Taas kerran suoli24 lähtenyt korjaamaan

jotain mikä ei alunperinkään ollut rikki, minkä seurauksena googlen kautta keskustelualueihin siirtyessä ja uuden aiheen luodessa tulee virhe AIHEALUETTA EI OLE OLEMASSA! Upeaa, s24! Te jaksatte aina yllättää.
1456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Toimii taas.

Äänestä

Juu, huomasin juuri saman itsekkin luulin eka että keskustelu oli poistettu :D

Äänestä

En saa uusia aloituksia enää ollenkaan läpi vaan vastaus on koko ajan että aihealuetta ei ole. Johan palsta toimikin jonkun aikaa pelottavan hyvin. Nyt taas ruikulla.

Äänestä

No pitäähän sitä EU:n vastaista kirjoittelua jotenkin yrittää suitsia ja sensuroida.
Että silleen.

Äänestä

Maailman menoon pääsee vain typerän S24-mainoksen kautta. En ole seuralaisen tarpeessa. Haluan edetä sivustolta toiselle selaimen avulla, en sivujen klikkauksia kalastelevilla nappuloilla.

Äänestä

Tulin tänne juuri Googlen kautta ja "Keskustelu" -linkistä klikatessa avautuu sivu jolla on ainoastaan lista viimeisimmistä keskusteluista, sekä suurennuslasi, jolla voi hakea keskusteluja. Ainoastaan jos klikkaa auki jonkin noista viimeisimmistä keskusteluista, pääsee näkemään koko aihealue-listan. Mikä tässä on pointtina? Keskustelun vähentäminen? Vai onko tänne hakkeroitu?

Äänestä
  • Ja kun tuosta ylhäältä klikkaa "Keskustelu24", niin tulee sama: Vasemmalla on kohta jossa lukee "Aihealueet" ja sen alla "Etsi aihealuetta" suurennuslaseineen. Ikään kuin pitäisi tietää aihealueet jo entuudestaan. Eihän tässä ole mitään järkeä. Onko tänne nyt hakkeroitu, vai onko tämä joku uusi sivunäkymä, joka IP-osoitteen perustella tulee vain niille joiden ei toivota kommentoivan?

    Äänestä

  • täysin_kelvotonta kirjoitti:

    Ja kun tuosta ylhäältä klikkaa "Keskustelu24", niin tulee sama: Vasemmalla on kohta jossa lukee "Aihealueet" ja sen alla "Etsi aihealuetta" suurennuslaseineen. Ikään kuin pitäisi tietää aihealueet jo entuudestaan. Eihän tässä ole mitään järkeä. Onko tänne nyt hakkeroitu, vai onko tämä joku uusi sivunäkymä, joka IP-osoitteen perustella tulee vain niille joiden ei toivota kommentoivan?

    Nyt vasta alkoi toimia. Googlen kautta linkittyessä tulee koko lista näkyviin. Sitä ennen aktivoitui tuo "Aihealueet" -linkkikohta josta klikkaamalla sai kaikki alueet näkyviin halutessaan.

    Kesäapulaiset vauhdissa?

    Äänestä

niin ja olin juuri kirjoittanut kommentin, kunnes heitettiin pois sivulta. Ilmeisesti tuli tuo edellinen kommentti, joten eihän sitä nyt sivu voi toimia samaan aikaan. Nii olin siinä edellisessä kirjoituksessa kommentoinut tätä mainosmäärää naurettavaksi, myös mainosten älyttömyys.. jyrsijä palstoilla mainostetaan tuholaisten torjunnasta, etenkin kesyrotta sisulla. Ymmärrän juu että saattaa olla tarvittava aihe mutta hivenen idioottimaista.
Enkä myöskään halua venäläistä morsianta vaikka kysytäänkin joka sivulla. Taitaa olla uuden keskustelu sivuston etsintä edessä. Koko näitten uudistus on perseestä, kiitos ja näkemiin.

Äänestä

En myöskään ollut hyvä matematiikassa mutta mielestäni 10 6 on 16. Niinhän sitä luulis mutta ei ollutkaan=)

Äänestä

Voi perrrrrrrr. Ja se mainos seisoo siinä valikon päällä, eikä klikattavia palstan otsikoita saa esille millään!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Tuon lisäksi heittää vähän väliä "Sivua ei löydy", joka poistuu kun tarpeeksi monta kertaa reloadaa. Ei näin.

Äänestä

Kylläpä keljuttaa, kun tein vaivaa vaativan aloituksen ja sitten tuli tuo ei aihealuetta olemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jälleenkerran kirjoitti:

jotain mikä ei alunperinkään ollut rikki, minkä seurauksena googlen kautta keskustelualueihin siirtyessä ja uuden aiheen luodessa tulee virhe AIHEALUETTA EI OLE OLEMASSA! Upeaa, s24! Te jaksatte aina yllättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu