Siksi, että mitä kauemmin ja paremmin ihmisen tuntee, sen vähemmän ulkoisilla seikoilla on painoa. Nopeasti tutustumisen jälkeen alkavat suhteet, joista ääriesimerkki on toki baaripokaaminen, perustuvat suurelta osin ulkonäköön.
Miehen, joka ei onnistu iskemään naisia baarista, kannattaa siis pyrkiä naisten kanssa kaverisuhteeseen. Syvemmän tutustumisen myötä ulkoisten seikkojen merkitys minimoituu ja suhde saattaa alkaa. Tämä on tutkittua tietoa, ei tyypillistä palstamutuilua tai PUA-hömppää.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2015070419979489_lz.shtml
Miksi kaunis valitsee ruman?
17
128
Vastaukset 17
- i.dont.agree
En ole samaa mieltä. Itse olen mies ja yhdessä naisen kanssa jonka katsoin olevan itseäni alemmalla tasolla jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien ja mitä enemmän nähdään niin sitä enemmän alan miettiä että tässä ei ole mitään järkeä.
- kieltämättä
Sukupuolet nyt ovat peruskäytökseltään erilaisia. Miehillä on taipumusta juurikin siihen, että kunhan nyt on joku, jos ei ketään muutakaan saa. Samoin miehet joskus ponnistavat harjoittelukumppaneista ikäänkuin ylöspäin.
Komea mies voi kokemattomuuttaan ottaa lihavan harjoittelukumppanin, jonka sitten dumppaa, kun on saanut kasvatettua itsetuntoaan. Naiset myös kiinnostuvat miehestä, jos myös muut naiset ovat kiinnostuneita, jolloin lihava nainen houkuttelee uusia naisia, jotka haluavat varastaa miehen itseään huonommalta. - i.dont.agree
outsider1 kirjoitti:
Miksi aloitit suhteen henkilöön josta et pidä?
Ylhäällä nimimerkki "kieltämättä" jo vastasi täydellisesti kysymykseesi minulle eli kyllästyin olemaan yksin enkä tällä hetkellä ole saanut mieleistäni, kunhan on joku..
kieltämättä kirjoitti:
Sukupuolet nyt ovat peruskäytökseltään erilaisia. Miehillä on taipumusta juurikin siihen, että kunhan nyt on joku, jos ei ketään muutakaan saa. Samoin miehet joskus ponnistavat harjoittelukumppaneista ikäänkuin ylöspäin.
Komea mies voi kokemattomuuttaan ottaa lihavan harjoittelukumppanin, jonka sitten dumppaa, kun on saanut kasvatettua itsetuntoaan. Naiset myös kiinnostuvat miehestä, jos myös muut naiset ovat kiinnostuneita, jolloin lihava nainen houkuttelee uusia naisia, jotka haluavat varastaa miehen itseään huonommalta.Sepä kummallista. En itse pystyisi olemaan parisuhteessa henkilöön, jonka kanssa en viihdy. Niin suuri osa ajasta siinä kuitenkin ollaan yhdessä.
- i.dont.agree
outsider1 kirjoitti:
Sepä kummallista. En itse pystyisi olemaan parisuhteessa henkilöön, jonka kanssa en viihdy. Niin suuri osa ajasta siinä kuitenkin ollaan yhdessä.
Viihdyn kyllä hyvin hänen kanssaan mutta en ole missään vaiheessa ollut ihastunut johtuen ulkonäöstä, siinä se ero.
Miehet on pakotettuja tähän valintaan ottamaan joku tai olemaan yksin, ei ole tahdon asiasta kyse. - igigfyddyfug
i.dont.agree kirjoitti:
Viihdyn kyllä hyvin hänen kanssaan mutta en ole missään vaiheessa ollut ihastunut johtuen ulkonäöstä, siinä se ero.
Miehet on pakotettuja tähän valintaan ottamaan joku tai olemaan yksin, ei ole tahdon asiasta kyse.Varmasti aika yleinen tilanne miehillä, viehättävää naista on niin vaikea saada että pakko tyytyä vain johonkuhun..
- lifesuxkkfkfkf
igigfyddyfug kirjoitti:
Varmasti aika yleinen tilanne miehillä, viehättävää naista on niin vaikea saada että pakko tyytyä vain johonkuhun..
Aika kurjaa ajatella että rakkaus ja ihastuminen tapahtuu vaan jos ihminen on kaunis. Ja rumiin vaan "tyydytään".. Onhan se masentava ajatus. Mutta semmosta se elämä on..kai.
lifesuxkkfkfkf kirjoitti:
Aika kurjaa ajatella että rakkaus ja ihastuminen tapahtuu vaan jos ihminen on kaunis. Ja rumiin vaan "tyydytään".. Onhan se masentava ajatus. Mutta semmosta se elämä on..kai.
Luepa nyt se artikkeli niin opit.
- Intohimoonelämä_
lifesuxkkfkfkf kirjoitti:
Aika kurjaa ajatella että rakkaus ja ihastuminen tapahtuu vaan jos ihminen on kaunis. Ja rumiin vaan "tyydytään".. Onhan se masentava ajatus. Mutta semmosta se elämä on..kai.
Mutta niin se vain on. Ruman kanssa ei ole seksikemiaa
- aika.säälittävää
i.dont.agree kirjoitti:
Ylhäällä nimimerkki "kieltämättä" jo vastasi täydellisesti kysymykseesi minulle eli kyllästyin olemaan yksin enkä tällä hetkellä ole saanut mieleistäni, kunhan on joku..
Eli olet aloittanut suhteen heti eikä jutussa mainitulla tavalla ensin kaverisuhteesta seurustelusuhteeseen. Toisin sanoen et ole missään vaiheessa edes rakastunut tuohon naiseen te vain olette yhdessä :(( Sinun tapauksesi ei siis liity mitenkään tuohon iltalehden tutkimusaineistoon, jossa kaverisuhteesta muodostuu seurustelusuhde.
Eikö kannattaisi hankkia niitä naisia ihan vaan kavereiksi sitäkin silmälläpitäen että niillä naisilla saattaisi olla joku kiinnostava naispuolinen kaveri johon pääsee ihan kuin siinä sivussa tutustumaan ja joka voi sitten johtaa johonkin...
- Tarkkailija_
Hyvä artikkeli. Kestävät parisuhteet syntyvät yleensä pitkän tutustumisen kautta eli niin, että ollaan tunettu pidempään ( esim. ystävinä, työ- tai opiskelutovereina) ennen kuin suhde syvenee rakkaudeksi ja muuttuu intiimiksi. Omassa tuttava piirissä olen ainakin huomannut tämän. Salmarakastumiset baarissa yms päättyvätkin usein kuin seinään kun ihastumisvaihe menee ohi.
- Intohimoonelämä
Tuollaisista ilman alkuhuumaa syntyneistä suhteista puuttuu seksikemia ja siksi niissä suhteissa seksielämä jää vaisuksi
- naisilla.näin
Intohimoonelämä kirjoitti:
Tuollaisista ilman alkuhuumaa syntyneistä suhteista puuttuu seksikemia ja siksi niissä suhteissa seksielämä jää vaisuksi
Olet varmaan mies. Naiset ovat järkevämpiä tässäkin asiassa. Yleensä naiset nimittäin jo alkuvaiheessa katsovat myös sen ulkonäön. Nainen kun ei voi mennä sänkyyn kenen tahansa tai minkä näköisen miehen kanssa tahansa. Heillä kun ei ole sitä pakottavaa testosteroni-juttua eli ei ole pakko mennä kenenkään kanssa sänkyyn jos ei mitään kemiaa ole.
Mutta jos nainen vaikka vahvan humalatilan takia ajautuu vastenmielisen miehen kanssa sänkyyn ei toista kertaa saman miehen kanssa takuulla tule ja vielä hirvee morkkis päälle. Nainen yleensä hakee omantasoistaan koska nainen hakee ensisijaisesti sitä parisuhdetta jolloin oman tasoinen on paras vaihtoehto jatkonkin kannalta. Jos taas pelkkä seksikin käy niin silloin tietty mahdollisimman hyvän näköinen minkä saa, muutoin ei paikat kostu. Naisilla se menee näin.
- atännä
Pitää kyllä paikkansa.
- AikaErikoista
Olen miettinyt että mikähän on syy sille että on olemassa sellaisiakin pareja joissa mies on rikas, komea ja kuuluisa mutta heillä on puolisona ihan arkisen näköinen tai joskus jopa suoranaisen epäviehättävä nainen? Miksi nämä miehet valitsevat tuollaisen naisen jos saisivat parempaa? Ja tiedän että vastaukseksi monilta tulee rakkaus mutta miksi näillä miehillä se rakkaus ei ole osunut yhteenkään kauniiseen naiseen vaikka niitä on ollut tarjolla? En halua tuomita ketään, kysyn vain silkasta uteliaisuudesta.
- 23465324y
Eihän ulkonäkö liity luonteeseen. Jos jollain julkkismiehellä on tyrkyllä sata samanlaista pissistä ym. prinsessaa niin on melkoisen ymmärrettävää että siinä tykästyy johonkin normaaliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389