Aika osuva oli tuo Rautiolan rinnastus persuista ja Pohjois Koreasta. Asia on ollut jo pitempään niin.
Tim Il Soin
11
<50
Vastaukset
- jörgens
Hyvä asia, että saadaan kilpailua puheenjohtajapeliin. Yllätyksiä sattuu, muistakaa miten kävi Jutalle!!!
Mielenkiinnolla odotan, miten prosentit jakautuvat.
- ProtestiäänestäjätMustal
Toki kaikki protestimielellä äänestävät kirjataan muistiin ja sitten heidän mahdollisuutensa ovatkin siinä! Mustaan listaan vertaamalla voidaan aina tulevaisuudessa evätä vaalikeloisuus, sillä eihän toki perussuomalaisessa puolueessa voi olla Suurelle Johtajalle uskottomia kunnanvaltuutettuja, kansanedustajista nyt puhumattakaan!
Puolueen sisälle on rakennettu sellainen diktatuurin verkosto, joka pitää kaikkia yksinkertaisimpiakin edustajia kuristusotteessaan ja siitä lipeäminen on aina kuolemaksi, todennäköisesti vielä kolmannessakin sukupolvessa!
Kukaan kelvoton ja johtajalleen uskoton ei voi edustaa kansaa Suuren Johtajan silmien alla!
- JompenrakasHVjohtaja
Aika moni on sitä mieltä, että Soini on kelvoton ulkoministeri. Itse näen sen johtuvan pitkäaikaisesta omaan napaan tuijottamisesta. Silloin ei muita välttämättä edes huomaa.
- kopsupersu
Terijoen takiaispullukka näkee napansa vain peilistä.
- SiinäSitäSittenOllaan
kopsupersu kirjoitti:
Terijoen takiaispullukka näkee napansa vain peilistä.
Olinkin juuri järkeilemässä, ettei sentään omaan napaan tuijottaminen onnistu ihan jokaisella isännällä perussuomalaisen puolueen johdossa. Ja jos ei näe napaansa, ei voi nähdä muniaankaan, joten siinä sitä sitten ollaan puhtaan kaulan kanssa munattomana ja syvä läskinapa nöyhtää täynnä!
- aseisiin
Persut rakastaa aseostoja köyhien kustannuksella!
- OmituistaToimintaa
Ihmetyttää ne aseostot jenkkirosvoilta muutenkin, suurin uhka maailman rauhan suuri uhka, ja sitä tukevat kaikki persaukiset hankinnoillaan.
- OmituinenAloitusTaas
Mikä rinnastus? Kuka on Rautiola? Miksi se on osuva, ja ketä kiinnostaa?
- bobisiven
Rinnastus on sikälikin osuva että Soini on sosialisti, vaikka muuta aina väittääkin. Sosialismi on juuri tuollaista petoksellisuutta.
- HuutavaIdioottiko2
Mitähän petoksia sulle nyt on tehty?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731174
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t223532- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502