Putin, V-mäisen osuva kysymys EU-komissiolle

Itänaapurimme Vladimir Putin tekee teräviä ja oikeaan osuvia kommentteja.
>> Putinin mielestä Euroopan unionin olisi pitänyt puuttua Kreikan talouteen jo ennen kriisin puhkeamista.
– Tietysti kaikki syy voidaan sälyttää kreikkalaisten hartioille. Mutta missä Euroopan komissio oli, jos rikkomuksia tehtiin? Miksi se ei tehnyt mitään tarkistuksia [Kreikan] edellisen hallituksen talouspolitiikkaan? Miksi se antoi bonuksia ja luottoja? presidentti Vladimir Putin kyseli. >>
http://yle.fi/uutiset/putin_kreikasta_missa_euroopan_unioni_oli_kun_kriisi_karjistyi/8146809

Tämä on todella täysin oikeaan osunut kysymys. Mitä hel-vettiä Troikka, eli EU-komissio, EKP ja IMF ovat tehneet viimeisen 5 vuoden ajan Kreikassa?? Niiden piti nimenomaan valvoa että määrätty talousohjelma Kreikassa toteutetaan.
Eivät tehneet mitään! Kristina Lagarde on ehkä käynyt Ateenan viereiluillaan korkeintaan kenkäkaupassa, kenkäostoksilla. Troikan valvontahommaa on 5 v. hoidettu aivan persiiilleen.

Nyt sitten maksatetaan taas EU-veronmaksajilla uusi 55 miljardin, kolmas tukipaketti Kreikkaan. Sinne holahti Suomen EVM-rahastoon siritämä 1.44 Miljardia euroa. Eikä tule edes riittämään.
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kreikka on itsenäinen valtio, eikä ole suostunut talousuudistuksiin ja korruption poistamiseen.

Äänestä
  • Putin puhuu kuin perussuomalaiset,missä EU siellä kriisi.Myös Ukrainan kriisi on lännen alkuunpanema,tyhjiä lupauksia ja pahaan opettamista,terroristiene kouluttamista diplomaattisella alueella lähetystöissä.Länsi on vaan hävinnyt pelin ja uhoaa Venäjää kuin vanha puliveivari sillan alla kuset ja paskat housussa

    Äänestä

  • Sosiaalikapitalismi eli finanssikapitalismi yksityistää suurpelurien voitot, mutta sosialisoi tappiot eu-kansalaisten/veronmaksajien maksettaviksi. Suuri pyramidihuijaus jota testattiin ensin Suomessa 90-luvun pankkikriisissä, ja kun huomattiin että kansa todella maksaa pankkien holtittoman luotonannon, sitä laajennettiin koko eu-tasolle. Tällä varallisuuden uusjaolla eu-oikeiston hyväveljet jakavat valtionomaisuuden pilkkahintaan toisilleen kun maat saadaan ensin eurokriisillä velkoihin, ja ne joutuvat myymään valtionomaisuuden puoli-ilmaiseksi. Samalla saadaan hyvinvointipalvelut purettua, työehdot, palkat, eläkkeet ja sosiaaliturva alasajettua, jotta isännät saavat edullista työvoimaa.

    Suuri kusetus joka menee läpi kun rahavallan omistama media sitä tarpeeksi toistelee.

    Esko Ahon hallituskin joutui ottamaan 50 miljardia euroa valtionvelkaa peitelläkseen puoli-ilmaiseksi oikeiston omistajaluokalle myydyn pankkien pakkohuutokaupatun omaisuuden mm. yksityisten asuntoja ja yritysten kiinteistöjä ym. omaisuutta. Vaikka joku olisi maksanut niistä käyvän hinnan, pankit myivät alehintaan oikeistokavereilleen, ja roskalainat jäivät veronmaksajille ja niitä paikattiin suurella valtionvelalla. Näin finanssikapitalismi varastaa kavereilleen valtionomaisuutta ja jättää jälkeensä suuret valtionvelat, jonka takia hyvinvointipalveluita joudutaan alasajamaan.

    Velanantaja (pankit) sosialisoi kommunismityyliin holtittoman luotonannon tappionsa kansan maksettavaksi. Oikea tapa olisi Islannin malli, jossa pankit maksavat itse virheensä. Jos pankki tai useampi kaatuu, niin voi, voi virheistä maksetaan. Ei niitä laiteta yhteiskunnan piikkiin. Pankeilla on 100 000 euron talletussuoja, jolla tavallinen tallettaja saa omansa pois.

    Islannin malli oli oikea ratkaisu, ja nyt maa on taas iskussa, toisin kuin eurokriisimaat jotka ottivat kriisirahaa maksaakseen pankeille niiden omat kämmit, eli holtittoman luototuksen.

    Finanssikapitalismi yksityistää pankkien ja suurpelurien voitot, mutta sosialisoi kommarityyliin tappiot kansalaisten/veronmaksajien maksettaviksi. Sitä oikeistolaista sosiaalikommunismia.

    Äänestä

IS:

"EU-komissio on arvioinut Kreikan avun tarpeeksi jopa 50-100 miljardia euroa."

Äänestä
  • Potku persiille, drakmoja kottikärryihin. Siinä Kremlin rosvoille samaa kieltä puhuva apuri. Kreikka ei ole toimiva demokratia vaan sielläkin korruptio on maan tapa.

    Äänestä

>>Kreikka on itsenäinen valtio, eikä ole suostunut talousuudistuksiin ja korruption poistamiseen.>>

Viisi vuotta avustettu jo. Kataisen 2010 Eduskunnassa pitämän puheen mukaan "tuki on tiukan ehdollista, ja sitä valvoo IMF".
Valvontaa OLISI PITÄNYT olla, että raha ei mene kuin kaivoon. Sinne kaivoon se on vaan mennyt.

Äänestä
  • Valtion korrputiota on mahdotonta ulkopuolisen valvoa.

    Äänestä

Jo Konsta Pylkkänen tuumi aikoinaan että "jälkiviisaalla se on silmä somassa paikassa..."

Äänestä
  • Persehessäkö ?

    Äänestä

Sopiva sana kuvaamaan suomen Evm rahastoon siirtämien rahojen kohtalosta HOLAHTI! :D

Äänestä

ja taas ollaan kyhäämässä pakettia Kreikan pelastamiseksi vai pitäiskö sanoa Troikan kasvojen pelastamiseksi.
Eihän tuo uusinkaan pakettiehdotus, kuin siirrä tuota ongelmaa tulevaisuuteen. Joskus tuo pitää ratkaista. Niin kauan kun tuo on ratkaisematta on Kreikkalaiset, takaajat ja lainottajat löyhässä hirressä.

Selvintä olisi, että leikki lopetettaisiin NYT. Paskaa tulisi kaikkien tuulettimeen, mutta 5-10 vuoden päästä ongelma olisi jo historiaa kaikkien kohdalta.

Äänestä
  • Juuri näin. Kreikan poliittinen eliitti ja laivanvarustajat kuppaavat muun Euroopan rahoja. Kreikka tarvitsisi vallankumouksen joka järjestelisi systeemin uusiksi ja korrupution pois.

    Äänestä

  • EVM-rahastolla ei ole mitään kontrollia, saavat laittaa rahat mihin
    lystää ja ikuinen syytesuojaus,
    kunnes tulee uudet vallat ja kumoaa nuo suojaukset,
    mikään ei ole ikuista,

    Äänestä

Putinille voisi vastata, että me Euroopassa olemme liian hienotunteisia puuttuaksemme itsenäisen valtion sisäisiin asioihin.

Emme ole yhtä röyhkeitä kuin Venäjän Putin, kun hän ryösti Krimin ja avustaa roistoja itsenäistä maata vastaan taistellen.

Tässä myönnän, että EVM:n ja EU:n olisi pitänyt valvoa jokaisen lainaerän käyttö ja vaaditut leikkaukset olisi pitänyt asiantuntijoiden valvoa, että ne ovat tulleet tehdyksi.

Tämä olisi ollut oikeutettua, koska Kreikka on vailla jatkuvasti lisärahoitusta. Täytyyhän tuon annetun rahamäärän jossain näkyä. Kenen hyväksi lienevät menneet. Kansa siellä kuitenkin kärsii entistä enemmän.

Äänestä
  • Jälkiviisautta on olisi pitänyt, onhan Kreikka demokraattinen Eurooppalainen valtio, eipähän tuota olisi voinut oikein arvata että noin huonosti hoitaa maansa talouden.

    Äänestä

  • eipäarvannut kirjoitti:

    Jälkiviisautta on olisi pitänyt, onhan Kreikka demokraattinen Eurooppalainen valtio, eipähän tuota olisi voinut oikein arvata että noin huonosti hoitaa maansa talouden.

    Kaiken takana on...Guldman-Sachs!

    Äänestä

Kysymys Putinille: Kasvaako Venäjän talous , kun hyökkäsit Ukrainaan?

Äänestä
  • Putin EI hyökännyt Ukrainaan!
    Surkea väite!

    Äänestä

  • Putinia vihataan juuri siksi että hän noilla kysymyksillään osoittaa
    EU päättäjien tyhmyyden.

    Äänestä

Putin on täysin oikeassa.

Rahaa on vain lapioitu ja suorastaan tyrkytetty näille eeuuplayari-
veronkiertäjille.

Äänestä

Euroopan asiat eivät kuulu Putlerille! Sekaantuu kaiken maailman asioihin kuin olisi maailman diktaattori!

Äänestä

Putinin kysymys on todella aiheellinen. Miksi ei ajoissa puututtu Kreikan tilanteeseen. Miksi sitten ajettiin Kreikka konkurssiin, kun puututtiin.

Putinin kysymys kertoo terävästä päästä, jota EU herrat ja Troikan tyhmyrit eivät todellakaan ole osoittaneet.

Troikan tyhmyrit eivät vieläkään käsitä, mikä meni Kreikassa pieleen - eivät tyhmät voi oppiakaan mitään virheistään, siihenkin tarvitaan viisautta.

Kreikka on konkurssissa nyt täydellisesti. Kreikan pankkien pelastamiseen tarvitaan todella kymmeniä miljardeja. Kreikkalaiset haluavat viedä kaikki säästönsä pois Kreikasta. Kreikka ajautuu täydelliseen kaaokseen. Kreikka ei voida enää pelastaa - aika on mennyt jo ohi.

Äänestä

EU:n koneisto on miehitetty jäsenmaiden " politiikkojen jämillä " joista ei ole enää kotimaan politiikassa suosiota , osaamistahan heillä ei koskaan ole ollutkaan . Katainen , Pietikäinen , Jaakonsaari , heidän kopioilla on vastuu EU:n päätöksissä . Mitä sieltä saamme , " sontalakeja " .

Äänestä
  • Se on poliitikkojen hautausmaa. Ennen sellaista sanottiin Suomen Pankista. Hakevat vain ja ainoastaan hyvät rahat itselleen sieltä.

    Äänestä

Mitä monimutkaisempi systeemi, sen vaikeampi sitä on hallita
Ihmiset ovat erilaisia samoin ja maitten kansaliset.

Äänestä

Kreikassahan on kovin vasemmistoinen hallitus. Olisi ollut aikaa laittaa RIKKAIDEN VEROTUS KUNTOON. "Ensi viikolla...?"

Äänestä

Mitä vittua tuokin ryssille kuuluu, pitäisi tuokin kääpiö huolen oman maansa asioista. Tuon kokoinen maa ja Italian kokoinen talous, säälittävää.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436659423340.html

(Ei silti, että niille saatanan zorpaksille pitäisi ANTAA enää penniäkään.)

Äänestä
  • Maailma on aina vihannut totuudenpuhujia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Troikan-töppäys kirjoitti:

Itänaapurimme Vladimir Putin tekee teräviä ja oikeaan osuvia kommentteja.
>> Putinin mielestä Euroopan unionin olisi pitänyt puuttua Kreikan talouteen jo ennen kriisin puhkeamista.
– Tietysti kaikki syy voidaan sälyttää kreikkalaisten hartioille. Mutta missä Euroopan komissio oli, jos rikkomuksia tehtiin? Miksi se ei tehnyt mitään tarkistuksia [Kreikan] edellisen hallituksen talouspolitiikkaan? Miksi se antoi bonuksia ja luottoja? presidentti Vladimir Putin kyseli. >>
http://yle.fi/uutiset/putin_kreikasta_missa_euroopan_unioni_oli_kun_kriisi_karjistyi/8146809

Tämä on todella täysin oikeaan osunut kysymys. Mitä hel-vettiä Troikka, eli EU-komissio, EKP ja IMF ovat tehneet viimeisen 5 vuoden ajan Kreikassa?? Niiden piti nimenomaan valvoa että määrätty talousohjelma Kreikassa toteutetaan.
Eivät tehneet mitään! Kristina Lagarde on ehkä käynyt Ateenan viereiluillaan korkeintaan kenkäkaupassa, kenkäostoksilla. Troikan valvontahommaa on 5 v. hoidettu aivan persiiilleen.

Nyt sitten maksatetaan taas EU-veronmaksajilla uusi 55 miljardin, kolmas tukipaketti Kreikkaan. Sinne holahti Suomen EVM-rahastoon siritämä 1.44 Miljardia euroa. Eikä tule edes riittämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu