Suomi-mies tekee eikä meinaa!
Olin ulkomaanmatkalla 10 päivää, ja olin vuokrannut oleskeluuni loma-asunnon kaupungin keskustasta. Tässä maassa on rikollisuus eri luokkaa kuin Suomessa, ja esimerkiksi kerrostalojen pihat ja parkkipaikat on aidattu ja porttilukkojen takana.
Olin sitten lähdössä tapaamaan ystäviäni kaupungille, mutta kuinka ollakaan porttilukko ei toiminutkaan! Siis en päässyt pihasta kadulle. Portilla seisoskeli komea Mersu ja kuskina arvokkaan näköinen pukuherra, sekä joku toinen mies. Siinä he päätään raapien ravistelivat porttia ja avuttomina tuijottelivat jospa vaikka Sesam-aukene-taikasana tehoaisi. Mutta kun ei. Sen verran sain pukuherralta selville että huoltoyhtiään on ilmoitettu, ja ne tulee sieltä sitten... joskus?
Odoteltiin, ketään ei kuulunut. Alkoi pinna palaa totaalisesti. Aitakin rautaa ja korkea, lisäksi piikit kaltereitten päissä ettei oikein kiipeämääm houkutellut.
Ajoipa sitten paikalle auto suomirekkareissa. Jäin mielenkiinnolla seuraamaan mitä tapahtuu. Miehet, 3 kappaletta yrittivät laseravaimella avata porttia. Eihän se toiminut. Menin sitten ja kerroin heille että telkien takana nyt ollaan!
Miehet nousi autosta, tarkasteli porttia ja totesi että ei p-rkele, pitää kai tässä itse alkaa hommiin kun asiat ei edisty! Ja niinpä kaivoivat takaluukusta jonkun ison työkalun, jonkinlaisen avaimen jolla ruuvasivat ilmanpainepumpun irti portista ja päästiin vapauteen!
Kyllä siinä naurua riitti! Sanotaan mitä sanotaan suomalaisesta miehestä, mutta toimeen tartutaan ja jälkeä tulee kun niin vaaditaan!
Pitäähän se myöntää:
sanottu-ja-tehty
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722