PUOLUE. Persuhallitus hyväksyi lähes 300lle Afrikanpakolaiselle turvapaikan vaikka VASTAANOTTOKESKUKSET ovat ennestäänkin täynnä, taas pitää perustaa uusia keskuksia ja lisätä ylimääräistä henkilökuntaa hoitamaan pakolaisten muonitusta ja muita juoksevia asioita, Persut aikoo ilmeisesti pistää Ruotsin mallin mukaan lähiöt täyteen mamuja ,rikastuttamaan Suomalaista kulttuuria.
PERSUISTA ON TULLUT LYHYESSä AJASSA MAMUMYÖNTEINEN
OnkoJärkevää
45<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Niin muuttuu maailma, vielä keväällä Persut piti kovaa meteliä että Suomeen tarvitaan uutta järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, tätäkö se nyt on?
Persut on uudistunut nykyaikainen ja avarakatseinen puolue, avarakatseisuus on vaan suuntautunut Afrikkaan eikä Suomeen.
Persut on omaksunut EUn tasaisen taakanjako politiikan, heheheheheeee
Persuihin pettyneitä taitaa olla jo melkoinen määrä, se kyllä näkyy kannatusluvuissa, alaspäin ovat menossa hurjaa vauhtia.
Jaa, meinaatko, että persujen mamumyönteiseen linjaan pettyneet äänestäjät siirtyvät äänestämään kok-dem-kesk-linjan mamumyönteistä politiikkaa? Ojasta alikkoon, vai miten se menikään.
Ihmiset vaan ovat tyhmiä. Soini on Israel-myönteinen, ja islamo-mamutus on Israelilainen tuhoprojekti, suoraan Talmudin mukaan.
IPU olisi ollut oikea ratkaisu asiaan. Tai sitten suora demokratia. Mutta ihmiset ovat liian tyhmiä. Eivät osaa ottaa asioita omaan hallintaansa. Sata vuotta kusettajia, eivätkä opi että seuraavakin on kusettaja?
Vihreiden mamupolitiikka näyttää jälkikäteen viisaammalta, eihän niitä mamuja tullut aikaisemmin tällaisia määriä kuin nyt.
Peruspaskat on hanurista.
Persujen avarakatseisuus on ihailtavaa, siinä on paljon opittavaa vihervasemmistolla.
Persut pelastaa vihdoinkin Suomen työvoimapulasta. Sitä onkin Etelärannan työnantajaliittot surreet vuosikausia, hyvä Persut.
Onkohan mitään takinkääntö projektia mihin Persuissa ei olisi sekaannuttu, jos tarkastelee Persujen vaaliohjelmaa ja nykytilannetta niin eipä voi muuta todeta kuin, takki on kääntynyt joka ainoassa asiassa.
Koska joku mamu pyrkii Persujen puoluejohtajaksi.
Persut ovat lyöneet uuden nopeusennätyksen takinkäännössä ja päihittää kepun ja erään entisen jyrän kuten SK:n kirkkaasti.
Tämä maahanmuuttoa suosiva politiikka on muuttunut samoin kuin tämä Kreikan tukeminen. En ole kuullut yhtään kielteistä lausuntoa näistä, kun Soini ja Linström ääsivät ministeriauton takapenkille eikä kuulu. " Oma suu lähempänä kuin kontin suu" sanoo vanha suomalainen sananlasku.
Kaiken lisäksi Persut ovat tyhmiä kuin huonosti kehittyneet simpanssit
Siis rivipersut ja heitä äänestävät juntit, mutta vaikka kuinka ei tykkää Soinista, niin eikö muka mies ole päässyt hyville ansioille ja turvannut eläkkeensäkin kusettammalla näitä kansanjoukkoja?
Nuo mamut ovat niitä Arhinmäen sopimuksen mukaisia mamuja. Lisää toisi velkarahalla jos pystyisi.
Mutta kohta mamutulva tyrehtyy. Kehitysapurahojakin leikattiin jo ihan mukavasti, enemmänkin olisi kyllä saanut.
Vasurit ja vihreät ovat huolissaan. Kohta täytyy lähteä etsimään oikeita töitä kun suojatyöpaikat poistetaan. Vaan mistäs mitään osaamaton töitä saisi?
Seli seli, Persujen hallituskauden aikana on tullut enemmän mamuja kuin koskaan aikaisemmin, tollot toilailee!
Mitähän paskaa tuokin persureppana on syönyt aamupalaksi, kun noin pahasti valehtelee?
Soinin oli pakko lähteä hallitukseen tällä kertaa, tietäen, että siitä seuraa persujen tuho.
Peruspaskat on persupaskojen vaikka voissa paistaisi.
Luvattuja maahanmuuton rajoituksia ei ole näkynyt, onko Persut tehneet salassa uudet suunnitelmat järkevästä pakolaispolitiikasta?
Teki Persut sitä tai tätä, aina tulee takkiin, näin käy kun pässit on asialla, mikään ei onnistu.
Aloittaja jatkaa jokaisessa viestissä samaa paskanjauhantaa.
Hallitusohjelman mukaisesti hallitus ja siinä vaikuttavat puolueet ovat toimineet.
Turvapaikanhakijoiden määrää ei lisätä.
300 on pieni määrä jo vuosia voimassaolevaan kiintiöön joka on 800.
Huomio, 300 on pienempi määrä mitä 800.
Mihin ajattelit sijoittaa nuo Persujen hommaamat mamut??
Persumatematiikkaa.
Todellisessa elämässä mamuja ja pakolaisia tulee olemaan vuonna 2015 enemmän kuin vuonna 2014. Persut siis jatkavat samaa trendiä kuin edellisetkin puolueet. Vai uskotko tosiaankin Persujen aloittavan jotku palautukset?
Mikä tarve teillä on selitellä teitä kusettavien suviksien touhuja aina mukamas itsellenne edullisiksi? Persu=suvis=roturikkuri=vieraiden perseennuolija.
Persut ovat jo aikoja sitten julkisesti sitoutuneet monirotuiseen ja rasismi-vapaaseen yhteiskuntaan. Löytyy ihan minkä tahansa nettilehden arkistosta.
Kaikki puolueet mokuttavat ja pelaavat yhteen. Tässä käytetään marxistien kaksi-askelta-eteenpäin-yksi-taakse-päin-metodia.
Vihervasurit ovat tuo kaksi askelta eteenpäin rynnivä, ja muutoksen vuoksi syyt niskaansa saava porukka. Persut ovat pelkästään yhden askeleen samaan suuntaan käveleviä. Tollot saadaan sitten uskomaan, että Persut kävelevät täysin vastakkaiseen suuntaan ja palataan johonkin entiseen Suomeen.
Haloo idiootti kaikki pakolaiskeskukset on jo TÄYNNÄ ja siitä huolimatta Persukset järjestää lisää pakolaisia, tajuatko tollo mitä 300 mamun ylläpito maksaa kun pitää rakentaa vielä uusia keskuksia että mamuilla on viihtyisät oltavat.
Persut on kusetuksen mestariluokkaa.
Kusetuksen kuninkaita, onneksi kannatus on kääntynyt jyrkkään laskuun, JEEES, JEES!!!!!!
Ainoa asia mikä on nykyhallituskella on hyvää on Persut, kusitolppa on tuiki tärkeä Suomen tulevaisuuden kannalta.
Ei taida mennä jakeluun?
Hallitusohjelmassa todettiin ettei pakolaisten vuosittaista määrää kasvateta.
Ohjelman puitteissa tehdään niitä päätöksiä mitä sen sisällössä päätetään, sopimuksista pidetään kiinni.
Euroopassa on 5 miljoonaa pakolaista jotka odottavat loppusijoituspaikkaa. 300 on määrä joka on todella pieni suhteessa EU:n kokonaisongelmiin.
Tässä vaiheessa maan tulee minimoida "tappiot" mutta niin kauan kun ollaan EU:ssa joutuu jokainen maa toimimaan päätösten mukaisesti. Kysymys on loppujen lopuksi huonojen vaikuttimien minimoimisesta.
Perussuomalaiset ovat onnistuneet tässä hyvin.
Jotku viherhinttarit ovat luvanneet meidän kaikkien puolesta että syömme kilon paskaa per nuppi.
Autisti-persut toteuttavat sen ja vielä taputtelevat itseään selkään kun on noudatettu lakeja ja sääntöjä. "Rajan toisella puolella olisi syötävänä neljä kiloa paskaa per nuppi, joten todellisuudessa me onnistuimme hyvin!!"
Mikä vittu teitä vaivaa?
"PERSUISTA ON TULLUT LYHYESSä AJASSA MAMUMYÖNTEINEN"
Tässä on pieni käsitysvirhe.
Persut ovat aina olleet mamumyönteisiä. Eivät yhtä kiimaisia etnojen suhteen kuin jotku Vihreät, vaan hiljaa hyväksyneet sen. Tämä on juurikin PS:n perustamisen funktio Suomen poliittisessä järjestelmässä.
Ettekö ole huomanneet miten Soini on vuosien ajan koko ajan vängännyt vastaan mamuilun vastustamisessa? Eihän tämä koko mamu-kritiikki tms. ollut edes persu-johdon asialistalla, vaan he pyrkivät pitämään junttikansan huomion pois aiheesta ja kosiskella heitä yksinkertaisella herravihalla.
Persuillakin on oma etnokiimansa. Ykkösenä tulee totta kai juutalaisählyt, ja jos joku tumma tai vinosilmä harjoittaa kristinuskoa, niin persut ovat yhtä valmiita ottamaan heitä maahan kuin Vihreät jotain muslimisomaleita.
Sekä Soini, että Halla-aho ovat hallittua vastarintaa.
Miten vaikeaa on huomata PS:n ja etenkin Soinin vastustavan rasismia? Koko ajanhan he irtisanoutuvat rasismista ja todistelevat suvaitsevaisuuttaan & kukoldaustaan.
Rasismiksi luetaan suoranaisen afrojen lynkkaamisten lisäksi myös valkoisilta pelkkä oman kansan ja rodun etujen asettaminen etusijalle vierasrotuisiin nähden.
Jos et ylläpidä omaa biologista ryhmääsi l. ole rasisti, niin se tulee ajan myötä mulatisoitumaan ja häviämään maailman kartalta.
Tässä on sitten se syy koko rasismin-kiellon tms. kehittämiselle arjalaisten vastaiseksi.
Soini & perssuolilaiset kieltäytyvät kategorisesti asettamasta oman rotunsa etuja ja olemassaoloa etusijalle vieraisiin nähden, ja nöyristelevät seemiläisten edessä.
Soinille on täysin sama onko muutaman sukupolven päästä enää yhtään suomalaist, vai onko tämä maa-alue joidenkin vinosilmien kansoittama, kunhan vain he toistelevat kristittyjä sanoja - mieluummin katolilaisuutta. Soinille joku Brasilia on mieluisampi vaihtoehto kuin valkoisten rasistien asuttama Suomi.
Ja vitut siinä mitään väärinkäsitystä ole, Perujen hallituskaudella VASTAANOTTOKESKUKSET on täynnä, lisää perustetaan ja vielä laahataan Afrikasta asti 300 kun ei muuten ole tarpeeksi , hyvä Persut
Persuspaskat valehtelivat äänestäjille päin naamaa aloittavansa järkevän maahanmuuttopolitiikan, tuo Persujen järki on vaan vähän jälkijättöistä.
ota sinäkin virallinen heterolippu hiaan...
https://pbs.twimg.com/media/CJV4NZnUwAA-3Qm.jpg
Persujen kieroilulla ei ole mitää rajoja, kusetetaan sumeilematta, ainoa mikä ihmetyttää on muutamien persumielisten sokeus puolueen johtoa kohtaan.
Tolloilla on tollot kannattajat, kannajatollot ovat onneksi kutistumassa voimakkaasti.
on nää persu aloitukset naurettavia sillä persut on ainoa puolue suomessa joka rajoittaisi maahanmuuttoa ja vähentäisi toimimatonta kehitysapua?
Persujen järkevä maahanmuuttopolitiikka on vähän niin ja näin, sanoisin että menee päin helvettiä, niinkuin kaikki muutin Persujen hommat.
Persujen hallituskaudella pakolaismäärät ovat räjähtäneet käsiin, ja se ei vielä riittänyt nyt oli pakko ottaa vielä 300 Afrikkalaista lisää, hyvin Persut hoitaa pakolaisasioita
Persuhallituksen ansiosta Suomessa nähdään pian samanlaisia mamumellakoita kuin Ruotsissa, Hyvä Persut.
Koska Persut aloittavat lupaamansa uudistukset mamupolitiikassa, vielä ei ole näkynyt mitään merkkejä paremmasta, huononnuksia kylläkin.
Aikooko Persut korvata hiipuvan kannatuksen mamuilla siinä toivossa että saisi lisää ääniä, heheheheeeee
Jännä juttu,että minäkin"jo entisenä persuna" haluan kärrätä tänne afrikan geegereitä
Ei Kokoomus Sekä Keskusta Vaan Perussuomalaiset.Ehhhehehehhe,eikö näin
Kehitysavun leikkaus oli tyhmintä, mitä voi tehdä. Parasta ja halvinta olisi pitää ne pakolaiset kotimaassaan, eikä raahata niitä tänne. Kehitysapuleikkaus katoaa, kuin kankkulan kaivoon pakolaiskeskukset ylläpitoon, eikä edes riitä. Ja Persu kehtaa vielä olla ylpeä tästä leikkauksesta.