Seurakunnat loputtomassa leikkauskierteessä

"Arviolta kymmenen prosenttia seurakunnista kävi yhteistoimintaneuvotteluja vuonna 2014. Tänä vuonna yt-neuvotteluja suunnittelee käyvänsä neljä prosenttia seurakunnista. Lisäksi jopa puolet seurakunnista aikoo vähentää sijaisten ja määräaikaisten käyttöä ja yli kolmannes – 37 prosenttia – aikoo jättää tehtäviä ja virkoja täyttämättä kuluvana vuonna."

"– Yt-neuvottelut ovat viime vuosien asia kirkossa, koska kirkon taloudellinen tilanne on heikentynyt, eikä tulevaisuus näytä yhtään sen paremmalta. Päinvastoin, kommentoi Kirkon työmarkkinalaitoksen neuvottelupäällikkö Oili Marttila."

"Kirkon henkilöstömäärä on laskenut prosentin vuosivauhtia vuodesta 2009 saakka eli 1547 työntekijällä."

"Marttilan mukaan he eivät voi kertoa, missä yt-neuvotteluita on käyty. Lehtitietojen perusteella niitä on ollut viimeisen parin vuoden aikana ainakin Hämeenlinnassa, Leppävirralla, Mäntyharjulla, Inarissa, Järvenpäässä ja Joroisilla. Tänä vuonna yt-neuvotteluista ovat ilmoittaneet Salo, Kalajoki, Rääkkylä ja Sääksmäki."

"Säästöjä onkin haettu pääasiassa myymällä kiinteistöjä. Tänä vuonna kiinteistöjen myyntiä suunnittelee jopa 57 prosenttia seurakunnista."

"Liki puolet (45 prosenttia) aikoo kohentaa talouttaan korottamalla maksuja. Lainanotto on vaihtoehto 11 prosentille ja veroprosentin korottaminen kahdeksalle prosentille vastaajista."

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/seurakunnissakin-yt-kierre-jopa-puolet-aikoo-vahentaa-tana-vuonna/2084626
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

uskomatonta, että ev.lut kirkkoon kuuluu edelleen yli 70% suomalaisista. olettaisi olevan prosenttiliike kuten ortodoksit.

Äänestä

"veroprosentin korottaminen kahdeksalle prosentille vastaajista."

Eli 33 seurakuntaa suunnittelee kirkollisveron korottamista. Keskimääräinen kirkollisvero tulee täten nousemaan myös ensi vuonna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuuntaOnSelvä kirjoitti:

"Arviolta kymmenen prosenttia seurakunnista kävi yhteistoimintaneuvotteluja vuonna 2014. Tänä vuonna yt-neuvotteluja suunnittelee käyvänsä neljä prosenttia seurakunnista. Lisäksi jopa puolet seurakunnista aikoo vähentää sijaisten ja määräaikaisten käyttöä ja yli kolmannes – 37 prosenttia – aikoo jättää tehtäviä ja virkoja täyttämättä kuluvana vuonna."

"– Yt-neuvottelut ovat viime vuosien asia kirkossa, koska kirkon taloudellinen tilanne on heikentynyt, eikä tulevaisuus näytä yhtään sen paremmalta. Päinvastoin, kommentoi Kirkon työmarkkinalaitoksen neuvottelupäällikkö Oili Marttila."

"Kirkon henkilöstömäärä on laskenut prosentin vuosivauhtia vuodesta 2009 saakka eli 1547 työntekijällä."

"Marttilan mukaan he eivät voi kertoa, missä yt-neuvotteluita on käyty. Lehtitietojen perusteella niitä on ollut viimeisen parin vuoden aikana ainakin Hämeenlinnassa, Leppävirralla, Mäntyharjulla, Inarissa, Järvenpäässä ja Joroisilla. Tänä vuonna yt-neuvotteluista ovat ilmoittaneet Salo, Kalajoki, Rääkkylä ja Sääksmäki."

"Säästöjä onkin haettu pääasiassa myymällä kiinteistöjä. Tänä vuonna kiinteistöjen myyntiä suunnittelee jopa 57 prosenttia seurakunnista."

"Liki puolet (45 prosenttia) aikoo kohentaa talouttaan korottamalla maksuja. Lainanotto on vaihtoehto 11 prosentille ja veroprosentin korottaminen kahdeksalle prosentille vastaajista."

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/seurakunnissakin-yt-kierre-jopa-puolet-aikoo-vahentaa-tana-vuonna/2084626

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu