Tästä alkoi Ellenin ura näkyjen näkijänä.
Ellen näki ensimmäisessä näyssään, että polulla taivaaseen matkasivat vain milleristit, uudestisyntyneet kristityt ja muut ihmiset eivät edes päässeet taivaspolulle. Jotta olisivat pysyneet polulla, piti heidän jatkaa uskomistaan päivämäärään 22.10.1844, jota Ellen piti näkynsä mukaan Ilmestyskirjan keskiyön huutona. Raamatun mukaan keskiyön huutoa ei ole vielä edes tullut eikä se suinkaan ole mikään historian päivämäärä, vaan kuvaa Jeesuksen tuloa pilviin tempaamaan uskovat sekä maassa tuolloin elävät että taivaaseen aikaisemmin menneiden uskovien ruumiit (Matt 25:6-13, 1Tes 4:16-17).
Osa adventisteista alkoi epäillä päivämäärää, joka loisti heille valona, ja he putosivat taivaspolulta. Päivämäärä oli jonkinlainen itsellinen toimija, joka lakkasi valaisemasta heidän kulkuaan, jos he lakkasivat uskomasta siihen "ja heidän silmänsä erkanivat maalista ja menettivät Jeesuksen näköpiiristään". Ja siinä meni mahdollisuus taivaaseen pääsemiseen "ja he putosivat polulta alas pimeään ja pahaan maailmaan". Takaisinpääsyä ei noilla päivämäärään uskomattomilla adventisteilla ollut polulle sen enempää kuin niillä, jotka eivät siihen olleet alun perinkään uskoneet: "Oli aivan yhtä mahdotonta heille päästä takaisin polulle ja mennä Kaupunkiin kuin koko pahalle maailmalle, jonka Jumala oli hylännyt" #4.
Ne, jotka eivät uskoneet Ellenin näkyyn, että 22.10.1844 Jeesus oli noussut valtaistuimelta, mennyt taivaassa toiseen huoneeseen ja sulkenut oven takanaan, rukoilivat yhä taivaan istuimella istuvaa Jumalaa, mutta siellä olikin saatana Hänen tilallaan, joten heidän rukouksensa menivät saatanalle: "Jeesus oli lähtenyt siltä. Saatana ilmestyi valtaistuimelle yrittäen jatkaa Jumalan työtä. Minä näin heidän katsovan ylös valtaistuimeen ja rukoilevan, ´Isä, anna meille Henkesi´, silloin Saatana puhalsi heidän päälleen epäpyhän vaikutuksen; siinä oli valoa ja paljon voimaa, mutta ei suloista rakkautta, iloa eikä rauhaa. Saatanan tavoite oli pitää heidät petettyinä ja houkutella takaisin ja pettää Jumalan lapset” #5.
Jeesuksen rukoukset eivät heitä hyödyttäneet: "heillä ei ole tietoa tiestä kaikkein pyhimpään ja he eivät voi hyötyä Jeesuksen esirukouksista siellä".#6
Muut olivat täysin saatanan vietävissä: "Samoin kuin juutalaiset, jotka uhrasivat hyödyttömiä uhreja, he uhraavat hyödyttömiä rukouksiaan huoneeseen, josta Jeesus on lähtenyt ja Saatana, tyytyväisenä harhauttamisesta, teeskentelee uskonnollista hahmoa ja johtaa näiden tunnustavien kristittyjen mielet itseensä, toimien voimallaan, merkeillään ja valheellisilla ihmeillään, sulkeakseen heidät ansaan" #7.
Tämä, että taivaan ovi oli lopullisesti muilta kuin Ellenin joukoissa kulkevilta suljettu, oli nimeltään Suljetun Oven oppi.
Ellen White yritti käännyttää hajaantuneista milleristeistä 144.000 ovensulkijaksi vuoteen 1851 mennessä, jolloin Jeesuksen piti tulla takaisin. Eräässä kokouksessa ei oikein uskottu ja Ellen kirjoitti: "monet heistä eivät uskoneet suljettuun oveen. Minä kärsin paljon kokouksen alussa. Epäusko näytti olevan joka puolella" Toinen adventistisaarnaajanainen ei voinut uskoa tuohon Ellenin oppiin: "Mutta oli syntynyt erimielisyyttä suljetusta ovesta. Hän oli hyvin myötätuntoinen eikä voinut uskoa, että ovi oli kiinni". Kun nainen puhui kokouksessa, oli Ellen tyrmistynyt, ettei hänen oppiinsa uskottu: "Minä olin hyvin, hyvin surullinen. Pitkään sieluni näytti olevan suuressa hädässä" Ja silloin joko paha henki otti Ellenin valtaansa tai hän itse teki teatteriesityksen, jotta saisi oppinsa läpi: "minä putosin tuolilta lattialle. Silloin sain näyn, että Jeesus nousi välittäjän valtaistuimeltaan ja meni Pyhimpään Sulhasena ottamaan vastaan valtakuntansa."
Joka tapauksessa Ellen sai tuolla menettelyllään ihmiset eksytettyä oppinsa uskomiseen: "He olivat syvästi kiinnostuneet näystä. He kaikki sanoivat, että se oli heille täysin uutta. Herra teki töitä mahtavalla voimalla asettaessaan totuuden heidän sydämiinsä." Toisen naisen oli taivuttava tähän: "Sisar Durben tiesi, mikä Herran voima oli, sillä hän oli tuntenut sen monet kerrat; ja pian sen jälkeen, kun minä olin pudonnut, hänet kaadettiin ja hän kaatui lattialle ja anoi itkien armoa Jumalalta". Esityksen tuloksena Ellenin eksytystoimet onnistuivat: "Useimmat heistä hyväksyivät näyn ja asettuivat kannattamaan suljettua ovea" #8
Jeesus ei tullut 1951 niin kuin Ellen ja seuraajansa odottivat eikä 144.000 ihmistäkään oltu saatu käännytettyä. Taas tuli pettymys.
4) A Word to the ”Little Flock” s. 14, Ellen kertoo omasta näystään
5) White Ellen. EARLY WRITINGS. http://www.gilead.net/egw/books2/earlywritings/ewindex.html
osa Experience & Views
6) White Ellen. EARLY WRITINGS. http://www.gilead.net/egw/books2/earlywritings/ewindex.html
7) White Ellen. EARLY WRITINGS. http://www.gilead.net/egw/books2/earlywritings/ewindex.html
8) Anderson Dirk 1999. WHITE OUT, s. 26-28. Ottanut lainauksen Manuscript Releases vol 5
Suljetun oven oppi
21
<50
Vastaukset
Ellenin näyt ovat epäraamatullisia ja suurta eksytystä ja ihmetellä täytyy kovasti niitä, jotka näitä oppeja seuraavat...
.
Vrt. 1 Tim2:1 Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
2:2 kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
.
"joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden"- J-karitsaaSeuraten
Niin, arvostella Elleniä, siinähän elämäntehtävä, itse en kuluta aikaani asiaan.
Paremminkin kulutan aikaani siihen, että kuljenko tiellä.
Kulutan aikaani siihen, että rukouskammiossa kysyn polkuni päiväntehtävää.
Kulutan aikaani, jos jonkun päivämatka tarvitsee rinnallakulkua.
Kulutan aikaani katsellen, kuinka Karitsa on matkansa tehnyt ja opetusta antanut.
Myös kulutan aikaani siihen, että Hengen työ itsessäni saisi sen tilan, että Jumalan tahto ja rakkauden ilmaisu Kristuskasvoisesti eläisi.
Silloin perinnäissääntöjen kanssa kädenvääntö jää toissijaiseksi, eikä niitä ja niihin ole aikaa kumarrella. Ei kirkollisiinkaan juhliin tarvitse painoarvoa laittaa, koska HerranPyhänKansan arjen jakaa sapatit, viikottain. Ehtoollinen, niin usein, kun sitä vietetään, sekä veljien, sekä sisarten kanssa sanan jakaminen, sekä hengelliset laulut.
Siis jokainen matkaa kohdaltaan armossa ja totuudessa. Herra pitää muusta huolen, kasvusta ja rakkaudesta.
Siihen matkaan ei ole muuta lisäämistä. - jarinhotelli
Hei!
Jumala on kaikessa ajassa ilmoittanut ihmiselle tahtonsa omalla tavallaan per persoona. Niinpä Ellebn G Whitekin on saanut omalla tavallaan jotakin ilmotusta että hän ymmärtäisi ja osaisi välittää jotakin tärkeätä. Jokainen ihminen on ollut aina oman aikansa tiedon ja ymmärryksen valossa ja ilmoittanut Jumalaltakin saamansa omalla persoonallisella ilmaisutavallaan.
Jokaisem persoonan tulee sitten tulkita itse henkilökohtaisesti joka päivä seuraavan metodin mukaan; 1 Tess 5:19-23, 1 Kor 12:10. Tiedon määrä kasvaa ja ymmärrys muuttuu ja uskon palavuuskin muuttuu persoonilla per/ nuppi aina ajan saatossa.
Minä ymmärrän että tässä Ellen G White varoittaa uskosta luopumasta aikansa baptistiseurakunnan William Millerin löytämän profetian suhteen. Miller löysi Raamatusta isopn profetian mutta ei osannut heti tulkita kaikkea.
Metodistiseurakunnasta juuri erotettu Ellen G White oli 17 kesäinen neito 1844 ja selitti profetian loppuun 1844 loppuvuonna.
Kuitenkin kävi niin että uskovaisten joukosta Millerin aiheuttaman pettymyksen vuoksi vain 1/3 jäi uskoon ja 2/3 luopui kokonaan uskostaan.
> Minusta äkkiä katsoen on kyse tästä. Olen lomatunnelmissa ja en ehdi avata linkkejäsi.
Teologia joka liittyy Dan 8:12-14,26, 12:4,8,9-10 lyhyesti ei Daniel osannut sitä selittää. Enkeli vastasi että profetia selviää lopun aikana. Joskus profetian oli selvittävä.
Miller oli aikansa kelpo uskovainen ja tutki Danielin ja Ilmestyskirjan vertauskuvallisia apokalyptisia eskatologisia ilmoituksia keskenään.
Miller erehtyi luullessaan profetiassa olevan kyse maan puhdistamisesta. Profetian merkitys on pyhäkön puhdistaminen.
Maan päällinen telttamaja-pyhäkkö oli varjo ja esikuva oikeasta pyhäköstä joka on taivaassa. Kansa saastutti pyhäkköä koko vuoden ja kerran vuodessa suurena sovituspäivänä ylipappi puhdisti pyhäkön kansan synneistä suurena sovituspäivänä. Pyhäkössä oli kaksi huonetta; "pyhä" ja "kaikkein pyhin" -Kerran vuodessa suurena sovituspäivänä ylipappi meni kaikkein pyhimpään ja puhdisti pyhäkön synneistä.
Danielille annetussa profetiassa em. on kyse pyhäkön puhdistamisesta, ja tietenkin tässä on sitten kyse taivaallisen palvelun toisesta vaiheesta joka alkoi niihin aikoihin kun profetia selvisi. Niin Raamatussa sanotaan. Hebr 7-9 luvut ja koko hebrealaiskirja pitää lukea. Pitää tuntea telttamajankin palvelus VT:stä.
Profetiaan liittyy myös Danielin kirjassa kerrotus Jumalaa vastustavat vallat joista tapahtuu erotus tässä prosessissa; Ilm 17-18, 14:6-13.
Profetia on iso ja vaatii useiden isojen kokonaisuuksien ymmärtämistä ensin, -on Raamatuntutkijoiden teologien teologiaa, ei opin alkeita.
Pelastusoppi on yksinkertainen jokaiselle; ns.- perusopinkohdat riittää jos ei ole aikaa istua useita vuosia aamusta iltaan nenä kirjoissa kiinni tutkimassa Raamatuntutkijoiden/ teologien teologioita.
Ei pidä kompastua sellaiseen mitä ei ymmärrä vaan 1 Tess 5:19-23 antaa neuvon, pitää sen minkä itse näkee sillä hetkellä precis hyväksi. Aika on kypsä uskossa avaamaan ajallaan asioita jokaiselle niin rivipenkkiläiselle kuin teologeillekin tutuistakin asioista uusia näkökulmia läpi elämän.
Minulla oli aikanaan tutkiessani tapana mennä rappuja ylös tiedossä pykälä kerrallaan ja valitsin aina jokaiselle päivälle sellaisen rapun mitä kykenin ymmärtämään sillä hetkellä. Aikanaan valkeni sitten lisää helpommin vaikeimpia.
Kirjoitin tämän aika perusteellisesti jokin aika sitten palstalle, ja minun pitää omia Raamattu-aiheisia kirjeitäni vielä hioa tässä asiassa, tässä teologiassa eli kirjoittaa vielä puhtaaksi paremmin mitä olen omaan kirjoituksia-kokoelmiini kirjoittanut.
Tässä oli kuitenkin pikaisesti sellaista mistä kyselet ja voisi päästä alkuun teologian ymmärtämisessä.
Minulla ei ole aikaa jäädä väittelemään aiheesta nyt, en ole koneen ääressä lähiaikoina paljoja, on kiireitä.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija - jarinhotelli
Lisäys;
Eli siis "suljetun oven oppi" Sinun terminologiassasi tarkoittaa taivaallisen palvelun toista vaihetta: Sitä vaihetta mistä maallinen suuri solvituspäivä oli esikuva.
Silloin ylipappi meni kaikkein pyhimpään ja sulki pyhän oven perässään.
Raamattu antaa ajankohdan. Tämä on ainoa Raamatun profetia joka voidaan laskea vuosissa. Kaikki Dan kirjan aikaprofetia on tätä samaa, profetiassa on välitäyttymyksiä ja profetian päätepiste on 2300 vuoden päässä siitä hetkestä kun käsky Jerusalemin jälleenrakentamisesta on annettu.
Ylipappi on Jeesus Kristus; Hebr 8:1-2, 4:14-16, jne. Lue hebrealaiskirje kokonaan.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija- Exadventistiparka
"Eli siis "suljetun oven oppi" Sinun terminologiassasi tarkoittaa taivaallisen palvelun toista vaihetta: Sitä vaihetta mistä maallinen suuri solvituspäivä oli esikuva."
Jari, aloittaja kyllä mainitsee suoraan mistä opista on kyse, ja itsekin tiedät mikä oli tuo suljetun oven harhaoppi. "Tämä, että taivaan ovi oli lopullisesti muilta kuin Ellenin joukoissa kulkevilta suljettu, oli nimeltään Suljetun Oven oppi."
Olen jo aiemminkin sinulle maininnut tuosta virheellisestä väitteestäsi: "Tämä on ainoa Raamatun profetia joka voidaan laskea vuosissa.", koska esimerkiksi pakkosiirtolaisuuden 70 vuotta on todellakin kirjaimellinen aikaprofetia, ja siinä ei kaksista matikkapäätä tarvita että osaa laskea 70 vuotta vuosissa... Korjaisitko sen jo itsellesi muistiin ettet aina uudestaan ota samaa virhettä esille. - omalehmä
Exadventistiparka kirjoitti:
"Eli siis "suljetun oven oppi" Sinun terminologiassasi tarkoittaa taivaallisen palvelun toista vaihetta: Sitä vaihetta mistä maallinen suuri solvituspäivä oli esikuva."
Jari, aloittaja kyllä mainitsee suoraan mistä opista on kyse, ja itsekin tiedät mikä oli tuo suljetun oven harhaoppi. "Tämä, että taivaan ovi oli lopullisesti muilta kuin Ellenin joukoissa kulkevilta suljettu, oli nimeltään Suljetun Oven oppi."
Olen jo aiemminkin sinulle maininnut tuosta virheellisestä väitteestäsi: "Tämä on ainoa Raamatun profetia joka voidaan laskea vuosissa.", koska esimerkiksi pakkosiirtolaisuuden 70 vuotta on todellakin kirjaimellinen aikaprofetia, ja siinä ei kaksista matikkapäätä tarvita että osaa laskea 70 vuotta vuosissa... Korjaisitko sen jo itsellesi muistiin ettet aina uudestaan ota samaa virhettä esille.Noh, kun milleriläisen "Suuren pettymyksen" jälkeen Jeesuksen toiminta siirrettiin jonnekin taivaalliseen pyhäkköön, näkyvän paluun asemesta, sehän oli toki ovela veto, koska kukaan ei pysty asiaa osoittamaan sen enempää vääräksi kuin oikeaksikaan. - Varmaan se auttoi monia pettymystään parkuvia milleriläisiä mutta jostain syystä kyllä herää epäilevä kysymys, mahtoivatko porukan uskonnolliset johtajat itse vilpittömästi uskoa oppiinsa, jota alkoivat levittää vai oliko kyseessä tietoisesti harkittu manoveeri siirtää Jeesuksen toiminta kaiken tarkastelun ulkopuolelle pelkän johtoryhmän julistaman sanan varaan.
- Exadventistiparka
omalehmä kirjoitti:
Noh, kun milleriläisen "Suuren pettymyksen" jälkeen Jeesuksen toiminta siirrettiin jonnekin taivaalliseen pyhäkköön, näkyvän paluun asemesta, sehän oli toki ovela veto, koska kukaan ei pysty asiaa osoittamaan sen enempää vääräksi kuin oikeaksikaan. - Varmaan se auttoi monia pettymystään parkuvia milleriläisiä mutta jostain syystä kyllä herää epäilevä kysymys, mahtoivatko porukan uskonnolliset johtajat itse vilpittömästi uskoa oppiinsa, jota alkoivat levittää vai oliko kyseessä tietoisesti harkittu manoveeri siirtää Jeesuksen toiminta kaiken tarkastelun ulkopuolelle pelkän johtoryhmän julistaman sanan varaan.
Niin... ja toinen aspekti on se mielestäni perusluonteinen asia, että jos Jumala haluaa aloittaa suuren herätyksen joskus 1800-luvulla, miksi ihmeessä siihen tarvitaan muka "alkuherätykseksi" EKSYTYS. Koska sitähän Millerin sanoma oli.
Miksi muka suuri Pyhän Hengen toiminta aloitetaan aivan väärällä sanomalla, joka sotii suoraan Jeesuksen omia sanoja vastaan; ette tiedä päivää ettekä hetkeä ??? - jarinhotelli
Exadventistiparka kirjoitti:
"Eli siis "suljetun oven oppi" Sinun terminologiassasi tarkoittaa taivaallisen palvelun toista vaihetta: Sitä vaihetta mistä maallinen suuri solvituspäivä oli esikuva."
Jari, aloittaja kyllä mainitsee suoraan mistä opista on kyse, ja itsekin tiedät mikä oli tuo suljetun oven harhaoppi. "Tämä, että taivaan ovi oli lopullisesti muilta kuin Ellenin joukoissa kulkevilta suljettu, oli nimeltään Suljetun Oven oppi."
Olen jo aiemminkin sinulle maininnut tuosta virheellisestä väitteestäsi: "Tämä on ainoa Raamatun profetia joka voidaan laskea vuosissa.", koska esimerkiksi pakkosiirtolaisuuden 70 vuotta on todellakin kirjaimellinen aikaprofetia, ja siinä ei kaksista matikkapäätä tarvita että osaa laskea 70 vuotta vuosissa... Korjaisitko sen jo itsellesi muistiin ettet aina uudestaan ota samaa virhettä esille.Hei!
Monen mielestä harhaa on kaikki mitä ei itse ymmärrä.
Vaatii useiden isojen kokonaisuuksien ymmärtämistä ensin ja vasta sitten voi ymmärtääkin.
Aika voi aikanaan olkaa kypsä ymmärrykselle.
Siunauksia
Jari Laurila
Keskustelija - jarinhotelli
omalehmä kirjoitti:
Noh, kun milleriläisen "Suuren pettymyksen" jälkeen Jeesuksen toiminta siirrettiin jonnekin taivaalliseen pyhäkköön, näkyvän paluun asemesta, sehän oli toki ovela veto, koska kukaan ei pysty asiaa osoittamaan sen enempää vääräksi kuin oikeaksikaan. - Varmaan se auttoi monia pettymystään parkuvia milleriläisiä mutta jostain syystä kyllä herää epäilevä kysymys, mahtoivatko porukan uskonnolliset johtajat itse vilpittömästi uskoa oppiinsa, jota alkoivat levittää vai oliko kyseessä tietoisesti harkittu manoveeri siirtää Jeesuksen toiminta kaiken tarkastelun ulkopuolelle pelkän johtoryhmän julistaman sanan varaan.
Hei!
Noh, kun olet käsittänyt asiat päinvastaisessa järjestyksessä.
Jeesus Kristus sai kunnian elävänä ja toimivana Ylipappina.
Hebr 8:1-2, 4:14-16, mm.
Siellä taivaallinen ministeriö työssä ihmisen uskoontulon, pelastuksen ja uskonelämän ylläpitämisen eteen.
Hebr 1:14
Että noh kun asia on päinvastoin kuin väität.
Lue kirja Hebrealaisille.
Siunauksia
Jari Laurila
Keskustelija
- Exadventistiparka
Ellenhän näki 1844 joulukuussa näyn, jossa oli perusteet mm. seuraaville opeille vahvistettu: keskiyön huuto, korvausteologia, pyhäkköoppi, iankaikkinen elämä materiaalisessa paikassa, suljettu ovi, 144.000 juutalaista on adventistit jäännöskansana, muiden ihmisten on polvistuttava adventistien jalkojen juureen.
Siitä voidaan paljon väitellä, oliko Ellen noiden oppien takana, koska kuten adventistit väittävät, Ellen ei itse tuonut mitään oppeja adventismiin.
Ellen itse kertoo että nimenomaan juuri hänen näkyjensä perusteella pioneerit osasivat valita oikean opin väärästä, mikä sinänsä ei väitä Ellenin tuoneen noita oppeja, mutta kylläkin selkeästi sanoo että Ellenin kautta valikoitiin oikeat opit vääristä.
Onhan tämä 144.000 adventistia ainoana pelastuvana kansana (suljettu ovi) selkeää harhaoppia. Olemme Aabrahamin lapsia, emmekä siis mitenkään voi edustaa Israelin (Jaakobin) 12 sukukuntaa. Mutta tuolloinhan Ellen ei edes voinut tietää että maanpäällinen Israel valtiona tulee todellisuudeksi noin 100 vuotta myöhemmin, joten sikäli voi ymmärtää että aivan väärästä Raamatun tulkinnasta tietysty on voinut seurata tällainenkin suljetun oven harhaoppi.
Mielestäni tämä oppi puhuu karua kieltä siitä miten kyseessä oli tosiaankin vain kasvojen pelastusoperaatio. Millerkin itse katui ja tunnusti olleensa väärässä.- kerettiläinen--
>>muiden ihmisten on polvistuttava adventistien jalkojen juureen.<<
Missä näin sanotaan? - Exadventistiparka
kerettiläinen-- kirjoitti:
>>muiden ihmisten on polvistuttava adventistien jalkojen juureen.<<
Missä näin sanotaan?"By this time the 144,000 were all sealed and perfectly united. On their foreheads was written, God, New Jerusalem, and a glorious Star containing Jesus' new name. (g) At our happy, holy state the wicked were enraged, and would rush violently up to lay hands on us to thrust us in prison, when we would stretch forth the hand in the name of the Lord, and the wicked would fall helpless to the ground. Then it was that the synagogue of Satan knew that God had loved us who could wash one another's feet, and salute the holy brethren with a holy kiss, and they worshipped at our feet. (h) "
A word to the little flock, kappaleessa "To The Remnant Scattered Abroad.", jossa Ellen kertoo näystään. Tästä sitten eri yhteyksissä johdettiin tuota adventistien jalkojen juureen polvistumis -oppia, (joka nyt on kaikkiaan juuri niin "syvältä" kuin jokin harhaoppi voi ylipäätään olla...)
Saat kirjasen ladattua täältä:
http://www.earlysda.com/flock/lflockcontents.html - jarinhotelli
Hei!
Sinulla on ennakkoluuloja ja tiedossa puutteita että voisit ymmärtää.
Sinun kannattaa tyytyä kirkon perusopinkohtiin eikä yrittää teologien/ Raamatun tutkijoiden kirjoituksia ymmärtää. Näillä on teologisen tiedekunnan pohja.
Ellen G White ei ole kirkon teologiaa kirjoittanut.
Apt 21:9, 1 Kor 12:10, 1 Tess 5:19-23.
Täytyy lukea kirkkain vilpittömän uskon silmin, -ei persetsilmällä.
Sitten voi teologioita ymmärtää mutta se vaatii paljon vaivaa ja työtä, ei tule kuin pussillinen tomaatteja lähikaupasta.
Siunauksia
Jari Laurila
Keskustelija
- Demonit.näyttivät
Onneksi Ellen White itse ilmaisi asian näin: "Minulle näytettiin..."
Ellen White ei siis voinut sanoa esim., että Jumala näytti minulle, koska Ellen White sai näkynsä ja unensa demoneilta. Demonit johtivat tarkoituksella Ellen Whiten harhaan ja valheiden verkkoon. Pastorisi eivät kerro sinulle sitä, että Ellen White harrasti yöllä säännöllisesti spiritistisia istuntoja. Miehensä kuoleman jälkeen Ellen kertoi olleensa yhteydessä kuolleeseen mieheensäkin.- Exadventistiparka
Mielenkiintoinen kommentti, sillä itse asiassa Ellen-säätiöhän muistaakseni pari vuosikymmentä sitten alkoi tuoda markkinoille selitystä sille, miksi niin monet "Minulle näytettiin", "I was shown" -asiat ovat niin-niin Raamatun vastaisia, ja toisaalta useat niissä "näytetyt" asiat olivat aika suoria plagiointeja monista aiemmin julkaistuista teoksista.
Heidän selityksensä oli jotakin siihen suuntaan että Ellenillähän oli suuri määrä avustajia jossakin vaiheessa kirjoitustäiden puhtaaksikirjoittajia yms. ja Ellen-säätiö sitten totesi että tämä "minulle näytettiin" saattoi joissakin kohdissa tarkoittaakin sitä, että Ellenin avustajat olivat "näyttäneet" eli joko kertoneet asioita tai jonkin toisen henkilön kirjoituksia Ellenille - ja siksi Ellen-täti aivan puhtaalla omallatunnolla saattoi kirjoittaakin "minulle näytettiin - I was SHOWN"...
Selityksen makua - varsinkin kun tämä tuli ei suinkaan Elleniltä vaan uutena tietona säätiöltä... eli noin sata vuotta liian myöhään :)
- armonkerjäläinen
Saisinko taas muistuttaa mitä Whiten vastustajat sanovat.
Dale Ratzlaff itsekin myöntää,että"yksikään adventistinen oppi ei ole peräisin Whitelta.- Exadventistiparka
Kenties näin onkin, mutta hän itse ainakin kivenkovaa väittää, että pioneerit olivat eri mieltä opeista, ja vasta kun Ellen näysiissään vahvisti jonkin asian, saivat pioneerit sitä "valoa" jotta osattiin valita oikea tie.
"I was shown" taas toimii tässäkin...
Otetaan asia toisin päin: JOS yksikään oppi ei ollut peräisin Whiteltä, sehän tarkoittaa suoraan sitten sitä että hänellä ei siis ollut mitään vähäisintäkään "profetian henkeä" joka olisi siis tuonut UUTTA valoa YHTÄÄN MIHINKÄÄN asiaan - eikö ?
Ts. Jos oppi oli Whiteltä, se olisi (ainakin teoriassa) voinut olla Jumalan antamaa valoa asiaan, jos ei yksikään ollut, niin KAIKKI adventismissa joka ei ole suoraan KIISTATON Raamatun tosiasia, on pelkkiä ihmisoppeja.
Eli oliko vai eikö ollut ?
- armonkerjäläinen
Jokainen Whitea vastaan hyökkäävä tarttuu "suljettuun oveen"
Pääsytöshän oli,että Whitelle näytettiin näyssä,että armon ovi oli suljettu koko maailmalta vuoden 1844 jälkeen. Kysymys ei kuulu:Uskoiko White koskaan,että pelastuksen ovi oli sulkeutunut maailmalta vuoden 1844 jälkeen? Moinien muiden milleriläisten tavoin hänkin uskoi niin ainakin jonkin aikaa vielä senkin jälkeen,kun oli alkanut saada näkyjä.Mutta johonkin uskominen on aivan eri asia kuin se,että hänelle,kuten väitetään,olisi näyssä näytetty koko maailman olevan kadotettu vuoden 1844 jälkeen. Eihän se,että on saanut jonkun näyn,tee ihmisestä yhtäkkiä erehtymätöntä kaikissa asioissa. Whiten elämää voidaan tutkia noin 60 vuotta profeettana. Jos ottaisimme Raamatusta minkä tahansa profeetan, ja meillä olisi mahdollisuus tutkia hänen elämäänsä noin 60 vuotta. Niin mitä luulette löytyisikö sieltä yhtä ja toista mitä voisimme nyt ihmetellä, mitenkä se profeetta nyt noin sanoi ja teki? Mennään takaisin aiheeseen. White ei missään sano,että hänelle näytettiin koko pahan maailman olevan kadotettu. Hän ei kertaakaan sano:"Enkeli näytti minulle,että koko paha maailma on kadotettu" tai "Herra näytti minulle,että koko paha maailma oli kadotettu". Hän on korkeintaan saattanut lukea näyn tulkintaansa sellaista,mitä näyllä ei itse asiassa opetettu. Joten mitä White sitten ensimmäisessä näyssään näkikin,hän saatoi yksinkertaisesti lukea siihen enemmän kuin siihen sisältyi. Eikö sellainen ole profeetalle mahdollista,vai luemmeko jälleen Jumalan ominaisuuksia hänen profeettoihinsa? Mutta eikö Jumala olisi voinnut tehdä uudelleenjärjestelyjä hänen aivoissaan,jotta hän olisi tulkinnut näkynsä täydellisen oikein? Tietysti olisi voinnut,samoin kuin hän olisi voinut tehdä järjestelyjä Johannes Kastajan aivoissa,ettei tämä olisi epäillyt Jeesuksen messiaanisuutta. Miksi Jumala ei kummassakaan tapauksessa tehnyt niin, on kysymys,jonka voimme varmaan eräänä päivänä esittää hänelle.- Exadventistiparka
" Tietysti olisi voinnut,samoin kuin hän olisi voinut tehdä järjestelyjä Johannes Kastajan aivoissa,ettei tämä olisi epäillyt Jeesuksen messiaanisuutta."
No, Johannes ei kuitenkaan opettanut muille mitään väärää oppia.
Osaatko sanoa, miksi Jumala joka näkee kaiken ennalta, antaisi näkyjä jotka tulkitaan väärin ja niistä seuraavat opit ovat Raamatun vastaisia ?
Ellen näki vähän yli kuukauden kuluttua pettymyksestä näyn, joka kelpasi heidän korvasyyhyynsä selitykseksi 22.10.1844 päivämäärälle. Näkyyn uskovista muodostui ovensulkijoiden ryhmä. Ovensulkijat asettelivat uusia aikoja Jeesuksen paluulle: kesäkuu 1845, syyskuu 1845 ja 1851.
HUOM. NÄITÄ OPETETTIIN muka-täytenä totuutena ja sen vakuudeksi laitettiin Ellenin itsensä arvovalta ! Ellen täysin tietoisena tästä oli ihan itse täysillä mukana ennustamassa Jeesuksen paluuta "Jumalalta saatuna".
Vielä 1856 Ellen profetoi, että jotkut paikalla olleista eivät ehdi kuolla ennen kuin Jeesus tulee – missä ovat nyt nuo elossa olevat yli 150-vuotiaat?
Vai olisiko jo aika lopettaa tutkainta vastaan potkiminen ja hyväksyä se tosiasia ettei Ellen ollut Jumalan johdatuksen suhteen sen kummempi tai erikoisemmassa asemassa kuin sadat tai tuhannet muutkaan kristilliset kirjailijat hänen jälkeensä ? - näinhänsekinOn
Jeesuksen paluuta on saarnannut määrätyille vuosille eri srk. peruskivet. Niin Lutherikin 153? vuosikymmenelle, toinen toisille jne.
Viimeisin aikaamme oli käsitellyt nykyisen Israelin itsenäistyminen ja siitä 40- vuotta eteenpäin. Eli sinsalapim. Jokainen aikakausi, jokainen sukupolvi on käsitellyt ja määritellyt, arvostettuja nykyäänkin eläviä saarnamiehiä.
Siinäpä kun mittailette prohvetioitanne, pelkään, että kirjoittajien jaloissa on klouwni- housut, leviäsuiset.
Vieläpä mainitakseni Lutterista, että hän suitsi Ilmestyskirjaa, ettei se kuulu raamattuun. Jossain kohdin oli niin uskovaista, että hukututti ja tapatatti Anabaptisteja, joista nyt on anteeksipyyntöä emokirkota suitsittu.
Eli mitä sitten missäin on, olkaahat viisaita puheissanne ja hamsratkaahan puheita, kuin hamsteri tullen posketpyöreinä areenalle.
Varmastihan se perkele tulee korottamaan Jumalan sapattia, siinähän olette oikeassa, ja jos tänään perkele tulisi jatkamaan valolla, jonkun prohveetian (hengenavulla) ; ) . esim. että haureus on syntiä, varastaminen, toisen epäasiallinen kunnioitus, niin syöksykää heti kertomaan, että ei Jumala tuollaisista puhu, se on rienaajan harhaista prohvetiaa. Silloin heti näkyisi, että olette oikealla asialla.
Vai että sapatti, että pitäisi palata Apostoliseen aikaan ja alkaa kunnioittaa Jumalan lakia. Siinä ja jossain muussakin.
Kyllä se on niin, että meidän kansalla on omat jumalansa, eikä siihen Herra kuulu. Siinä arvosteluissa olette täysin oikeassa ja pidätte itseänne valveutuneena, että jaksatte seistä vartiopaikallanne.
Ei, kuulu, eikä tapahdu. Tämä kansa ei edes huulillaan enää kunnioita Herraa, saati sydämellään, tai edes muotomenoissa ja onnittelen, te olette hyvin saaneet sen aikaiseksi.
Ei sapatti, ei Herran kunnioitus ja nimi loista edes taivaasta ihmisten esiin.
Ei avioliittojen pyhyys, ei se, eikä tämä asia enää loista.
Senjän jo naurajakin todistaa, - ei Jumalaa, ei mitään, ainoastaan viinapullo, humala on miehen jumala. Ken siihen uskoo ja asiassa juopuu, niin henkensä voimasta voimansa tuntee.
Innokasta Herran odotusta ei kannata sanoittaa, sillä liikakin innostus kirjataan harhaksi. Suurempi henki- odotus on panettelujen kirjoitusten runsaus, siihen kulutetaan aika, mutta lähimmäiselle ei edes leipäpalaa.
Ottakaahan pallo haltuun, heitin sen näin kentän ulkopuolelta teille pelattavaksi. - kerettiläinen--
>>Vieläpä mainitakseni Lutterista, että hän suitsi Ilmestyskirjaa, ettei se kuulu raamattuun. Jossain kohdin oli niin uskovaista, että hukututti ja tapatatti Anabaptisteja, joista nyt on anteeksipyyntöä emokirkota suitsittu.<<
Ne "hedelmät", ne "hedelmät" juuri osoittavat >Jeesuksen mukaan< sen, onko ihminen Jumalan asialla vai ei? Jos ihminen perustaa jälleen vain jonkun uuden lahkon eli tässä tapauksessa uuden "ainoan oikeaoppisen" kirkon, jonka "ulkopuolella ei ole pelastusta" ja TAPATTAA samalla niitä, jotka eivät siihen usko, niin todistavatko ne "hedelmät" sen puolesta, että hän oli Jumalan asialla? Ja nyt tämä "Jumalan Valtionseurakunta", joka on täynnä kaikkia mahdollisia muotojumalisista rikollisiin ja uskomattomiin on vielä nimettykin HÄNEN mukaansa? Minä en kyllä korottaisi tällaista ihmistä "uskonpuhdistajaksi", enkä nimittäisi tällaista "seurakuntaa" kristilliseksi...
>>Varmastihan se perkele tulee korottamaan Jumalan sapattia, siinähän olette oikeassa, ja jos tänään perkele tulisi jatkamaan valolla, jonkun prohveetian (hengenavulla) ; ) . esim. että haureus on syntiä, varastaminen, toisen epäasiallinen kunnioitus, niin syöksykää heti kertomaan, että ei Jumala tuollaisista puhu, se on rienaajan harhaista prohvetiaa. Silloin heti näkyisi, että olette oikealla asialla.<<
No kyllähän fariseukset ja kirjanoppineetkin kiihkoilivat sapatin ja lain puolesta, joten olivat varmaankin Jumalan asialla, sillä eihän se rienaaja tällaista olisi voinut aikaansaada...
>>Vai että sapatti, että pitäisi palata Apostoliseen aikaan ja alkaa kunnioittaa Jumalan lakia. Siinä ja jossain muussakin.<<
Jumalan laki ON hyvä ja sitä pitäisi todellakin alkaa noudattamaan sekä myös palata apostoliseen aikaan... eli >>> lakata kumartamasta näitä itseään korottavia "ainoita oikeaoppisia" kirkkoja ja muita seurakunnan nimellä kulkevia ja uskonnon kaapuun pukeutuneita maallisia ORGANISAATIOITA...siinä on kyllä todellakin se uskonpuhdistuksen paikka...
>>Ei, kuulu, eikä tapahdu. Tämä kansa ei edes huulillaan enää kunnioita Herraa, saati sydämellään, tai edes muotomenoissa ja onnittelen, te olette hyvin saaneet sen aikaiseksi.<<
Niinpä, nämä itseään korottavat ja keskenään riitelevät toinen toistaan "oikeaoppisemmat" tai muuten vaan "ainoat oikeat hengen kasteen saaneet (konttaus)seurakunnat" >>> ne ja niiden puolesta kiihkoilevat kannattajat ovat sen aikaansaaneet...ja niiden asiaa sinäkin täällä ajat, vaikka kuvittelet olevasi Jumalan asialla, sillä vaikka sinulla välillä on hyviäkin kirjoituksia, niin ilmeisestikään tämä "Jumala ei katso henkilöön" ei ole sinulle vielä auennut ja sen vuoksi tuo räikeä PUOLUEELLISUUS kuultaa kirjoituksistasi jatkuvasti läpi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703