Pettäminen rikkoo lopullisesti vain sen minkä annamme sen rikkoa. Se vie kyllä peruuttamattomasti sinisilmäisyyden ja tietyn naiivin lumon suhteesta. Mutta minäpä kerron teille yhden asian. Siitä voi selvitä, ja parisuhde voi myös olla sen jälkeen jotain aivan uniikkia. Avointa, rehellistä, välitöntä ja melkeinpä pyhää. Jotakin, jonka eteen on yhdessä tehty todella kovasti töitä. Korostan sanaa Yhdessä. Yksin ei voi korjata parisuhdetta.
Minä puhun kokemuksesta. Kerran itse pettäneenä ja kahdesti petetyksi tulleena, niin väittäisin, että olemme tänä päivänä onnellisempia kuin mitä olimme ennen. Tänään kumpikin tietää Sen rajan, sanomatta. Kumpikin tietää Sen ilmeen, joka kertoo, että nyt on syytä palata ruotuun. Kumpikin tietää Sen äänensävyn, joka kertoo että nyt tuli mustis, ja kumpikin tietää, että Se olo lähtee ainoastaan antamalla toiselle hellyyttä ja aikaa. Otetaan syliin, ollaan läsnä ja annetaan toiselle tilaa tuntea ja luodaan se turvallisuuden tunne.
Kumpikin tekee ja harrastaa täysin vapaasti mitä tahtoo, mutta kunnioittaa silti aina toista. Huomioi toista. Osoittaa rakkautta. Kumpikin on ehdottoman rehellinen. Aina.
Tehdään koko ajan vähän töitä parisuhteen eteen. Nähdään vähän vaivaa. Useilla pienillä teoilla on suurin vaikutus.
Toisen epäileminen ei johda mihinkään. Kosto ei ole ratkaisu. Kostaminen ei tunnu hyvältä, vaan aivan kaamealta. Jos tahtoa jatkaa yhdessä on molemmilla, niin kaikki lähtee oikeastaan yhden tietoisen päätöksen tekemisestä.
Emme voi estää toista pettämästä uudestaan. Emme voi kontrolloida. Se ei ole meidän tehtävämme ja meidän tulisi välttää sitä kuin ruttoa. Voimme oikeastaan vain päättää että aiomme luottaa tähän ihmiseen. Kyllä. Väitän että luottaminen on tietoinen valinta. Päätös. Vasta siitä se prosessi käynnistyy. Jollei ole tahtoa jatkaa, ei myöskään synny päätöstä luottaa toiseen.
Kun päätös jatkaa on tehty, alkaa itse parisuhdetyö. Ihanaa. Hellyyttä, rakkautta naurua ja hyviä tekoja. Se on sitä parisuhteen ylläpitämistä, mitä olisi pitänyt olla ennen pettämistäkin. Kumpikin tekee tasapuolisesti ja mieluusti. Uusia juttuja pitää kokeilla. Vanhoja kaavoja pitää rikkoa.
Pettäjä tietää loukanneensa, mutta petetty on myös tehnyt päätöksen johon pitää sitoutua. Pettäjä ei ole velkaa petetylle mitään anteeksipyynnön jälkeen. Kyseessä ei ole mikään velkasuhde tai pahojen tekojen hyvittämistä vaan aito päätös jättää menneet taakse ja jatkaa yhdessä, kohdelleen toista (ja sitä kautta myös itseään) paremmin.
Pian huomaa antaneensa toiselle sydämessään aidosti anteeksi. Muistot ovat siellä, mutta aika on parantanut haavat ja arvet ovat siellä muistuttamassa meitä Siitä rajasta ja siitä,, kuinka tärkeää on että teemme töitä parisuhteemme eteen, koko ajan. Emme ole itsestäänselvyyksiä enää. Olemme uniikkeja. Vahvoja yhdessä.
Uskottomuudesta voi selviytyä
33
183
Vastaukset
- jytjtew34tae
Kirjoituksesi saa sanattomaksi, siinä on kaikki kohdillaan. Kaikilta ei onnistu yhdessä jatkaminen eikä kai ole tarkoituskaan, mutta todella osuvasti kirjoitat siitä, mistä OIKEASTI on kyse silloin, kun päätetään jatkaa yhdessä.
- Luottaminenonpäätös
Kiitos. Halusin vaan kertoa että kaikenlaisesta voi selvitytyä, jos vaan kumpikin tahtoo. Täällä on paljon itselle tuttuja kysymyksiä, ajatuksia, epätietoisuutta. Halusin yrittää auttaa.
- simpukantytär
Onnea teille. Aivan ihana kirjoitus, erityisesti kuin omia sanoja: Kumpikin tekee ja harrastaa täysin vapaasti mitä tahtoo, mutta kunnioittaa silti aina toista. Huomioi toista. Osoittaa rakkautta. Kumpikin on ehdottoman rehellinen. Aina.
Tuohon minusta hyvä ja onnellinen parisuhde perustuu. Olemme aina kaikissa tilanteissa itsenäisiä yksilöitä ja meillä pitää olla täysi vapaus harrastaa ja tehdä mitä tahdomme. Ja kun toista oikeasti rakastaa, niin myös kunnioitaa ja huomioi kaikessa toiminnassaan. Ja ilman täysin ehdotonta molemmin puolista rehellisyyttä ja avoimuutta ei tuo oikeasti voi mitenkään onnistua. Kumppanin kanssa täytyy pystyä jakamaan kaikkein vaikeimmatkin ja intiimimmeimmätkin ajatukset. Ja ehdottomasti aina, aivan jokaisessa tilanteessa, muuten se ei onnistu.
Onnellisia ja rakkaudentäyteisiä päiviä teillekin <3- simpukantytär
Niin ja vaikka minä en siinä suhteessa jatkanutkaan, jossa uskottomuutta oli, niin niistä kokemuksistani olen samalla tavalla ammentanut nykyiseen suhteeseeni:
Kun päätös jatkaa on tehty, alkaa itse parisuhdetyö. Ihanaa. Hellyyttä, rakkautta naurua ja hyviä tekoja. Se on sitä parisuhteen ylläpitämistä, mitä olisi pitänyt olla ennen pettämistäkin. Kumpikin tekee tasapuolisesti ja mieluusti. Uusia juttuja pitää kokeilla. Vanhoja kaavoja pitää rikkoa.
Jos vaan molemminpuolista halua on, niin kaikki on mahdollista korjata. Ja jos huomaa, että uskottomuutta parisuhteessa oli juuri siksi, ettei se kumppani oikeasti vastannut sitä, mitä etsi, tai ei itse "voi" olla oma itsensä kyseisen kumppanin kanssa, niin jokaiselle löytyy oikeanlaisia ihmisiä rinnalleen. Täytyy vain olla rehellinen heti suhteen alussa ennen kaikkea itselleen: onko tuo sellainen, jota etsin, voisinko olla tuollaisen ihmisen kanssa onnellinen, vai yritänkö muuttaa itseäni tai jopa toista ihmistä, että voisimme elää yhdessä - ei kannettu vesi kaivossa pysy. Avoimena, aitona, omana itsenään molempien täytyy saada olla parisuhteessa, silloin onni ja rakkaus tekevät kodin suhteeseen. - Luottaminenonpäätös
simpukantytär kirjoitti:
Niin ja vaikka minä en siinä suhteessa jatkanutkaan, jossa uskottomuutta oli, niin niistä kokemuksistani olen samalla tavalla ammentanut nykyiseen suhteeseeni:
Kun päätös jatkaa on tehty, alkaa itse parisuhdetyö. Ihanaa. Hellyyttä, rakkautta naurua ja hyviä tekoja. Se on sitä parisuhteen ylläpitämistä, mitä olisi pitänyt olla ennen pettämistäkin. Kumpikin tekee tasapuolisesti ja mieluusti. Uusia juttuja pitää kokeilla. Vanhoja kaavoja pitää rikkoa.
Jos vaan molemminpuolista halua on, niin kaikki on mahdollista korjata. Ja jos huomaa, että uskottomuutta parisuhteessa oli juuri siksi, ettei se kumppani oikeasti vastannut sitä, mitä etsi, tai ei itse "voi" olla oma itsensä kyseisen kumppanin kanssa, niin jokaiselle löytyy oikeanlaisia ihmisiä rinnalleen. Täytyy vain olla rehellinen heti suhteen alussa ennen kaikkea itselleen: onko tuo sellainen, jota etsin, voisinko olla tuollaisen ihmisen kanssa onnellinen, vai yritänkö muuttaa itseäni tai jopa toista ihmistä, että voisimme elää yhdessä - ei kannettu vesi kaivossa pysy. Avoimena, aitona, omana itsenään molempien täytyy saada olla parisuhteessa, silloin onni ja rakkaus tekevät kodin suhteeseen.Kiitos. Onnea myös sinulle jatkossa. Tiedän, että kaikki ei halua jatkaa, se on aiva yhtä lailla hyvä päätös. Suhteen lopettaminen ei pidä nähdä epäonnistumisena. Sekin on vain päätös, joka nopeuttaa paranemisprosessia omalla tavallaan sekin.
- tyh
Voi helevetin prkle mitä pskaa te jauhatte.
- lfdksgjö-
"Yksin ei voi korjata parisuhdetta." Eikä myöskään rikkoa. Sekin pitää petetyn muistaa, että hän on ollut osallisena siihen, että tilanne on ajautunut pettämiseen.
- Rinsessa_ruusunen
Paskanmarjat. Pettäjän ei pidä syyttää muita omasta pettämisestä, vaan myöntää että hän on ihan itse vastuussa omasta pettämisestä.
- pettäjänsyyaina
Millä tavalla petetty on osallinen siihen että joutui petetyksi? Ihan höpöä. Jokainen vastaa ihan itse omista tekemisistään. Vaikka puoliso olisi minkälainen pas..ka niin ei se hänen syy ole että toinen menee vieraisiin.
Mun mielestä myös hyvissä liitoissa petetään. Syystä että pettäjä hakee elämäänsä jännitystä vieraalla seksillä. Ongelma on kokonaan pettäjän pään sisällä, olipa liitto hyvä tai huono. Naurettavaa ajatella, ettei hyvässä liitossa petetä. Automaattisia oletuksia ilman mitään kokemusta asiasta. - Luottaminenonpäätös
Tämä on aivan totta. Se, että ottaa täyden vastuun teostaan, tukee toista surutyön aikana, jaksaa käydä tapahtumia läpi aina petetyn sitä halutessaan, on äärimmäisen tärkeää. Koskaan ei ole petetyn syy, että pettäjä on pettänyt. Kyllä se on ihan tietoinen valinta, syvä loukkaus toista kohtaan mistä on pakko kantaa täyden vastuun.
Eri asia on, onko parisuteessa kaikki ollut hyvin vai ei. Pettäminen ei kuitenkaan koskaan ole mitenkään oikeutettu keino osoittaa, että 'hei, olen tyytymätön'.
Kyllä se prosessi pettäjän puolelta lähtee siitä, että rehellisesti tunnustaa tehneensä väärin, ottaa täyden vastuun, lohduttaa toista ja auttaa toista paranemaan. Milloinkaan pettäjä ei saa petettyä syyllistää.
Pettäjän on hyvä tietää, että petetty syyllistää itse itseään, kokee huonommuutta ja riittämättömyyttä. Jos pettäjä alkaisi syyllistämään, tai vierittämään syytä petetyn niskaan, niin sillä voisi olla todella ikäviä seurauksia. Pettäjä on loukannut jo ihan pettämällä. Ei tarvitse toisen itseluottamusta enempää polkea. Pitää kantaa vastuuta teoistaan. - simpukantytär
pettäjänsyyaina kirjoitti:
Millä tavalla petetty on osallinen siihen että joutui petetyksi? Ihan höpöä. Jokainen vastaa ihan itse omista tekemisistään. Vaikka puoliso olisi minkälainen pas..ka niin ei se hänen syy ole että toinen menee vieraisiin.
Mun mielestä myös hyvissä liitoissa petetään. Syystä että pettäjä hakee elämäänsä jännitystä vieraalla seksillä. Ongelma on kokonaan pettäjän pään sisällä, olipa liitto hyvä tai huono. Naurettavaa ajatella, ettei hyvässä liitossa petetä. Automaattisia oletuksia ilman mitään kokemusta asiasta.Kyllä aina parisuhdetta pitää hoitaa kahdestaan. Ja kukaan, ei lähde pettämään, jos tuntee olonsa hyväksi suhteessaan, ei sitä vaan halua, jos mitään extraa ei kaipaa ja hyvässä suhteessa sitä ei kaipaa. Paitsi jos on ihminen, joka tykkää kimppakiva ja parinvaihtojutuista. Se taas tarkoittaa, että on ottanut vääränlaisen kumppanin, jos se ei oman kumppanin juttu ole.
Ainoa selitys, jonka melkein ymmärrän, ettei petetty olisi myös syyllinen uskottomuuteen on se, että tämän kumppani on aina valehdellut, ei ole koskaan kertonut esim parinvaihtotoiveistaan, vaan toteuttaa sitä salaa pettämällä, kun tietää ettei kumppani suostuisi. Silloinkin, vaikka petetty ei ole tiennyt ennen kuin pettäminen paljastuu, niin hän on kuitenkin antanut itselleen valehdella, alkanut suhteeseen valehtelijan kanssa, on antanut itseään höynäyttää. Jos olisi rauhassa tutustuntu ja avoimesti keskustellut heti alunalkaen, olisi käynyt ilmi, että heillähän on erilaiset näkemykset parinvaihtoasiassa ja eivät siis sovi toisilleen. - simpukantytär
Jos ihminen tarvitsee jännitystä pettämällä, niin totta kai hän tietää tarpeensa ja hänen kuuluisi etsiä kumppan, jolle vieraissakäynti on ok. Se on niin simppeliä, kun vaan tutustuu oikeasti toiseen ja etsii sellaisen kumppanin, jolla on samanlaiset tarpeet kuin itsellään. Silloin suhde on hyvä ja silloin siinä ei tarvitse tehdä mitään salaa toisen tietämättä. Hyvässä suhteessa molemmilla osapuolilla on samanlaiset näkemykset seksistä ja suhteen rajoista. Niitä rajoja ei ole tarvinnut sopia kompromissinä, vaan ne ovat molempien mielestä juuri samanlaiset. Kompromissi tarkoittaa aina sitä, että ainakin toinen tai molemmat joutuvat tulemaan vastaan ja se kyllä useimmiten pitkässä juoksussa aiheuttaa ongelmia, jos ei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan juuri niin kuin itse haluaa.
- terveisethelmeltä
Olet hiukan hakoteillä, sillä pettämiselle on monia muitakin syitä kuin panotarpeen erilaisuus, joita en tässä lähde erittelemään. Seksuaalisuus on mauste suhteessa ei pääasia.
Toinen kompastuskivesi näillä selittelyillä on se, että ihminen voi kokea elämää mullistavan kriisin oltuaan vaikka 20 vuotta naimisissa ja ei kykene prosessoimaan sitä muulla tavoin kuin uskottomuudella. Ihminen on lopulta varsin heikko suurien vaikeuksien edessä, kriisi voi laukaista käytöstä, johon ei koskaan toisen olisi kuvitellut pystyvän. Väitän, että tutustuminen toiseen on tuollaisessa suhteessa ollut enemmän kuin perusteellinen.
Luottaminenonpäätös kirjoittaa juuri, kuten itsekin ajattelen. - teataetgrs
pettäjänsyyaina kirjoitti:
Millä tavalla petetty on osallinen siihen että joutui petetyksi? Ihan höpöä. Jokainen vastaa ihan itse omista tekemisistään. Vaikka puoliso olisi minkälainen pas..ka niin ei se hänen syy ole että toinen menee vieraisiin.
Mun mielestä myös hyvissä liitoissa petetään. Syystä että pettäjä hakee elämäänsä jännitystä vieraalla seksillä. Ongelma on kokonaan pettäjän pään sisällä, olipa liitto hyvä tai huono. Naurettavaa ajatella, ettei hyvässä liitossa petetä. Automaattisia oletuksia ilman mitään kokemusta asiasta."Vaikka puoliso olisi minkälainen pas..ka niin ei se hänen syy ole että toinen menee vieraisiin."
Just... Eli toiselle saa olla v-mäinen 24/7, haukkua, kiristää, jyrätä, mitätöidä jne jne mielin määrin, niin on kuitenkin hyvä ihminen, kun ei mene vieraisiin? Se osapuoli, joka on saanut vuodet ja kenties vuosikymmenet p-kaa silmilleen, on läpeensä paha, jos hakee elämäänsä lämpöä muualta?
Hah, tuossahan petetty saa vain ansionsa mukaan, ei sen kummempaa. Epäilemättä tällaisia "keissejä" ei pilvin pimein ole, mutta on esimerkiksi asti.
Toki täydellisessä maailmassa erotaan ja sitten vasta haetaan uutta lämpöä, mutta entäs jos tuohon v-mäiseen käytökseen lisätään vielä se, että uhataan kaikenlaisella "kivalla", jos toinen uskaltaa ajatellakaan eron hakemista? Onko tällainen puoliso sinusta ansainnut uskollisuuden? - eisamaannippuunkaikkia
Kiinnostavaa, millä on uhattu? Putosin...
- teataetgrs
Uhataan kertoa yhteisille lapsille, mikä itsekäs p-aska eroa haluava osapuoli on, kun haluaa hajoittaa PERHEEN ja viedä lapsilta "oikeuden ehjään kotiin"... Sen oikeuden, jota tyrannisoiva osapuoli on mielestään "vaalinut tärkeimpänä asiana maailmassa". Samoin luvataan kertoa "kaikki" suvulle ja yhteisille ystäville = kuinka toinen ei yhtään arvosta sitä kaikkea "ihanaa", joka vuosien myötä on saavutettu ja että toinen vain haikailee uusien kokemusten perään.
Aika kinkkinen tilanne... Mikä siis eteen? - simpukantytär
terveisethelmeltä kirjoitti:
Olet hiukan hakoteillä, sillä pettämiselle on monia muitakin syitä kuin panotarpeen erilaisuus, joita en tässä lähde erittelemään. Seksuaalisuus on mauste suhteessa ei pääasia.
Toinen kompastuskivesi näillä selittelyillä on se, että ihminen voi kokea elämää mullistavan kriisin oltuaan vaikka 20 vuotta naimisissa ja ei kykene prosessoimaan sitä muulla tavoin kuin uskottomuudella. Ihminen on lopulta varsin heikko suurien vaikeuksien edessä, kriisi voi laukaista käytöstä, johon ei koskaan toisen olisi kuvitellut pystyvän. Väitän, että tutustuminen toiseen on tuollaisessa suhteessa ollut enemmän kuin perusteellinen.
Luottaminenonpäätös kirjoittaa juuri, kuten itsekin ajattelen.Olet oikeassa, pettäminenhän on oire jostakin, eikä se todellakaan aina ole seksinpuutetta, ihan omakohtaista kokemustakin tästä. Mutta edelleen, väitän, jos ihmiseen tutustuu rauhassa kiirehtimättä (sanotaan vuodenkin ajan) ennen kuin sitoutuneeseen parisuhteeseen alkaa, niin kyllä sinä aikana ilmenee mahdolliset ongelmia parisuhteeseen aiheuttavat tekijät. Ja jos silti vielä alkaa parisuhteeseen ihmisen kanssa, niin ei voi syyttää kuin itseään osasyyllisenä uskottomuudelle.
- Rasittavaa
simpukantytär kirjoitti:
Kyllä aina parisuhdetta pitää hoitaa kahdestaan. Ja kukaan, ei lähde pettämään, jos tuntee olonsa hyväksi suhteessaan, ei sitä vaan halua, jos mitään extraa ei kaipaa ja hyvässä suhteessa sitä ei kaipaa. Paitsi jos on ihminen, joka tykkää kimppakiva ja parinvaihtojutuista. Se taas tarkoittaa, että on ottanut vääränlaisen kumppanin, jos se ei oman kumppanin juttu ole.
Ainoa selitys, jonka melkein ymmärrän, ettei petetty olisi myös syyllinen uskottomuuteen on se, että tämän kumppani on aina valehdellut, ei ole koskaan kertonut esim parinvaihtotoiveistaan, vaan toteuttaa sitä salaa pettämällä, kun tietää ettei kumppani suostuisi. Silloinkin, vaikka petetty ei ole tiennyt ennen kuin pettäminen paljastuu, niin hän on kuitenkin antanut itselleen valehdella, alkanut suhteeseen valehtelijan kanssa, on antanut itseään höynäyttää. Jos olisi rauhassa tutustuntu ja avoimesti keskustellut heti alunalkaen, olisi käynyt ilmi, että heillähän on erilaiset näkemykset parinvaihtoasiassa ja eivät siis sovi toisilleen.Toisaalta kaikki, jotka eivät tunne oloaan hyväksi suhteessaan, eivät lähde pettämään. Pettäminen on pettäjän valinta, ei siihen kukaan käske tai aja. Eikä tämä sulje pois sitä tosiasiaa, että toinenkin osapuoli on voinut tehdä jollain toisella tapaa väärin.
Liian usein tapahtuu, ettei se pettäjä vain saa suutaan auki asioista, jotka mättävät. Haetaan muka helpompaa tietä. Ja liian usein tapahtuu, että yrittää keskustella asioista, mutta toinen ei kuuntele. - kovahinta
Jatkan samasta aiheesta vielä, näin sivusta. Tai sitten tapahtuu se, että tuleva petetty on jo aistinut sen, että jotain salaista vipinää on punteissa. Painaudut sängyssä puolison selkää vasten ja aloitat lempeästi keskustelun, minusta tuntuu, että tässä välissämme on joku toinen ja jatkat, kuinka et sellaista tilannetta halua, että puhutaan. Toivot keskustelua, mutta ei, saat mykän selän ja korkeintaan parahduksen, kauhea syytös ja haukkumiset päälle. Kuluu kolme kuukautta ja saat tuntemattomasta numerosta soiton naisen äänellä, että miehelläsi on toinen nainen. Toisen naisen epätoivoinen yritys kerätä kypsä rusina, kun sai tietää, että lapset ovat isovanhempien mökillä, mutta sitä hän ei tiennyt viekkaudessaan, että seuraavana päivänä olimme me vanhemmat yhdessä menossa sinne. Muistan tuon soiton aina, olin ostamassa adressia hautajaisia varten ja juuri, kun sain sen valittua, niin puhelin pirahti. Lähes luhistuin polvilleni ja kompuroin kassalle ja ulos, muistan kassan kysyneen minulta, soittaako hän ambulanssin. Mielessä jyskyttää vain ei saa itkeä ja nopeasti autolle, pitää selvitä kotiin - tuosta matkasta en muista mitään.
Tämä muistui mieleeni, kun lapset olivat taas mökillä, niin ajatelkaa, kun kello läheni yhtä, niin se paha olo vyöryi ylitseni, vaikka tapauksesta on jo neljä vuotta aikaa. Ehkä puolisoni aavisti tuntemukseni sitten tällä kertaa, koska vietimme mukavan päivän kahdestaan. Lapsetkin muistivat, erityisesti vanhin, kuinka me vanhemmat silloin tulimme mökille ja olimme kummallisia, vaikka he eivät tienneet asiasta mitään, sattumalta tuo tuli esille aikaa sitten.
Olen kokenut kuuntelemattomuuden siis niin, että olen halunnut puhua, mutta seläntakana touhuaja ei ole kyennyt puhumaan, koska silloin saataisi tunnustaa olleensa huono puoliso eli ei sellainen kuin haluaisi olla. Puhelinsoiton hän selitti kateellisten panettelulla ja silmiin katsoen väitti, ettei toista ollut ja käytöksellään ja teoillaan osoitti, että asia oli niin. Jokainen voi miettiä, kumpaa uskoa tuntematonta vai puolisoaan. - eisavuailmantulta
kovahinta kirjoitti:
Jatkan samasta aiheesta vielä, näin sivusta. Tai sitten tapahtuu se, että tuleva petetty on jo aistinut sen, että jotain salaista vipinää on punteissa. Painaudut sängyssä puolison selkää vasten ja aloitat lempeästi keskustelun, minusta tuntuu, että tässä välissämme on joku toinen ja jatkat, kuinka et sellaista tilannetta halua, että puhutaan. Toivot keskustelua, mutta ei, saat mykän selän ja korkeintaan parahduksen, kauhea syytös ja haukkumiset päälle. Kuluu kolme kuukautta ja saat tuntemattomasta numerosta soiton naisen äänellä, että miehelläsi on toinen nainen. Toisen naisen epätoivoinen yritys kerätä kypsä rusina, kun sai tietää, että lapset ovat isovanhempien mökillä, mutta sitä hän ei tiennyt viekkaudessaan, että seuraavana päivänä olimme me vanhemmat yhdessä menossa sinne. Muistan tuon soiton aina, olin ostamassa adressia hautajaisia varten ja juuri, kun sain sen valittua, niin puhelin pirahti. Lähes luhistuin polvilleni ja kompuroin kassalle ja ulos, muistan kassan kysyneen minulta, soittaako hän ambulanssin. Mielessä jyskyttää vain ei saa itkeä ja nopeasti autolle, pitää selvitä kotiin - tuosta matkasta en muista mitään.
Tämä muistui mieleeni, kun lapset olivat taas mökillä, niin ajatelkaa, kun kello läheni yhtä, niin se paha olo vyöryi ylitseni, vaikka tapauksesta on jo neljä vuotta aikaa. Ehkä puolisoni aavisti tuntemukseni sitten tällä kertaa, koska vietimme mukavan päivän kahdestaan. Lapsetkin muistivat, erityisesti vanhin, kuinka me vanhemmat silloin tulimme mökille ja olimme kummallisia, vaikka he eivät tienneet asiasta mitään, sattumalta tuo tuli esille aikaa sitten.
Olen kokenut kuuntelemattomuuden siis niin, että olen halunnut puhua, mutta seläntakana touhuaja ei ole kyennyt puhumaan, koska silloin saataisi tunnustaa olleensa huono puoliso eli ei sellainen kuin haluaisi olla. Puhelinsoiton hän selitti kateellisten panettelulla ja silmiin katsoen väitti, ettei toista ollut ja käytöksellään ja teoillaan osoitti, että asia oli niin. Jokainen voi miettiä, kumpaa uskoa tuntematonta vai puolisoaan.Ei tuollaisia puheluita ihan tuosta vaan soita kukaan eli ei savua ilman tunta. Ihanko sä oikeasti uskoit, että joku ihan aiheettomasti halusi vaan sotke teidän välit? Ihan kiusallaan? Mies oli viaton?
Mä kyllä kääntäisin kivet ja kannot nurin saadakseni asiasta selvää, uskomatta kumpaakaan. - moraalitonta
simpukantytär kirjoitti:
Jos ihminen tarvitsee jännitystä pettämällä, niin totta kai hän tietää tarpeensa ja hänen kuuluisi etsiä kumppan, jolle vieraissakäynti on ok. Se on niin simppeliä, kun vaan tutustuu oikeasti toiseen ja etsii sellaisen kumppanin, jolla on samanlaiset tarpeet kuin itsellään. Silloin suhde on hyvä ja silloin siinä ei tarvitse tehdä mitään salaa toisen tietämättä. Hyvässä suhteessa molemmilla osapuolilla on samanlaiset näkemykset seksistä ja suhteen rajoista. Niitä rajoja ei ole tarvinnut sopia kompromissinä, vaan ne ovat molempien mielestä juuri samanlaiset. Kompromissi tarkoittaa aina sitä, että ainakin toinen tai molemmat joutuvat tulemaan vastaan ja se kyllä useimmiten pitkässä juoksussa aiheuttaa ongelmia, jos ei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan juuri niin kuin itse haluaa.
Onpa niin naivi ja yksinkertaistettu vastaus. Tosiasiassahan nämä pettävät pellet eivät hyväksy vaimolleen sivusuhteita. He käyvät nylkyttämässä jopa vuosikausia jotain naista perheen sivussa, mutta että vaimo tekisi niin tai edes osoittaisi kiinnostusta muihin. Kaksinaamaista puhetta.
- studio4plus47
Aloittajalle. Hyvin kirjoitettu. Jäin miettimään sitä, mitä olet kokenut ja mitä/miten ajattelet elämästä. Itse olisin armollisempi elämälle ja sen suunnille sekä myös itselleni. Ihmisiä (lapsia) kuolee päivittäin nälkään ja luoteihin. Mikä elämässä ja ihmisyydessä on tärkeää ? Montako ihmistä (näkemystä ja kokemusta) meitä maailmassa on ? Arvostan ja kunnioitan ajatteluasi. Itse elän niin, että otan vastaan sen, mitä tuleman pitää. En pelkää elää. En tarkkaile tai määrittele ympäristöäni tai tekemisiäni sen erityisemmin.Jos tänään menee huonommin niin huomenna sitten menee paremmin. Olen erehtyväinen yksi ihminen monista, saan elää ja rakastaa sekä tuntea vastarakkautta. Huominen tulee ja oma huominen jää lopulta tulematta kaikille. Siis onko elämä itsessään kaikkein tärkein ?
- Luottaminenonpäätös
Kiitos studio4plus47. Kirjoitat hyvin. Tämä voi vähän mennä off topic, mutta minulle kaikki arkiset pienet asiat ja sitä kautta siis itse elämä, on jotain mistä saan olla kiitollinen joka päivä. Tiedän tänään, etten voi ennustaa enkä vaikuttaa siihen, mitä tulemaan pitää. Yhtäkkiä se mikä eilen oli niin itsestäänselvää, etten suonut asialle ajatustakaan, voi huomenna olla poissa. Tämän opetuksen sain vuosia sitten, kun yllättäen menetin kykyni kävellä. Tänään olen kyllä täysin kuntoutunut, mutta enää en pidä mitään enkä ketään itsestäänselvyytenä. Elämä ottaa ja elämä antaa. Positiivisella asenteella ei ehkä pärjää yhtään sen paremmin, mutta minusta arki on ainakin mukavampi niin. Ja koska saan valita miten kohtaan elämän eri tuulet, niin valitsen sen, mikä on itselleni helpoin ja mukavin.
Olen kuitenkin melko lailla kykenemätön luovuttamaan, asiassa kuin asiassa. Kaikki vaikeudet ovat mielestäni voitettavissa, jos on tahtoa. Jos kumpikin tahtoo ja rakastaa, niin tottahan se ottaa vähän mittaa tehdä se päätös että luottaa toiseen ja antaa anteeksi, mutta ihminen on minusta kuitenkin hyvin sopeutuvainen ja anteeksiantavainen ja jos vaan jatkamme eteenpäin, ja katsomme ohi niitä vaikeita hetkiä, niin selviämme kyllä. Haastavinta on nostaa se katse maasta ja katsoa kauemmas, horisonttiin.
Kirjoitukseni tänne palstalle oli vaan jotain mitä tunsin että haluan jakaa. En tiedä onko siitä mitään apua kenellekään. Olen kuitenkin yllättynyt kaikista positiivisista kommenteista. Kiitos kaikille.
- petetyntarina
- HoneymoonInHabana
Omalta kohdalta voin sanoa, että pettäminen tuhosi parisuhteeni ja uskoni siihen, että kenenkään ihmiseen voisi luottaa. Mies petti minua yli 13 vuoden yhteiselon jälkeen kahdesta lapsesta ja siitä huolimatta, että olin tehnyt todella paljon töitä perheemme eteen. Alkuun olin järkyttynyt mutta terapian yms. jälkeen päätimme jatkaa elämää yhdessä. Silloin se tuntui hyvältä ratkaisulta. Avioliittomme oli toki hieman väljähtänyt mutta luotin sokeasti siihen, että mieheni pitää minua edes jonkin arvoisena. Että kun ruuhkavuodet helpottavat, saamme enemmän aikaa olla yhdessä. Olen aina luottanut mieheeni, koskaan en ole hänen menemisiään epäillyt. Ja niitä menemisiä sitten olikin. Olen pettynyt siihen, miten mieheni käytti vapaa-aikansa. Jos joku meidän suhteessa epäili ja rajoitti toista, niin se oli mies. Joskus kiusallaan kysyinkin, johtuuko epäluuloisuus ja mustasukkaisuus siitä, että mies itse on epäluotettava ja luulee kaikkien muidenkin sitä olevan.
Päätimme siis jatkaa yhdessä. Kuitenkin jo n. kolmen kuukauden päästä minua alkoi kaduttamaan yhdessä jatkaminen. Katumisella ei ole mitään yhteyttä siihen, ettenkö luottaisi mieheeni. Miehelläni oli ainakin pari naista ja minulle on yhdentekevää, vaikka naisia olisi vielä lisää. Olen ymmärtänyt, että olen elänyt ison osan elämästäni miehen kanssa, ketä en tunne ja kenen elämänarvot ja suhtautuminen muihin ihmisiin eroaa ratkaisevasti minun arvoistani.
Nyt jälkikäteen olen saanut viestejä yhdeltä mieheni naiselta. Nainen on minusta tosi mauton. Tämä n. 50 vuotias rouva on mm. lähetellyt miehelleni bikinikuvia itsestään. Se on minusta jotenkin todella tyylitöntä ja täysin naurettavaa. Samalla tunnen pettymystä, että mieheni kohteli minua niin epäkunnioittavasti pitäessään yhteyttä tähän naiseen n. 1,5 vuotta. Kertomatta minulle mitään. Mitään aikomustakaan ei kai ollut kertoa.
Teollaan mies on osoittanut, että hänelle ei merkitse mitään meidän perhe ja yhdessä eletty elämä. Terapiassa minulle sanottiin, että minun pitää kuunnella miestäni, eikä tehdä omia johtopäätöksiä. Jos mieheni sanoo, että naiset eivät merkinneet mitään, minun on uskottava se.
Koska halusin niin kovasti vielä elää perheeni kanssa onnellisena, uskoin terapeutteja. Todella uskoin, että voimme vielä jatkaa. Mutta, kun mietin näitä asioita ja edelleen miehen suhteista paljastuu tympeitä yksityiskohtia, olen päättänyt luottaa omaan vaistooni. Olen rakastanut ihmistä, ketä ei ole olemassa. Tämä nykyinen "mies" on minulle outo ja siinä mielessä iljettävä, että hän laittaa aina omat tarpeensa läheistensä hyvinvoinnin edelle. Olen vihainen, että mieheni hoiti asian näin halpamaisesti ja aiheutti minulla ja lapsille niin paljon koko elämään vaikuttavan trauman.
Toivon, että olen väärässä, mutta kirjoituksestasi voi lukea rivien välistä, että et ole antanut anteeksi eikä luottamus ole läsnä teidänkään suhteessa. Vakuuttelet sitä liian voimakkaasti. Uskottelet itsellesi jotain, minkä tiedät olevan valhetta. Et voi luottaa itseesi etkä puolisoosi.
Itse olen jatkossa mieluummin yksin, kun elän kulississa ja valheessa. Withing temptation Stand my ground - biisissä on sanomaa. Kannattaa kuunnelle tämä kokonaan ajatuksen kanssa.
"Stand my ground, I won't give in
No more denying, I've got to face it
Won't close my eyes and hide the truth inside
If I don't make it, someone else will
Stand my ground"
Kaikkea hyvää ja voimia.- onnionnettomuudessa
Pidän aloitusviestiä hyvänä ja samoin HoneymoonInHabana kirjoittaa hyvin toisenlaisesta kokemuksesta.
Halusin vielä lisätä omankin kokemukseni. Kun aloin suhteeseen en tajunnut että olin mieheen vähän kuin palvelussuhteessa. Olin lapsesta saakka tottunut sellaiseen perhekuvioon, ja siksi ei tullut mieleenkään, että olisin voinut toivoa suhteelta ja mieheltä enemmän. Vasta luottamuksen menetys avasi silmät kivun kautta. En vieläkään tiedä tuleeko siitä miehestä koskaan valmis kunnioittavaan suhteeseen, minusta näyttää että hän on tottunut hyväksikäytön mahdollisuuteen, ja siihen sopivia naisia näyttää olevan paljon. Mies ei ehkä itse tajua ollenkaan asetelmassa mitään väärää, enhän minäkään tajunnut omalta puoleltani. Tavallaan olen siis kiitollinen, en ehkä miehelle mutta ainakin kiitollinen että tulin petetyksi. Enää minua ei olisi mahdollista kohdella samalla tavalla huonosti kuin silloin ennen, koska nyt pystyn näkemään sen. - HoneymoonInHabana
Vaikka olen ollut todella surullinen ja ensimmäistä kertaa elämässäni pelännyt mielenterveyteni puolesta, minäkin olen usein kiittänyt "onneani", että sain tietää mieheni todellisen luonnon. Minäkään en tiedä, onko mieheni koskaan valmis kunnioittavaan parisuhteeseen. Hän vaatii toisilta paljon, mutta ottaa erivapauksia itselleen.
Jälkikäteen ajateltuna olisihan minun pitänyt ymmärtää, mitä on meneillään. Mies meni ja tuli, ei vastannut "työkiireiltään" puhelimeen pitkiin aikoihin yms. Hän käyttäytyi minua kohtaan välillä ylimielisesti ja usein oli paha mieli. Olen aika realistinen ihminen, mutta silti en nähnyt mitään. Pidin petturuuden epäilyä merkkinä huonosta itsetunnosta ja ajattelin ja luotin, että mieheni kyllä sitten heti kertoo, jos on jotain kerrottavaa.
Olen nyt ajatellut, että jossain on joku "suojelija", joka avaa tarvittaessa ihmisen silmät ja paljastaa totuuden, vaikka se sattuukin. Sain tietää mieheni petturuudesta siten, että hänen puhelimensa soitti minun puhelimeeni vahingossa, kun hän oli toisen naisen luona. Kuulin hänen ja naisen keskustelun aamulla klo 5. Minulle oli ilmoitettu jo tunteja aikaisemmin, että ollaan työmatkalla ja nukkumassa. Sitten minun puhelin soi yöllä, vastaan puhelimeen ja kuulen, mitä nainen vonkaa miestäni vielä loppuyöksi jäämään luokseen. Siitä se sitten lähti ja lisää vielä paljastui. Tosin mies itse ei ole vapaaehtoisesti kertonut mitään. Asiat ovat paljastuneet sattumalta jne. Tiedän luultavasti asioista vain jäävuorenhuipun.
- nobodysplaydoll
Kuulostaa hienolta. Me jatkoimme myös yhdessä pettäjämieheni paljastuttua. Alussa ajattelin juuri noin, mutta kuukausien kuluessa huomasin, ettei mieheni ole samalla viivalla ajatustensa kanssa, vaikka vannookin ikuista rakkauttaan. Luottamus on iso sana ja liian haasteellinen usealle pettäjälle. Sen rikkoutuminen kalvaa ja syö sisältäpäin vaikka kuinka yritän hyväksyä. Kerään varoja mieheni tietämättä ja lähden heti kun seuraava petos tapahtuu. Siihen saakka esitän hyvää, onnellista ja rakastavaa vaimoa.
- vielämukana
Menetetty luottamus ei koskaan kai tule takaisin. Omassa elämässäni petos tuli ilmi melkein kolme vuotta sitten enkä voi luottaa vieläkään mieheeni joka vakuuttelee rakkauttaan päivittäin. Yhteisiä harrstuksia ja tekemistä ei juurikaan ole mutta mies jatkaa omia harrastuksiaan kuten ennenkin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Terapiaan ei suostu, ennemmin eroaa. Itse kävin terapiassa puolitoista vuotta paljastumisen jälkeen mutta lopetin koska en oikein kokenut saavani apua. Olen edelleen sitä mieltä että molempien olisi pitänyt käydä yhdessä ja erikseen terapiassa mutta mies ei tätä halunnut.
Olen miettinyt koko ajan eroa ja ajatellut muuttavani pois kun ajankohta on sopiva. Lapset elävät omaa elämäänsä mutta on asioita joidenka takia poismuutto ei ole vielä hyvä asia. Avioliittoa on kestänyt 40v joten ei tässä ihan nuoria enää olla.
- Perheenisä-1968
"nobodysplaydoll"
Olet aivan kuin vaimoni... paitsi, että se oli hän kun petti minua nussimalla poliisia työpaikallaan reilun vuoden.
Kaksi vuotta mennyt... ei anteeksipyyntöä, ei tarvetta keskustella, ei mitään... hän ei ole minun arvoiseni millään tapaa. Itse olen tehnyt enemmän kuin kukaan uskoisi... kyllä, voin siis sanoa ettei ole arvoiseni.
Olen seurannut vierestä vaimoni varojen keräämistä jo useamman vuoden... varojen keräämistä pitkälti minun rahoistani eli jotain mikä on mahdollista vain minun maksaessani kaiken. Mutta, siinä samalla katson meitä perheenä, itseäni tyttöjeni isänä ja lapsiani meidän lapsinamme... ja teen koko ajan parhaani, ettei heille käy kuten minulle kävi 70-luvun puolivälin katastrofaalisessa avioerossa.- HoneymoonInHabana
Arvostan sitä, että huolehdit tyttäristäsi. Mutta olisiko vapauttavampaa kysyä suoraan petturi-vaimolta tuosta varojen keräämisestä? Sanot, että olet ollut aistivinaan semmoista ja se on sulle periaatteessa OK, kunhan sitten vastineeksi sovitaan, milloin lopetatte tuon teatterin?
- enkadu
En edes jaksanut lukea kaikkia näitä viestejä mutta haluan vain kommentoida, että uskottomuudesta voi todella selvitä. Jokainen omalla tavallaan.
Mieheni kärähti pettämisestä ja minä asian selvittyä kostin. Petin kunnolla ja monta kertaa! Helpotti eikä asia vituta enää yhtään. En edes ajattele koko pettämistä.
Leikin marttyyria tarpeen mukaan ja mies syyllisyyden tuskassa yrittää olla mitä parhain mies. Ei vaan raukka tiedä tästä kostotoimenpiteestä mitään vaan luulee mun olevan niin kiltti, anteeksiantava ja uskollinen..mutta kuten sanoin en enää edes ajattele asiaa enkä kadu kostoa vaikka se useimpien mielestä ei ole järkevää. Itseäni se silti helpotti ja auttoi pettymyksen yli. - elämäkuntoon
Miehelläni oli puolen vuoden ajan katkonaisesti suhde toiseen naiseen 1,5 vuotta sitten 30 vuotta avioliitossa olleena. Aluksi kyllä olin todella raivoissani. Olemme keskustelleet paljon asiasta ja kävimme muutaman kerran parisuhdeterapiassa. Pahinta oli että mieheni oli täysin ulalla, . Näki toisen naisen samanaikaisesti täydellisenä pyhänä madonnana ja seksi oli maailman parasta. Hän näki myös että tämä nainen yritti vain koko ajan auttaa minun ja mieheni suhdetta. Itseasiassa tämä nainen houkutteli mieheni systemaattisesti pois ja tuhosi suhdettamme. Mieheni oli silloin jo henkilökohtaisessa kriisissä, ja sokeana ja kuuliaisena teki kaiken mitä tämä nainen toivoi. Vihdoinkin hänellä oli joku joka otti ohjat käteen. Tapaamiset naisen kanssa sujuivat kaavamaisesti ja kommunikointi oli ohitse kulkevaa , mitä mieheni ei nähnyt. Paljastui minulle kun hän kertoi kuinka hyvä sydäminen nainen on ja haluaa minun ja mieheni suhteen parasta.Tuskinpa kovin hyvää tarkoitti jos tapaili miestäni ja kyseli että koska kerrot heistä minulle, että saisi hänet kokonaan itselleen. Tälläiset puheet saivat mieheni luulemaan että nainen on vähintäänkin äiti Teresan arvoinen henkilö , joka auttaa hyvä sydämmisyyttään. Kuitenkaan mieheni ei nähnyt mitään pahaa siinä suhteessa ,eikä hänellä ollut tarkoitus minua jättää. Hän eli kuin kahdessa eri maailmassa jotka eivät milläänlailla koskettaneet toisiaan. Kaikki oli molemissa maailmoissa ok. toinen oli hänen itsensä muodostama illuusio.Hänen käytöksensä oli täysin päinvastaista kuin hän tavallisesti on ja tunteet olivat nollassa joka suuntaan. Tätä höyräilyä, jumalointia keskusteluissamme jatkui kaksi kuukautta suhteen loppumisen jälkeen. Sain mieheni taas omille raiteillensa ja omaksi itsekseen pitkillä keskusteluilla ja taisi olla vähän kuulustelunkin puolella. Tätä työtä en olisi tehnyt ellen olisi huomannut suhteen outoutta ja mieheni merkillistä tilaa. Mieheni on itse vieläkin järkyttynyt silloisesta omasta tilastaan , eikä ymmärrä miksi sen naisen kanssa ryhtyi tapailemaa orjamaisesti, ilman mitään suurempaa omaa ajattelua saati syistä tai seuraamuksista. Sen mitä hän siinä naiseesa näki on muuttunut päinvastaiseksi ajatukseksi mieheni mielessä. Suhteemme on tämän jälkeen vahvistunut ja saanut uudenlaisen ulottuvuuden. Olemme hyvällä pohjalla, vaikka asia minua Usein mielessä rasittaa. olemme nollanneet menesimme niin että harrastamme vain yhdessä asioita . Mieheni itse halusi lopettaa omat harrastuksensa ja menesimensä. Lisäksi hän on alkanut päivittäin meditoida, jotta saisit tuntuman omaan itseensä. Hän todellakin satsaa paljon suhteeseemme. Toivon että aika parantaa haavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722