Apua pitkäaikaiseen ummetukseen!

UmmetusApua

On vähän nolo ja vaikea aihe puhua, mutta ihan mielipiteitä ja apuja haluaisin kysellä.
Siis mulla on jatkunut ummetus jo kohta sen 2 viikkoa. Eli en ole päässyt ulostamaan yli viikkoon. Vatsa on ollut kovalla mutta aloitin sitten ottamaan movicolia joka hieman siihen auttoi, mutta siltikään en mitään saannut ponnisteltua ulos kuin vain erittäin pieniä määriä ja tietysti vain pieruja. Tosi kovaa saa ponnistella että edes se pieni määrä tulisi ulos. No movicolin lisäksi sitten otin laxoberonia myös. Sitä olen ottanut nyt joinain aikavälein koska maha ei oikeasti toimi enää itse vaikka en ole kyseisiä lääkkeitä ottanut kuin joskus monta vuotta sitten. Ja kyseinen ummetus vaiva on ollut minulla jo niin pitkään kuin muistan, jo ihan lapsesta asti. Olen siis nyt 19 vuotias. Olen ummetus ongelmista käynyt useampaan kertaan lääkärissä kun olin pieni, mutta sanoivat vaan että minulla on laiska suoli ja että käyttäisin juuri kyseisiä lääkkeitä joita jo mainitsin sekä kuitupitoisia juttuja. Tosin en huomannut olisivatko ne auttaneet silloin joten lopetin niiden käytön, koska en huomannut muutosta. Ja siis ongelma on nyt jatkunut jo monta vuotta, aina saa potea ummetusta monta viikkoa ja sitten ku se sieltä vihdoin tulee niin on tietty todella kivuliasta, koska ulostemassa on niin suuri. Ja varmaan juuri tämän takia ja kovan ponnistelun takia on peräreikä niin kipeänä. Tuntuu että sattuu aivan älyttömästi kun yrittää pusata pientäkin määrää. Tämä tosin on uusi vaiva joka tuli ehkä jokusen viikkoa sitten. Mutta sattuu aivan älyttömästi ja tekisi mieli vain itkeä kun pöntöllä istuu. Ja ihan melkein pelottaa mennä sinne pöntölle yrittämään kun sattuu niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä enää pitäisi tehdä. Suoli ei vain toimi, ei aina edes lääkkeiden kanssa, mutta yleensä tuo laxoberon onneksi auttaa. Suoli ei vain toimi enää itsekseen. Tosi kiva vaan tälläisen kanssa sitten elellä että lääkkeitä vain pitäisi vetää että saa suolen toimimaan. Vaikka olen vasta 19. Tosin tästä on ollut paljonkin haittaa jo nuoremmallakin iällä.
Onko mitään ehdotuksia miten saisin ihan ilman lääkkeitä suolta toimimaan? Ihan mielipiteitäkin saa laittaa ja neuvoja.
Kiitän.

4

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harmillista

      Minä käytän vakituisesti apteekista myytävää jauhetta, joka on nimeltään, PEGORION. Tuo jauhe sekoitetaan veteen ja juodaan välittömästi, tai 6-tunnin sisällä.
      Tätä jauhetta käytetään sairaaloissa ja vanhustenhoitolaitoksissakin.
      Minä olen kärsinyt ummetuksesta monia kymmeniä vuosia, tämä aine on paras monista kokemistani. Jos yksi pusi jauhejuomaa ei auta, olen sekoittanut veteen yhdellä kertaa 1½ pussia.
      En ymmärrä, mitä noloa on puhua ummetuksesta? Sairaus, kun sairaus, kaikista on yhtä noloa puhua, jos sairauksista puhuminen noloa on?
      Sitä, miksi lääkärit menneenä aikana "nuoruudessani", eivät kiinnittäneet huomiotaan ummetuksen vaikutuksiin, ei ole koskaan ymmärtänyt ? Kun jos suolisto ei toimi, aineenvaihdunta häiriytyy, ja varmaa on, ettei ummetuksesta kärsivä ihminen voi hyvin.
      Tämä Pegorion oraaliliuoksen käyttö on helpoin tapa ummetuksen hoidossa. Mutta myöskin joillakin ruokavalioilla voi olla mahdollista vaikuttaa suoltentoimintaan. Joillekin on apua siitä, kun syö paljon raakoja juureksia, toisille auttaa pellavansiemenet. Kokeilemalla voi löytää sen, mikä on itselle parasta.

      • UmmetusApua

        Pegorion:ia olen joskus myös kokeillut, voisihan sitä uudestaan taas kokeilla jos auttaisi. Itselläkin ongelma ollut jo monia vuosia.
        Ja on vaan aina ollut itselle vaikea aihe puhua :/
        Kiitos vastauksesta


    • pipinmassu

      - jätä maitotuotteet toviksi pois -
      - enempi vettä juo
      - tee soijajauhosta "soijamaitoa" pakkauksen ohjeen mukaan ellet ole allerginen soijalle, käytä juomien nesteenä
      . tee tehosekoittajalla vihreitä pirteloitä, esm salaatti, voikukka, tuore kurkku, raaka peruna,meloni, sipuli tai muita plus mausteita mistä pidät
      - äitini ihastus oli juoma, mille annetttiin nimeksi lumous - kokoonpanokoostena keitetty luumua,raparperia,voikukanlehtiä,sitruunamehua,vettä- sauvasekoittimella hienoksi juomaksi.
      Mieluummin liikkumista tai lepoa kuin istumista - noita ed.olevia käytössä kokeiltu - enempi oli hyötyä kuin haittaa. Jonkinverran voi kipua tuntua kun lamaantunut hidas suoli
      rupeaa toimimaan, epämääräisenä myllerryksenä. Uskallatteko kokeilla?

      • UmmetusApua

        Olenkin miettinyt että ne maito tuotteet voisi jättää pois jos se auttaisi sillä minulla todettiin allergia maitotuotteisiin joskus kauan aikaa sitten ja join jonkun aikaa hyla maitoa jne. mutta myöhemmissä testeissä näkyi ettei allergiaa olisikaan. Joten en ole ihan varma siitä. Mutta voihan sitä kokeilla!
        Kiitos ideoista ja vastauksesta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2260
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1801
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1581
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1303
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1296
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1111
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1052
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1012
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      733
    Aihe