Tutkimustiedon mukaan olemme taipuvaisia kiinnostumaan romanttisessa mielessä henkilöstä, joka on suunnilleen samaa tasoa fyysisen viehätysvoiman suhteen. Tätä kutsutaan valikoivaksi parinmuodostukseksi.
Aina näin ei käy ja sekös meitä ihmetyttää. Mikä ihme saa kauniin rakastumaan rumaan?
Psychological Science -lehdessä julkaistu tutkimus valaisee epäsuhtaiselta vaikuttavaa parinvalintaa järkeenkäyvällä tavalla.
Tutkimukseen osallistui 167 pariskuntaa. Tuloksista selvisi, että viehätysvoimaltaan samantasoisilla on taipumus edetä suhteeseen verrattain nopaesti.
Sen sijaan pariskunnat, joiden viehätysvoima on eri tasoa, ovat todennäköisemmin tutustuneet toisiinsa paremmin ennen suhteen romanttista käännettä.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2015070419979489_lz.shtml
Eli tasoteoriastakin voi löytyä poikkeuksia
Miksi kaunis rakastuu rumaan
12
<50
Vastaukset
- Jassuka
Jaa-a, sitähän tässä on jo jokunen vuosi ihmetelty. Mutta varmaan juuri siksi, että ehdittiin tutustua ennen romanttisia tunteita ja voihan olla että vaikka itse en itseäni minään ruusuna näekkään, niin mies on ehkä saattanut jotain nähdä mikä silmäänsä on miellyttänyt. En ole kyllä koskaan kauheasti miettinyt mitä joku minussa on nähnyt, niinkun ulkoisesti, koska mulla on ollut taipumus luottaa miehen makuun.
Jos se kerta on minuun halunnut tutustua, niin kaitpa hän on siihen syynsä tiennyt. Mukavinta kuitenkin on, että ajatusmaailmat pelaa yhteen ja itsellä on olo että minua arvostetaan juuri ajatusteni pohjalta, ei niinkään ulkokuoren. Tällainen mutu mulla ainakin on.
No kuitenkin, pääasia kuitenkin että yhdessä olo sujuu ja molemmat tykkää toisistaan.
Olen kyllä aina näiden tutkimuksien suhteen hiukan skeptinen, kun näitä on joka lähtöön ja ties missä ja miten marginaalisesti tehty. Mutta hyvä jos hirviö ja kaunotar toisistaan tykkää. Olkaamme iloisia tästä. - scrg
"Tutkimustiedon mukaan olemme taipuvaisia kiinnostumaan romanttisessa mielessä henkilöstä, joka on suunnilleen samaa tasoa fyysisen viehätysvoiman suhteen. Tätä kutsutaan valikoivaksi parinmuodostukseksi. "
Missähän näin on tutkittu? Valkoiset suosii valkoisia mustan sijaan ja isokokoiset isokokoisia pienten sijaan, mutta niin rumat kuin kauniitkin suosii kauniita rumien sijaan. Näin tapahtuu valikoiva parinmuodostus maalaisjärjen mukaan.- scrg
outsider1 kirjoitti:
Yritä lukea se linkitetty artikkeli ihan ajatuksen kanssa.
Linkitetty artikkeli johtaa iltalehti.fi sivulle. Jos uskot, että kaikki mitä Iltalehden toimittajat yrittää kääntää tieteellisistä artikkeleista on totta, niin suosittelisin kokeilemaan itse tätä mainitsemaasi ajatus-juttua.
Tätä Iltalehti lienee lainannut:
"... individuals tend to be paired with mates who have similar physical, behavioral, and psychological characteristics — a well-documented phenomenon psychological scientists refer to as “assortative mating.”
Ja oleellinen ero on, että olemme taipuvaisia _pariutumaan_ kumppanin kanssa, jolla on samoja piirteitä, ei niin että olisimme erityisesti kiinnostuneita juuri samaa fyysistä "tasoa" olevia yksilöistä, kuten Iltalehti väittää.
Tai oikeastaan: miksi vitussa edes selitän täällä jotain tällaista: haistakaa paska! Ai kyse oli tuosta sanamuodosta, joka kieltämättä oli väärin käännetty. Se ei kuitenkaan ollut artikkelin pointti. Artikkelin pointti on se, että ulkonäkö merkitsee sitä vähemmän, mitä paremmin henkilön tuntee.
- scrg
outsider1 kirjoitti:
Ai kyse oli tuosta sanamuodosta, joka kieltämättä oli väärin käännetty. Se ei kuitenkaan ollut artikkelin pointti. Artikkelin pointti on se, että ulkonäkö merkitsee sitä vähemmän, mitä paremmin henkilön tuntee.
Kommentoinko minä alun perin artikkelia kokonaisuudessaan? En, koska tiedän että asiasta ei täällä kannata yrittää keskustella järkevästi. Ei kannata ihmisten kanssa jotka on laiskoja lukemaan ja ajattelemaan js ahkeria vittuilemaan.
Käännöksen virheelliset sanamuodot nyt vaan muuttaa koko ajatuksen toiseksi.
Joten, haistakaapa, kurpat erityisesti, paska!
- ejfnrusprlllo
Hienon hieno rouvashenkilö käppäili Stockmannilla ja löysi hyllyjen
välistä virolaiskeneraattorin, joka tunnistaa tuotteen kuin tuotteen
alkuperän ja kertoo sen oikean arvon. Rouva hämmästy, ja kokeili,
laittoi koneen kannelle New Yorkista osamansa käsilaukun.
Kone hurisi,surisi ja lausui lopulta; "Louis Vittonin
käsilaukku,alligaattorin nahkaa, arvo 890 euroa"
No johan on masiina! tuumi rouvashenkilö, ja päätti kokeilla miehensä
Pariisinmatkalta tuomia aurinkolaseja, jotka asetti koneen kannelle.
Kone hurisi,surisi ja antoi tietonsa; " Tallinnan mustanmäjen torilta,
romaaniyrittäjä Ähky Pehkulta hankitut thaimaalaiset aurinkolasit,
saranoissa väljää, arvo 2 euroa"
"Ja tammefan!, tämä otetaan puheeksi kun kotiin ehditään!"
Koska päivä oli hiljainen eikä muita asiakkaita, myyjistä
puhumattakaan missään näkynyt, tuli rouvalle mieleen
pirunkuri; hän nosti hameensa helmat ylös, pudotti sukkahousut ja
nimettömät nilkkoihin ja istahti paljaalla perseellä koneen
kannelle.
Kone hurisi ja surisi, ja totesi lopulta; "Rekan yliajama
rämemajava sawålaxista, pilalla ja arvoton".- thugthug
Heh!
- Jassuka
Tässä se rämemajava tulikin. :P Muistan tämän vitsin.
- segrei
Kauniit saavat toisensa ja rumat joutuvat tyytymään toisiinsa. Näinhän se menee, rumat saavat kauniit lähinnä tuntemaan itsensä paremmiksi.
Minusta juttu oli ihan asiaa, mutta toisaalta puolitotuus. Uskon, että aiempi ystävyys vähentää ulkonäön merkitystä parinmuodostuksessa. Sekin on totta, että enemmistö rakastuu suurin piirtein saman tasoiseen.
Väitän kuitenkin, että jokainen yrittää saada mahdollisimman hyvän kumppanin myös ulkonäön osalta. Harva antaisi pakit, jos itseään paljon komeampi tai kauniimpi lähestyisi. Se ei tietenkään tarkoita, että suhde kestäisi.- ruma-ätmi
Ehkä kaunis nainen on huomannut että ne komeat pelimiehet pettää aina. Ruma ei voi pettää koska ei saa yhden yön juttuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743