Läheisyyden pelkoa?

Mikä minua vaivaa? Pojat kiinnostaa, kyllä todellakin. Enemmän kuin mikään. Mutta aina, kun poika kenestä todellisuudessa saatan jopa tykätä, paljonkin, pääsee lähelle.. Tapahtuu jotain. Yhtäkkiä jotain napsahtaa mun päässä ja haluan kauas, tulee tunne, että tästä ei tule mitään. Haluan eroon tilanteesta ja pojasta. Olen etäinen ja olen ilkeä pojalle. Vaikka en halua mitään pahaa, en vain pysty. Itseäni sattuu näissä tilanteissa aina kovasti, koska todella välitin pojasta. Mutta nyt koska hänestä tulee liian LÄHEINEN ja tajuan että jopa tunnen jotain suurempaa häntä kohtaan, haluan kauas pois.
Tämä on kamalaa, koska oikeastaan kaipaan (paljonkin) läheisyyttä. Mutta en koskaan saa sitä, sillä työnnän pojan pois, koska pelkään. Mutta mitä minä sitten pelkään? Mikä on se oikea syy miksi en päästä ihmisiä lähelle? Valehtelen aina jopa itselleni samoja asioita "nyt ei ole oikea aika millekään vakavammalle" "tämä ei toimi". Mutta miten niin ei ole oikea aika? Elän aikaa, jona tarvitsen paljon tukea. Tuntuu välillä, että olen henkisesti täysin rikki. Olisi ihanaa jos vierelläni olisi joku tukemassa ja halailemassa. Ja miksei muka toimisi? Pojat kenen kanssa olen tämän tilanteen kokenut, ovat olleet aivan ihania. Kohdelleet minua kuin prinsessaa. He olisivat olleet minulle parasta ikinä. Heidän kanssaan olisin ollut turvassa, ja oikeasti välitin heistä. Ties mitä niistä suhteista olisi voinut seurata... Jos en olisi työntänyt heitä pois... Mitä minä voin tehdä?!