TE- keskukseen liittyvää propagandaa uutisissa

työttömyysvoima

Jälleen eilen kymppiuutisissa pääsimme kuuntelemaan täyttä tuubaa TE- keskukseen liittyen. Säännöllisesti tietämätöntä yleisöä kusetetaan uskomaan että TE- keskus on työttömien "palvelukeskus", ja työvoimavirkailijat ovat jotenkin "ratkaisevan tärkeä" viranomaisjoukko työttömien työllistymisessä. Huvittavaa oli myös se että uutisissa käytettiin vanhaa nimeä Työvoimatoimisto, vaikka työvoimatoimisto vaihtui TE- keskukseksi jo aikoja sitten.

Haasteteltavaksi oli valikoitu kirkasotsaisia työttömiä nuoria jotka uskovat että TE- keskus on jotenkin olennaisen tärkeä työllistymistä ajatellen ja että työvoimaviranomaiset muka työllistävät ihmisiä. Mikä naurettavinta itse virkailijoiden tilanteesta annettiin suorastaan traagisen taakoitettu kuva, koska yhdellä virkailijalla on jopa 600 työtöntä "palveltavana".

Uutisessa ladeltiin härskejä valheita siitä, että työttömyys pitkittyy siksi, koska työvoimavirkailijat eivät ole tavoitettavissa tarpeeksi tehokkaasti. Uutinen oli hävytöntä propagandaa jonka tarkoitus on luoda mielikuva TE- keskuksen olemassaolon "tärkeydestä" ja vaatia että lisää varoja työvoimavirkailijoiden palkkaamiseen tekemään pseudotyötään. Tarkoitus on ainoastaan varmistaa työvoimavirkailijoiden oma työllisyys ja toimeentulo vaatimalla lisää virkailijoita "toimittamaan" olemattomia töitä työttömille.

Jokainen pidempään te- keskuksen asiakkaana (toimeentulon menettämisen uhan vuoksi) oleva tietää että työvoimavirkailijoiden toimenkuva on työttömien ahdistelu, yksityisasioiden säännöllinen ronkkiminen, työttömien syyllistäminen siitä etteivät he ole saaneet töitä, sekä muut työvoimavirkailijoiden toimenkuvaan kuuluvat keksimällä keksityt tyhjäntoimitustehtävät.

Työvoimavirkailijoiden olemassaololle ei ole ainuttakaan perusteltua syytä.

Mikään laki tai sääntö ei ole koskaan määrännyt, että työnantajan ja työnhakijan välillä tarvitaan työnvälittäjä.

Työnhakija voi työpaikkailmoituksen perusteella itse ottaa suoraan yhteyttä työnantajaan. Avoimien työpaikkojen PITÄÄ olla avoimesti kaikkien nähtävillä ja jokaisen työnhakijan pitää niitä voida itse hakea. Ilman välikäsiä. Valhe ns. "piilotyöpaikoista" on juuri sitä itseään, pelkkää valhetta. Työnantajalla joka kipeästi on vailla työvoimaa ei ole mitään syytä pitää työpaikkoja piilossa. Mikäli työnantaja tarvitsee työntekijän, mutta jostain syystä kokee tarvetta SALATA avoimen työpaikan olemassaolo työnhakijoilta, työnantaja syyttäkööt itseään siitä ettei työntekijöitä löydy.

Jokainen työtön osaa tehdä työhakemuksen. Jos ei kirjallista osaa tehdä, jokainen osaa soittaa puhelimella, tehdä ansioluoettelon ym. Useimmat työnantajat eivät ole kiinnostuneita esim. ansioluetteloista koska nykyisnhän työpaikoille halutaan "hyviä tyyppejä" eikö niin?

Työvoimavirkailijoita ei tarvita työttömien työllistymisessä yhtikäs mihinkään! Terveen ja avoimen työsuhteen muodostumisen kannalta suora kontakti työn ostajan ja työpanoksensa myyjän välillä on ehdottoman tärkeä. Kaikki työnvälitystoiminta on välistävetämistä, pseudotyötä johon palaa yhteiskunnan varoja huimia summia.

"työnhajikoiden ja virkailijoiden tapaamiset kasvokkain ovat vähentyneet alle puoleen.Työllistämisrahat loppuvat jo puolessa välissä vuotta... Tämän seurauksena mm. työttömyysajat pitkittyvät ja virkailijan tapaamista voi joutua odottamaan jopa vuoden"

Korjaus: Työttömyysajat eivät pitkity siksi koska virkailijaa ei tavata kasvokkain. Työttömyysajat pitkittyvät koska työnhakija ei pääse tapaamaan työnantajan edustajaa kasvokkain. Tämä johtuu siitä ettei työllistämishaluisia- kykyisiä työnantajia ole. Työllistämisrahat loppuvat TE- keskuksen ylläpitämiseen, työllistämiseen liittyvään pseudotyöhön ja keksimällä keksittyyn härpätihäähän joka ei työllistä työttömiä vaan ainoastaan työvoimavirkailijoita.

Kun työvoimavirkailija (Tai joku muu TE keskuksen edustaja) parkuu työtaakkaansa ja vaatii lisää rahaa työllistämiseen, hän tosiasiassa pyrkii varmistamaan OMAN työpaikkansa TE- keskuksessa, OMAN toimeentulonsa vedoten liikuttavasti "työttömien parhaaseen". Tämä toiminta on härskiä työttömien epätoivon hyväksikäyttöä.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/te-toimiston-virkailijalla-jopa-600-asiakasta-ministeri-en-voi-taikoa-rahaa/5216302

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfgdghghg

      Keventääksemme työkkärin virkailijoiden työtaakkaa ja työllistääksemme itsemme ja saadaksemme kulutusta kasvuun, ehdotan, että tarjoudumme joukolla työvoimavirkailijoiksi. Kukin työnhakija voi lyöttäytyä kimppaan yhden virkailijan kanssa, jakaa hänen palkkansa ja auttaa häntä kykynsä mukaan. Lomat ja eläkkeet myös jaetaan. Loppuu työvoiman puute. Loppuu töiden puute.

      Jos tämä ei käy, minulla on toinenkin ehdotus. Tarjoudutaan korvaamaan virkailijoita ilmaiseksi, työttömyyskorvauksella. Tämä lisää työttömiä, koska heistä tulisi työttömiä, mutta säästäisi virkailijoiden palkoissa. Ja me saisimme inhimillisempiä virkailijoita.

      • Muutoksiajotulossa

        Otit esiin tärkeän asian. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa korjausta, pikaisestikin. Pitkäaikaistyöttömien palvelu on siirtymässä kunnille, joilla on mahdollisuus palvella paremmin pitkäaikaistyöttömiä. Toivon sinulle malttia, vaikka pitkään sinun ei enää tarvitse odottaa, sillä asia on jo kirjattu hallitusohjelmaan.
        Mainitsemasi organisaation toimintaa on myös tarkoitus tehostaa eli kuten hallitusohjelmassa todetaan, että tarkoitus on uudistaa työvoimapalvelut kokonaisvaltaisesti. Uudistus aktivoi työnhakijan omaa roolia työnhaussa, jonka totesitkin olevan sen tärkeimmän asian. Myös nykylainsäädännön sanktioiden tehokas toimeenpano varmistetaan, sanotaan hallitusohjelmassa.


      • juoksuhiekkaa
        Muutoksiajotulossa kirjoitti:

        Otit esiin tärkeän asian. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa korjausta, pikaisestikin. Pitkäaikaistyöttömien palvelu on siirtymässä kunnille, joilla on mahdollisuus palvella paremmin pitkäaikaistyöttömiä. Toivon sinulle malttia, vaikka pitkään sinun ei enää tarvitse odottaa, sillä asia on jo kirjattu hallitusohjelmaan.
        Mainitsemasi organisaation toimintaa on myös tarkoitus tehostaa eli kuten hallitusohjelmassa todetaan, että tarkoitus on uudistaa työvoimapalvelut kokonaisvaltaisesti. Uudistus aktivoi työnhakijan omaa roolia työnhaussa, jonka totesitkin olevan sen tärkeimmän asian. Myös nykylainsäädännön sanktioiden tehokas toimeenpano varmistetaan, sanotaan hallitusohjelmassa.

        Kiitos. Tuossa loistava esimerkki sokeroidusta saivartelusta jota mm. työttömyyden kustannuksella työllistyvät virkailijat kohdistavat työttömiin. Tätä näkee aina kun joku kehtaa tiettyjä työttömyyteen liittyviä kipukohtia ottaa esiin. Siis niitä asioita jotka uhkaavat työttömyydellä itsensä työllistävien omaa toimeentuloa. :)

        Kysymys on hienovaraisesta uhkailusta, työttömään kohdistetusta moralisoinnista, syyllistämisestä, sekä usein myös ihan suoranaisesta vittuilusta joka on kömpelösti pyritty naamioimaan käyttämällä työttömän "omaa parasta" kuvaavaa kieltä. Kiittämätöntä työtöntä vaan "palvellaan", ja malttia vaan kohta toiveesi toteutuu ja tilanteesi tiukkenee entisestään.

        Asiasisältöhän on selvä; koska kritisoit TE- keskuksen toimintaa ja kyseenalaistat työvoimavirkailijoiden tarpeellisuutta sekä nykyisen työttömyydenhoitokäytännön, tulevaisuuden vieläkin karumpi työttömyyden hoito tulee tuntumaan omissa nahoissasi, ja se on sulle ihan oikein. Että odotahan vaan! Että malttia vaan, kohta saat työtön mitä tilaat! Sanktioita tulossa entistä herkemmin, työttömyydestä rangaistaan entistä herkemmin, valvontaa entistä tiukemmin, kunhan hallitusohjeman ja työttömyden hoidon uudistus saadaan käynnistettyä.

        Ja tämähän on tietysti seurausta siitä että työtön meni kritisoimaan nykytilannetta?

        Että turpa kii työtön, älä valita mistään. Ainakaan ääneen. Jos valitat, sinut upotetaan entistä syvemmälle juoksuhiekkaan. Ja oma on syysi.Kuten aina.


      • salatyö
        Muutoksiajotulossa kirjoitti:

        Otit esiin tärkeän asian. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa korjausta, pikaisestikin. Pitkäaikaistyöttömien palvelu on siirtymässä kunnille, joilla on mahdollisuus palvella paremmin pitkäaikaistyöttömiä. Toivon sinulle malttia, vaikka pitkään sinun ei enää tarvitse odottaa, sillä asia on jo kirjattu hallitusohjelmaan.
        Mainitsemasi organisaation toimintaa on myös tarkoitus tehostaa eli kuten hallitusohjelmassa todetaan, että tarkoitus on uudistaa työvoimapalvelut kokonaisvaltaisesti. Uudistus aktivoi työnhakijan omaa roolia työnhaussa, jonka totesitkin olevan sen tärkeimmän asian. Myös nykylainsäädännön sanktioiden tehokas toimeenpano varmistetaan, sanotaan hallitusohjelmassa.

        "Uudistus aktivoi työnhakijan omaa roolia työnhaussa, jonka totesitkin olevan sen tärkeimmän asian."

        Väärin. Suora kontakti työn ostajan ja työn myyjän välillä on tärkein asia kun puhutaan työsuhteen muodostamisesta. Luonnollisesti ed.kin kommentoija tajuaa työnostajan, eli työnANTAJAN tärkeän roolin ja aktiivisuuden työttömien työllistämisessä olevan tässä asiassa vähintään yhtä tärkeä kuin mitä työttömien oma- aloitteisuus on työn hakemisessa.

        On vain niin että te- keskuksen jakaman informaation mukaan nykyisin jopa 70% työpaikoista on piilotyöpaikkoja.

        Kysymys kuuluukin: miten työttömältä voidaan vaatia sellaisten työpaikkojen hakemista jotka työnantaja pitää piilossa?

        Eikö työntantajille kuuluisi asettaa sanktioita avointen työpaikkojen salaamisesta koska se hankaloittaa aika olennaisesti työttömien työllistymistä?


    • sosiopaattiala

      "Työttömyydet pitkittyvät. Saattaa kestää puoli vuotta tai vuosikin ennen kuin asiakkaat pääsevät henkilökohtaisempaan palveluun. Työllistymisedellytykset jo heikkenevät siinä ajassa, psykologi Raimo Lahti jatkaa."

      Psykologi Raimo Lahtikin työllistyy itse työttömien kustannuksella. Tyypillistä tälle työttömien kustannuksella tapahtuvalle sosiaalipornoilulle on, että pitkään jatkuvan työttömyyden väitetään "heikentävän työttömän työllistymismahdollisuuksia".

      Pitkittynyt työttömyys EI vaikeuta kekenkään työllistymismahdollisuuksia. Mikäli työn ostaja (vanhanaikaisesti työnantaja) laskee pitkittyneen työttömyyden työnhakijan viaksi eikä edes harkitse ptikäaikaistyöttömän palkkaamista, vika on työnantajan asenteessa, ei työttömässä. Ongelma on vaikeasti työllistävä työnantaja, ei vaikeasti työllistyvä työtön.

      Jos työnantaja ei palkkaa työtöntä hänen työttömyytensä vuoksi, työnantaja itse aiheuttaa pitkittyneen työttömyyden omalla asenteellaan.

      Vika sijoitetaan TARKOITUKSELLA työttömään itseensä. Mieluusti annetaan ymmärtää työttömyyden heikentävän "mielenterveyden tilaa". Tarkoituksellisesti luodaan mielikuvaa työttömästä jotenkin vaurioituneena vajavaisena yksilönä jonka työttömyys on oikeastaan hänen omaa heikkouttaan.

      Pitkäaikaistyöttömyydestä on tehty persoonallisuuden piirre, sairaus, työttömässä henkilössä oleva henkilökohtainen ongelma.

      Olen ollut pitkäaikaistyötön vuosia lukuunottamatta lyhyitä työsuhteita. Työttömyys ei ole millään tavoin heikentänyt mielenterveyteni tilaa, ei fyysistä terveyttäni (päinvastoin työttömänä on aikaa ja energiaa esim. liikkua ja pitää huolta itsestään).
      En ole koskaan ollut vajaakuntoinen tai työkyvytön. Pitkäaikaistyöttömyyden tuoma ongelma on ainoastaan rahan puute.

      Mikäli se, ettei henkilö ole vuosikausiin ansiotyöelämässä, OIKEASTI tekisi ihmisestä vajaakuntoisen ja mielenterveyshäiriöisen, suurin osa maailman kotirouvista ja kotiäideistä, sekä rikkaasta väestönosasta jonka ei tarvitse tehdä töitä elääkseen, pitäisi olla psykiatrisesti sairaita ja vajaakuntoisia ihmisraasuja. Tämän psyykkisen ja fyysisen vajavaisuuden pitäisi siis johtua siitä koska heillä ei ole työnantajaa joka sanelee mitä tehdä, ei työpaikkaa johon raahata itsensä viideltä aamulla, eikä orjuuttavaa työtaakkaa jonka suoritusta tarkkaillaan ja arvostellaan joka päivä. Asiainlaita ei taida ihan niin olla.

      Joten sosiaalipornoilevat yhteiskunnallisia ongelmia yksilöiden vioiksi tekopsykologisoivat idiootit voivat tunkea nämä teoriat perseeseensä. Ihminen ei tule hulluksi eikä sairaaksi siksi ettei ole ansiotyöelämässä.

      • täämies992

        "Mikäli se, ettei henkilö ole vuosikausiin ansiotyöelämässä, OIKEASTI tekisi ihmisestä vajaakuntoisen ja mielenterveyshäiriöisen, suurin osa maailman kotirouvista ja kotiäideistä, sekä rikkaasta väestönosasta jonka ei tarvitse tehdä töitä elääkseen, pitäisi olla psykiatrisesti sairaita ja vajaakuntoisia ihmisraasuja. Tämän psyykkisen ja fyysisen vajavaisuuden pitäisi siis johtua siitä koska heillä ei ole työnantajaa joka sanelee mitä tehdä, ei työpaikkaa johon raahata itsensä viideltä aamulla, eikä orjuuttavaa työtaakkaa jonka suoritusta tarkkaillaan ja arvostellaan joka päivä. Asiainlaita ei taida ihan niin olla."

        Tää.


      • oiskojokumuukintutkinut

        Työllistymisen todennäköisyys laskee, jos työttömyys pitkittyy, selviää EVA Faktasta Kuka Suomessa tekee työt?.
        100 päivää työttömänä vuonna 2012 olleista työllistyi 44 %vuoden 2013 loppuun mennessä. 200 päivää työttömänä olleista työllistyi enää 24 % ja 300 päivää työttömänä olleista 18 %.
        Siihen ei oteta kantaa, miksi työllistyminen vaikeutuu työttömyyden pitkittyessä.


      • sosiopaattiala
        oiskojokumuukintutkinut kirjoitti:

        Työllistymisen todennäköisyys laskee, jos työttömyys pitkittyy, selviää EVA Faktasta Kuka Suomessa tekee työt?.
        100 päivää työttömänä vuonna 2012 olleista työllistyi 44 %vuoden 2013 loppuun mennessä. 200 päivää työttömänä olleista työllistyi enää 24 % ja 300 päivää työttömänä olleista 18 %.
        Siihen ei oteta kantaa, miksi työllistyminen vaikeutuu työttömyyden pitkittyessä.

        "TyöllistymisEDELLYTYKSET heikkenevät" työttömyyden pitkittyessä sanoi Lahti. Kuten tiedämme tällä viitataan aina nimenomaan työttömään henkilöön ilmaantuviin vikoihin kuten työKYVYN heikkenemiseen.

        Koko verbaliikka miten työttömyydestä ja työttömistä ihmisistä puhutaan luo, ylläpitää ja ruokkii järjestelmällisesti mielikuvaa siitä, että työttömyys on työttömässä oleva vika, eikä yhteiskunnallinen ongelma.

        Joten lopeta se venkoilu.


    • drapetomania

      Afrikan mantereelta roudattiin aikoinaan väkivalloin laivatolkulla mustia orjia Amerikan mantereelle tekemään työt joita sikäläinen väestö ei itse viitsinyt tehdä.

      Määränpäässä orjuuttajat antoivat orjille katon pään päälle joissa asua, ja ruoan jota syödä, jotta he olisivat käytettävissä (pysyisivät hengissä ja toimintakykyisinä) likaisen työn tekijöinä.

      Kun orja valitti kohtaloaan ja etenkin itsemääräämisoikeutensa ja vapautensa menetystä, hän sai katsella syyttävää soosoo- sormea yläviistosta joka syyllisti orjaa siitä, että hänellä oli sentään katto päänsä päällä ja ruokaa syötäväksi. ILMAISEKSI.

      Orjan ei tarvinnut maksaa mitään RAHALLA.

      Orjuuttaja - eli HYVÄKSIKÄYTTÄJÄ - julistautui HYVÄNTEKIJÄKSI, ja loi mielikuvan kiittämättömästä orjasta joka oli TYHMÄ kun ei tajunnut kuinka suuren PALVELUKSEN orjuuttaja hänelle teki suodessaan hänelle ILMAISEKSI majapaikan ja ruoan. Ja tällä perusteella orjien orjuuttaminen perusteltiin.

      Koska eihän ole oikein, että kukaan saa tällaisia ilmaisia etuuksia VASTIKKEETTOMASTI.

      Kun orjilla alettiin havaita taipumusta pakonomaiseen karkailuun, tuli kuvaan mukaan psykiatrian loistava "tieteen"ala. Orjilla alettiin havaita "mielenterveysongelmia".

      Orjissa itsessään on vikaa!

      Psykiatria ja sen kaikki lieveilmiöt: Kätevä renki mihin tahansa poliittiseen peliin kun on tarkoitus kontrolloida suurta massaa. Orjuuttajien apuun tuli louisianalainen lääkäri Samuel A. Cartwright joka keksi diagnoosin, jolla voitiin perustella orjien karkailutaipumus.

      Drapetomania:
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Drapetomania

      ---

      Kukaan ei väitä että raha kasvaa puussa ja sen pitäisi ilmaiseksi tipahtaa kaikkien taskuun tekemättä mitään kun eletään nykyisenlaisessa maailmassa. Valtaosa ihmisistä haluaa tehdä töitä elääkseen ja ansaita itse elantonsa- kuka ei haluaisi olla oman elämänsä Herra? Ihminen ei luontaisesti halua elää almujen varassa koska sisäsyntyisesti tiedetään että "kenen leipää syöt sen lauluja laulat": almujen vastaanottaminenKAAN ei tosiasiassa ole ilmaista.

      Almujen vastaanottajat (esim. nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä työttömät jotka nostavat sosiaalietuuksia) myyvät käytännössä koko elämänsä ja usein itsekunnioituksensa almunantajalle. Almujen vastaanottaminen ja antaminen on VALLANKÄYTÖN MUOTO jossa antaja on vallankäyttäjä ja vastaanottaja vallankäytön kohde. Ja tämänkaltaisen vallankäytön tarkoitus on luoda RIIPPUVUUSSUHDE joka perustuu almun vastaanottajan kokemaan SYYLLISYYTEEN.

      Syylliseksi itsensä tuntevaa henkilöä on helppo kontrolloida ja käyttää hyväksi.

      Nykyisessä työttömyys"katastrofi"tilanteessa on aivan selvästi nähtävissä täsmälleen samanlaiset asenteet ja yhteiskunnalliset mekanismit kuin oli tuon ajan orjan omistajien ja orjien välisessä suhteessa. Yhteiskuntajärjestelmä ja etenkin sosiaaliset asenteet tuntuvat palautuvan täsmälleen samoihin uomiin, vaikka elämme ihan toisenlaisessa maailmassa.

    • Loisvirkailijat

      Teee eee keskukset ovat täynnä paskaisia virkaloisia,mjotka voidaan rinnastaa ammattivarkaisiin.

    • waret4444t

      kumma että mtv:läkin tulee tällaista propakandaa vaikka se ei saa mitään tukia veroista nyky järjrstelmältä niin kuin yle

    • Sossupummi-

      "Olen ollut pitkäaikaistyötön vuosia lukuunottamatta lyhyitä työsuhteita. Työttömyys ei ole millään tavoin heikentänyt mielenterveyteni tilaa, ei fyysistä terveyttäni (päinvastoin työttömänä on aikaa ja energiaa esim. liikkua ja pitää huolta itsestään). "

      Olen käynyt salilla koko työttömyyteni ajan eli 3 vuotta. No mutta kun työtä ei saa niin makaillaan suurin osa ajasta kotona.

    • Laiskat_TE-virkamiehet

      Koko helvetin TE-keskuksen voisi lopettaa täysin tarpeettomana, se on vain virkailijoiden lepokoti. Tuo TE-toimiston paljon mainostama CV-nettikin on suorastaan perseestä. Laitoin kokeeksi ilmoituksen ja laskurien perustella kukaan tervejärkinen työnantaja ei käy lukemassa noita ilmoituksia. Eräässä toisessa tutkimuksessakin todettiin, että jollain TE-keskuksen CV-netillä on työnhaussa korkeintaan 1% merkitys, eli summa summarum - työtä saa todennäköisemmin muita keinoja apuna käyttäen. Tämä kertoo karulla tavalla TE-keskusten olemassaolon "tärkeydestä", jotta virkaloisilla olisi leppoisa "työ" ilman todellisia tuottavuusvaatimuksia.

      Erikoiseksi tilanteen tekee myös se, että samaan aikaan valtiolla on myös avoimia työpaikkoja suljetulla foorumilla, ja näistä työpaikoista toinen valtion organisaatio eli TE-hallinto ei näytä tietävän yhtään mitään.

      • paskasakki

        "Erikoiseksi tilanteen tekee myös se, että samaan aikaan valtiolla on myös avoimia työpaikkoja suljetulla foorumilla, ja näistä työpaikoista toinen valtion organisaatio eli TE-hallinto ei näytä tietävän yhtään mitään."

        Eikä vain valtiolla vaan jopa kunnan julkisen sektorin matalapalkka- alojen työpaikkoja ei usein laiteta lainkaan julkiseen hakuun. Samaan aikaan kun kunnan työnjohtaja parkuu marttyyrinrypyt otsalla kun "on niin vaikea löytää hyvää työvoimaa", hän itse kieltäytyy laittamasta avoimeksi tulevia työpaikkoja julkiseen hakuun. Vain kaupungin kanssa työuhteessa jo oleva voi työpaikkaa hakea. Perustelu: kun niitä hakemuksia tulee sitten niin paljon. Ei niitä kukaan jaksa plärätä.

        Jos on vaikea löytää hyvää työvoimaa (mikä on jo lähtökohtaisesti törkeä perusasenne työntekijöitä kohtaan) niin eiköhän niistä lukuisista hakemuksista edes yksi hyvä työntekijä löytyisi. Mutta kun ei viitsi plärätä hakemuksia, laiskottaa.

        On tietysti ymmärrettävää että avomeksi tuleva työpaikka täytetään ensisijaisesti henkilöillä jotka ovat esim. olleet pitkään sijaisina tai määräaikaisina työntekijöinä. Mutta koska työnantajapuoli marisee ja kitisee koko ajan työvoiman huonoutta ja kelvottomuutta, tämä ei ole perusteltua. On niin että tämänkaltainen sisäänpäinlämpiävä asenneilmasto sulkee automaattisesti valtavan työttömien massan näiden työmarkkinoiden ulkopuolelle, eikä lukuisat potentiaaliset hyvät työntekijät saa koskaan edes jalkaansa oven väliin. Siitä ei todella voi työmarkkinoiden ulkopuolelle suljettuja työttömiä syyttää.

        On aivan absurdia että päästäkseen edes hakemaan avointa työpaikkaa työnhakijalla pitää onnenkantamoisena ja sattuman kaupalla olla juuri sillä hetkellä kun työpaikka tulee hakuun, voimassa oleva työsuhde (esim. sijaisuus) kaupungilla. Jos ei ole, no change. Mitä typerintä, myös sijaisia kierrätetään samalla periaatteella. Uusille sijaisillekaan ei aukea mahdollisuutta edes sijaisuuksiin koska työnantajat suosivat tuttuja naamoja, usein ELÄKELÄISIÄ sijaisuustarpeessaan. Ed. työpaikkani sijaiset ovat päässäntöisesti eläkkeellä olevia ammattitaidottomia harmaapäitä jotka tulevat tienaamaan vähän lisää taskurahaa eläkepäiviensä ratoksi. Järkyttävää kun samaan aikaan on vakava nuorisotyöttömyysongelma.

        TE- keskuksen olemassaoloa voisi perustella vain informaatiokeskuksena, ja esim. juuri noiden avointen työpaikkojen ilmoituskeskittymänä. Sen pitäisi perustua täysin vapaaehtoisuueen eikä sen pitäisi velvoittaa työttömiä yhtään mihinkään. On vain niin että mikäli työnantajapuoli itse päättää olla pistämättä avoimia työpaikkojaan julkiseen hakuun, edes te- keskus ei niitä voi penkoa esiin. Ja miksi pitäisi? Työnantajilla pitäisi sanktion uhalla olla VELVOLLISUUS ilmoittaa avoimet työpaikat julkisesti. Ei ole mitenkään ymmärrettävissä etenkään matalapalkka- aloilla että työntantajapuoli yksinkertaisesti sulkee valtavan ihmisjoukon työelämän ulkopuolelle kun on kauhea työvoimapula ja pula hyvistä työntekijöistä. Kun ne työtnekijät ovat työnantajapuolen mielestä pääsääntöisesti niin paskaa sakkia.


    • Eimitäänhyötyäollut

      On vaikea työllistyä, jos sattuu sellainen työkkäritäti kohdalle, jonka mielestä susta ei ole mihinkään. Omalla kohdalla oli kymmenisen vuotta tuollainen henkilö, jonka mielestä musta ei ollut muuhun kuin siivoojaksi. Ainoa huono puoli oli se etten siihen työhön ihosairauden takia enää pystynyt, asia ei mennyt hänen jakeluun vaikka pyynnöstänsä tai oikeasti käskystä jouduin hommaamaan lääkärintodistuksen asiasta. Tyrkytti työllistämistukipaikkoina sellaisia töitä joihin ei ollut tarpeeksi taitoja ja koulutuskaan. Kiva oli pakkohakeminen töihin joihin ei ollut mitään saumaa, työnantajapuoli otti haastatteluun sen takia ettei mulle tulis karenssia. Olin jopa monesti sanonut sille työkkärintädille ett ottais pois työnhakualueelta sen alan, koska ei ollut kokemusta, eikä taitoja tarpeeksi niihin töihin. Hän ei tykännyt siitäkään ett hain omatoimisesti työkkärin koulutuksiin, hänen puolelta ei tullut muita kuin sellaisia kursseja, joissa opetettiin miten haetaan töitä. Varmaan onneton luuli etten hakenut omatoimisesti töitä tai koulutuspaikkoja, en katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa kaikesta mitä hain työkkärin ulkopuolelta. Ei hän ollut edes tyytyväinen silloinkaan ,kun itse hommasin itselleni palkkatukipaikan. Olis luullut, ett olis ollut onnessaan, mutt ei, oli vähän nyrpeän oloinen. Silloin sain parempaa kohtelua osakseni, kun oli poissa ja pääsin jonkun toisen puheille. Kun hain yhden kerran liikaa työkkärin kurssille, josta olis ollut oikeasti hyötyä mulle, niin pisti pakkohakuna mulle haun ammattitaidonkartoitukseen. Yritin kurssin vetäjälle selittää haastattelussa, ett olin vasta pari kuukautta sitten käynyt koulutuksessa, jossa osana oli myös työnhakuosio. Eipä se mennyt sen ammattikartoitusjutun vetäjän jakeluun, joten napsahti pakkona kuukausi lisää ammatinvalinnanohjausta. Se kurssi oli suoraan hanurista, ei siellä mitään ammattitaitoa kartoitettu, kurssin vetäjää ei kiinnostanut pätkän vertaa ottaa edes selvää mitä kurssille tulleet olivat työkseen tehneet tai mitä koulutuksia olivat käyneet läpi. Mulle se onneton ehdotti, ett mun olis pitänyt uudestaan suorittaa myyjän koulutus ja mennä harjoittelemaan myyntityötä. Miks olisin mennyt harjoittelemaan työtä mitä olin ammatikseni tehnyt monta vuotta putkeen ja saanut jopa oikeaa palkkaakin siitä. Ei sitä muijaa itseään edes kiinnostanut sen kurssin vetäminen, enempi kiinnosti oman yhdistyksen asioiden hoitaminen kurssin aikana ja tais ne kurssilla olleet miehetkin kiinnostaa sitä muijaa, sen verran tiivisti pyöri niiden miesten ympärillä;). Ainoa hyöty tuosta kurssista oli se, ett lopetin työn ja koulutuksiin hakemisen. Se tais ollakin sen työkkärintädin mieleen, ei pitkiin aikoihin hätyyttänyt millään tavalla. Olin just sellainen työtön kuin hän halus eli laiska, tyhmä ja saamaton. Jos kerran kaks kertaa pitää ammatinvalinnanohjaukseen joutua, niin eikö se tarkoita sitä ettei musta ollut mihinkään. Kun olin hankala tapaus, niin hän otti luulot pois lopullisesti, pistämällä hakemaan spr:n konttiin töihin. Ties millanen paikka se oli, ei hän siksi sinne mua hakemaan pistänyt, ett olisin saanut toivoa ja uskoa omaan osaamiseen. Hän ties ett siellä otetaan viimeinenkin toivo ja usko huomiseen pois. Siellä lyödään ihmisen otsaan paskan ja sekundan leima. Ei siellä ole muita kuin sellaisia töissä, jotka eivät kelpaa mihinkään muualle enää töihin eli ovat jätettä työkkärin silmissä. Onneks ei enää ole muutamaan vuoteen tarvinnut olla sen työkkärintädin kans tekemisissä, melkein kymmenen vuotta meni hukkaan hänen takiaan. Kuinkahan monen muun työttömän mahdollisuudet se muija pilas pelkkää hyvää hyvyyttään. Eipä työkkäristä muutenkaan mitään apuja ole ollut, päinvastoin, ovat vaan nollanneet ja mitätöineet mut työnhakijana. Jos en olis omatoimisesti hakenut sellasiin koulutuksiin, joista oli mulle hyötyä työnsaannin kannalta, niin olisin ollut pidempiä aikoja työttömänä ollut. Ei he kertaakaan mihinkään ammatillisiin koulutuksiin hakuja lähettäneet vaikka olin jo nuorempana sanonut olevani kiinnostunut sellasesta. Nyt vanhemmalla iällä mulla ei ole enää mahiksia saada oikeita töitä ja kaikkiin palkkatukitöihinkään en enää kelpaa. Tällä hetkellä en ole työtön, enkä töissäkään vaan hoidan läheistäni. Eipä oikein jippiitä tee huutaa, kun joudun joku päivä taas työkkärin kirjoille. Aivan toivotonta on saada enää töitä ja koulutuksiin olen jo liian vanha, pitää vaan kituuttaa siihen asti ett pääsen eläkkeelle noin kymmenisen vuoden päästä..jaiks. Saisivat lopettaa koko te-keskukset, ei niistä ainakaan kukaan työllisty. Saisivat lopettaa myös työttömien käytön työvoimana tuolla konteissa, spr:lla on miljoonaomaisuus, he voisivat halutessaan palkata vakituisia työntekijöitä kontteihin ilman ett siitä tulis tappiota heille. Ainakaan kuntien ei pitäis mitään lisätukea konteille maksaa, aivan järjetöntä touhua ett kunnat maksaa lama-aikana spr:lle siitä ett käyttävät työttömiä työvoimana eli tienaavat kuntien kustannuksella ylimääräistä rahaa suureen rahakirstuunsa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe