Yksinäisyys syö miestä

yksinäinenmiesparka

Unettomuus iski taas viime yönä kun aloin, jostain syystä, nukkumaan mennessäni miettimään kuinka yksin olenkaan?
Kaipaan läheisyyttä ja tunnetta, että minusta pidetään, jopa rakastetaan. En haluaisi enää nukkua yksin joka yö, vaan kaipaan tunnetta mikä tulee, kun illalla nukkumaan mennessä voi ottaa toisen ihmisen kainaloon ja luottaa siihen, että hän on siinä vielä seuraavallakin kerralla. Tätä vain en ole taas pitkään aikaan kokenut...
Miksi kaikki suhteet loppuu "jostakin syystä"?
Viimeksi suhteessa tunsin olevani onnellinen pitkästä aikaa ja toinenkin sanoi monta kertaa rakastavansa minua mutta yhtäkkiä en enää saanutkaan yhteyttä. Syy ei ole minulle selvinnyt.
Olenko vain liiankin sinisilmäinen ja luottavainen? En usko, sillä menneisyyteni ei ole ollut onnellisin mahdollinen ja minun on hankala luottaa toisiin ihmisiin kovin nopeasti, tarvitsen aikaa luottamuksen syntymiseen. Itse taas uskon olevani hyvinkin luotettava, samoista syistä joiden takia minun on hankala luottaa muihin. En tykkää huudella asioistani missään enkä kaipaa juoruilua. Kaipaan vain läheisyyden tunnetta. Kaipaan seuraa jolle voin kertoa mitä päivällä on tapahtunut, vai onko mitään ja jotakuta touhuamaan kanssani, olipa touhut sitten mitä tahansa. :)
En halua olla enää yksin.

11

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annelionneli_

      Lähe kaupungille baariin ja ole mukava naisille niin kyllä sulle joku löytyy

      • yksinäinenmiesparka

        Mä en ees "osaa" hakea seuraa. Jotenkin tuntemattomille puhumisen aloittaminen, saatikka ehdottelu, on mahdotonta.


      • suuntayöspäin
        yksinäinenmiesparka kirjoitti:

        Mä en ees "osaa" hakea seuraa. Jotenkin tuntemattomille puhumisen aloittaminen, saatikka ehdottelu, on mahdotonta.

        Se on kuitenkin kaikista tärkeintä että jaksaa yrittää edes, jos ei edes ole halua yrittää nii silloin on todella syvällä mutta suunta on aina vain ylöspäin pohjalta vaikka siinä voikin kestää hetki


    • BlackKnight

      Veikkaus: naiset ovat vaistonneet että tarvitset heitä, ja pelkäät menettäväsi kumppanisi.

      Naisten ikuisuusongelma; mies joka ripustautuu on luotettava muttei sytytä, mies joka ei ripustaudu sytyttää muttei välttämättä ole luotettava.

      • 318

        Lisäksi nykynaiset vaativat elämyksiä loputtomiin. Jos niitä ei ole jatkuvasti tarjoamassa nostetaan kyltkintä ja etsitään uusi tarjoaja.


      • SamatAjatukset
        318 kirjoitti:

        Lisäksi nykynaiset vaativat elämyksiä loputtomiin. Jos niitä ei ole jatkuvasti tarjoamassa nostetaan kyltkintä ja etsitään uusi tarjoaja.

        Näin on, syvempiä suhteita ei osata luoda vaan ollaan elämysten perässä.


      • ei.jaksa.enää.kiinnostaa
        SamatAjatukset kirjoitti:

        Näin on, syvempiä suhteita ei osata luoda vaan ollaan elämysten perässä.

        Tuo tuntuu olevan totta useimpien naisten tapauksessa. Siksi ei kauheasti enemmistö naisista jaksa enää kiinnostakaan, kun tuon tajuaa. Pitäisi nähdä jatkuvasti paljon vaivaa ja järjestellä kaikkea tapahtumaa ja viihdettä että saisi naisen pidettyä edes hetken aikaa. Sitten lopulta kuitenkin tulee se ero. Miksi siis edes vaivautua. Jos sitä hetken huumaa haluaa, helpompi vaan maksaa siitä.


      • Ujoatm26v
        ei.jaksa.enää.kiinnostaa kirjoitti:

        Tuo tuntuu olevan totta useimpien naisten tapauksessa. Siksi ei kauheasti enemmistö naisista jaksa enää kiinnostakaan, kun tuon tajuaa. Pitäisi nähdä jatkuvasti paljon vaivaa ja järjestellä kaikkea tapahtumaa ja viihdettä että saisi naisen pidettyä edes hetken aikaa. Sitten lopulta kuitenkin tulee se ero. Miksi siis edes vaivautua. Jos sitä hetken huumaa haluaa, helpompi vaan maksaa siitä.

        Alkaispa kaikki muutkin miehet ajatella tuolla tavalla niin naiset jäis yksin. Paras kosto olis olla enää huomaamatta naisia millään tavalla. Sekös kävis niiden huomiohuorien itsetunnon päälle.


    • masentunutressukkamies

      Minulla on vielä huonommin kun ei ole edes koskaan ollut naista joka välittäisi enkä edes uskalla lähestyä naisia. Miten tämä tilanne muka voisi koskaan muuttua? Mitä järkeä minun on edes elää kun olen jo kohta 27 vuotta elänyt yksinäisenä hylkiönä ilman rakkautta ja seksiä.

    • Kilttiatm

      Yksin on pakko olla ja yksin on pakko kuolla.

    • atmonatmonatm

      Olet kuitenkin saanut pillua. Asiasi ovat siksi paremmin kuin suurimmalla osalla palstan miehistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe