan velat ja sitten voin taas elää normaalia elämää.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • velat_maksanut

      Jaksamista sinulle.

    • Ohjenroyksi

      Ihan kuin kirjoittaisit miehestäni. Ero tuli heille kun asunnot olivat halvempia kuin ostettaessa, eli velat ja kurjuus oli jo valmiina. Lapsilleen hänkin osteli välttämättömyystavaroita pikavippirahoilla. Sitten löysi minut, jolla on kohtalainen tulonlähde. Olen lainaillut ja hän on maksanut takaisin, mutta köyhästi on elellyt. Kuitenkin on selvinnyt, ilman minua tuskinpa, eikä tämä ole itsekehua. Meillä on oikein hyvä olla yhdessä. Ja toisaalta, jos ajattelen entistä avioliittoani, niin mies kulutti sikana enemmän yhteisiä rahoja kuin minä. Eli vaikka nyt maksan kaiken yksin, niin käteen jää enemmän kuin avioliitossa. Tämä nykyinen köyhä tulee paljon halvemmaksi. Toivon että voisin pitää hänet aina. Raha ei todellakaan ole tärkein arvo tässä elämässä.

      Eli tuon selvityksen jälkeen ohje: Laita nettiin ilmoitus ja toivo että löydät ymmärtävän ihmisen. Varo kuitenkin hyväksikäyttöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe