DarkFear-uutisia!!!!

Vesa_Turust

Mies joka paremmin tunnetaan tunnetaan nimellä DarkFear, käytös herättää kummastusta Turun pelastuslaitoksella. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Miehen harrastuksena on nimittäin mennä jäteastioihin, syömään Fina-tabletteja sekä masturboimaan. Masturboituaan tarpeeksi hän havahtuu aina siihen tosiasiaan ettei kuitenkaan pääse sieltä pois. Kun mies joutuu loukkuun roska-astiaan, hän joutuu aina soittamaan hätänumeroon ja hälyttämään pelastajat paikalle.

Varissuon neitsyt-setänäkin tunnettu kaveri, tykkää mennä jäteastioihin. Sitten hän soittaa pelastuslaitokselle, että ei pääse sieltä pois, Turun pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Ahtikivi kertoo Iltalehdelle.

Kyseinen tilanne on toistunut jo lukuisia kertoja. Pari kertaa kyse on ollut todella vakavasta tapauksesta.

– Muutaman kerran hän on on ollut jo roska-auton kyydissä matkalla kaatopaikalle, Ahtikivi kertoo.

Ahtikiven mukaan miehellä on ollut onnea matkassa, ettei hänelle ole käynyt pahemmin. Syvissä roska-astioissa voisi olla mitä vain, ja monissa jäteautoissa on jo puristimia, jotka voisivat tehdä miehestä selvää jälkeä.

– Hänellä on ollut äärimmäisen hyvä tuuri, Ahtikivi sanoo.

Ahtikivi ei osaa sanoa, miksi miehellä on tapana mennä masturboimaan roskiksiin, joista hän ei pääse pois. Kyse on syvistä Molok-roska-astioista, jonne aikuinenkin mies putoaa syvälle.

Ahtikivi muistuttaa, että Fina-tablettien ja roskiksissa masturboinnista huolimatta, kyse on varsin harmittomasta kaverista.

– Tämä on ihan normaalia käytöstä häneltä.

Turkulaismiehen tapauksesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskoiskovaiei

      Epäuskottava tarina. Eihän DF:lla voi olla puhelinta, kun ei ole edes kavereita mille soittaa.

      Tjaaa.... Voi se tietysti olla äidin ostama, että voi sitten päivittäin soitella ja varmistaa että poika burgeroi liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      152
      11518
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4346
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2708
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1636
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      92
      1481
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe