Uusi avioliittolaki tulee voimaan 1.3.2017

isomies2017

Oikeusministerin mukaan lait, jotka ovat ristiriidassa tuon 1.3.2017 voimaan tulevan avioliittolain kanssa, tullaan korjaamaan ja Hallitus antaa näistä liitännäislaeista esitykset Eduskunnalle vuoden 2015 loppuun mennessä.

Riippumatta näistä lakiesityksistä, Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan 1.3.2017 sillä sen on Eduskunta hyväksynyt ja Tasavallan Presidentti vahvistanut. Se siis on jo laki, joka tulee voimaan 1.3.2017.

63

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isomies2017

      Tahdon2013 sai kansalaisaloitteellen Tasa-arvoisen avioliittolain puolesta n 166,000 kannattajaa.

      Se oli ensimmäinen kansalaisaloite ja toistaiseksi AINOA kansalaisaloite joka on mennyt läpi Eduskunnassa.

      Jos tämä historian ENSIMMÄINEN kanslalaisaloitteen myötä läpimennyt laki kumottaisiin, pitäisi mielestäni sitä vastustavan vasta-aloitteen saada vähintään tuplamäärä kannattajia jotta se edes otettaisiin vakavasti, eli Aito Avioliitto ry:n pitäisi saada n. 350,000 kannattajaa jotta ollakseen jollain tasolla uskottava.

      Näin ei kuitenkaan tule käymään. Aito Avioliitto ry toki saa yli 50,000 kannattajaa. Heidän aloitteensa menee Eduskuntaan. Ja siellä se torpataan ja haudataan niin kuin pitääkin.

      Ja tämä on profetiani. Näin tulee käymään.

      • No ei ihan noin. Tahdon2013 ei mennyt sekään eduskunnassa läpi. Se jäi kaikissa vaiheissa äänestysten jälkeen pois kuvioista.

        Mutta kansanedustaja Jani Toivola teki sitten oman lakialoitteensa, ja siitä eduskunta äänesti marraskuussa 2014. Se meni sitten läpi, ja siitä tämä eduskunta laatii lopulliset lain kirjaimet.

        Mutta todellakin; laki astuu voimaan 1.3. 2017, mistään muusta ei ole eduskunnassa vaalien jälkeen puhuttukaan. Ja jos laki kaatuu, tulee kohta noin 400 000 nimeä, ja edustajat saavat lain taas pöydälleen. Eli 2013. 2014, 2015, 2016 ja 2017. Kuka uskoo tuollaisen pelleilyn toteutuvan?

      • marttyyrien-vastaisku
        torre12 kirjoitti:

        No ei ihan noin. Tahdon2013 ei mennyt sekään eduskunnassa läpi. Se jäi kaikissa vaiheissa äänestysten jälkeen pois kuvioista.

        Jani Toivola on kaikkien Tahdon-kansalaisten Sankari!

        torre12, minä olen ymmärtänyt asian näin:

        Lakivaliokunta teki aloitteesta mietinnön, jossa se ehdotti että Eduskunta ei hyväksyisi aloitetta. Lakivaliokunnan jäsenet Jani Toivola ja Jaana Pelkonen teki lakivaliokunnan kielteiseen mietintöön vastalauseen, jossa he ehdottivat muutosta avioliittolakiin. Eduskunta äänesti Lakivaliokunna mietinnön ja vastalauseen väliltä, ja vastalause voitti. Koska lakia ei Eduskunnan täysistunnon ensimmäisessä äänestyksessä hyväksytty muuttumattomana, kävi se vielä Suuren valiokunnan kautta. Toisessa täysistunnon äänestyksessä muutos avioliittolakiin hyväksyttiin.

        Ko. lakimuutos esiteltiin Tasavallan Presidentille ja hän sen vahvisti 20.2.2015. Laki tulee voimaan 1.3.2017:

        https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150156

      • isomies2017 kirjoitti:

        Näinhän se varmaan on mennyt; ei se helpolla tullut. Tarvittiin kuitenkin se "sankari", muuten hanke ei olisi mennyt läpi.

        Eduskunnassa ja ministeriössä oli monta vaihetta, ja vasta lopussa suurin osa oli homojen avioliittojen ja adoptio oikeuden puolella.

        Siitä se kiikastikin; lapsia homoille oli vaikea pala, mutta sekin meni sitten läpi. Oli saatu Pelastakaa Lapset ja Mannerheimin Lastensuojelujärjestön lausunnot.

        Sankari varmasti tarvittiin, mutta niitä taisi olla useampi. Sanoisin itse, että ehkä kaikki ne kansanedustajat jotka äänestivät lakimuutoksen puolesta.

        Jos joitan haluaisin nostaa ylitse muiden, niin ehkäpä: Jani Toivola ja YHTÄlailla Jaana Pelkonen... hän on ollut melkoisen palavalla sydämellä tämän asian puolella. Samoin ehkä Silvia Modig, Antti Rinne (otti SDP:n puheenjohtajana voimakkaasti kantaa, ja vielä ennen vaaleja) ja moni muukin... kiitollisuuttani riittää monelle taholle :)

      • isomies2017

        Itse muuten EDELLISISSÄ vaaleissa (siis 2011) muistaakseni äänestin Jani Toivolaa. Nyt 2015 vaaleissa olin Helsingin vaalipiirissä, niin päädyin äänestämään Pekka Haavistoa.

      • näin-sen-näin
        isomies2017 kirjoitti:

        Sankari varmasti tarvittiin, mutta niitä taisi olla useampi. Sanoisin itse, että ehkä kaikki ne kansanedustajat jotka äänestivät lakimuutoksen puolesta.

        Jos joitan haluaisin nostaa ylitse muiden, niin ehkäpä: Jani Toivola ja YHTÄlailla Jaana Pelkonen... hän on ollut melkoisen palavalla sydämellä tämän asian puolella. Samoin ehkä Silvia Modig, Antti Rinne (otti SDP:n puheenjohtajana voimakkaasti kantaa, ja vielä ennen vaaleja) ja moni muukin... kiitollisuuttani riittää monelle taholle :)

        >> Sanoisin itse, että ehkä kaikki ne kansanedustajat jotka äänestivät lakimuutoksen puolesta. <<
        Ehdottomasti. Tunnelma eduskunnassa oli tiukka ja loppuun asti pelkäsin, ettei laki menisi läpi, kun siellä tehtiin kaikki sen kaatamiseksi.

      • isomies2017

        Mutta hyvin kävi, näin-sen-näin. Jotenkin jopa sain fiban, että olisit itsekin ollut asiasta mäellä äänestämässä :) Jos olit, hyvä niin. Jos et, niin lienen silti samalla kannalla kanssasi, joten hyvä niinkin :)

      • oliskohyvä
        torre12 kirjoitti:

        No ei ihan noin. Tahdon2013 ei mennyt sekään eduskunnassa läpi. Se jäi kaikissa vaiheissa äänestysten jälkeen pois kuvioista.

        Mutta kansanedustaja Jani Toivola teki sitten oman lakialoitteensa, ja siitä eduskunta äänesti marraskuussa 2014. Se meni sitten läpi, ja siitä tämä eduskunta laatii lopulliset lain kirjaimet.

        Mutta todellakin; laki astuu voimaan 1.3. 2017, mistään muusta ei ole eduskunnassa vaalien jälkeen puhuttukaan. Ja jos laki kaatuu, tulee kohta noin 400 000 nimeä, ja edustajat saavat lain taas pöydälleen. Eli 2013. 2014, 2015, 2016 ja 2017. Kuka uskoo tuollaisen pelleilyn toteutuvan?

        Herran tiet ovat tutkimattomat :) Voi tapahtua ihan mitä vaan, vaikka 1 milj. allekirjoitusta.
        Mikäli osa kansasta ei koe omakseen tätä kristillisellä pohjalla olevaa kansalaislakialoitetta sukupuolineutraalin kaatamiseksi, niin äkkiäkös joku näppärä tekaisee toisen kansalaisaloitteen samaa asiaa ajavaa, mutta neutraalimmalla arvomaailmapohjalla. Kyllä siihen nopeasti nimiä tulee, niin uskon. On sitten kaksi allekirjoitusmahdollisuutta. Ei kai siinä mitään ongelmaa olisi.Suomen pakanat ja kristityt yhdessä saman asian puolesta ;)

      • oliskohyvä kirjoitti:

        Onhan tämä aika mielenkiintoista seurata. Jos tällä aloitteella kumotaan säädetty laki, mitä tapahtuu sen jälkeen?

        Tehdäänkö uusi aloite tasa-arvoisen avioliiton puolesta ja jos kannattajia on enemmän kuin tällä kumoamista vaativalla aloitteella laki jälleen muutetaan?
        Sitten jälleen tehdään aloite, jossa etsitään neutraalimpi pohja (joka se olisi ehkä voinut olla jo alun pitäen) ja jälleen saadaan kasaan vaikka 100 000 nimeä.

        Mitenkä pitkään tuota tehdään? Kun kuluu neljä vuotta ja eduskunta vaihtuu, mikä sitten on tilanne?

        Joka tapauksessa tämä uusi laki tulee voimaan, vaikka joidenkin vuosien päästä. Toki viivytystaistelua voi käydä.

      • evita-
        mummomuori kirjoitti:

        Niin, maailma muuttuu Eskoseni, ja silloin saattaa ihmisten mielipiteet ja maailmantilanne olla aivan toinen.
        Nyt on homovouhotus kiihkeimmillään, ja muutaman vuoden päästä kukaan ei halua edes kuulla siitä. Näin ne usein trendit menee.
        Sen ääni on aina korkeimmalla kuka eniten huutaa.
        Näin on silloin kun ihmisellä itsellään ei ole mitään vakaumusta tai vankkaa mielipidettä asiaan.

      • kateus.vie.kalat
        evita- kirjoitti:

        homovouhotus?
        tiedätkö että ne naiset jotka edistivät mm naisten äänioikeutta sata vuotta sitten saattoivat saada "hysteerisyytensä" takia mt-diagnoosin "peniskateus"? nainen joka ei osaa pysyä naisen roolissa ei ole terve koska hän selvästi haluaa olla mies!
        homojen tasa-arvo ei ole vouhotusta. ihan vain että tiedät.

      • eiolesyrjivä
        kateus.vie.kalat kirjoitti:

        Naisten äänioikeus tai mustien vapaustaistelu on aivan toisenluokan juttu. Avioliitto on ollut vuosisatoja miesten ja naisten liitto, sille on oma tarkoituksensa, eikä se syrji ketään. Homopareille on myös omat liittonsa. Avioliitto on enemmän kuin vain parisuhde.

      • kateus.vie.kalat
        eiolesyrjivä kirjoitti:

        ??
        homoja teloitetaan maailmassa edelleen vain koska he ovat homoja. homoja istuu vankilassa vain koska he ovat homoja.
        harvoja vähemmistöjä jos ketään kohdellaan yhtä karusti.
        homojen tasa-arvo ei todellakaan ole vouhotusta.

      • evita- kirjoitti:

        Niin, maailma muuttuu Eskoseni, ja silloin saattaa ihmisten mielipiteet ja maailmantilanne olla aivan toinen.
        Nyt on homovouhotus kiihkeimmillään, ja muutaman vuoden päästä kukaan ei halua edes kuulla siitä. Näin ne usein trendit menee.
        Sen ääni on aina korkeimmalla kuka eniten huutaa.
        Näin on silloin kun ihmisellä itsellään ei ole mitään vakaumusta tai vankkaa mielipidettä asiaan.

        No EVITA. Näitä homojen avioliittoja on ollut jo 15 vuotta, ja 20 maassa, eikä ne ole mitenkään riippuvaisia "trendeistä". Koita vaan tajuta, että maailma on muuttunut, eikä paluuta tässä asiassa enää ole. Tämä laki tulee voimaan 13. 2107.

        Keskusta on sanonut, että "ei kansalaisaloitteet voi nousta lakien yläpuolelle". Tämä tarkoitti juuri tässä kohtaa sitä, ettei juuri rustattua lakia aleta tämän aloitteen perusteella purkamaan. Niin että menee seuraavan eduskunnan asiaksi, jos halutaan taas yrittää kaataa tämä laki.

        Eli ei muuta kuin taas uusi kansalaisaloite vuonna 2018 seuraavaa eduskuntaa ajatellen. Siihen mennessä kansalaiset ovat jo reilun vuoden ajan saaneet totuttautua siihen, että homotkin ovat aviossa.

      • eiolesyrjivä
        kateus.vie.kalat kirjoitti:

        ??
        homoja teloitetaan maailmassa edelleen vain koska he ovat homoja. homoja istuu vankilassa vain koska he ovat homoja.
        harvoja vähemmistöjä jos ketään kohdellaan yhtä karusti.
        homojen tasa-arvo ei todellakaan ole vouhotusta.

        Kyllähän homoja yksittäisinä ihmisinä tulee puolustaa. Ketään ei saa syrjiä, mutta avioliitto on miehen ja naisen liitto. Homoille on omat parisuhteensa. Avioliitto on muutakin kuin parisuhde, koska se mahdollistaa jälkeläisten synnyn ja jatkuvuuden.

      • evita- kirjoitti:

        Niin, maailma muuttuu Eskoseni, ja silloin saattaa ihmisten mielipiteet ja maailmantilanne olla aivan toinen.
        Nyt on homovouhotus kiihkeimmillään, ja muutaman vuoden päästä kukaan ei halua edes kuulla siitä. Näin ne usein trendit menee.
        Sen ääni on aina korkeimmalla kuka eniten huutaa.
        Näin on silloin kun ihmisellä itsellään ei ole mitään vakaumusta tai vankkaa mielipidettä asiaan.

        Niin se vain kehitys menee. Ensin syntyy muutospaine johon vastaa vain muutamat. Sitten paineen kasvaessa mukaan lähtee enemmän ihmisiä. Samaan aikaan osa vastustaa muutospainetta. Mitä kiivaampi vastustus, sitä enemmän ihmiset jakaantuvat eri leireihin. Suurin osa on jossain noiden välillä.

        Riippuu paljon siitä, onko tuo muutospaine riittävät mutta sitten laineet alkavat lyödä. Mielenilmauksista tulee aina vain näkyvämpiä ja aggressiivisuuskin astuu kuvaan. Syntyy protestiluontoista käyttäytymistä. Kuten esim. tässä asiassa – moni alkaa käyttäytyä kuten olisi homo, vain siksi että ei halua kuulua siihen toiseen leiriin, jonka mielipiteen kokee vääräksi.

        No, kun aikaa kuluu ja esim. saadaan päätöksiä sekä muutoksia aikaan, laineet alkavat laskeutua. Silloin tällöin pärskähtelee noissa ääripään leireissä. Kunnes astuu joku uusi muutospaine ja näin tasaantuu tilanne hiljalleen.

        Tuohon menee yleensä aikaa 10 – 20 vuotta.

      • rakastan.homoja
        eiolesyrjivä kirjoitti:

        Kyllähän homoja yksittäisinä ihmisinä tulee puolustaa. Ketään ei saa syrjiä, mutta avioliitto on miehen ja naisen liitto. Homoille on omat parisuhteensa. Avioliitto on muutakin kuin parisuhde, koska se mahdollistaa jälkeläisten synnyn ja jatkuvuuden.

        Juuri näin. Minä olen puolustanutkin homojen ihmisoikeuksia ja syrjimättömyyttä. Eivät homot ole vähemmistönä vähempiarvoinen kuin esim. vanhukset, vammaiset jne. Kaikkien ihmisarvo on yhtäläinen.

        Rakastan homja lähimmäisinäni. Rakastan myös moniavioisuutta haluavia, insestejä ja pedofiilejä lähimmäisinäni.

        Avioliitto on miehen ja naisen liitto. Avioliitto ei ole moniavioinen, insestuaalinen, homoseksuaalinen ihmisliitto.

        Ja kuitenkin kaikilla ihmisillä on ihmisarvo. Ajatella..

      • kala.kateus
        rakastan.homoja kirjoitti:

        avioliitto on sekä heteroparien että homoparien rekisteröity parisuhde. sen solmineille yhteiskunta antaa etuja ja velvollisuuksia. sen pituinen se.

      • näin-sen-näin
        isomies2017 kirjoitti:

        Mutta hyvin kävi, näin-sen-näin. Jotenkin jopa sain fiban, että olisit itsekin ollut asiasta mäellä äänestämässä :) Jos olit, hyvä niin. Jos et, niin lienen silti samalla kannalla kanssasi, joten hyvä niinkin :)

        >> Mutta hyvin kävi, näin-sen-näin. Jotenkin jopa sain fiban, että olisit itsekin ollut asiasta mäellä äänestämässä :) <<
        En ollut, mutta jos olisin ollut, niin olisin tiennyt, miten äänestän.
        Niistä kaikista mahdollisista kieroiluista, mitä asian ympärillä tapahtui, en tiedä, mutta osasta olen lukenut.
        Mun luonne ei sovellu juurikaan ryhmäkuria noudattavan henkilön rooliin, jos kohta paljon muuhunkaan yhteistoimintaan. Eli vaikka Richard Dawkins olisi joillekin mr Guru, niin silti skippaan Rikun meemit roskiin, mutta jos vaiikkapa arkkipiispa puhuisi kerrankin asiaa, niin allekirjoitaisin sen.

      • näin-sen-näin
        kala.kateus kirjoitti:

        avioliitto on sekä heteroparien että homoparien rekisteröity parisuhde. sen solmineille yhteiskunta antaa etuja ja velvollisuuksia. sen pituinen se.

        Avioliitto = Avioliitto = Avioliitto = Avioliitto
        Eiks krisselit oo Helppoo!!

      • näin-sen-näin
        isomies2017 kirjoitti:

        Mutta hyvin kävi, näin-sen-näin. Jotenkin jopa sain fiban, että olisit itsekin ollut asiasta mäellä äänestämässä :) Jos olit, hyvä niin. Jos et, niin lienen silti samalla kannalla kanssasi, joten hyvä niinkin :)

        Odotin hermostuneena sen eduskunnan äänestyksen tulosta ja kun se tuli, niin pistin kaikki mietteet yhteen aloitukseen. Kopsasin iltiksestä aloituksen otsikoksi sanat "Eduskunta sanoi Tahdon" ja alle sana "Mahtavaa!
        Fiilis oli todella mahtava, kerroin mm oleva nyt ylpeästi Suomalainen etc tilanteeseen sopivaa tekstiä.
        Mutta joo, vieläkin on hyvä fiilis, kun muistelee sitä dramaattista päivää.

      • näin-sen-näin kirjoitti:

        Itse katsoin netistä suoraa lähetystä eduskunnan istunnosta. Vähän jännitti, vaikka oli jo etukäteen aika varmaa, että tasa arvoiselle avioliitolle on riittävä kannatus. Tuo laki oli 6. mitä siinä äänestettiin.

        Monet eivät vieläkään halua ajatella, ettei nykyaikana enää voi rajata oikeuksia vain joillekin, ja jättää muut pois. Ei rakkautta ja yhteiselämää voi rajata vain mies ja nainen pareille. Se kuuluu myös siitä poikkeaville aikuisväelle.

        Miksi aina on haluttu rajata; vasenkätiset, tummaihoiset, naiset, albinot, vääräuskoiset? Maailma on pitkään pidetty kuuluvaksi vain heterolle valkoihoiselle miehelle. Nyt on uudet tuulet puhaltamassa,

      • kala.kade

        rationaalisuus ennen kaikkea. tätä ihmismaailmaa hallitsee järki, vaikka vajavainenkin.
        joskus oli aika kun kansa oli niin tietämätöntä että vallan pitäminen vain perintöaatelilla oli järkevää. ei ollut kouluja, ei tiedonvälitystä.
        nyt tarvitaan käyttöön äly- ja työvoimaresurssit koko väestöstä, eikä mikään toissijainen saa rajoittaa ihmisten osallistumista markkinoille. näin helppoa se on. miehen seksuaalinen kiihottuminen ja sen kohteet tietysti on täysin irrelevantti asia tästä näkökulmasta. homouden perusteella syrjiminen on järjetöntä.

      • näin-sen-näin
        torre12 kirjoitti:

        Itse katsoin netistä suoraa lähetystä eduskunnan istunnosta. Vähän jännitti, vaikka oli jo etukäteen aika varmaa, että tasa arvoiselle avioliitolle on riittävä kannatus. Tuo laki oli 6. mitä siinä äänestettiin.

        Monet eivät vieläkään halua ajatella, ettei nykyaikana enää voi rajata oikeuksia vain joillekin, ja jättää muut pois. Ei rakkautta ja yhteiselämää voi rajata vain mies ja nainen pareille. Se kuuluu myös siitä poikkeaville aikuisväelle.

        Miksi aina on haluttu rajata; vasenkätiset, tummaihoiset, naiset, albinot, vääräuskoiset? Maailma on pitkään pidetty kuuluvaksi vain heterolle valkoihoiselle miehelle. Nyt on uudet tuulet puhaltamassa,

        Tuolla hyväksytyllä lailla on uskoakseni muutenkin tasa-arvoa edistävä vaikutus eli se saattoi murtaa useammankin ennakkoluulon ja ainakin se oli Irlannin kansanäänestyksen tapaan selvä viesti, että mitä kansa tahtoo.
        Eipä tuon luulisi olevan pahasti kristinuskonkaan kanssa ristiriidassa, mitä nyt jokunen Illuminatisti vastustaa kun niin on häntä opstettu.

    • FUCKIFUUU

      Laki tulee voimaan joka tapauksessa. Nyt viimeisenä oljenkortena vastustajilla on

      1) Kansalaisaloite menisi eduskunnan äänestyksessä läpi. Ei tule tapahtumaan!
      2) Persuministeri ei tekisi tarvittavia lakimuutoksia MUIHIN LAKEIHIN. Seuraus Suomen Lakiin jäisi ristiriitaisia lakeja, mikä on aina huono asia ja osoittaa huonoa lainsäädäntötyötä ministeriltä, kuitenkaan se ei kumoaisi homoavioliittolakia.
      3) Ev.lut. kirkko kieltäytyy vihkimästä homoja. Seuraus massiivinen joukkoero kirkosta.
      4) Ev.lut. kirkko luopuu vihkioikeudestaan. Seuraus vielä massiivisempi joukkoero kirkosta, koska kirkko ei antaisi enää palveluja, joiden vuoksi osa kansasta siihen kuuluu.
      5) Ev.lut. kirkko vihkii homot. Seuraus kirkko jakaantuu kahtia fyysisesti kahdeksi eri kirkko kunnaksi. Homot pitävät nykyisen kirkon ja vastustajat liittynevät sankoin joukoin Luther-säätiön riveihin.

      • näin-sen-näin

        6) Kirkko ei muuta vihkikäytäntöään, mutta liberaalit papit alkaa vihkimään homot ja heteot yhtälailla avioliittoon, jolloin vihkiminen on maistraatissa pätevä, korkeintaan kirkonkirjoihin tuota avioliittoa ei kirjata.
        Joka tapauksessa on mielenkiitoiset ajat edessä kun 1.3. 2017 koittaa.

      • 5566

        Käräjätuomarit,henkikirjoittajat ja laamannit suorittavat siviilivihkimisiä,
        alle puolet vihityistä vihkii papit. Yhdentekevää keitä kirkko vihkii tai on
        vihkimättä,ei sillä mitään monopolia vihkimisiin ole.

    • näinsemenee

      Sitten Jumala puuttuu peliin ja tekee koko farssista lopun.

      • On sitä odotettukin. Tuhansia vuosia kuin mykkä paskalla, vaikka on kaikkivaltias.

      • evita-
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        On sitä odotettukin. Tuhansia vuosia kuin mykkä paskalla, vaikka on kaikkivaltias.

        Liekö tuo aivan tuulesta temmattuakaan. Kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan ei Suomen tilanne maailman kartalla ainakaan parempaan suuntaan ole mennyt. Suhteet Venäjään on huonontuneet, ja näissä Kreikka keskusteluissa Suomi ei ole ollut suosiossa. Paremminkin päinvastoin. Onhan ennustettukin, että Suomi jää yksin kun vaikeudet tulee. Kukaan ei auta Suomea.

        Jos ylipäätään seuraat maailmantilannetta, niin kaikkialla on samoin. Putin on melkoinen riidankylväjä ja despootti, joka on onnistuttu suututtamaan monia valtiota. Koko Eurooppa sekä yhdysvallat ovat velkaantuneita pahemmin kuin koskaan. Jne.

        Kyllä vain nuo kaikki ovat ihan ihmisten itsensä tekoja

        Ihmisten tekojapa hyvinkin, mutta Jumala johtaa kansanvaiheita.

      • evita- kirjoitti:

        Liekö tuo aivan tuulesta temmattuakaan. Kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan ei Suomen tilanne maailman kartalla ainakaan parempaan suuntaan ole mennyt. Suhteet Venäjään on huonontuneet, ja näissä Kreikka keskusteluissa Suomi ei ole ollut suosiossa. Paremminkin päinvastoin. Onhan ennustettukin, että Suomi jää yksin kun vaikeudet tulee. Kukaan ei auta Suomea.

        1939 säädettiin siten varmaan joitain aivan kauhean jumalattomia lakeja.

      • evita- kirjoitti:

        Ihmisten tekojapa hyvinkin, mutta Jumala johtaa kansanvaiheita.

        Kannattaisi sitten varmaan antaa johtamiset vaihteeksi ihmisille, jotta nähtäisiin kuka johtaa paremmin.
        On teillä jutut...

    • Näinkoen

      Eksyksissä oleva arkkipiispa liputti neutraaliavioliittojen puolesta ja viime mätäeduskunta äänesti medianhömpän mukaan valitettavasti.
      Kansa on siis jaettu kahtia. Monet ovat kokeneet suvuissan ristiriitoja. Minulla ei ole mitään vihaa neutraaleja kohtaan,jos he eivät vaatisi samaa sukupuolta olevien avioliittoja,koska avioliitot ovat vain miehen ja naisen välisiä. Muut liitot ovat sitten pariliittoja. Sen pitäisin arkkipiispan ja presidentin tietää. Arkkipiispa liehtoi kirouksen maamme ylle.

      • >Arkkipiispa liehtoi kirouksen maamme ylle.
        OK. Kanadan bkt on lähes tuplaantunut homoliittojen laillistamisen jälkeen, ja samanlainen kirous kelpaisi kyllä meillekin.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Arkkipiispa liehtoi kirouksen maamme ylle.
        OK. Kanadan bkt on lähes tuplaantunut homoliittojen laillistamisen jälkeen, ja samanlainen kirous kelpaisi kyllä meillekin.

        Norjan talous on erittäin vahva, ja se on monella saralla maailman ykkönen. Ja kaikki sen jälkeen kun he älysivät hyväksyä homojen avioliitot.

        Ugandalla, Venäjällä, Kuuballa, ja Kreikalla ei mene niin hyvin. He eivät ole vielä älynneet.

      • torre12 kirjoitti:

        Niin, kyllä norskejakin kohdannut kirous passaisi melkein kaikille. Mutta ensin pitää siis laillistaa ne homoliitot.:)

    • näinnäin

      isomies2017 kirjoitti 13.7.2015 21:16

      Tahdon2013 sai kansalaisaloitteellen Tasa-arvoisen avioliittolain puolesta n 166,000 kannattajaa.

      Se oli ensimmäinen kansalaisaloite ja toistaiseksi AINOA kansalaisaloite joka on mennyt läpi Eduskunnassa.

      Jos tämä historian ENSIMMÄINEN kanslalaisaloitteen myötä läpimennyt laki kumottaisiin, pitäisi mielestäni sitä vastustavan vasta-aloitteen saada vähintään tuplamäärä kannattajia jotta se edes otettaisiin vakavasti, eli Aito Avioliitto ry:n pitäisi saada n. 350,000 kannattajaa jotta ollakseen jollain tasolla uskottava.

      Näin ei kuitenkaan tule käymään. Aito Avioliitto ry toki saa yli 50,000 kannattajaa. Heidän aloitteensa menee Eduskuntaan. Ja siellä se torpataan ja haudataan niin kuin pitääkin.

      Ja tämä on profetiani. Näin tulee käymään.

      KOMMENTTINI:

      Ennenkuin eduskunta voi verrata allekirjoitusten määrää toisiinsa, tulee sen ottaa huomioon puolueellinen media , joka on mainostanut sukupuolineutraalia ja pimittänyt perinteisen avioliiton kannatajien asiaa ja pyrkinyt olemaan hiirulaisen hiljaa, suorastaa hämmästyttävän hissukseen.
      Samoin tulee huomioida sukupuolineutraalin äänestysvaiheessa olevat takinkääntäjät, jotka puhuivat kannattajilleen toista ja toimivatkin "omantunnon mukaan" tositilanteessa.Mikäli näitä takinkääntäjiä ei olisi ollut, tilanne olisi käsittääkseni mennyt aivan toisin ja sukupuolineutraali avioliittolakia ei olisi hyväksytty.

      Eduskunnan tulee huomioida kansa, jota se edustaa.

    • näin-sen-näin

      Tasa-arvoinen avioliittolaki on päätetty ja sen kaatamisesta haaveilevat elävät mielikuvitusmaailmassa.
      Kun se laki astuu voimaan 1.3 2017, niin siihen mennessä patmoslaisten haavat on nuoltu, itkut itketty ja sama remmi on varmasti keksinyt uuden kohteen vastustukselleen. Ilmeisesti he tarvitsevat konkreettisen asian, mitä vastustaa ja johon purkaa kaikki odottajan turhautuneisuus, koska maailmanloppua odottavan aika kuluu kuten sodassa eli hitaasti odottamalla.
      Jo tapahtuneet asiat eivät näitä tässä hetkessä eläviä kiinnosta eli eihän nämä poraa vaikkapa siitä sukunimilaistakaan jos nyt edes muistavat sellaista.
      Sama tullaan mitä todennäköisimmin näkemään tämän avioliittolainkin kohdalla eli kun nämä patmoslaiset keksii seuraavan maan kaatavan uhan ja alkaa taas keräämään nimiä kannatusilmoituksiin, niin meidän täytyy muistuttaa heitä tästä avioliittolaistakin, että eihän sekään mitään kaatanut.
      Voisi alkaakin jo pohtimaan, että mikähän se on näiden patmoslaisten seuraava Iso uhka eli mihin he seuraavaksi projisoivat pelkonsa ja turhautumisensa, että kuluttavat aikansa ja ylimääräisen energiansa. Pikku uhkia heillä lie riittämiin aina siihen asti, että saapuu Iso uhka. (onhan tuo mainio tapa aina tasaisin väliajoin koota patmoslaisten harvenneet rivit suoriksi ja välttää pahempi hajaannus)
      Sen Ison uhan päättänee Patmoksen Aivot eli mr Ahvio, mutta heitän lonkalta, että se voisi olla eutanasia.
      Kansalaisaloitteen otsikoksi sopisi: "Vapise Suomi, Eutanasia Tulee!".

      • Tuntuu siltä, että uskovilla on jonkinlainen epäelämä, jossa on toiveita, että kaikki päättyy onnellisesti kuin saduissa. On Jeesuksen odotusta, tempausta, lain kaatamista. Reaalisuus on kokonaan kateissa.

        Nyt on niin, että 1.07 % Suomen aikuisista on allekirjoittanut aloitteen lain kaatamisesta. Eli on se aika pieni piiri.

      • näin-sen-näin
        torre12 kirjoitti:

        Tuntuu siltä, että uskovilla on jonkinlainen epäelämä, jossa on toiveita, että kaikki päättyy onnellisesti kuin saduissa. On Jeesuksen odotusta, tempausta, lain kaatamista. Reaalisuus on kokonaan kateissa.

        Nyt on niin, että 1.07 % Suomen aikuisista on allekirjoittanut aloitteen lain kaatamisesta. Eli on se aika pieni piiri.

        Tuossa toisessa ketjussa oli linkitetty hyvä juttu maailman laajuisesta salaliitosta eli Illuminaatista ja se avasi ainakin minun ajattelua todella paljon.
        Ja sitä samaa ajatuksenvirtaani oli tuossa edelläkin.
        >> Tuntuu siltä, että uskovilla on jonkinlainen epäelämä, jossa on toiveita, että kaikki päättyy onnellisesti kuin saduissa. <<
        Ne elää siinä todellisuudessa eli mitä ilmeisimmin ihmisen perimmäiset vaistot ajaa hetä tuohon. Miltä askarruttavaan kysymykseen pitää saada ymmärrettävä eli yksinkertainen selitys ja pelolle kohde johon sen voi projisoida.
        En oikeastaa moittisi noita ympäriinsä poukkoilevia lampaita, vaan sitä vähäjärkistä paimentajaa joka sähköpiiskallaan psyykkaa nuo lammasparat hermoromahduksen partaalle.
        >> Eli on se aika pieni piiri. <<
        Pieni plus vaaraton ja syynä se, että niiden jutut saa pohtimaan, onko kertojalla hoitoa vaativa vaiva vai karkasiko leikinlasku käsistä.

      • juridisesti.ok

        Oikeusasiamies on sanonut, että ei ole mitään estettä kumota päätettyjä lakeja.

      • näin-sen-näin
        juridisesti.ok kirjoitti:

        Oikeusasiamies on sanonut, että ei ole mitään estettä kumota päätettyjä lakeja.

        Niinhän se sanoi ja tarkoitti sitä, että periaatteellista estettä minkä tahansa lain muuttamiselle ei ole. Toiseksi ne saman virkamiehet viestitti, että myös tämä Patmoksen kansalaisaloite käsitellään samalla kunnoituksella, kuin muutkin aloitteet, koska muunlainen tokaisu tyyliin, että "tuosta aloitteesta mitään tule" olisi ollut poliittisen korrektiuden kannalta Erittäin suuri virhe.
        Tilanne on vähän sama kuin oikeudessa, että olkoot se ajettava asia kuinka epäonnistumaan tuomittu tahansa, niin ei se tuomari lohkaise, että turhaa touhua.

      • juridisesti.ok kirjoitti:

        Oikeusasiamies on sanonut, että ei ole mitään estettä kumota päätettyjä lakeja.

        Mitään juridista estettä ei ole, että naisten äänioikeus kumotaan. Nyt on käynyt niin, että perinteinen avioliittolaki on jo kumottu. Nyt esitetään, että myös tasa arvoinen avioliitolaki kumottaisiin.

        Tämä on hyvin tyhmää. Luuletteko, että eduskunta kumoaa kaikki lait, jos joku niin haluaa? Ja kumoaa kaikki tehdyt avioliittolait? Missä se realistisuus viipyy?

      • vaali.fantsu

        mielenkiintoinen olisi äänioikeuden yhtäläisyyden poisto.
        mitä enemmän maksat veroa ( olet miespuolinen hetero/homo) sitä enemmän ääniä vaaleissa. jos et maksa veroa tai olet nainen, ääniä vaaleissa nolla eli et äänestä.
        mitäköhän siitä seuraisi..... näin on joskus ollut.

      • vaali.fantsu kirjoitti:

        Pitää kai palata laeissa vanhaan, että Jumalan viha ei vielä kohtaisikaan. On kai aika monta "syntiä" jo laeilla tullut hyväksytyksi.

    • näin-sen-näin
      • isomies2017

        Kiitos linkeistä, näin-sen-näin.

      • näin-sen-näin
        isomies2017 kirjoitti:

        Kiitos linkeistä, näin-sen-näin.

        Ole Hyvä eli yhtiömme kiittää ja kumartaa mielenkiinnosta.
        Oli muuten silloin ainakin täällä kokolailla hektiset hetket. Netin kautta seurasin asiaa minuutti minuutilta ja jännitys oli sanoinkuvaamaton. Lopputulos oli vähintään kuin loppuvihellys Suomen voittaessa lätkän maailmanmestaruuden eli
        " Den glider in i måål..."
        Tokko olin ainoa, joka hermostuneena odotti miten käy.
        Mutta loppu Hyvin kaikki Hyvin!
        Mahtavaa!

        Selvyyden vuoksi olen sekä nimimerkki näin-sen-näin, että tuo linkittämäni nimimerkki qwertyilija, että myöskin nimimerkki ikiateisti.
        Ateistiksi en enää itseäni miellä, koska en usko teistisiin jumaliin sen vertaa, että voisin sanoa olevani ateisti. Qwertyilija ei tarkoita kuin näppiksen sattumia, mutta nimimerkki näin-sen-näin kertoo, että tekstini ovat omia ajatuksiani, mutta eivät välttämättä mitään ehdottomia totuuksia, vaikka sellaiseen pyrinkin.
        Eli jokaisen kirjoittamani lauseen pitää olla totta siihen mittaan kuin pystyn.

      • Joskuväsyttää

        Mikä teitä pelottaa tässä uudessa laissa, muuttuuko teidän elämänne ?
        Antakaa jo periksi, olette hävinneet.
        Ja olen hetero mutten tyhmä.

      • näin-sen-näin
        45210 kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Jos osaisit lukea, niin olisit huomannut, että viestini oli nimimerkile isomies2017.
        Vai oletko näitä palstan patmoksen sirkusapinoita, jotka ei ajattele, mutta pitää käskystä ääntä? Hehehee teitä rassukoita.

      • isomies2017
        qwertyilija kirjoitti:

        Selvyyden vuoksi olen sekä nimimerkki näin-sen-näin, että tuo linkittämäni nimimerkki qwertyilija, että myöskin nimimerkki ikiateisti.
        Ateistiksi en enää itseäni miellä, koska en usko teistisiin jumaliin sen vertaa, että voisin sanoa olevani ateisti. Qwertyilija ei tarkoita kuin näppiksen sattumia, mutta nimimerkki näin-sen-näin kertoo, että tekstini ovat omia ajatuksiani, mutta eivät välttämättä mitään ehdottomia totuuksia, vaikka sellaiseen pyrinkin.
        Eli jokaisen kirjoittamani lauseen pitää olla totta siihen mittaan kuin pystyn.

        Ajattelinkin, että annoit linkin netti-identiteettiin. Olinkin jo tykästynyt qwertyilijan kommentteihin toisaalla, joten ei ihme että pidän järjen äänenä myös näin-sen-näin kommentteja.

      • isomies2017 kirjoitti:

        Ajattelinkin, että annoit linkin netti-identiteettiin. Olinkin jo tykästynyt qwertyilijan kommentteihin toisaalla, joten ei ihme että pidän järjen äänenä myös näin-sen-näin kommentteja.

        Olen joskus miettinyt, että mun tyyli saattaa näyttää välillä maanis-depressiivisen touhulta, mutta itse luen kommentin kerrallaan ja jos se tursuaa minkä tahansa ihmisryhmän halveksuntaa, niin se on siitä poikki ja hasta la vista. Eli jos ei lue kuin minun vastauksen ihmisvihaajalle ja siinä vastauksessa mahdollisesti joku tuoreeltaan ripustettiin verbaaliseen hirsipuuhun, niin aremmalla voi mennä maha sekaisin. Ja voihan sen aina myös ymmärtää siten väärin, että ei hoksaa, että sehän oli vain velan maksu ja no... joskus ehkä korkojen kanssa.

      • eivieläesteitä

        Tietenkin sen on mentävä sovitussa aikataulussa ja niin sanottava, koska mitään uutta ei ole vielä tullut lain menon esteeksi.

      • näin-sen-näin
        eivieläesteitä kirjoitti:

        Tietenkin sen on mentävä sovitussa aikataulussa ja niin sanottava, koska mitään uutta ei ole vielä tullut lain menon esteeksi.

        Tunnut ajattelevan, että tasa-arvoien avioliittolaki kaatuu tuon paraikaa käynnissä olevan kansalaisaloitteen avulla.
        Mutta jos ajatellaan, että tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan 1.3. 2017, niin näkisitkö, että vielä siinäkin tilanteessa tuo laki olisi mahdollista kaataa vai katsotko, että jos laki astuu voimaa se myös pysyy voimassa.

      • eivieläesteitä kirjoitti:

        Tietenkin sen on mentävä sovitussa aikataulussa ja niin sanottava, koska mitään uutta ei ole vielä tullut lain menon esteeksi.

        Kun ajattelee sitä että valmisteluihin käytetään aikaa pari vuotta, niin se kaikki sitten unohdettaisiin tuosta vain?

        No, eihän sitä tiedä. Ovathan ne sitten valmiina kun seuraavalle eduskunnalle.

    • genomizer

      Olen 51 vuotias mies ja olen ollu parisuhteessa toisen miehen kanssa "vähäiset" 21 vuotta. Ihmettelen yleensäkin sitä että ketä minun ja mun mieheni yhdessä olo haittaa, millään tasolla? Molemmat käydään töissä, molemmat maksetaan verot ja ylipäätänsä miksi se et olen miehen kanssa on teille ongelma? Mikä on se todellinen syy?? Kenties siksi että olen ns. "täysverinen" homoseksuaali, hyväksyn kyllä täysin kaikenlaiset suhteet. Itse oon aina yrittäny elää niin etten koskaan loukkaa ketään. Ja tähän päivään mennessä en oo saannu turpaani keneltäkään sen takia että olen sellanen kun olen. En todellakaan mainosta itteeni millään tavalla mut jos joku on joskus kysyny multa että oonko homo niin oon vastannu että joo, olen. Miksi se on ihmisille kamalan vaikeeta tajuta että rakastan miestä? Me eletään elämäämme ihan niinko kuka tahansa mut se mitä me puuhataan sängyssä ON IHAN TÄYSIN MEIDÄN ASIA! Ei mulle oo koskaan tullu mielen viereenkään kysellä heteropareilta että "Kuinka te teette SEN sängyssä" tai jotain muuta älytöntä. Se ei tosiaankaan kuulu mulle miten ihmiset hoitelee seksielämänsä. Mistä minä voin tietää minkälaisia pervouksia heterot tekee sängyssä? Ei kuulu mulle ollenkaan miten kukakin tekee asiat sängyssä, oli sitte kysymys miespareista, naispareista, ryhmäseksistä tykkäävistä ( oli nyt sitte kyse pelkistä miehistä, pelkistä naisista tai sitte sekasin) tai ihan jostain muusta. Jokanen meistä tykkää juoda, syödä, käydä vessassa, kattoo telkkaria, käydä töissä ja ihan mitä vaan. Kuka sen oikein määrittelee että mikä on ns. "normaali parisuhde?" Minä en sitä pysty tekemään eikä varmaan kukaan muukaan. Ajatuksia????

      • Aivan. Itse sekä naisen että miehen kanssa eläneenä en näe mitään eroa parisuhteen kannalta. Sen verran vain, että elämä miehen kanssa on mukavampaa ja mutkattomampaa.

        Mutta tuntuu kuin monet ajattelevat pelkkää seksiä, ja silloin he näkevät aivan mielettömän SUUREN eron.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe