Norjan F-16 hävittäjä lensi aivan venäläiskoneiden

Natoon

Norjan F-16 hävittäjä lensi aivan venäläiskoneiden viereen Itämerellä

Norjan puolustusvoimien kesäkuussa Youtubessa julkaisemalla videolla näkyy kolme erilaista venäläiskonetta.
Norja osallistuu nyt vuorollaan Nato-maista Baltian ilmavalvontaan. Sillä on neljä F-16-hävittäjää Liettuassa. Norjan rotaatio alkoi huhtikuun lopussa ja se kestää neljä kuukautta.

Sotilasliikenne Itämerellä on vilkastunut huomattavasti entisestä reilun vuoden aikana. Venäläiset lentävät varsinkin Pietarin ja Kaliningradin välillä. Naton ja Itämeren-maiden koneet lentävät niinikään aktiivisesti. Julkisuuteen on tullut muutamia tapauksia, joissa eri maiden koneet ovat käyneet hyvinkin lähellä toisiaan.

Baltian ilmatilaa valvovia Naton koneita ovat varsinkin työllistäneet venäläiskoneet, jotka ovat lentäneet lähellä Baltian alueita.

Norjan puolustusvoimien näkyy kolme erilaista Venäjän ilmavoimien konetta. Kohdassa 0:18 näkyy Suhoi SU-24-hävittäjä, kohdassa 0:23 A-50-ilmavalvontakone ja kohdassa 0:33 Il-20-tiedustelukone.

Viron yleisradio ilmoitti viime viikolla venäläisen An-72-kuljetuskoneen loukanneen Viron ilmatilaa. Suomen ilmatilaa puolestaan loukkasi kesäkuun 26. päivä kuljetuskone Iljushin-76. is

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        88
        2503
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1455
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        82
        1363
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        11
        1192
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        913
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        900
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        33
        773
      8. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        773
      9. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        102
        771
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        706
      Aihe