Niin huono Lastentarvikken asiakaspalvelu

Haluan kertoa omasta kokemuksesta Lastentarvike - kaupasta. Jos joku ajattelee ostaa sieltä jotain, lue tämän ensin.
Viime kesänä kun olin raskaana ostin lastenvaunut Lastentarvikestä. Vaunut oli hyvämerkkiset, olen jo käyttänyt samanlaisia edellisen lapsen kanssa. Vaunuihin kuuluu vaunukoppa ja ratasosa valkoisesta keinonahasta. Lapseni syntyi syyskuussa, silloin otin vaunut käyttöön. Ajan kanssa huomasin että pinnalle oli muodostunut pieniä mustia pilkkuja. Ensin en ollut huolissani tästä. Oli syksy, ulkona oli märkää, satoi. Mutta kun yritin saada niitä pilkkuja pois, se ei onnistunut. Käytin koppaa noin neljä kuukautta. Rupesin etsimään tietoa netistä, onko samaa käynyt muille. Useat ihmiset kirjoittivat että heilläkin oli sellainen ongelma, ihmettelivät onko se joku home vai mikä?
Luki että se voi olla hengenvaarallista. Meidän vauva nukkuu vaunussa joka päivä kaksi kertaa noin 2-3 tuntia! Olen pitänyt hyvää huolta niistä toki! Säilytin aina sisätiloissa, käytin sadesuojaa, ulkoilun jakeen kuivutin kotona pyyhkeellä. Puhuin vielä muiden ihmisten kanssa, joilla oli samantyyppiset nahka -vaunut, heillä oli kaikki kunnossa, pinnat kuin uudet. Oliko meidän vaunuissa joku valmistumisvirhe? Otin ratasosa joka oli säilytetty vielä alkuperäispakkauksessa kotona käyttöön. Jo toisena päivänä huomasin samoja pilkkuja! Otin yhteyttä Lastentarvike kauppaan. Aijaa, siellä oli jo tulostettu vastaus minulle! Petri Konsin kirjoitti että tänä vuonna kauppaan oli jo
useita kertoja otettu yhteyttä saman ongelman takia. Ei mitää hätää, täytyy ostaa vain yhtä taikapesuainetta joka auttaa. Ja kaupan nimi josta sitä löytyy. Käytiin siellä. Sieltä kuulimme, että tällainen aine on jo otettu pois myynnistä. Taas Lastentarvikkeeseen. Siellä sanottiin, että itse asiassa käy mikä tahansa aine joka on tarkoitettu vaikka auton nahapinnoille. Okoo, ostimme sellaista. Ei auttanut. Taas Lastentarvikkeseen. Tällä kertaa meidät lähetettiin toiseen kauppapisteeseen josta löytyy vaunujen huoltopalvelut ja Petri Konsin joka päättää vaihdetaanko meidän vaunut.
Siellä se ihminen sanoi että niinpä niin, sitä sattuu joskus . . . En tiedä missä kunnassa te asutte, missä ulkoillette ja mitä roiskutatte kankaalle! - Asumme samassa paikkakunnassa jossa kauppa sijaitsee, eli Vantaalla, ulkoilemme siellä ja tietysti emme roiskuta mitään Vaunuihin! - No yrittäkää putsata sitä vielä.
Pyysimme näyttää meille MITEN ne voi putsata. Kyllä, se onnistuu helposti , täytyy vain laittaa ainetta ja antaa 5 min. vaikuttaa materiaaliin -vastasi Petri ja otti kankaat pois. Odotimme häntä puoli tuntia. Kun se tuli, pilkkuja oli paikalla. Vaikka se yritti vakuuttaa että niitä ei ole :) -No täyttyy vain pestä vielä kerran ja antaa aineen vaikuttamiseen enemmän aikaa. Suostuimme että kankaat jäävät hänelle yöksi pesemistä varten. Meillä ei ollut vaihtoehtoja, koska Petri oli todella itsepäinen ja ei halunnut vain pyytää anteeksi ja vaihtaa kankaat. Todennäköisesti asiakaspalvelu ei ole hänen vahvin puoli. Seuraavana päivänä tultiin taas sinne ja kuitenkin pilkut olivat paikalla. En tiedä mitä vielä Petri teki sen kanssa. Itse asiassa pilkkuja oli vähemmän. Mutta ne olivat kumminkin siinä! Tarkoittaako tämä että kankaassa ON joku vika? Ei Petrille! Hän ei suostunut edes vaihtaa tuotetta tai antaa rahat takaisin.
Sen jälkeen minun soittihin ei enään vastattu jostain syystä. Lähetin hänelle kohteliasta sähköpostia mutta hän ei viitsinyt edes vastata. Otin yhteyttä Kuluttajavirastoon. Kuluttajavirasto otti yhteyttä Petriin. Heille Petri suostui puhumaan. Sain häneltä mailin (on vieläkin tallessa). Kuluttajaviraston virkamies lähetti mailit Petrille, hän vastasi niihin ja virkailija lähettii sen vastaukset omilla kommenteilla minulle. Se kesti aika kauan. Petri tarjosi 200 e:n lahjakortin heidän liikkeeseen. Vaunut maksoi enemmän kuin 1000 e. Tietysti tämä ei kelpaa, millaiset vaunut voin sitten ostaa edellisten sijaan? Virkailija suositti mennä eteenpäin, antoi linkit mihin pitää kirjoittaa seuraavaksi. Ja silloin Petri suostui vaihtaa kankaat!!!! Ja jopa vastasi suoraan minun sähköpostiin! Ja kaikkien lisäksi kysyi millaiset kankaat mä haluan! Sovittiin millaisen mallin saan ja hän lupasi tilata. Minä muistutin hänelle erityisesti jalkapeitteestä, koska se ostetaan yleensä erikseen. Varmuuden vuoksi. Se vastasi että kankaat ovat tilattu, toimitusaika on 4-6 viikkoa.
Ekaa kertaa olin yhteydessä Lastentarvikkeeseen maaliskuussa.
7. heinäkuuta sain sähköpostin, että kankaat ovat nyt saapuneet ja voimme käydä vaihtamassa niitä. Kaupassa Petri nopeasti häipyi kun näki mut, ehkä ei halunnut tervehtiä meitä :) myyjä puhui hänelle puhelimessa! Ja kappas, hän unohti tilata jalkapetteen! Sovittiin sitten, että hän tilaa sen saman tien. Toivottavasti saamme sen vaikka syyskuussa ja oikein hyvää jos se on saman värinen kuin muut kankaat :)
6473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...tehtiinkö koskaan selvitystä, mitä ne pilkut oli? Jos ne kerta ovat olleet niin pieniä, ettei kaveri ole nähnyt, lähtikö ne pesussa vai ei, mistä tiedät, että ne pilkut ovat ilmestyneet, eikä esimerkiksi aina olleet olemassa?

Äänestä
  • No tietysti kaveri oli nähnyt ne. Otin kuvan ja lähetin virkailijalle, se näki myös. Kaikki kaverit näkivät.

    Äänestä

Minkä merkkiset vaunut kysessä?

Äänestä

Sama kokemus. Sönköttää jotain takuusta vaikka kyse ihan selvästi on myyjän virhevastuusta ja selvästä materiaaliviasta. Emma Ljungan varsin hintavat rattaat kyseessä.

Äänestä

Aikamoista kusettajai nuo kokoomuslaiset yrittäjät
Korvasi kovat mitää sinun menetettyä aikaan mitenkään.
Monta tuntui mennyttä sianselvittelyyn

Eivät varmaan tee mitään ilmaiksiniysekkään.

Törkeää hyvänkin kirjoitit

Äänestä

Ei varmaan ihan tälle palstalle kulu mutta on tyypillistä yrittäjien ylimielisyyttä kun olaan niin. Kokoomuslaisa loista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KesäVieras2 kirjoitti:

Haluan kertoa omasta kokemuksesta Lastentarvike - kaupasta. Jos joku ajattelee ostaa sieltä jotain, lue tämän ensin.
Viime kesänä kun olin raskaana ostin lastenvaunut Lastentarvikestä. Vaunut oli hyvämerkkiset, olen jo käyttänyt samanlaisia edellisen lapsen kanssa. Vaunuihin kuuluu vaunukoppa ja ratasosa valkoisesta keinonahasta. Lapseni syntyi syyskuussa, silloin otin vaunut käyttöön. Ajan kanssa huomasin että pinnalle oli muodostunut pieniä mustia pilkkuja. Ensin en ollut huolissani tästä. Oli syksy, ulkona oli märkää, satoi. Mutta kun yritin saada niitä pilkkuja pois, se ei onnistunut. Käytin koppaa noin neljä kuukautta. Rupesin etsimään tietoa netistä, onko samaa käynyt muille. Useat ihmiset kirjoittivat että heilläkin oli sellainen ongelma, ihmettelivät onko se joku home vai mikä?
Luki että se voi olla hengenvaarallista. Meidän vauva nukkuu vaunussa joka päivä kaksi kertaa noin 2-3 tuntia! Olen pitänyt hyvää huolta niistä toki! Säilytin aina sisätiloissa, käytin sadesuojaa, ulkoilun jakeen kuivutin kotona pyyhkeellä. Puhuin vielä muiden ihmisten kanssa, joilla oli samantyyppiset nahka -vaunut, heillä oli kaikki kunnossa, pinnat kuin uudet. Oliko meidän vaunuissa joku valmistumisvirhe? Otin ratasosa joka oli säilytetty vielä alkuperäispakkauksessa kotona käyttöön. Jo toisena päivänä huomasin samoja pilkkuja! Otin yhteyttä Lastentarvike kauppaan. Aijaa, siellä oli jo tulostettu vastaus minulle! Petri Konsin kirjoitti että tänä vuonna kauppaan oli jo
useita kertoja otettu yhteyttä saman ongelman takia. Ei mitää hätää, täytyy ostaa vain yhtä taikapesuainetta joka auttaa. Ja kaupan nimi josta sitä löytyy. Käytiin siellä. Sieltä kuulimme, että tällainen aine on jo otettu pois myynnistä. Taas Lastentarvikkeeseen. Siellä sanottiin, että itse asiassa käy mikä tahansa aine joka on tarkoitettu vaikka auton nahapinnoille. Okoo, ostimme sellaista. Ei auttanut. Taas Lastentarvikkeseen. Tällä kertaa meidät lähetettiin toiseen kauppapisteeseen josta löytyy vaunujen huoltopalvelut ja Petri Konsin joka päättää vaihdetaanko meidän vaunut.
Siellä se ihminen sanoi että niinpä niin, sitä sattuu joskus . . . En tiedä missä kunnassa te asutte, missä ulkoillette ja mitä roiskutatte kankaalle! - Asumme samassa paikkakunnassa jossa kauppa sijaitsee, eli Vantaalla, ulkoilemme siellä ja tietysti emme roiskuta mitään Vaunuihin! - No yrittäkää putsata sitä vielä.
Pyysimme näyttää meille MITEN ne voi putsata. Kyllä, se onnistuu helposti , täytyy vain laittaa ainetta ja antaa 5 min. vaikuttaa materiaaliin -vastasi Petri ja otti kankaat pois. Odotimme häntä puoli tuntia. Kun se tuli, pilkkuja oli paikalla. Vaikka se yritti vakuuttaa että niitä ei ole :) -No täyttyy vain pestä vielä kerran ja antaa aineen vaikuttamiseen enemmän aikaa. Suostuimme että kankaat jäävät hänelle yöksi pesemistä varten. Meillä ei ollut vaihtoehtoja, koska Petri oli todella itsepäinen ja ei halunnut vain pyytää anteeksi ja vaihtaa kankaat. Todennäköisesti asiakaspalvelu ei ole hänen vahvin puoli. Seuraavana päivänä tultiin taas sinne ja kuitenkin pilkut olivat paikalla. En tiedä mitä vielä Petri teki sen kanssa. Itse asiassa pilkkuja oli vähemmän. Mutta ne olivat kumminkin siinä! Tarkoittaako tämä että kankaassa ON joku vika? Ei Petrille! Hän ei suostunut edes vaihtaa tuotetta tai antaa rahat takaisin.
Sen jälkeen minun soittihin ei enään vastattu jostain syystä. Lähetin hänelle kohteliasta sähköpostia mutta hän ei viitsinyt edes vastata. Otin yhteyttä Kuluttajavirastoon. Kuluttajavirasto otti yhteyttä Petriin. Heille Petri suostui puhumaan. Sain häneltä mailin (on vieläkin tallessa). Kuluttajaviraston virkamies lähetti mailit Petrille, hän vastasi niihin ja virkailija lähettii sen vastaukset omilla kommenteilla minulle. Se kesti aika kauan. Petri tarjosi 200 e:n lahjakortin heidän liikkeeseen. Vaunut maksoi enemmän kuin 1000 e. Tietysti tämä ei kelpaa, millaiset vaunut voin sitten ostaa edellisten sijaan? Virkailija suositti mennä eteenpäin, antoi linkit mihin pitää kirjoittaa seuraavaksi. Ja silloin Petri suostui vaihtaa kankaat!!!! Ja jopa vastasi suoraan minun sähköpostiin! Ja kaikkien lisäksi kysyi millaiset kankaat mä haluan! Sovittiin millaisen mallin saan ja hän lupasi tilata. Minä muistutin hänelle erityisesti jalkapeitteestä, koska se ostetaan yleensä erikseen. Varmuuden vuoksi. Se vastasi että kankaat ovat tilattu, toimitusaika on 4-6 viikkoa.
Ekaa kertaa olin yhteydessä Lastentarvikkeeseen maaliskuussa.
7. heinäkuuta sain sähköpostin, että kankaat ovat nyt saapuneet ja voimme käydä vaihtamassa niitä. Kaupassa Petri nopeasti häipyi kun näki mut, ehkä ei halunnut tervehtiä meitä :) myyjä puhui hänelle puhelimessa! Ja kappas, hän unohti tilata jalkapetteen! Sovittiin sitten, että hän tilaa sen saman tien. Toivottavasti saamme sen vaikka syyskuussa ja oikein hyvää jos se on saman värinen kuin muut kankaat :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu