Voiko oikeasti olla, että parikymmentä ylipainokiloa aiheuttavat sen, ettei kysyntää ole?
Jos yrittää mennä raflassa iskemään jotain vähänkään itseä timmimpää, niin heti näytetään nyrpeää naamaa. Lauantaina tuli kyllä niin suoraa palautetta mun ulkonäöstä, että miettii saako miehet koskaan mitään käytöskoulutusta.
Myös lihavilla naisilla on täysi oikeus katsella niitä timmivartaloisia ja hoikkia kundeja. Yrittäkää ymmärtää tämä. Itse olen joskus sellaista saanut, joten se vain kertoo, että on mahdollisuus saada toisenkin kerran. Jos omanlaiset ei sytytä, niin ei sytytä. Omat kilot eivät vaikuta mitenkään siihen omaaan miesmakuun, koska läskiä ei ole korvien välissä. Yrittäkää ymmärtää tämä ja olla kohteliaampia.
Myös lihavalla naisella on oikeus timmiin mieheen
25
<50
Vastaukset
- jononjatkoksivain
Timmit miehethän voivat käyttää lihavia naisia kertaluontoisena kokeiluina. Eräskin timmissä kunnossa oleva ukkomies kertoi sekaantuneensa lihavaan naiseen, koska ei ollut ikinä nainut naista, jolla on oman pään kokoiset rinnat. Eräänlaista kulinarismia siis, missä maistellaan erilaisia ruokalajeja, miltä ne maistuvat, kun ei ole ikinä ennen maistanut. Mutta ei hänkään vaimoaan lihavaan suostuisi vaihtamaan.
- erkki-täti
Ei kenelläkään ole oikeutta kehenkään.
Jokaisella ihmisellä on omat toiveensa ja mieltymyksensä.
Varmasti löytyy timmejä miehiä, jotka ovat mieltyneitä muhkumpiin naisiin. Sinulle ei vain sattunut sellaista nyt kohdalle (taitavat kuitenkin olla vähemmistö?).
Käytösasioista olen sitä mieltä, että huonot käytöstavat ovat totaalinen turn off. Oli sitten timmi ihminen tai vähemmän timmi.- MuodokasMimmi
Itse asiassa ei ainakaan hirveän pieni vähemmistö. Itse saan muhkumpana naisena jo hätistellä timmejä miehiä kintereiltä. Tiedä sitten mikä meidät aloittajan kanssa erottaa, ehkä se että en itse iske (ei tarvitse) ja miehet saavat itse lähestyä, sen aseman suurin osa heistä kuitenkin itse haluaa, varsinkin ne joilla on varaa valita. Mutta jos tuntuu että johtuu ylipainostasi, niin mikset laihduta? Käy salilla ja hanki lihaksia, aina on niitäkin, jotka tykkää lihaksikkaista naisista. Sehän on aika yleisesti tiedossa että salityypit tykkää isoista naisista, joko lihavista tai sitten lihaksikkaista. Monikaan ei välitä kovin hoikista. Mutta eipä muuta kuin kokeilemaan muuttuuko vienti jos kropan mallia muuttaa. Tai sitten teet kuin minä ja annat miesten hoitaa iskupuolen.
- Mielenkiiintoista
23 Nainen on silloin makeimmillaan eikä mikään luuviulu ja kysyntää on kun sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
- keksi.parempi
Tämä aloituksen teksti on pyörinyt samanlaisena palstalla aiemminkin joten en provosoituisi tästä vaan jättäisin kommentoimatta kokonaan.
- normimies36
Olen pannut vain laihoja tai normipainosia naisia. En kiihotu jos naisen maha roikkuu.
- nounouu
Ei sitä mahaa panna daa :D
- palstailija
Lienee provoiluyritys. Tottakai lihavallakin on oikeus katsella timmejä vartaloita, mutta timmikroppainenkaan ei automaattisesti ansaitse yhtään ketään. Suhteeseen tarvitaan molemmin puoleinen kiinnostus.
Baarissa saat varautua kuulemaan v-ttuilua ulkonäöstä, jos itsesi raahaat sinne lihatiskille. 85 kg ei ole mikään mahdoton paino miehen saamiseksi, jos pituutta yli 170cm. - ätmioon
hiukan lihavissa naisissa ei ole mitään vikaa. Mutta mitä olen ymmärtänyt, niin lihavat eivät yleensä tykkää lihaksikkaista. Ihan on suoraan minulle sanottu. Kaikenlaisia naurettavia selityksiä löytyy: Kuulemma tuntee itsensä huonommaksi, olisin aina muka salilla jne.
- jokutykkääjokuei
Mikä on hiukan lihava? 5 kg ylipainoa, 10 kg, 15 kg? Mä olen pyöreä nainen, ylipainoa varmasti lähes 10 kg. Mua viehättää ainoastaan pyöreät miehet, saa lihastakin olla, kunhan vaan ei ole mikään pulkannaru. Miehessä pitää olla mistä ottaa kiinni, onhan mussakin. Onneksi löytyy vielä miehiä, joita ei kilot haittaa ja joilla on massaa itselläänkin. Sellaiset miehet on seksikkäitä.
Jokaisella on oikeus omanlaiseensa puolisoon, sellaiseen, jonka kanssa uskaltaa olla oma itsensä. Tietenkin kemiaa pitää olla myös, ja paljon, muuten ei mikään toimi. Ap:llä on oikeus himoita juuri oman maun mukaista miestä. Toisen ulkonäön arvostelu ääneen on törkeää. Ap:lle pikku vinkki: komea ja timmi ulkonäkö ei korreloi mitenkään siihen, miten ihminen käyttäytyy. Mun kokemukseni mukaan komeat ja timmit on usein juuri tuollaisia k...päitä, jotka katsovat oikeudekseen arvostella muita. Eivätkä edes pyydä anteeksi, vaikka toinen pahoittaa mielensä. Mä pysyttelen heistä suosiolla kaukana. Pysyttelin jos silloin, kun olin itse hoikempi. - ätmioon
jokutykkääjokuei kirjoitti:
Mikä on hiukan lihava? 5 kg ylipainoa, 10 kg, 15 kg? Mä olen pyöreä nainen, ylipainoa varmasti lähes 10 kg. Mua viehättää ainoastaan pyöreät miehet, saa lihastakin olla, kunhan vaan ei ole mikään pulkannaru. Miehessä pitää olla mistä ottaa kiinni, onhan mussakin. Onneksi löytyy vielä miehiä, joita ei kilot haittaa ja joilla on massaa itselläänkin. Sellaiset miehet on seksikkäitä.
Jokaisella on oikeus omanlaiseensa puolisoon, sellaiseen, jonka kanssa uskaltaa olla oma itsensä. Tietenkin kemiaa pitää olla myös, ja paljon, muuten ei mikään toimi. Ap:llä on oikeus himoita juuri oman maun mukaista miestä. Toisen ulkonäön arvostelu ääneen on törkeää. Ap:lle pikku vinkki: komea ja timmi ulkonäkö ei korreloi mitenkään siihen, miten ihminen käyttäytyy. Mun kokemukseni mukaan komeat ja timmit on usein juuri tuollaisia k...päitä, jotka katsovat oikeudekseen arvostella muita. Eivätkä edes pyydä anteeksi, vaikka toinen pahoittaa mielensä. Mä pysyttelen heistä suosiolla kaukana. Pysyttelin jos silloin, kun olin itse hoikempi.Sitten kun ei jalat enää kestä juoksemista, niin taitaa olla jo liikaa. No ei pysty sanomaan oikeasti. Tapauskohtaisia. Enemmän painaa, miten on kilonsa kerännyt. Kaljalla ja siiderillä, niin turn off.
Itse en aio lihota kenenkään mieltymyksiin.
- mikk3
Kyllä lihavat naisetkin kelpaavat treenatuille miehillä ainakin silloin tällöin. Näistä on jälkeen päin mukava kertoa tarinoita tyyliin "huhhuh minkä sotanorsun vierestä tuli herättyä".
- mitäjumalauta
Läskillä ämmällä ei ole mitään oikeuksia
- työtönATM
Rumalla naisella ei tee mitään
- maanpinnalle
Mitähän yhteistä sinulla ap mahdollisesti voisi olla timmin miehen kanssa? Katsella saa kyllä, sitä ei voi kieltää. Olet joskus timmin miehen saanut, miksi ei timmi mies pysynyt kanssasi?
Jatka toki timmien iskemistä, muista varautua pakkeihin, jopa ilkeisiin sellaisiin. - Jassuka
Eiköhän se ole pitkälti kiinni vastapuolen mieltymyksistä. Jos parikymmentä kiloa tuhdimpi ei kiinnosta, niin eihän se silloin kiinnosta. Toisen mieliksikään tarvitse olla jees mies. :)
Mutta noin muuten en usko, että kaikki suinkaan 20kg ylipainoa vielä haittaa. Riippuu kaiketi miten ne kilotkin kroppaan asettuu. :)- super-atm
Kyllä 20 kg ylipainoa on ja melko paljon. Hyvin harvalla painoindenksin ylittävä paino kuitenkaan on 20 kg lihasta.
Suomalaisten naisten keskipituus on 164 cm. Jos sen pituinen nainen painaa 67 kg, niin on vielä normaalipainoinen. Siihen kun lisää 20 kg, niin painoa on jo 87 kg. Sanoisin että keskipituinen nainen sillä massalla on jo melko tuhti. - aper-stm
super-atm kirjoitti:
Kyllä 20 kg ylipainoa on ja melko paljon. Hyvin harvalla painoindenksin ylittävä paino kuitenkaan on 20 kg lihasta.
Suomalaisten naisten keskipituus on 164 cm. Jos sen pituinen nainen painaa 67 kg, niin on vielä normaalipainoinen. Siihen kun lisää 20 kg, niin painoa on jo 87 kg. Sanoisin että keskipituinen nainen sillä massalla on jo melko tuhti.Mutta sitten on taas asia erikseen, että siitä sinun mielestäsi melko tuhdista voi innostua joku toinen kuin sinä. Jollekin se on ihan just sopiva. Ei ehkä enemmistölle, mutta sehän riittää että sille yhdelle kelpaa.
- super-atm
aper-stm kirjoitti:
Mutta sitten on taas asia erikseen, että siitä sinun mielestäsi melko tuhdista voi innostua joku toinen kuin sinä. Jollekin se on ihan just sopiva. Ei ehkä enemmistölle, mutta sehän riittää että sille yhdelle kelpaa.
Läskille läski. Se on tasa-arvoa.
- Jassuka
super-atm kirjoitti:
Kyllä 20 kg ylipainoa on ja melko paljon. Hyvin harvalla painoindenksin ylittävä paino kuitenkaan on 20 kg lihasta.
Suomalaisten naisten keskipituus on 164 cm. Jos sen pituinen nainen painaa 67 kg, niin on vielä normaalipainoinen. Siihen kun lisää 20 kg, niin painoa on jo 87 kg. Sanoisin että keskipituinen nainen sillä massalla on jo melko tuhti.Joo onhan se tuhti. Minäkin olen vaakaan ja pituuteen katsomalla iso tyttö. Mutta kun minut sitten on irl/kuvia nähnyt, niin yksikään ei ole ikinä arvannut saati uskonut, että olen yli 80kg koskaan voinut painaa. Kyllä se ilmeisesti voi siis asettua niin, ettei ole ihan lössöä läskiä. Kun itse painoin tuon 67 kg, niin olin todella hoikassa kunnossa. 50kg melkein jo anorektisen näköinen. Lonkkaluut ja kylkiluut törrötti. Joku toinen on hehkeä tollaisena 50kg, mutten minä. :)
Tottakai se yli 80kg on liikaa terveyssyistä, mutta pariutumiseen se ei välttämättä vaikuta huonosti. - super-atm
Jassuka kirjoitti:
Joo onhan se tuhti. Minäkin olen vaakaan ja pituuteen katsomalla iso tyttö. Mutta kun minut sitten on irl/kuvia nähnyt, niin yksikään ei ole ikinä arvannut saati uskonut, että olen yli 80kg koskaan voinut painaa. Kyllä se ilmeisesti voi siis asettua niin, ettei ole ihan lössöä läskiä. Kun itse painoin tuon 67 kg, niin olin todella hoikassa kunnossa. 50kg melkein jo anorektisen näköinen. Lonkkaluut ja kylkiluut törrötti. Joku toinen on hehkeä tollaisena 50kg, mutten minä. :)
Tottakai se yli 80kg on liikaa terveyssyistä, mutta pariutumiseen se ei välttämättä vaikuta huonosti."Tottakai se yli 80kg on liikaa terveyssyistä, mutta pariutumiseen se ei välttämättä vaikuta huonosti."
Ei ainakaan naisilla, koska naiset saavat aina seksiä ja parisuhteen jos eivät ole nirsoja ja samantasoinen kelpaa. - Jassuka
super-atm kirjoitti:
"Tottakai se yli 80kg on liikaa terveyssyistä, mutta pariutumiseen se ei välttämättä vaikuta huonosti."
Ei ainakaan naisilla, koska naiset saavat aina seksiä ja parisuhteen jos eivät ole nirsoja ja samantasoinen kelpaa.Nirsoudesta en osaa sanoa. En tiedä sanoa samantasoisuudestakaan, mutta mielestäni sain hyvän miehen, vaikka itselläni oli ylipainoa jo silloin ja hänellä ei ole vieläkään. :)
Joku muu varmaan ulkopuolisena voisi arvioida meidän samantasoisuuden. Me ei osata näitä tasoja kumpikaan.
- läskitlakoon
Rumalla naiselle on oikeus syödä paskaa!
- Mortimer
Jokaisella on oikeus.. siihen mitä saa.
Toisethan tykkää muhkummasta ja toiset taas ei lainkaan.
Aina voi koittaa onneaan, ja käytöstavathan on hyvä olla molemmilla osapuolilla ihmisten kesken aina..- Jassuka
Näinhän minäkin se näkisin. Hyvin kirjoitettu. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722