Kaukosuhde italialaiseen

kaukosuhteessa

Eli siis vuosi sitten olin italiassa palermossa reissussa ja tapasin siellä pojan joka tuolloin oli 18v, nyt siis molemmat olemme 19v. Suoraansanottuna rakastuttiin toisiimme, oltiin todella rakastuneita 8kk ajan. Sitten itse tapasin täällä suomessa erään pojan josta kiinnostuin ja ajattelin että hänen kanssaan seurustelu olisi paljon helpompaa. Meillä oli jotain pientä juttua ja tälle italialaisellekin kerroin tilanteesta, totta kai hän pahoitti mielensä mutta sanoi että odottaa vaikka elämänsä loppuun asti että saa minut itselleen. Lopulta tajusin että en pysty enkä edes halua kuvitella elämääni ilman tätä italialaista. Olin juuri kaksi viikkoa sitten taas italiassa ja näin häntä siellä useasti. Rakastuttiin yhä lisää ja lisää toisiimme.. nyt olen taas Suomessa ja hän italiassa, ikävä on järkyttävä. Eikä kummallakaan tietoa milloin nähdään uudestaan. Itse olen töissä ja koulussa eikä paljoa rahaa matkustella edes takaisin, sama hänellä.. viimeistään ensi kesänä taas mutta pelkään etten jaksa odottaa.. Hän sanoi muuttavansa suomeen heti kuin mahdollista. Onko teidän mielestä tämä ihan typerää? Vuosi sitten tavattiin ja vieläkin ollaan ns "yhdessä" ja nähty vain kahtena kesänä. Jutellaan whatsapissa ja skypessä päivittäin, mutta tää ikävä vaan kasvaa ja kasvaa

8

250

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemuksenaani

      Miksi hän muuttaisi Suomeen? Töitä tekemäänkö? Onko työpaikka jo? Täällähän pitää ihan ensimmäiseksi opetella kieli että pystyy yleensä ottaen elämään tässä yhteiskunnassa. Olette todella nuoria. Itse olen parisuhteessa italialisen kanssa. Palermon tilanne ei liene kovin häävi tällä hetkellä. Eli meinaako mies tulla tänne vain hengailemaan? Muistathan että pieni varoituksen sananen on ehkä paikallaan. Saattaa tulla pettymyksiä jos ja kun hän tänne asumaan tulee. Eri kulttuuri, elämä Suomessa ei todellakaan ole sama kuin elämä Italiassa sekin saattaa romahduttaa suhteemme niin,kuin monet muutkin suhteet. Eu kansalaisena,on helpompi tänne tulla mutta kuitenkin täytyy olla osoite, sinunko? Siksi aikaa kunnes paperit ovat kunnossa ja esim kela asiat alkavat pyöriä. Lähteekö sen jälkeen katsomaan onko ruoho vihreämpää jonkun toisen kanssa. Itse olen jo niin vanha ja elämää nähnyt että tiedän, rakkaus on sokea. Pelkän rakkauden varaan vaan ei voi mitään rakentaa.

      • kaukosuhteessa

        Tätä juuri minäkin pelkään. Syy hänen muuttamiseensa olisi minä. Itsekin olen ajatellut muuttaa Italiaan, muunkin kun tämän pojan takia. Olen käynyt italian kielen kursseilla ja muutenkin italia on suht tuttu paikka ja kieli ja kulttuurikin on hallussa.. ollaan puhuttu siitä että jos esim hän tänne muuttaisi, muutettaisiin yhteen ja hän menisi englanninkieliseen kouluun opiskelemaan jotain työtä varten, enkku hänellä onnistuu jo valmiiksi loistavasti. Mutta en tiedä, saa nähdä mitä tästä tulee.. onhan tässä jo vuosi vierähtänyt, enkä vuosi sitten olisi koskaan uskonut että tämä kestää näinkin pitkään..


    • johanna345

      Kysyt että onko tämä typerää. Ei ole!
      Tuntuu että olette kumpikin järkeviä vaikka olettekin nuoria ja rakastuneita ja siinähän ei ole mitään vikaa. Olette suunnitelleet asioita, esim kielikysymystä. Italia ja Suomi eivät niin hirveästi poikkea toisistaan jos vertaa esim islamilaiseen maahan. On tuollainen järjestely toiminut monilla.
      Muista kuitenkin että harvojen tapaamisten vuoksi näette kumpikin asiat ruusunpunaisten lasien läpi. Uskon että hän on yhtä tosissaan kuin sinäkin ja on todella rakastunut. Hänhän on nuori kaveri ja romanttinen.

    • todellisuusvaipilvilinna

      Siis sinä ramppaat Italiaan tuon pojan luokse vaikkei sinulla olekkaan rahaa. Ei ole pojallakaan, mutta hän ei tule vierailemaan muutamiski päiviksi Suomeen??????

      Ah meitä suomineitoja!!! On niin helppoa olla virtuaalisesti rakastunut ja uskotella oikein järjellä että tämä on sitä ihanaa oikeaa RAKKAUTTA! AAAAAH noitten pilvilinnojen ihaa rakentelua.

      Hanki itsellesi ammatti joka on käyttoarvoa myos Suomen ulkopuolella (taide, lääktiede jne) että voit elättää itsesi ja todennäkoisesti myos tuon ihanan italialaisen. Ammatti/kielitaidottoman ja rahattomana on niin helppo elää (ajatuksella että kyllä ne muut minut elättävät) Hankkia ammatti vaatii vaivaa. Sinun täytyy tajuta tuo!

    • Ei_uskalla_syystäkin

      Epäilen, että tämä poju on nuuhkinut miesten polkupyörien satuloita. Ja myös ottanut suihin vanhemmilta miehiltä.

    • 0320

      Jos mietitään kaukosuhteita niin aikanaan meillä oli Suomi-Saksa suhde. Toimi muutamia vuosia mutta sitten mies muutti Suomeen. Ja perhe-elämähän siitä tuli.

      Mitä aikaisemmin täälä mainittiin Italialaisen töistä Suomessa niin täälä on paljon Italialaisia jotka ovat tulleet naisen perässä. Omalla kirkonkylälläkin on yksi joka teki ensin vaikka mitä supparin hommia, mutta muutamien vuosien aikana oppi ammattimieheksikin. Hänen omaa ammattiaan kun ei Suomessa harjoiteta.

      Niin että, sano pojalle että tulee Suomeen. Täältä saa Suomessa asuvilta Italialaisilta apuja ja neuvoja. Ja kukaties, he pystyvät järkkäämään työpaikankin. Ihmissuhteet ovat onnellisempia Suomessa kuin Italiassa. Vaikka sielä ollaan perhekeskeisempiä, niin macho-kulttuuri tekee naisista onnettomampia.

      Ja jos poika on tosissaan, hän muuttaa Suomeen. Samalla hän ihastuu Suomen luontoon ja ymmärtää että täälä on kaikki paremmin. Niin muutkin Italaialaiset ovat sanoneet. Kukaan tuntemistani ei halua muuttaa takaisin koska asiat ovat todella huonossa jamassa Italiassa.

    • Hlhgfbk

      Olen elänyt ihan samaa tilannetta kanssasi saman ikäisenä . Mies (tai no poika) olis tullu tänne perässäni . Nyt oon tyytyväinen et laitoin lopulta katki . Kaukosuhteessa oltiin kyl pari vuotta . Tunnen italialaista kulttuuria hyvin ja osaan kielen (kokemus yliopistotutkinto) . Sen ikäisenä ei vielä ihan hahmottanut mitä se arki Suomessa olisi . Oletko seurannut kulttuuria hänen kotoaan / perhepiirissä ? Yleensä italialaiset miehet varsinkin tuossa iässä , on täysin mamman paapomia . Mitään kotihommia ei osata eikä ajatella kuulutakaan osaavan . Valitettavasti italia ei ole vielä yhtään niin tasa-arvoinen kuin suomi .lisäksi äiti on italialsiselle miehelle usein arvohierarkiassa korkeammassa kuin oma nainen . Äiti on aina oikeassa .äidin kanssa myös jaetaan kaikki suhteen asiat . Yksityisyyttä ei ole samalla tavalla kuin meillä täällä . Suomessa vaikea saada töitä ilman suomen kielen taitoa , lähes mahdotonta . Tässä mitä mulle tuli ekana mieleen italialaisen ex tyttöystävänä ja toisen ulkomaalaisen kanssa Suomessa asuneena ....olet vielä tosi nuori , mieli muuttuu .

    • Opiskelija931

      Mites olisi opiskelu, esimerkiksi ammattikorkean/yliopiston englanninkielisessä koulutusohjelmassa? Pojalla olisi yhä mahdollisuus opiskella ja opetella samalla Suomen kieltä. Onhan sitä kai myöhemmin mahdollista muuttaa Italiaan? Ehdottomasti, opiskelkaa silti! Ja tottakai, tunteitaan kannattaa kuunnella. Jos se oikeasti rakastaa, niin eiköhän se malta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe