Mitä hyvää EU:sta

Tiedän itsekin, että voisin kertoa 24/7 mitä huonoa EU on saanut aikaiseksi tänne susirajan taakse. Kysynkin siksi, mitä hyvää on EU saanut aikaiseksi Suomelle. Otan itse option: Lainojen korot ovat alhaisena pysyneet. Onko vielä jotain hyvää?
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

E tartte vekslaa lanttei, ku matkaa Italiaan

Äänestä

Sain hyväpalkkaisen duunin avustajana Brysselissä.

Äänestä

Sain läpi ilmastonmuutosdirektiivit. Valitettavasti direktiivejä noudattavat vain kiltit/ylitunnolliset suomalaiset.

Äänestä

Viimeinkin sain läpiajettua maahanmuutto myönteisen politiikan. Suomeen vain kaikki pakolaiset. Me rakastamme teitä ja tahdomme auttaa teitä hinnalla millä hyvänsä. Me suomalaiset olemme rauhaa rakastava kansa. Emme tahdo armeijaa osoittaaksemme olevamme rauhan lähettiläänä. Yhdessä käymme ahonlaitaa islamilaiset ja kristityt. Näytämme koko maailmalle mitä on rakkaus ilman sotaa, ilman erilaisuutta. Ilmastonmuutosta unohtamatta.

Äänestä

Hyvää on se, ettemme hylkää EU:n heikointa lenkkiä. Kreikasta emme luovu. Annamme lisää lainaa niin paljon kuin on tarvis. EU ei saa rakoilla. EU:sta ei ketään pois päästetä, muutoin koko kupla puhkeaa. Entäs jos Kreikka erottuaan EU:sta alkaakin voida hyvin omillaan? Mites me sitten suumme panemme. Sitä paitsi Kreikka on Naton jäsen. Ei me Kreikkaa päästetä vapaaksi.

Äänestä
  • .

    "Lisäksi tiesimme ettei niitä antamiamme miljardeja saada koskaan takaisin mutta annettiin silti"

    .

    Äänestä

Pullukkanaisille suunnattujen seksiorjien saanti afrikasta on helpottunut suunnattomasti EU:n ansiosta.

Äänestä
  • Mulla on somalimies :)

    Äänestä

"Lainojen korot ovat alhaisena pysyneet. "

Millä sitten taas ei ole yhtään mitään tekemistä EU:n kanssa. Pahvi!

"Onko vielä jotain hyvää? "

Saksa ei ole ollut aloittamassa maailmansotaa (ainakaan asein) EU:n aikana.

Äänestä

"Millä sitten taas ei ole yhtään mitään tekemistä EU:n kanssa. Pahvi! "

Ja anteeksi pahvi, ehkä jonkinlaisen yhteyden EU:n voi nähdä. Mutta periaatteessa Suomen markasta olisi voinut luopua muutenkin, alkaa vaan yksipuolisella päätöksellä käyttää valuuttana vaikka dollareita, Saksan markkaa, bitcoineja, kultakolikoita tai mitä tahansa minkä arvonmuodostukseen ei ole mitään omaa vaikutusvaltaa. Se on sitten toinen juttu, että onko negatiivinen korko oikeasti jotenkin hyvä asia.

Äänestä
  • "Ja anteeksi pahvi, ehkä jonkinlaisen yhteyden EU:n voi nähdä." Sulle älykääpiölle totean sen, että ennen EU:n menoa markan aikana lainojen korot vaihtelivat paljonkin. Oli tosi kallista ottaa luottoa pankista, puhumattakaan muista pikalainoittajista. Lienet vielä siinä iässä että korvantaustat ovat nyhtää täynnä. Et siis tiedä muusta kuin euroajasta. Valitettavasti.

    Äänestä

  • SEAGRASDSEH kirjoitti:

    "Ja anteeksi pahvi, ehkä jonkinlaisen yhteyden EU:n voi nähdä." Sulle älykääpiölle totean sen, että ennen EU:n menoa markan aikana lainojen korot vaihtelivat paljonkin. Oli tosi kallista ottaa luottoa pankista, puhumattakaan muista pikalainoittajista. Lienet vielä siinä iässä että korvantaustat ovat nyhtää täynnä. Et siis tiedä muusta kuin euroajasta. Valitettavasti.

    Menepä huviksesi etsimään esim. US dollarin, Britannian punnan ja vaikka muutamien muiden Euroopan oleellisten valuuttojen korkotasot niiltä ajoilta kun Suomen markan korotkin on ollut korkealla. Sen jälkeen tee johtopäätös onko Suomen EU:hun liittyminen jokin oleellinen korkotasoa selittävä tekijä.

    Suomi oli vuosikymmeniä tottunut elämään niin, että valuuttaa aika ajoin devalvoitiin ja samalla tavalla on eletty euroaikanakin ja nyt ollaan kusessa. Ja nyt yritetään sisäistä devalvaatiota nollakorkojen ja nollainflaation olosuhteissa.

    Äänestä

  • .

    "Must me voitais tehdä rahaunioni Norjan kanssa" Oeglaend cykel

    har!11

    .

    Äänestä

Saatiin paljon rahaa typeriltä EU mailta. Kaikki meni mutta menköön. Uutta antavat tilalle. Minä poika se vain iloisesti elehtien liikuskelen sujuvasti Brysselin parketeilla.

Äänestä

Suomalaiset vihdoinkin uskaltavat tulla ulos kaapeistaan. Kekkosen aikaan ilman EU:n tukea suomalaiset elivät kuin kusi sukassa. Vain poliitikoilla oli mielipiteet, joita peesasivat kyseiseen puolueeseen tiukasti sidoksissa olevat ääliöäänestäjänsä. Kukaan tavis ei ottanut härkää sarvista, ei nostanut kissaa pöydälle. Ukko Vennamo yritti kaikkensa totuuden torvena, kantoivat ulos eduskunnasta muka häirikkönä.

Soini kritisoi koko EU:n järkevyyttä. Ennusti kaikki kriisit, joissa nyt EU rypee. Media halveksi ja ivasi. Herjattiin populismilla ja rasismilla. Vieläkin jaksavat yrittää...

VIherpunikit marginaalisella kannatuksellaan RKP:n tukemana halusivat tuhota koko hyvinvointiyhteiskunnan. Ilmastonmuutos, direktiivit, pakkopaskakaivolaki, rikkipäästöt, tasa-arvo, homot/lesbot, e.t.c. Kaikki raha valtiolta kuin tuhka tuuleen. Pääasia, että kollektiivinen ideologiamme voisi hyvin myös jatkossa.

Siis, hyvää on se, että Soinia nyt viimeinkin kuunnellaan, kunnioitetaan, eikä häntä noin vain enää ohiteta.

Äänestä
  • .

    "Hagis uskoo ainoana koko * MAAILMASSA * että Kreikka maksaa velkansa takaisin"

    Lisäksi pitäis taas päästä itsekin olemaan Kreikka ja jakamaan veronmaksajien rahoja kivoille svenska fondeille

    .

    Äänestä

"Kutsu kommunisti kylään niin hän syö talosi tyhjäksi". Näin totesi Soini jossain yhteydessä. Itse väittäisin: "Ota hallitukseen kommunistit, vihreät, RKP ja sosiaalidemokraatit niin he syövät verokertymäsi tyhjäksi.

Äänestä
  • .

    "Mikä yhdistää communisteja niin kapitalismissa kuin communismissakin?

    - Järjestelmästä riippumatta Commarit ovat aina työläisen rahapussilla"

    har!11

    .

    Äänestä

EU:ta on kiittäminen siitä, että suomalaiset tulivat ulos kaapeistaan (ainakin jotkut). Alkoivat ajattelemaan omilla aivoillaan. Eivät enää sitoutuneet sopuleina entiseen äänestyskäyttäytymiseen eduskuntavaaleissa. Kaapista ulos tulleet kansalaiset eivät enää pelänneet auktoriteetteja, eivät puolueidensa manipuloijia. Kumosivat omasta tahdostaan puoluesidonnaisuuden. Ottivat uuden askeleen poliittisessa elämässään. Siirtyivät perussuomalaisia äänestämään. Tämä kannatuksen nousu mahdollisti perussuomalaisten nousun valtapuolueeksi. Nyt hallitusvastuussa olevalla ko. puolueella on merkityksellinen osuus jyrkälle Kreikka paketille. Mietin sitä, jos olisimme eläneet entisiä aikoja. Sixpack hallitus vaikkapa. Miten olisimme suhtautuneet Kreikan vaatimuksiin.

Äänestä

Euribor ja matkustellakseen euroopassa ei tarvitse veivata rahanvaihdon kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SAEGRATDSEH kirjoitti:

Tiedän itsekin, että voisin kertoa 24/7 mitä huonoa EU on saanut aikaiseksi tänne susirajan taakse. Kysynkin siksi, mitä hyvää on EU saanut aikaiseksi Suomelle. Otan itse option: Lainojen korot ovat alhaisena pysyneet. Onko vielä jotain hyvää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu