Takapakkia

Mietiskelevä2

Olen tavannut erittäin mukavan tytön ja olemme nyt tapailleet muutaman kuukauden ajan. Viestittelemme paljon ja muutaman viimeisen tapaamisen aikana olemme suudelleetkin muutamaan otteeseen. Kysyin eräänä iltana häneltä että voisiko kuvitella joskus että seurusteltaisiin niin sanoi että ehkä joskus ja että hyvään suuntaan olemme menossa. Nyt kuitenkin on ollut puhetta että emme ottaisi paineita sitoutumisesta ja tyttö oli sitä mieltä että on ehkä tullut edettyä liian nopeasti eikä koe että haluaisi tässä elämänvaiheessa seurustella. Sanoi että tilanne voi muuttua, mutta se voi viedä aikaa kuukausia. Hän myös sanoi että ei ehkä nyt ainakaan toistaiseksi haluaisi enää suudella ja haluaisi olla nyt vielä enemmän kaveripohjalla. Hän kuitenkin lisäsi, että ei aio etsiä muuta seuraa ja pitää kuulema ihan mahdollisena että seurustelisimme jonain päivänä kun kysyin. Itselle tämä kaikki on ihan ok, mutta jäin miettimään että tarkoittiko hän asiaa juuri noin kuten sanoi? Eli olisikohan hän halunnut viestittää tuolla että olisi parempi jos aina olisimme vain kavereita tulevaisuudessa. Hän on nimittäin luonteeltaan kiltti ja pelkään että hän ei uskalla sanoa suoraan jos ei halua koskaan edetä pidemmälle kanssani. Halusin kirjoittaa tämän tänne koska kaipaisin ulkopuolisilta mielipiteitä asiaan :) Kiitos vastauksista jo etukäteen! :)

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        155
        11938
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        149
        5430
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        43
        4477
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        132
        3632
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        39
        2738
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        119
        1926
      7. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        107
        1646
      8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        361
        1601
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        102
        1506
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        136
        1451
      Aihe