kuoleman jälkeen. sama kuin ennen syntymää?

mietiskelen

Hei! Tällaista keskustelua en ainakaan itse löytänyt, mutta halusin esille tuoda. Kun näin itse ajattelen asiaa niin ennen kun on syntynyt, ei tiedä mitään. Mutta entäs miten juuri sinä tiedät olevasi sinä, ja millä se määrittyi että juuri sinun mielesi pääsi siihen tiettyyn kehoon? Tänne vaan teorioita.

2

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkemiisiin

      Sitäkin kannattaa pohtia, että varmaan jokainen ihminen maapallolla jossakin elämänsä vaiheessa alkaa pohtimaan missä olen ollut ennen syntymääni, mikä on elämän tarkoitus ja minne menen kuoleman jälkeen.
      Näitä asioita ihminen pohtii luonnostaan, joten minä ainakin uskon, ettei kuolema ole lopullinen, mutta mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, niin se selviää 100% vasta kun kohtaa kuoleman jälkeisen hetken ja siitä eteenpäin.

      En oikein ymmärrä sellaista ajattelua, ettei edes haluta, että kuoleman jälkeen olisi luvassa paljon parempaa, sehän masentaa aivan valtavasti.

    • 13v

      Olen aina uskonut, että kuoleman
      jälkeen saa valita oman roolinsa joko maan päällä tai taivaassa. Olen nähnyt kaksi kertaa aaveen vaikka se ehkä kuulostaakin hieman oudolle. Ehkä he olivat päättäneet jäädä kummittelemaan maan päälle. Uskon myös, että kuoleman jälkeinen rooli kiertää. Esimerkkinä, että ensin olet hyönteinen. Sen jälkeen kuoltuasi pääset isommaksi eliöksi kuten linnuksi tai oravaksi. Aina siirrytään yhtä pykälää ylemmäs, kunnes lopulta syntyy ihmiseksi. Tämän jälkeen kiertokulku alkaa alusta eli synnyt taas hyönteiseksi jne. Ehkä hieman omituinen teoria mutta se on minun kantani asiasta. 7 vuotiaana toinen ukkini kuoli ja aika sen jälkeen oli todella hankalaa ja surullista. Vaikeana hetkenä haistoin selvästi ukin tuoksun vaikka lähelläni ei ollut mitään, mikä olisi voinut tuoksun aiheuttaa. Eilen toinen ukkini kuoli ja uskon, että hän katsoo minua toisen ukkini kanssa taivaasta. Ja tämä mun käsitys voi kuulostaa myös siksi oudolta, koska olen vasta 13v ja mielikuvitus on tallella :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2359
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1828
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      1662
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1357
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1336
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1128
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1088
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1039
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      777
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      715
    Aihe