Sanoin eilen eräässä PUA/Peli-aiheisessa keskustelussa, eräälle fanipojalle, että hänen tulisi odottaa, sillä minulla on jotain kiintoisaa.
Ja tässä se sitten olisi.
Seuraava on myös kaikille muille asiasta kiinnostuneille kiintoisaa nähtävää.
https://www.youtube.com/watch?v=E3qqC1_5Kco
Kyseessä on nimittäin, kukas muukaan, kuin ex-RSD Alexin ulostulo, ja siinä ei sanoja säästellä sättiessä puppeja, "jotka ovat idiootteja jotka tuhoavat interaktion (naisten) kanssa".
Mainittakoon, että hän lähti niihin aikoihin RSD:sta (myös palstalla paljon esiintynyt PUA-kultti) silloin kun heidän eräskin ohjaajansa jäi kiinni, että näyttää "iskutaitoinaan" naisten kuristamisesta, seksuaalisesta ahdistelusta jne (tällä videolla on pieni piikki siihen suuntaan). Nykyisin tämä samainen tyyppi on myös osaltaan lähtenyt enemmän luontaiseen, anti-PUA suuntaan, mutta edelleenkin on ns. naisten miehiä.
Syynä tälle ulostulolle, ja sille miksi hän voi nyt sanoa suoraan mielipiteensä, asiaa läheltä nähneenä, on se kun RSD-kultin virkavalat eivät häntä enää rajoita tai hiljennä.
Katso ja kuuntele tarkemmin itse. Videolla kuvataan hyvin PUA-mentaliteetti ja sen toimimattomuus (sen tietty "pakottava", kontrolloiva maneeri), mikä johtuu siitä että heille on luvattu liikoja, ja ladattu päähän PUA-uskomuksia, minkä vuoksi naiset eivät pysty olemaan naisia ja tuomaan parastaan esiin kanssakäymisissä (olen sanonut itse tästä samasta, että naisten ns. muurit eivät nousseet enää, kun muutin PUA-lähestymistavan normaalimmaksi).
Ilo nähdä jälleen miten yksi PUA-kultin guru, on herännyt ja on liittynyt whistleblowerien joukkoon, ja ottanut askeleen kohti todellista menestystä naisten kanssa.
BREAKING: Tunnetun Ex-PUA-GURU:n ulostulo!
55
58
Vastaukset
- Ex__PUA
Ja tässä, katsokaapa hänen paitaansa. :D
https://www.youtube.com/watch?v=hMARhnV-QCc
Tässä lyhyesti sanotaan, että "olet aika vitun idiootti jos omistat elämäsi PUA:lle". Alex on tässä hyvin, hyvin vihainen siitä huijauksesta, miten tuo kultti tekee ihmisistä fanipoikia. Tämä menee todella rajusti vastoin hänen entisen firmansa periaatteita.
Hän myös antaa ohjeistuksen, että mikä on hyvä tapa opiskella näitä juttuja, ilman että muuttuu PUA:n orjaksi; on virhe omistaa elämänsä PUA:lle, se pitäisi omistaa itselleen.
Tai kuten Alex sanoo: omistautumalla PUA:lle, teet itsestäsi beta-uroksen.
Eräs PUA:n ongelma kun on se, mistä olen puhunut, että kun keskityt muihin ihmisiin, muiden manipulointiin ja analysointiin, niin alat elämään pääsi sisäpuolella.
Lopulta PUA johtaa siihen, minkä minäkin huomasin: mitä enemmän omistaudut sille, sen enemmän tulokset alkavat laskea.
Katso itse tarkemmin. Nyt kuulette kun toinen PUA-asiantuntija kertoo samoja asioita mitä minä - te joko koette ne itse, tai opitte meidän virheistämme ajoissa.
Vielä tuosta paidasta. Muistan kun täällä aikoinaan tapeltiin PUA:sta ja Pelistä, niin joku laittoi juuri tämän miehen RSD Suomen vierailun videon tänne, ja lainasi hänen sanojaan, joiden mukaan Suomessa on helppo iskeä naisia, koska miehet eivät tee mitään jne. (Tällöin hän itse käytti ns. gurukikkaa eli sanoi naisille että heitä kuvataan TV:seen, että olkaa mukana)
Nyt hän myös on muuttanut mielipidettään Suomen naisista. Siitä on eräs luentokin jossain. Siinä hän myönsi, että on ihan erilaista lähestyä suomalaisia naisia, kuin on muunmaalaisia. Voisi sanoa, että hän viittasi siihen, että suomalaiset naiset ovat vähäsen "assburgereita" joten se mitä hän aiemmin sanoi, ei ihan sittenkään päde. On siis tietty syy, miksi täällä ei sosialisoida, ja se pikemminkin on seurausta kaksisuuntaisesta tiestä - mies ei voi tehdä määräänsä enempää, jos nainen ei tule vastaan. Siksi PUA-jutut eivät toimi Suomessa sen vertaa. - alanmies
"Voisi sanoa, että hän viittasi siihen, että suomalaiset naiset ovat vähäsen "assburgereita" joten se mitä hän aiemmin sanoi, ei ihan sittenkään päde. On siis tietty syy, miksi täällä ei sosialisoida, ja se pikemminkin on seurausta kaksisuuntaisesta tiestä - mies ei voi tehdä määräänsä enempää, jos nainen ei tule vastaan. "
Näinhän se on, naisilla ei suomessa ole keskimäärin osaamista sosiaalisien tilanteen eteenpäinviemiseksi.- Ex__PUA
Se on helkkarin hyvä huomio, ulkomaalaiselta alan mieheltä.
Pitää etsiä se sen luento jostain, siinä kerrotaan siitä enemmän.
Mutta naiset Suomessa nyt on tuollaisia.
Ne heittää miehille pallon ja sitten syyttää näitä juroiksi, mutta unohtavat että näkevät siinä vain omat miespuoliset vastineensa. - cuntmaster3000
Ex__PUA kirjoitti:
Se on helkkarin hyvä huomio, ulkomaalaiselta alan mieheltä.
Pitää etsiä se sen luento jostain, siinä kerrotaan siitä enemmän.
Mutta naiset Suomessa nyt on tuollaisia.
Ne heittää miehille pallon ja sitten syyttää näitä juroiksi, mutta unohtavat että näkevät siinä vain omat miespuoliset vastineensa.Ettekös huomaa sellaista asiaa, että joka maassa naiset kilpailuttavat omaan maan miehiä kovimmin. Otetaan vaikka esimerkiksi Japani, siellä oman maan miehiä ylenkatsotaan ja mustia miehiä ihaillaan! Ja naiset ovat muutenkin kohtuu hyviä sosiaalisissa tilanteissa, ei minusta voi sanoa ihan suoraan että Suomessa olisi niin.
Sanokaa minulle joku maa missä pariutuminen on helppoa oman maan kansalaisille niin luen kyllä lisää suurella mielenkiinnolla! - Ex__PUA
cuntmaster3000 kirjoitti:
Ettekös huomaa sellaista asiaa, että joka maassa naiset kilpailuttavat omaan maan miehiä kovimmin. Otetaan vaikka esimerkiksi Japani, siellä oman maan miehiä ylenkatsotaan ja mustia miehiä ihaillaan! Ja naiset ovat muutenkin kohtuu hyviä sosiaalisissa tilanteissa, ei minusta voi sanoa ihan suoraan että Suomessa olisi niin.
Sanokaa minulle joku maa missä pariutuminen on helppoa oman maan kansalaisille niin luen kyllä lisää suurella mielenkiinnolla!Tämä.
Naisissa tuo on universaali ilmiö, että aina vieraan maan mies on parempi valinta.
Mutta Alex teki hyvän havainnon, näin suomalaisen miehen näkökulmasta.
Joten, voimme todeta seuraavan asian: Alex ja Ex PUA. ovat molemmat havainneet sen olennaisen eron mikä tulee PUA-matskuun ja suomalaiseen naiseen, ja ylipäänsä PUA-matskun odotuksiin ja niiden totetumisiin.
- Mies3210
Olet aika vitun assburger, jos otat jonkun Pua-suuntauksen kritiikittä ja kirjaimellisesti vastaan ja samoin olet aika vitun berger, jos väität, ettei Puassa mikään osu kohdallalleen.
Ilmeisesti vähän samasta ilmiöstä kyse kuin uskovainen -> uskontojen uhrit. Ensin hurahdetaan uskoon ja sen guruihin kritiikittä, sitten havahdutaan, että tämähän on aivan sairasta ja loppuelämä saarnataan samalla kiihkolla uskontoja vastaan.- pullatpois
Tulee ihan sama mieleen. Ex-pua fanittaa vieläkin pua-kulttia, nyt vaan käänteisesti.
- Ex__PUA
Hyvänen aika, sinähän tässä olet se lahkoutunut burger, joka puolustaa henkeen ja vereen PUA-teollisuutta, en minä.
Meissä on se ero, että minä testasin tuon lahkon hypoteesit - tein sen käytännössä ja myöskin asetin tarkkaan syyniin tämän lahkon opit.
Sinä puolestasi olet paskaringin sisäpuolella; jos minä ja Alex olemme entiset kulttilaiset, sinä olet sellainen yhä, ja alat ärisemään kuin kiukkuinen vahtikoira heti jos joku lähestyy isäntiäsi muuta kuin kool aidin hakemisen mielessä.
SInä toistat tätä käytösmallia joka kerta.
Oletko kysynyt itseltäsi miksi?
Samoin, sen annan, että jotkut PUA-opit kyllä pitävät kutinsa.
Jotkut.
Mutta jos et ole testannut kaikkea, niin miten osaat erottaa oikean väärästä? - Mies3210
Ex__PUA kirjoitti:
Hyvänen aika, sinähän tässä olet se lahkoutunut burger, joka puolustaa henkeen ja vereen PUA-teollisuutta, en minä.
Meissä on se ero, että minä testasin tuon lahkon hypoteesit - tein sen käytännössä ja myöskin asetin tarkkaan syyniin tämän lahkon opit.
Sinä puolestasi olet paskaringin sisäpuolella; jos minä ja Alex olemme entiset kulttilaiset, sinä olet sellainen yhä, ja alat ärisemään kuin kiukkuinen vahtikoira heti jos joku lähestyy isäntiäsi muuta kuin kool aidin hakemisen mielessä.
SInä toistat tätä käytösmallia joka kerta.
Oletko kysynyt itseltäsi miksi?
Samoin, sen annan, että jotkut PUA-opit kyllä pitävät kutinsa.
Jotkut.
Mutta jos et ole testannut kaikkea, niin miten osaat erottaa oikean väärästä?Järjellä. Tai vaikka yrittämällä ja erehtymällä. Jos nyt alkaa tarvetta olemaan.
En muuten edes tiedä "isäntieni" nimiä tai naamoja. - Ex__PUA
Mies3210 kirjoitti:
Järjellä. Tai vaikka yrittämällä ja erehtymällä. Jos nyt alkaa tarvetta olemaan.
En muuten edes tiedä "isäntieni" nimiä tai naamoja.No tässä aletaan jo olla samoilla linjoilla.
- LibertasSexoLocos
Mies3210 on oikeassa, jos PUA:aa ei olisi keksitty ei siitä olisi otettu monia hyviä juttuja vastaan. Esim Kinoeing, LMR ja naisten syyllisyys suunniteltua panoa kohtaan mitkä toimivat kuin suhteellisuusteoria, AINA JA JOKA KERTA!!!
PUA RULES!! EX-Pua tekee hallaa kun sanoo että normisosiaalisuus riittää... en nyt analysoi kenelle kelle ei mutta sillä on raju merkitys mikä on tavoite ja missä vaiheessa PUA-kokelas on elämänkehityksen pyörässä...PUA voi olla se RASVA jolla raskas ihmissuhdetavarajuna assburgeroinnin ja traumatisoivien kokemusten painamana nytkähtää eteenpäin...!!- näinsemenee
Jep, monille on hyöytä, jos ne perustaidot on jääneet oppimatta. Normaali ihminen tajuaa, että kaikkeen ei tarvii 100% hurahtaa, voi ottaa parhaat päältä ja unohtaa loput.
- Ex__PUA
näinsemenee kirjoitti:
Jep, monille on hyöytä, jos ne perustaidot on jääneet oppimatta. Normaali ihminen tajuaa, että kaikkeen ei tarvii 100% hurahtaa, voi ottaa parhaat päältä ja unohtaa loput.
Itse asiassa se oon pahempi juttu niin.
Itse olen ollut aikas kiinteä KTM.
Näin ollen, osasin jotain jo ennen PUA-aikoja, ja osasin suhteuttaa opin lopputulemiin.
Kokematon mies taas ei osaa erottaa oikeaa ja toimivaa, väärästä ja toimimattomasta.
Kun taas kokenut huomaa, kun kehitys menee väärään suuntaan, tai kuten sanoin jo aiemmin: " on virhe omistaa elämänsä PUA:lle, se pitäisi omistaa itselleen.
Tai kuten Alex sanoo: omistautumalla PUA:lle, teet itsestäsi beta-uroksen." - Ex__PUA
PUA on sikäli se rasva, että se luo placeboon perustuvan vaikutuksen, ja mies alkaa tietämättään pelaamaan numeropeliä.
Mutta, kuten taannoinen sosiaalinen koe osoitti, niin numeropelin menestys minimoituu PUA:n avulla, kun valvotuissa olosuhteissa oli 60 naista, 3 PUA-tyyppiä ja vain yksi mies onnistui.
Siis vain yksi.
Jopa "pelittömillä" miehillä kävi parempi flaksi, jopa siten, että täysin vastakohtaiset pariit löysivät toisensa.
Mitä tulee kinoon, niin sille on paikkansa, mutta PUA:n maailmassa se on hyvä tapa saada itsestään hyypiö. Kun taas LMR:n en ole koskaan törmännyt. - Mies3210
Ex__PUA kirjoitti:
Itse asiassa se oon pahempi juttu niin.
Itse olen ollut aikas kiinteä KTM.
Näin ollen, osasin jotain jo ennen PUA-aikoja, ja osasin suhteuttaa opin lopputulemiin.
Kokematon mies taas ei osaa erottaa oikeaa ja toimivaa, väärästä ja toimimattomasta.
Kun taas kokenut huomaa, kun kehitys menee väärään suuntaan, tai kuten sanoin jo aiemmin: " on virhe omistaa elämänsä PUA:lle, se pitäisi omistaa itselleen.
Tai kuten Alex sanoo: omistautumalla PUA:lle, teet itsestäsi beta-uroksen."Sehän nyt on jokaiselle täyspäiselle selvää, ettei elämää omisteta pualle, vaikka sieltä jotain vinkkiä ja vertaistukea hakisikin.
- Mies3210
Ex__PUA kirjoitti:
PUA on sikäli se rasva, että se luo placeboon perustuvan vaikutuksen, ja mies alkaa tietämättään pelaamaan numeropeliä.
Mutta, kuten taannoinen sosiaalinen koe osoitti, niin numeropelin menestys minimoituu PUA:n avulla, kun valvotuissa olosuhteissa oli 60 naista, 3 PUA-tyyppiä ja vain yksi mies onnistui.
Siis vain yksi.
Jopa "pelittömillä" miehillä kävi parempi flaksi, jopa siten, että täysin vastakohtaiset pariit löysivät toisensa.
Mitä tulee kinoon, niin sille on paikkansa, mutta PUA:n maailmassa se on hyvä tapa saada itsestään hyypiö. Kun taas LMR:n en ole koskaan törmännyt.Parempihan se on numeropeliäkin pelata kuin olla kokonaan yrittämättä.
- Ex__PUA
Mies3210 kirjoitti:
Sehän nyt on jokaiselle täyspäiselle selvää, ettei elämää omisteta pualle, vaikka sieltä jotain vinkkiä ja vertaistukea hakisikin.
Jos se olisi selvää, ei tälläisille videoille olisi tarvetta.
- Ex__PUA
Mies3210 kirjoitti:
Parempihan se on numeropeliäkin pelata kuin olla kokonaan yrittämättä.
Näin on. Sitä olenkin yrittänyt tässä sanoa.
Minusta muuten tuntuu, että sinulla on jonkinlainen itseluottamusongelma.
Tahtoo sanoa, että tartut teoriaan ja haluat olla varma ennen kun teet liikkeesi, sillä kuten tiedämme (mitä PUA-jutut eivät mielellään myönnä) on homma niin, että pakit syövät psykologista pääomaa, ja homma ei ole lainkaan niin paljon omassa kontrollissa, koska numeropelin ja naisen valinnan armoillla me miehet joudumme olemaan. Toki, se on rauhoittava ajatus, että olisi jokin 100% kikka ja temppu, jolla naisen voi pakottaa tahtoonsa, ja siihen tarpeeseen PUA-teollisuus iskee häikäilemättä. Se on vetoava fantasia, sillä esim. lähestymisahdistus on täysin luonnollinen, etenkin tälläisessä Suomen kaltaisessa kulttuurissa, missä sisäänpäin lämmetään oikein urakalla. - Mies3210
Ex__PUA kirjoitti:
Näin on. Sitä olenkin yrittänyt tässä sanoa.
Minusta muuten tuntuu, että sinulla on jonkinlainen itseluottamusongelma.
Tahtoo sanoa, että tartut teoriaan ja haluat olla varma ennen kun teet liikkeesi, sillä kuten tiedämme (mitä PUA-jutut eivät mielellään myönnä) on homma niin, että pakit syövät psykologista pääomaa, ja homma ei ole lainkaan niin paljon omassa kontrollissa, koska numeropelin ja naisen valinnan armoillla me miehet joudumme olemaan. Toki, se on rauhoittava ajatus, että olisi jokin 100% kikka ja temppu, jolla naisen voi pakottaa tahtoonsa, ja siihen tarpeeseen PUA-teollisuus iskee häikäilemättä. Se on vetoava fantasia, sillä esim. lähestymisahdistus on täysin luonnollinen, etenkin tälläisessä Suomen kaltaisessa kulttuurissa, missä sisäänpäin lämmetään oikein urakalla.Taisin jo aiemmin mainita - ilman vaikutusta -, että 100% temppuihin uskominen on idiotismia.
- Ex__PUA
Mies3210 kirjoitti:
Taisin jo aiemmin mainita - ilman vaikutusta -, että 100% temppuihin uskominen on idiotismia.
Miten se eroaa minun viestistäni? Ja jos olet samaa mieltä, niin mistä noin tunteellinen reagoiminen?
- Mutta.kiitos.videosta
Pohjimmiltaan tuo jätkähän puhuu tuossa naisvihaa ja hyväksikäyttöä vastaan.. eli esim. juurikin esim. sinua vastaan Ex-pua..
Positiivinen jätkä hän ja vetää nyt omaa pua-linjaansa. Positiivista, mutta monen miehen tuhoisaa valloittajanvaistoa vastaan tuollainen ajattelu.. valitettavasti. Taas katse peiliin Ex-pua.- Ex__PUA
No niinpä tietysti.
Koko video oikeasti olikin sinisen pillerin julistusta,ja oli suunnattu kokonaan pahalle naisvihaaja Ex PUA:lle.
Hei, voin olla naisvihaaja - mutta en try hard PUA douchebag.
Tuo oli sivuseikka asiassa.
Todellinen viesti oli se, mihin videooiden otsikot jo viittasivat:
- sen miten PUA pahentaa miestä, ja tekee heistä lopulta huonoja naisten kanssa
- miten se on elämän tuhlaamista, suoranaista idiotismia
Ne olivat tässä pointtina, ja monelta osin hän - joka myös on kokenut PUA-matkan kuten minäkin - antaa teille saman varman ja selkeän todistuksen PUA-huijausta ja kulttihurahdusta vastaan.
Mutta olette niin syvällä kultissa, että kaikki sen ulkopuolinen, jopa entisten jäsenten todistukset sivuutetaan.
Tänään on päivä jolloin herätään ja luovutaan petoksesta itseä, ja muita kohtaan, eikös vain? - Mies3210
Ex__PUA kirjoitti:
No niinpä tietysti.
Koko video oikeasti olikin sinisen pillerin julistusta,ja oli suunnattu kokonaan pahalle naisvihaaja Ex PUA:lle.
Hei, voin olla naisvihaaja - mutta en try hard PUA douchebag.
Tuo oli sivuseikka asiassa.
Todellinen viesti oli se, mihin videooiden otsikot jo viittasivat:
- sen miten PUA pahentaa miestä, ja tekee heistä lopulta huonoja naisten kanssa
- miten se on elämän tuhlaamista, suoranaista idiotismia
Ne olivat tässä pointtina, ja monelta osin hän - joka myös on kokenut PUA-matkan kuten minäkin - antaa teille saman varman ja selkeän todistuksen PUA-huijausta ja kulttihurahdusta vastaan.
Mutta olette niin syvällä kultissa, että kaikki sen ulkopuolinen, jopa entisten jäsenten todistukset sivuutetaan.
Tänään on päivä jolloin herätään ja luovutaan petoksesta itseä, ja muita kohtaan, eikös vain?Usko pois, sinun hurahduksesi Puaan oli harvinaista. Ei sinunlaisiasi tule vastaan jatkuvasti, tuskin tuokaan muttakiitos.. on puailuun sen syvemmin perehtynyt. On siis harvinaista friikkeilyä hurahtaa kulttiin kuin kulttiin, olkoon sitten kyse puailusta tai pillereistä.
- Ex__PUA
Mies3210 kirjoitti:
Usko pois, sinun hurahduksesi Puaan oli harvinaista. Ei sinunlaisiasi tule vastaan jatkuvasti, tuskin tuokaan muttakiitos.. on puailuun sen syvemmin perehtynyt. On siis harvinaista friikkeilyä hurahtaa kulttiin kuin kulttiin, olkoon sitten kyse puailusta tai pillereistä.
Ei todellakaan ole.
Sinä olet hurahtanut PUA-teollisuuteen, tuo sinun kognitiivinen dissonanssisi vain tulee läpi.
Eikä mitään, ei kai nyt kukaan näitä videoita tekisi, jos ei olisi jotain kohderyhmää.
Katso vaikka näiden videoiden kommenntteja.
Sitten katso miten fanaattisia juttuja ja näyttömääriä on hänen entisen työpaikkansa, RSD:n videoilla.
Ne käyttävät pelkojasi ja manipuloivat sinua, he vetoavat myös fantasioiden avulla joita myyvät.
Kuitenkin ns. ulostulleita gurujakin on monia.
Mielenkiintoista kyllä, mutta eräät kovimmat PUA-kultin vastaanpuhujat ovat useiin juuri RSD:n entisiä guruja.
- Barry Kirkey (Gamessa Extra mask nimellä) piti muutaman vuoden nettiradiota, jossa paljasteli mitä oikeasti tapahtui, ja se herätti porukan muuallakin "ei helvetti, ei se toiminut minullakaan!". Oli töissä RSD:ssä ja oli ensimmäisiä joka kutsui sitä kultiksi.
- Stephen Nash, the Gamessa nimellä Playboy LA, myös entinen RSD:n mies joka lähti menemään, ja nyt on yhä guru, joka aina muistaa varoittaa PUA-yhteisöstä.
- Alex joka on tässä videoineen.
- Sitten eräs nimi jota en muista, mutta sillä oli myös blogi jossain, jossa se kävi erittäin ärhäkkää sanasotaa erään kulttilaisen kanssa.
- GoodlookingLoser omaa PUA-menneisyyden, ja on tehnyt erittäin suositeltavia videoita aiheen pohjalta.
- Sinn - eräs Mystery Methodin ohjaajia, joka myönsi yrittäneensä koko PUA-kultiin vuoksi itsemurhaa (ihan samaa mitä Misery itse on yrittänyt/ollut lähellä koittaa), sillä se latasi hänen päänsä täyteen tuhoisia uskomuksia ja koki että hänen arvonsa tulee "Pelistä" (ihan sama mitä Alex sanoi videossa). Sittemmin paljasti mm. Stylen kolttoset myöskin omalla videosarjalla (youtubessa).
lukemattomat ex-pua-tyypit. - Harry.Harry
Ex__PUA kirjoitti:
No niinpä tietysti.
Koko video oikeasti olikin sinisen pillerin julistusta,ja oli suunnattu kokonaan pahalle naisvihaaja Ex PUA:lle.
Hei, voin olla naisvihaaja - mutta en try hard PUA douchebag.
Tuo oli sivuseikka asiassa.
Todellinen viesti oli se, mihin videooiden otsikot jo viittasivat:
- sen miten PUA pahentaa miestä, ja tekee heistä lopulta huonoja naisten kanssa
- miten se on elämän tuhlaamista, suoranaista idiotismia
Ne olivat tässä pointtina, ja monelta osin hän - joka myös on kokenut PUA-matkan kuten minäkin - antaa teille saman varman ja selkeän todistuksen PUA-huijausta ja kulttihurahdusta vastaan.
Mutta olette niin syvällä kultissa, että kaikki sen ulkopuolinen, jopa entisten jäsenten todistukset sivuutetaan.
Tänään on päivä jolloin herätään ja luovutaan petoksesta itseä, ja muita kohtaan, eikös vain?Mutta kun ei edes teknisesti ottaen tuolla videolla sanonut ettei pua toimi, vaan inhosi joidenkin pua-miesten naisvihamielisyyttä ja kylmää scorettamista..
- Harry.Harry
Ex__PUA kirjoitti:
Ei todellakaan ole.
Sinä olet hurahtanut PUA-teollisuuteen, tuo sinun kognitiivinen dissonanssisi vain tulee läpi.
Eikä mitään, ei kai nyt kukaan näitä videoita tekisi, jos ei olisi jotain kohderyhmää.
Katso vaikka näiden videoiden kommenntteja.
Sitten katso miten fanaattisia juttuja ja näyttömääriä on hänen entisen työpaikkansa, RSD:n videoilla.
Ne käyttävät pelkojasi ja manipuloivat sinua, he vetoavat myös fantasioiden avulla joita myyvät.
Kuitenkin ns. ulostulleita gurujakin on monia.
Mielenkiintoista kyllä, mutta eräät kovimmat PUA-kultin vastaanpuhujat ovat useiin juuri RSD:n entisiä guruja.
- Barry Kirkey (Gamessa Extra mask nimellä) piti muutaman vuoden nettiradiota, jossa paljasteli mitä oikeasti tapahtui, ja se herätti porukan muuallakin "ei helvetti, ei se toiminut minullakaan!". Oli töissä RSD:ssä ja oli ensimmäisiä joka kutsui sitä kultiksi.
- Stephen Nash, the Gamessa nimellä Playboy LA, myös entinen RSD:n mies joka lähti menemään, ja nyt on yhä guru, joka aina muistaa varoittaa PUA-yhteisöstä.
- Alex joka on tässä videoineen.
- Sitten eräs nimi jota en muista, mutta sillä oli myös blogi jossain, jossa se kävi erittäin ärhäkkää sanasotaa erään kulttilaisen kanssa.
- GoodlookingLoser omaa PUA-menneisyyden, ja on tehnyt erittäin suositeltavia videoita aiheen pohjalta.
- Sinn - eräs Mystery Methodin ohjaajia, joka myönsi yrittäneensä koko PUA-kultiin vuoksi itsemurhaa (ihan samaa mitä Misery itse on yrittänyt/ollut lähellä koittaa), sillä se latasi hänen päänsä täyteen tuhoisia uskomuksia ja koki että hänen arvonsa tulee "Pelistä" (ihan sama mitä Alex sanoi videossa). Sittemmin paljasti mm. Stylen kolttoset myöskin omalla videosarjalla (youtubessa).
lukemattomat ex-pua-tyypit.Kiinnostavaa juttua, löytyiskö hyviä linkkejä laittaa??
- Ex__PUA
Harry.Harry kirjoitti:
Kiinnostavaa juttua, löytyiskö hyviä linkkejä laittaa??
Toki, tässä nyt heti alkuun erittäin kovaa matskua Sinn:iltä, joka on käytännössä sama kuin silminnäkijätodistaja (ollut Misery methodin pääohjaajia, ja mukana project Hollywoodissa). Kertoo inhan totuuden Stylesta (näitä on monta, laitan vain yhden). Näitä on monia, katso kaikki. Tässä on yksi randoom, joka näyttää miten röyhkeästi Style yrittää rikastua fanipoikien rahoilla:
https://www.youtube.com/watch?v=7rYb2HfjrP0
- Ostaisitko 100K $ Stylen palveluksia?
Sitten videosarja by Good looking loser. Et katso enää tämän jälkeen infield-videoita vakavissasi. Se kertoo miten gurut viilaa fanipoikia linssiin.
https://www.youtube.com/watch?v=4AeGcyUwmOE
- Katso tämä, tai pysy ikuisesti tyhmänä. - EX__PUA
Harry.Harry kirjoitti:
Mutta kun ei edes teknisesti ottaen tuolla videolla sanonut ettei pua toimi, vaan inhosi joidenkin pua-miesten naisvihamielisyyttä ja kylmää scorettamista..
Saivartelua. Lue vaikka minun johdantoni näihin videoihin, niin niissä jo on pointteja asiasta. Ja näiden koko taustaoletus on pikemminkin se, että ne eivät toimi, ja tekevät sinusta jonkun hyvin epätoivottavanlaisen.
Esim. try hard pua:t tuhoavat interaktion naisten kanssa, ja pua-elämäntyylin omaksuminen heikentää tuloksiasi ja tekee sinusta betann (sic). pitää olla aika tyhmä, jos viesti ei tule tuosta perille. - EX__PUA
Eka osa ei ollut niin paljon asiaa, vaan pikemminkin johdantoa.
Tässä enemmän asiaa: https://www.youtube.com/watch?v=yGr_yk5PUzc - Nimi.merk.ki
Ex__PUA kirjoitti:
Toki, tässä nyt heti alkuun erittäin kovaa matskua Sinn:iltä, joka on käytännössä sama kuin silminnäkijätodistaja (ollut Misery methodin pääohjaajia, ja mukana project Hollywoodissa). Kertoo inhan totuuden Stylesta (näitä on monta, laitan vain yhden). Näitä on monia, katso kaikki. Tässä on yksi randoom, joka näyttää miten röyhkeästi Style yrittää rikastua fanipoikien rahoilla:
https://www.youtube.com/watch?v=7rYb2HfjrP0
- Ostaisitko 100K $ Stylen palveluksia?
Sitten videosarja by Good looking loser. Et katso enää tämän jälkeen infield-videoita vakavissasi. Se kertoo miten gurut viilaa fanipoikia linssiin.
https://www.youtube.com/watch?v=4AeGcyUwmOE
- Katso tämä, tai pysy ikuisesti tyhmänä.No olipas raflaavaa kielenkäyttöä.. :)
Tiedän ihan kokemuksesta kyllä, että melko "keskiverto" kunditkin saavat yllättävän paljon ihan vain olemalla aktiivisesti liikenteessä ja yrittämässä.
Siitä huolimatta puasta löytyy hyviä vinkkejä niille, joilla ei ole pienintä hajuakaan siitä mitä tehdä naisten kanssa - mistä on kyse.
Ja tietysti kun raha on mukana kuvioissa, tulevat mukaan kusetukset, lypsämiset jne mukaan. Sellainen on ihmisluonne.
Mutta kiistämättä joillain guruilla on selkeästi hyvä ote, mitä tulee viettelemiseen, ja varmasti heiltä voi oppia jotakin.
"You cannot learn something from someone who has done it.."
Not quite so, koska itse en aktiiviharrastajana taitolajissa ole paremmin oppinut kuin tarkkailemalla ja kuuntelemalla parhaita! - Ex__PUA
Nimi.merk.ki kirjoitti:
No olipas raflaavaa kielenkäyttöä.. :)
Tiedän ihan kokemuksesta kyllä, että melko "keskiverto" kunditkin saavat yllättävän paljon ihan vain olemalla aktiivisesti liikenteessä ja yrittämässä.
Siitä huolimatta puasta löytyy hyviä vinkkejä niille, joilla ei ole pienintä hajuakaan siitä mitä tehdä naisten kanssa - mistä on kyse.
Ja tietysti kun raha on mukana kuvioissa, tulevat mukaan kusetukset, lypsämiset jne mukaan. Sellainen on ihmisluonne.
Mutta kiistämättä joillain guruilla on selkeästi hyvä ote, mitä tulee viettelemiseen, ja varmasti heiltä voi oppia jotakin.
"You cannot learn something from someone who has done it.."
Not quite so, koska itse en aktiiviharrastajana taitolajissa ole paremmin oppinut kuin tarkkailemalla ja kuuntelemalla parhaita!"Tiedän ihan kokemuksesta kyllä, että melko "keskiverto" kunditkin saavat yllättävän paljon ihan vain olemalla aktiivisesti liikenteessä ja yrittämässä."
Jep, itse olen kokolailla KTM, nnyt tosin kesälllä YTKM.
Oikeastaan ainoat ns. varmat mekanismit tuon taustalla ovat ne, jotka liittyvät siihen, että nainen valitsee ja sitten tietysti numeropeli.
PUA luo vaikutelman toimivasta materiaalista, saamalla porukan pelaamaan numeropeliä, ja mitä tein tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13690122 oli se, että osoitin miten pienempi vaivannäkökin toimii.
"Siitä huolimatta puasta löytyy hyviä vinkkejä niille, joilla ei ole pienintä hajuakaan siitä mitä tehdä naisten kanssa - mistä on kyse."
Olen eri mieltä. Se että olen KTM ja minulla oli naismenestystä jo ennen kulttia ja siihen osalllistumista, auttoi minua näkemään että milloin mennään kehitysessä oikeaan suuntaan.
Täysin kokemattomat eivät tiedä mitä tekevät väärin, tai mistä saada terveitä käytösmalleja.
"Not quite so, koska itse en aktiiviharrastajana taitolajissa ole paremmin oppinut kuin tarkkailemalla ja kuuntelemalla parhaita!"
Kannattaa katsoa tuon videon kolmas osa, siinä on tästä ihan hyvin juttua. https://www.youtube.com/watch?v=ItNU-BaH9QM
Itse sanoisin, että parasta on, jos pääsee itse kokeilemaan ja näkemään mikä toimii.
Sitä se on ollut minullekin PUA-juttujen jälkeen.
Totta kai, mukaan kannattaa ottaa sitä, minkä jo tietää toimivan.
- Kiinnostavahkopätkäoli
Tuohan puhuu sinun kaltaisia miehiä vastaan. Sinä annat ainakin tällä palstalla kuvan itsestäsi juuri tuollaisena kusipäänä, jonka tavoite on murskata naisen itsetunto, joita tuo tyyppi inhoaa. Olet kyllä edelleen pelkkä PUA, et ex... Tuo vaikutti tajunneen ettei kusipäisyydellä, vittumaisuudella, toisen maahan painamisella yms. voita itsekään mitään.
- Ex__PUA
No sanotaanko nyt näin, että en ole täällä iskemässä ketään.
Samoin, olen kokolailla erilainen tämän paikan ulkopuolella naisille, kuin mitä olen täällä (yleisesti ottaen olen peruskunnioittava kaikkia kohtaan joita tapaan). Riippuu täysin naisesta, kuitenkin tämän mahdollistaa parhaiten se, että tapaan ihan erilaisia naisia tämän paikan ulkopuolella. Narsistiset kurpat (kuin myös miehet) ajautuvat kanssani oitis törmäyskurssille, ainakin jos ne ovat törkkivää sorttia, for sure, mutta eri juttu on sitten asialliset naiset.
Etenkin PUA-aikana tuo olisi voinut päteä mitä sanoit, mutta silloinkin se tuntui vastenmieliseltä, eikä onnistunut kovinkaan usein, ja jos onnistui, siinä mentiin naisen kanssa ojasta allikkoon.
Nyt mitä olen monesti täällä tuonut esille, on melko luontainen lähestymistapa.
Toki, se on vähäsen ekstrovertimpi, mutta esim. heti jos on huonompi päivä, en lähde feikkamaan olevani jokin sähköpupu jne. vaan sitten ollaan hiljaisempia.
Olen selittänyt sitä - ainakin parempaa selitystä odotellessani - numeropelillä, ja märillä kausilla jotka kummasti boostaavat sitä todennäköisyyttä että nainen valitsee. (Tämän lisäksi on tietty taustalla kokemusta).
Samoin, juttu on siinä, että se ei yksinkertaisesti tee kovinkaan hyvää kenellekään, jos on suhteessa missä nainen vaatii kanssasi ollakseen, että olet kusipää joka jatkuvasti pistät tätä matalaksi, tai jossa jatkuvasti nainen vaatii saada testata sinua.
Jos jotain hyvää tässä on mitä "julistan" on se se, ettei asian tarvitse olla niin. - Kiinnostavahkopätkäoli

Jos jotain hyvää tässä on mitä "julistan" on se se, ettei asian tarvitse olla niin.No sitten tulee mieleen että feikkaat livenä ja esität kivempaa tyyppiä kuin oikeasti olet, ja sun oikea luonne ja ajatusmaailma on esillä tällä palstalla, koska et menetä mitään jos päästät ulos kaiken mitä mielessä oikeasti liikkuu, kun taas irl saisit aika äkkiä kusipään maineen. Sun ja tuon videossa esiintyvän tyypin sanomassa on vissi ero, se puhuu puaa vastaan, kun sinä lähinnä keskityt solvaamaan toisia kommentoijia ja painamaan maahan. Tuossakin tuon Mies3210 kanssa jankkaat ja et millään usko, vaikka se kuinka sanoo ettei ole pua eikä ole kun vaan jotain pintapuolista lukenut kyseisestä hömpästä joskus, sun on pakko vaan väittää vastaan ja solvaat sitä lahkoutuneeksi burgeriksi, koska se ei ole kaikesta 100% samaa mieltä sun kanssa.
- huomentahuomenta
Kiinnostavahkopätkäoli kirjoitti:
No sitten tulee mieleen että feikkaat livenä ja esität kivempaa tyyppiä kuin oikeasti olet, ja sun oikea luonne ja ajatusmaailma on esillä tällä palstalla, koska et menetä mitään jos päästät ulos kaiken mitä mielessä oikeasti liikkuu, kun taas irl saisit aika äkkiä kusipään maineen. Sun ja tuon videossa esiintyvän tyypin sanomassa on vissi ero, se puhuu puaa vastaan, kun sinä lähinnä keskityt solvaamaan toisia kommentoijia ja painamaan maahan. Tuossakin tuon Mies3210 kanssa jankkaat ja et millään usko, vaikka se kuinka sanoo ettei ole pua eikä ole kun vaan jotain pintapuolista lukenut kyseisestä hömpästä joskus, sun on pakko vaan väittää vastaan ja solvaat sitä lahkoutuneeksi burgeriksi, koska se ei ole kaikesta 100% samaa mieltä sun kanssa.
Aika tyhjentävästi sanottu.

Tässä on mielenkiintoista se, miten olet elävä todiste sinisen pillerin edustajasta.
Sinä yrität yhdistellä valkoritarointia ja toisaalta try hard pua douchebaggailua, mutta kuten video jo antaa ymmärtää, sinä tulet joutumaan vielä joku päivä valitsemaann, sillä tuo kognitiivinen dissonanssi ja PUA:lle tyypillinen viha-rakkau-suhde naisiin ei tule kestämään ikuisesti. Se ei vain pysy kasassa.
Olen mukava tyyppi, ja muita lähtökohtaisestii kunnioittava, terveellä tavalla (joskin lopullinen kunnioitus ansaitaan). kuten kerroin edelllä. Minun reaktioni ja asenteeni on ihan kiinni siitä, että minkälainen toisen asenne on minua kohtaan. Mikä siinä oikein on niin vaikea ymmärtää?
En ole try hard pua douchbag, mutta en myöskään stereotyyppinen "nice guy". Olen vain oma itseni, that's all. Siinä ei silloin esitetä kilttiä ja mukavaa, mutta ei myöskään yritetä tehdä jotain vaikutusta jännämiesroolilla naiseen.
Tarvittaessa kyllä sanon mitä on mielessäni, ja sanon myös naisille rehellisesti asioista, esim. en lupaa heille suhdetta, jos tarkoituksenani on vaiin panna heitä.
"Tuossakin tuon Mies3210 kanssa jankkaat ja et millään usko, vaikka se kuinka sanoo ettei ole pua eikä ole kun vaan jotain pintapuolista lukenut kyseisestä hömpästä joskus, sun on pakko vaan väittää vastaan"
Aivan, en usko häntä. Sillä väitän tunnistavani fanipojan kun tapaan sellaisen - et vooi sanoa, etteikö hänen varsin aggressiivinen puolustaminen olisi motivoitunutta tunnetasolla asti. Miksi kukaan ei-pua puolustaisi kultti noin innokkaasti? Aivan.
Mutta et sinäkään usko että minkälainen sanon olevani, joten, taidamme olla tasoissa. ;)
" ja solvaat sitä lahkoutuneeksi burgeriksi, koska se ei ole kaikesta 100% samaa mieltä sun kanssa."
Sinä opetat minulle kuinka pitää keskustella, ja itse otat ja luot sitten tuollaisen olkiukon?
Se oli hän, joka lähti keskusteluun mukaan, haukkuen minut heti ensitöikseen assburgeriksi, kun puhuin kultista. Onko selllainen sinusta nätisti ja asiallisesti sanottu? En sanonut hänestä mitään pahaa, mutta kuten sanottua, on ihan sinusta itsestäsi kiinni miten puhuttelen sinua.
(Eikä sitä paitsi minulla ja hänellä mitään riitoja täällä pitäisi olla muutenkaan. Lähinnä tämä aihe tuntuu kuumentavan hänen tunteitaan. Ja hyvä niin, siksi muistutankin häntä että itsetutkiskelu olisi nyt hyvä asia.) - Mies3210
Ex__PUA kirjoitti:
Tässä on mielenkiintoista se, miten olet elävä todiste sinisen pillerin edustajasta.
Sinä yrität yhdistellä valkoritarointia ja toisaalta try hard pua douchebaggailua, mutta kuten video jo antaa ymmärtää, sinä tulet joutumaan vielä joku päivä valitsemaann, sillä tuo kognitiivinen dissonanssi ja PUA:lle tyypillinen viha-rakkau-suhde naisiin ei tule kestämään ikuisesti. Se ei vain pysy kasassa.
Olen mukava tyyppi, ja muita lähtökohtaisestii kunnioittava, terveellä tavalla (joskin lopullinen kunnioitus ansaitaan). kuten kerroin edelllä. Minun reaktioni ja asenteeni on ihan kiinni siitä, että minkälainen toisen asenne on minua kohtaan. Mikä siinä oikein on niin vaikea ymmärtää?
En ole try hard pua douchbag, mutta en myöskään stereotyyppinen "nice guy". Olen vain oma itseni, that's all. Siinä ei silloin esitetä kilttiä ja mukavaa, mutta ei myöskään yritetä tehdä jotain vaikutusta jännämiesroolilla naiseen.
Tarvittaessa kyllä sanon mitä on mielessäni, ja sanon myös naisille rehellisesti asioista, esim. en lupaa heille suhdetta, jos tarkoituksenani on vaiin panna heitä.
"Tuossakin tuon Mies3210 kanssa jankkaat ja et millään usko, vaikka se kuinka sanoo ettei ole pua eikä ole kun vaan jotain pintapuolista lukenut kyseisestä hömpästä joskus, sun on pakko vaan väittää vastaan"
Aivan, en usko häntä. Sillä väitän tunnistavani fanipojan kun tapaan sellaisen - et vooi sanoa, etteikö hänen varsin aggressiivinen puolustaminen olisi motivoitunutta tunnetasolla asti. Miksi kukaan ei-pua puolustaisi kultti noin innokkaasti? Aivan.
Mutta et sinäkään usko että minkälainen sanon olevani, joten, taidamme olla tasoissa. ;)
" ja solvaat sitä lahkoutuneeksi burgeriksi, koska se ei ole kaikesta 100% samaa mieltä sun kanssa."
Sinä opetat minulle kuinka pitää keskustella, ja itse otat ja luot sitten tuollaisen olkiukon?
Se oli hän, joka lähti keskusteluun mukaan, haukkuen minut heti ensitöikseen assburgeriksi, kun puhuin kultista. Onko selllainen sinusta nätisti ja asiallisesti sanottu? En sanonut hänestä mitään pahaa, mutta kuten sanottua, on ihan sinusta itsestäsi kiinni miten puhuttelen sinua.
(Eikä sitä paitsi minulla ja hänellä mitään riitoja täällä pitäisi olla muutenkaan. Lähinnä tämä aihe tuntuu kuumentavan hänen tunteitaan. Ja hyvä niin, siksi muistutankin häntä että itsetutkiskelu olisi nyt hyvä asia.)Taidat sotkea omat ja minun tunnetilat keskenään. Tai ehkä minä sotken, sinähän olet aina reilu gurumme.
- Kiinnostavahkopätkäoli
Ex__PUA kirjoitti:
Tässä on mielenkiintoista se, miten olet elävä todiste sinisen pillerin edustajasta.
Sinä yrität yhdistellä valkoritarointia ja toisaalta try hard pua douchebaggailua, mutta kuten video jo antaa ymmärtää, sinä tulet joutumaan vielä joku päivä valitsemaann, sillä tuo kognitiivinen dissonanssi ja PUA:lle tyypillinen viha-rakkau-suhde naisiin ei tule kestämään ikuisesti. Se ei vain pysy kasassa.
Olen mukava tyyppi, ja muita lähtökohtaisestii kunnioittava, terveellä tavalla (joskin lopullinen kunnioitus ansaitaan). kuten kerroin edelllä. Minun reaktioni ja asenteeni on ihan kiinni siitä, että minkälainen toisen asenne on minua kohtaan. Mikä siinä oikein on niin vaikea ymmärtää?
En ole try hard pua douchbag, mutta en myöskään stereotyyppinen "nice guy". Olen vain oma itseni, that's all. Siinä ei silloin esitetä kilttiä ja mukavaa, mutta ei myöskään yritetä tehdä jotain vaikutusta jännämiesroolilla naiseen.
Tarvittaessa kyllä sanon mitä on mielessäni, ja sanon myös naisille rehellisesti asioista, esim. en lupaa heille suhdetta, jos tarkoituksenani on vaiin panna heitä.
"Tuossakin tuon Mies3210 kanssa jankkaat ja et millään usko, vaikka se kuinka sanoo ettei ole pua eikä ole kun vaan jotain pintapuolista lukenut kyseisestä hömpästä joskus, sun on pakko vaan väittää vastaan"
Aivan, en usko häntä. Sillä väitän tunnistavani fanipojan kun tapaan sellaisen - et vooi sanoa, etteikö hänen varsin aggressiivinen puolustaminen olisi motivoitunutta tunnetasolla asti. Miksi kukaan ei-pua puolustaisi kultti noin innokkaasti? Aivan.
Mutta et sinäkään usko että minkälainen sanon olevani, joten, taidamme olla tasoissa. ;)
" ja solvaat sitä lahkoutuneeksi burgeriksi, koska se ei ole kaikesta 100% samaa mieltä sun kanssa."
Sinä opetat minulle kuinka pitää keskustella, ja itse otat ja luot sitten tuollaisen olkiukon?
Se oli hän, joka lähti keskusteluun mukaan, haukkuen minut heti ensitöikseen assburgeriksi, kun puhuin kultista. Onko selllainen sinusta nätisti ja asiallisesti sanottu? En sanonut hänestä mitään pahaa, mutta kuten sanottua, on ihan sinusta itsestäsi kiinni miten puhuttelen sinua.
(Eikä sitä paitsi minulla ja hänellä mitään riitoja täällä pitäisi olla muutenkaan. Lähinnä tämä aihe tuntuu kuumentavan hänen tunteitaan. Ja hyvä niin, siksi muistutankin häntä että itsetutkiskelu olisi nyt hyvä asia.)Luin eilen jotain toistakin ketjua, jossa jankutit tuon Mies3210 kanssa samasta asiasta (en muista enää mikä ketju se oli), minusta tämä teidän välinen sananvaihto tässä ketjussa vaikutti jatkumolta sille, eikä hän mun mielestä mitenkään tunteella ole reagoinut, kun vasta tässä ketjussa ja ainoastaan siihen, että sinä vaan väität häntä joksikin mitä hän sanoo ettei ole... Kai siitä jokainen vittuuntuu jossain vaiheessa... Siellä se toisti moneen kertaan ettei ole pua, eikä ole paljoo koko juttuun perehtynyt, mutta sinä vaan ohitat sen ja nimittelet fanipojaksi.
Kivat sulle, jos olet tajunnut että pua on paskaa, joskaan se ei sun kirjoituksista millään tapaa ilmene täällä. Sulle on jäänyt varmaan maneerit vahvasti päälle, ainakin toisten lyttääminen tuntuu tulevan luonnostaan... Ja minä en feikkaa, enkä esitä yhtään mitään missään, kenellekään. Olen just oma itseni joka paikassa, jotkut tykkää jotkut ei. En kuitenkaan lähde vittuilemaan niillekään ja solvaamaan, jotka ei tykkää. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvi. - Mies3210
Ex__PUA kirjoitti:
Tässä on mielenkiintoista se, miten olet elävä todiste sinisen pillerin edustajasta.
Sinä yrität yhdistellä valkoritarointia ja toisaalta try hard pua douchebaggailua, mutta kuten video jo antaa ymmärtää, sinä tulet joutumaan vielä joku päivä valitsemaann, sillä tuo kognitiivinen dissonanssi ja PUA:lle tyypillinen viha-rakkau-suhde naisiin ei tule kestämään ikuisesti. Se ei vain pysy kasassa.
Olen mukava tyyppi, ja muita lähtökohtaisestii kunnioittava, terveellä tavalla (joskin lopullinen kunnioitus ansaitaan). kuten kerroin edelllä. Minun reaktioni ja asenteeni on ihan kiinni siitä, että minkälainen toisen asenne on minua kohtaan. Mikä siinä oikein on niin vaikea ymmärtää?
En ole try hard pua douchbag, mutta en myöskään stereotyyppinen "nice guy". Olen vain oma itseni, that's all. Siinä ei silloin esitetä kilttiä ja mukavaa, mutta ei myöskään yritetä tehdä jotain vaikutusta jännämiesroolilla naiseen.
Tarvittaessa kyllä sanon mitä on mielessäni, ja sanon myös naisille rehellisesti asioista, esim. en lupaa heille suhdetta, jos tarkoituksenani on vaiin panna heitä.
"Tuossakin tuon Mies3210 kanssa jankkaat ja et millään usko, vaikka se kuinka sanoo ettei ole pua eikä ole kun vaan jotain pintapuolista lukenut kyseisestä hömpästä joskus, sun on pakko vaan väittää vastaan"
Aivan, en usko häntä. Sillä väitän tunnistavani fanipojan kun tapaan sellaisen - et vooi sanoa, etteikö hänen varsin aggressiivinen puolustaminen olisi motivoitunutta tunnetasolla asti. Miksi kukaan ei-pua puolustaisi kultti noin innokkaasti? Aivan.
Mutta et sinäkään usko että minkälainen sanon olevani, joten, taidamme olla tasoissa. ;)
" ja solvaat sitä lahkoutuneeksi burgeriksi, koska se ei ole kaikesta 100% samaa mieltä sun kanssa."
Sinä opetat minulle kuinka pitää keskustella, ja itse otat ja luot sitten tuollaisen olkiukon?
Se oli hän, joka lähti keskusteluun mukaan, haukkuen minut heti ensitöikseen assburgeriksi, kun puhuin kultista. Onko selllainen sinusta nätisti ja asiallisesti sanottu? En sanonut hänestä mitään pahaa, mutta kuten sanottua, on ihan sinusta itsestäsi kiinni miten puhuttelen sinua.
(Eikä sitä paitsi minulla ja hänellä mitään riitoja täällä pitäisi olla muutenkaan. Lähinnä tämä aihe tuntuu kuumentavan hänen tunteitaan. Ja hyvä niin, siksi muistutankin häntä että itsetutkiskelu olisi nyt hyvä asia.)Ja se burger-heittoni oli suora viittaus lainaamaasi Alexin "olet aika v..".
Miksi sinä otit oman / Alexin tyylilajissa jatkamisen niin henkilökohtaisen tunteellisesti? Alexhan myös haukkui aiemman elämäsi sinut. Mikset keuhkoa hänelle? Kun nyt myönnät olleesi idiootti pua-aikoinasi, niin millä todennäköisyydellä aivosi ovat sittemmin, aikuisiällä, kasvaneet? - ymmärrystävailla
Ex__PUA kirjoitti:
Tässä on mielenkiintoista se, miten olet elävä todiste sinisen pillerin edustajasta.
Sinä yrität yhdistellä valkoritarointia ja toisaalta try hard pua douchebaggailua, mutta kuten video jo antaa ymmärtää, sinä tulet joutumaan vielä joku päivä valitsemaann, sillä tuo kognitiivinen dissonanssi ja PUA:lle tyypillinen viha-rakkau-suhde naisiin ei tule kestämään ikuisesti. Se ei vain pysy kasassa.
Olen mukava tyyppi, ja muita lähtökohtaisestii kunnioittava, terveellä tavalla (joskin lopullinen kunnioitus ansaitaan). kuten kerroin edelllä. Minun reaktioni ja asenteeni on ihan kiinni siitä, että minkälainen toisen asenne on minua kohtaan. Mikä siinä oikein on niin vaikea ymmärtää?
En ole try hard pua douchbag, mutta en myöskään stereotyyppinen "nice guy". Olen vain oma itseni, that's all. Siinä ei silloin esitetä kilttiä ja mukavaa, mutta ei myöskään yritetä tehdä jotain vaikutusta jännämiesroolilla naiseen.
Tarvittaessa kyllä sanon mitä on mielessäni, ja sanon myös naisille rehellisesti asioista, esim. en lupaa heille suhdetta, jos tarkoituksenani on vaiin panna heitä.
"Tuossakin tuon Mies3210 kanssa jankkaat ja et millään usko, vaikka se kuinka sanoo ettei ole pua eikä ole kun vaan jotain pintapuolista lukenut kyseisestä hömpästä joskus, sun on pakko vaan väittää vastaan"
Aivan, en usko häntä. Sillä väitän tunnistavani fanipojan kun tapaan sellaisen - et vooi sanoa, etteikö hänen varsin aggressiivinen puolustaminen olisi motivoitunutta tunnetasolla asti. Miksi kukaan ei-pua puolustaisi kultti noin innokkaasti? Aivan.
Mutta et sinäkään usko että minkälainen sanon olevani, joten, taidamme olla tasoissa. ;)
" ja solvaat sitä lahkoutuneeksi burgeriksi, koska se ei ole kaikesta 100% samaa mieltä sun kanssa."
Sinä opetat minulle kuinka pitää keskustella, ja itse otat ja luot sitten tuollaisen olkiukon?
Se oli hän, joka lähti keskusteluun mukaan, haukkuen minut heti ensitöikseen assburgeriksi, kun puhuin kultista. Onko selllainen sinusta nätisti ja asiallisesti sanottu? En sanonut hänestä mitään pahaa, mutta kuten sanottua, on ihan sinusta itsestäsi kiinni miten puhuttelen sinua.
(Eikä sitä paitsi minulla ja hänellä mitään riitoja täällä pitäisi olla muutenkaan. Lähinnä tämä aihe tuntuu kuumentavan hänen tunteitaan. Ja hyvä niin, siksi muistutankin häntä että itsetutkiskelu olisi nyt hyvä asia.)"Minun reaktioni ja asenteeni on ihan kiinni siitä, että minkälainen toisen asenne on minua kohtaan. Mikä siinä oikein on niin vaikea ymmärtää?"
Vaikeinta on ehkä ymmärtää miksi et kestä sitä että joku ei ole kanssasi samaa mieltä. Mikä tuon asian takana oikein on? - Ex__PUA
ymmärrystävailla kirjoitti:
"Minun reaktioni ja asenteeni on ihan kiinni siitä, että minkälainen toisen asenne on minua kohtaan. Mikä siinä oikein on niin vaikea ymmärtää?"
Vaikeinta on ehkä ymmärtää miksi et kestä sitä että joku ei ole kanssasi samaa mieltä. Mikä tuon asian takana oikein on?Olkiukko.
Tässähän nimenomaan on kyse siitä, ettei kestetä sitä miten minä edustan eri kantaa kuin PUA ja sen fanipojat. - Ex__PUA
Mies3210 kirjoitti:
Taidat sotkea omat ja minun tunnetilat keskenään. Tai ehkä minä sotken, sinähän olet aina reilu gurumme.
Itte oot jatkaminen luomasi olkiukon tiellä.
Se on hyvin kurppamaista keskustelumaneeria.
Haluatko näyttää ja kuulostaa kurpalta? - Ex__PUA
Mies3210 kirjoitti:
Ja se burger-heittoni oli suora viittaus lainaamaasi Alexin "olet aika v..".
Miksi sinä otit oman / Alexin tyylilajissa jatkamisen niin henkilökohtaisen tunteellisesti? Alexhan myös haukkui aiemman elämäsi sinut. Mikset keuhkoa hänelle? Kun nyt myönnät olleesi idiootti pua-aikoinasi, niin millä todennäköisyydellä aivosi ovat sittemmin, aikuisiällä, kasvaneet?No älä nyt minun silmilleni tule, jos Alexin sanat satuttavat.
Vaikka olen kyllä samaa mieltä hänen kanssaan.
Ja kyllä, Alex haukkui aiemman elämäni minut. Ja en itsekkään suhtaudu siihen mitenkään ylpeästi, vaan haluan välttää muilta saman kohtalon, mikä aiheuttaa morkkista ja ylimääräisiä mutkia matkaan. (Esim. Barry Kirkey sanoi itseään kool aidia jakaneeksi, kulttilaiseksi ja muutenkin hullun hinttarin näköiseksi, kun puhui PUA-ajoistaan, ja se oli sentään hahmo The Gamessa ja RSD:n ohjaaja). - Ex__PUA
Ja samoin vielä tuohon viimeiseen heittoosi, niin idiootti on se, joka ei osaa vaihtaa suuntaa kun on menossa väärään suuntaan. Erehtyminen sen sijaan on inhimillistä, ja siihen syyllistyy vähiten he, jotka eivät yritä mitään.
- EX__PUA
Kiinnostavahkopätkäoli kirjoitti:
Luin eilen jotain toistakin ketjua, jossa jankutit tuon Mies3210 kanssa samasta asiasta (en muista enää mikä ketju se oli), minusta tämä teidän välinen sananvaihto tässä ketjussa vaikutti jatkumolta sille, eikä hän mun mielestä mitenkään tunteella ole reagoinut, kun vasta tässä ketjussa ja ainoastaan siihen, että sinä vaan väität häntä joksikin mitä hän sanoo ettei ole... Kai siitä jokainen vittuuntuu jossain vaiheessa... Siellä se toisti moneen kertaan ettei ole pua, eikä ole paljoo koko juttuun perehtynyt, mutta sinä vaan ohitat sen ja nimittelet fanipojaksi.
Kivat sulle, jos olet tajunnut että pua on paskaa, joskaan se ei sun kirjoituksista millään tapaa ilmene täällä. Sulle on jäänyt varmaan maneerit vahvasti päälle, ainakin toisten lyttääminen tuntuu tulevan luonnostaan... Ja minä en feikkaa, enkä esitä yhtään mitään missään, kenellekään. Olen just oma itseni joka paikassa, jotkut tykkää jotkut ei. En kuitenkaan lähde vittuilemaan niillekään ja solvaamaan, jotka ei tykkää. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvi.Tämä menee kokolailla aiemmin sanotun jankkaamiseksi, koska olet niin puolueellinen/& kieltäydyt tajuamasta/lukemasta mitä kirjoitin.
- did_not_break
Huvittavia nämä pullan BREAKING -avaukset. Tuolla linkatulla videolla yksi PUA-guru vain kritisoida yhdenlaista PUA:ta ja opettaa toisenlaista. PUA:ta kaikesta huolimatta.
- apauttavaa
Niinpä: ex-pua tänne puajuttuja linkkaa… pua koko ajan mielessä vaikka kritiikin kauttta…
- Ex__PUA
Kieltämisen tila much? :D
"Huvittavia nämä pullan BREAKING -avaukset."
Sanoo fanipoika joka ei pysty kiistämään niiden sisältöä.
"Tuolla linkatulla videolla yksi PUA-guru vain kritisoida yhdenlaista PUA:ta ja opettaa toisenlaista"
Ei vaan sanoo PUA-tyyppejä try hard douchebageiksi. Kannattaa katsoa, ennen kun antaa itsestään sivistymättömän kuvan.
Eikä opeta toisenlaista, jos kerran on anti-pua. Tosin, en tiedä hänen sisältöjään kyllin hyvin että voisin sanoa, miten paljon hän pääsi tuosta yli, mutta se fakta että toinen video on PUA-elämäntyyliä vastaan, sanoen puppeja jotka sille omistautuu idiooteiksi, kertoo että hän hyvin epätodennäköisesti on PUA. - Ex__PUA
apauttavaa kirjoitti:
Niinpä: ex-pua tänne puajuttuja linkkaa… pua koko ajan mielessä vaikka kritiikin kauttta…
Oletko tyhmä?
Onko palomies myös oikeasti pyromaani?
Tuo on täydellinen looginen kuperkeikka. :D - Ex__PUA
Tässä ote kommenteista, mikä todistaa Alexin poistuneen ainakin joissain määrin PUA-kultista: "m loving these new videos of yours as compared to RSD's.
You're more focused on being human and making people comfortable. It's almost contrary to the image I had of you, which was a "retard".
But there was always something that I felt more relatable with your content than anyone else's."
"I would have to agree. The pickup culture conditioned us to associate value or high status to shock / negative expressions, so when we saw your rather goofy personality...we didn't get it. But now I do haha :D"
PUA-kultin opit ovat ilmeiset myös Alexin muille katsojille.
Tämä video kokolailla viittaa siihen, että Alex torjuu ajatuksen "micro calibration"-opista ja jatkuvasta PUA-tyyppisestä, tilanteen analysoimisesti ja kontrolloimisesta (hän myös hylkää opin "state":en pyrkimisestä, sillä tietää, että se on vain hetken huipputila, ja olisi mahdotonta muutenkaan pyrkiä siiihen jatkuvasti, tosin kuin hänen entinen työpaikkansa RSD opetti).
https://www.youtube.com/watch?v=5vlbWtbzuZY - Mies3210

https://www.youtube.com/watch?v=5vlbWtbzuZYOnko siis RSD = PUA? Me, jotka emme ole kultteihin höyrähtävää tyyppiä, emme edes tiedä mitä RSD tarkoittaa.
- Menee-yli-mullakin
Mies3210 kirjoitti:
Onko siis RSD = PUA? Me, jotka emme ole kultteihin höyrähtävää tyyppiä, emme edes tiedä mitä RSD tarkoittaa.
Minä en tiedä mikä on sininen pilleri, entä punainen ja kaikki nuo kirjain -yhdistelmät - mitä vittua ne tarkoittaa? ExPUA vois vaikka kertoa, että mistä sanoista nuo kirjain -yhdistelmät on lyhenteitä ja mitä on nuo punaiset ja siniset pillerit? Aika turhaa jauhaa jostain kultista kun on ainut kulttilainen itse. Muilla ole juuri mitään käsitystä, että mistä tää tyyppi oikein puhuu, ja mistä se muita syyttää.

Olet PUA:ssa mukana/se on sinulle tuttu, ja et tiedä muka eräintä suurinta firmaa, mikä on myös palstan virallinen kultin suuntaus? :D Riiiight.
- Ex__PUA
Menee-yli-mullakin kirjoitti:

Olen aika monta kertaa selittänyt täällä niiden eroja, joten pientä vaivannäköä kehiin, jos asia oikeasti kiinnostaa.
- Mies3210
Ex__PUA kirjoitti:
Olet PUA:ssa mukana/se on sinulle tuttu, ja et tiedä muka eräintä suurinta firmaa, mikä on myös palstan virallinen kultin suuntaus? :D Riiiight.
Eipä tullut edes mieleen, että alaan liittyy firmoja =)) Vaikka onhan se loogista, kun kerran maksavia asiakkaita löytyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733