Miehet tekevät enemmän aloitteita kuin naiset. Tästä syystä miesten arvo naisten silmissä on kokenut inflaation. Ja koska naiselle tulee paljon aloitteita niin tottakai hän tähtää mahdollisimman korkeatasoiseen mieheen koska tietää että sellaiseen on mahdollisuus. Keskitason ja varsinkin alemman tason miehet ovat siten naiselle pelkkiä nollia. Mieluummin vaikka odottaa sinkkuna että pääsee seurustelemaan sen YTM:n kanssa. Odotellessa voi harrastaa vaikka yhden yön juttuja ketmien kanssa mutta ätmit jätetään puutteeseen koska eihän nainen nyt sinkkuaikanakaan halua ihan jokaiselle aloitteentekijälle antaa.
Koska ätmit jäävät aina ilman, alkavat he kärsiä. Naisettomuus nousee heille ylivoimaiseksi esteeksi nauttia elämästä. Tulee masennusta ja itsemurha-aikeita. Itse olen KTM mutta koska olen ollut jo kuukausia puutteessa niin alan taas ymmärtämään ätmejä jotka ovat olleet puutteessa kokonaan yli 20 vuoden ikänsä aikana. Sairasta! Tästä syystä ehdotan että itsemurhan kohdalla sallittaisiin poikkeuslupa ätmien kohdalla. Siihen saavat osallistua kaikki jotka kokevat olevansa ätmejä. Saavatpahan näkyvyyttä kun lähtevät kerran vuodessa yhtä aikaa muiden ätmien kanssa. Ätmit voivat esim. FB:ssä ilmoittaa etukäteen osallistuvansa vuosittaiseen joukkoitsemurhaan jolloin naisilla on vielä aikaa pelastaa miespolo kohtaloltaan. Samalla sinkkumiesten määrä vähenisi jolloin meidän arvo naisten silmissä kasvaisi.
Mielipiteitä?
Vuosittainen laillinen ätmien joukkoitsemurha
20
<50
Vastaukset
- ätmel
Tuo olisi hyvä systeemi, mutta pitäisi samalla varmistaa, että vain miehet saavat osallistua. Muuten kaikki hysteeriset jännämiehen juuri jättämät naiset yrittäisivät päästä mukaan tappamaan itsensä ja sukupuolten välinen suhde pysyisi samanlaisena.
- 5p14
Hmm... Jos itsemurhatilaisuudessa olisi vartijoita jotka pitäisivät huolen siitä että naiset eivät osallistuisi itsariin. Jännämiesten jättämät naiset saisivat toki tulla paikan päälle ja pelastaa jonkun ätmin viime hetkellä yksinäisyydeltä.
- Eimeetasan
5p14 kirjoitti:
Hmm... Jos itsemurhatilaisuudessa olisi vartijoita jotka pitäisivät huolen siitä että naiset eivät osallistuisi itsariin. Jännämiesten jättämät naiset saisivat toki tulla paikan päälle ja pelastaa jonkun ätmin viime hetkellä yksinäisyydeltä.
Mutta eihän se pelastaminen olisi mitenkään mahdollista, kun ätmeillehäjän ei kelpaa mitkään jännämiesten jämät vaan pitää olla alle 20 vuotias neitsyt, vaikka itse olis kalju plösö nelikymppinen.. Joten kyllä se itsari olisi suotavaa ihan sukupuolesta riippumatta!!
- Ikis__M
Pitäisi ehkä olla semmoinen keulaanajopäivä, vaikka sama kuin kansainvälinen naistenpäivä, tosiaan niin saisi ainakin näkyvyyttä sitten. Nyt kun ajelevat yksittäisinä eri päivinä ne tilastoidaan onnettomuuksiksi vaikka todellinen syy on liian ahtaalle ajetun suomimiehen hätä:
http://poliisi.fi/poliisista_paivaa/risto_lammi/1/0/liikennevakivalta_jatkuu_-_ratkaisuja_haettava_ajoterveydesta_36540
Yhteinen päivä olisi siksikin hyvä että se vähentäisi onnettomuuksia normaaliaikoina ja poliisi voisi yhteispäivänä laittaa semmoisia katepillareita tielle jotka ei paljon nytkähtäisi kun siihen jollain riisikupilla täräyttää, homma kävisi turvallisemmin sivullisten kannalta kuin nykyään.- helka
Pop-up keulaanajopäivä?
- super-atm
Ei itsemurha ole laiton, eikä siihen tarvitse mitään poikkeuslupia.
- tkdman
Kuulostaa hienolta! Nyt jo on tilanne se, että miehiä on vähemmän kuin naisia. Kun saadaan lisää miehiä pois kuvioista, tasataan mahdollisuuksia siihen, että ne kiinalaiset miehet, jotka tulisivat olemaan lopun ikäänsä ilman kiinalaista naista (kaikki tietävät syyn) saavat mahdollisuuden suomalaiseen naiseen. Suomalaiset miehet kun loppuvat kesken! :)
- Siiderivalasslaniako
Mikä on ätmi ?
- Ex__PUA
Mutta väärinhän tuo olisi, että uhrit tappavat itsensä ja syylliset jatkavat entiseen tapaan.
- Ex__PUA
Miettikää itse, nyt naiset ovat syrjineet ätmejä, jos he tappavat itsensä, he ryhtyvät syrjimään ketmejä.
Tosin, jos olisi vain ytmit ja ämmät, niin olisihan siinä ytmeillä hauskaa, mutta sitten alkaisi kurppien massaitsemurha, kun heidän kohtalonsa olisi sementoitu, eikä enää kukaan tulisi antammaan ajoittaista itsetuntobooostia.
"Katso, tuolla on ATM joka on kerännyt koko viikon rohkeutta lähestyä naista. TUSKIN MALTAN ODOTTAA ETTÄ SAAN AMPUA SEN ALAS!!11111 AHAHAHAHAHAHA :D:D :D *mielipuolista, passiivis-aggressiivista tekonaurua*"
Joten, naisille ätmien (ja ketmien) kuolema olisi sama, kuin mehiläisten kuolema maapallolle. - TheRealSolution
Ex__PUA kirjoitti:
Miettikää itse, nyt naiset ovat syrjineet ätmejä, jos he tappavat itsensä, he ryhtyvät syrjimään ketmejä.
Tosin, jos olisi vain ytmit ja ämmät, niin olisihan siinä ytmeillä hauskaa, mutta sitten alkaisi kurppien massaitsemurha, kun heidän kohtalonsa olisi sementoitu, eikä enää kukaan tulisi antammaan ajoittaista itsetuntobooostia.
"Katso, tuolla on ATM joka on kerännyt koko viikon rohkeutta lähestyä naista. TUSKIN MALTAN ODOTTAA ETTÄ SAAN AMPUA SEN ALAS!!11111 AHAHAHAHAHAHA :D:D :D *mielipuolista, passiivis-aggressiivista tekonaurua*"
Joten, naisille ätmien (ja ketmien) kuolema olisi sama, kuin mehiläisten kuolema maapallolle.Tuo siksi koska: "Minkä vuoksi naiset eivät käytä aivojaan? He eivät käytä niitä, koska eivät hengissä pysyäkseen tarvitse mitään henkisiä kykyjä. Teoreettisesti olisi mahdollista että kauniilla naisella olisi vähemmän älyä kuin esimerkiksi simpanssilla, ja silti hän pitäisi puolensa ihmisyhteisössä" - Ester Vilar
- 11p10
Heh, eipä naisettomuuden takia kannata itsaria tehdä.. olemme ainutkertaisella turistikierroksella, jolla paljon muutakin hauskempaa voi keksiä.
Ajattelun downward spiral tulisi katkaista, ettei sen yhden asian sureminen pääse kasvamaan ylitsepääsemättömäksi pakkomielteeksi. - Suomen_Äärioikeisto
Hei, kyseessä vaikuttaisi olevan aito ongelma, joten mikään pääpuolue ei tietenkään sellaiseen kajoa. Koska pääpuolueet todellisuudessa aiheuttavat ja syventävät ongelmia voidakseen sitten kontrolloida asioita.
Nähdäksemme tilanteen on aiheuttanut kaikissa länsimaissa parhaillaan riehuva äärisosialismi, joka on miltei kokonaan korvannut normaalin elämänmuodon. Ongelma on vain se, että äärisosialismin romahtaessa ihmiset ovat täysin suojattomia ja kykenemättömiä organisoimaan puolustusta tai suojautumista. Tämä näkyy mielestämme myös suomalaisten tämän hetkisessä asennoitumisessa erittäin selvästi.
Ongelman ratkaisu on äärisosialismista luopuminen eli ylisuuriksi keinotekoisen voodoo-talouden avulla viritetyt sosiaaliset etuudet. Mitä pikemmin voi ryhtyä kuvittelemaan tulevaisuutta ilman ylikokoisia sosiaalietuuksia, sen nopeammin voi alkaa palauttelemaan itseään normaaliin päiväjärjestykseen. Normaali päiväjärjestys eli tarvittavien tavaroiden kehitys ja tuotanto kotimaassa on jatkossa edellytys valtion ja kansan selviytymiselle. Ylikokoisiin sosiaalietuuksiin meillä ei jatkossa ole varaa huolimatta automatisaation kehityksestä.
Naiset nauttivat ylikokoisia sosiaalietuuksia huomattavasti reippaammin kuin miehet, mutta kyllä ne miehillekin ovat kelvanneet.
Terv.: Suomen Äärioikeisto (rekisteröimätön kansanliike ja -puolue) - Suomen_Äärioikeisto
Hei, ja ydinperhe tuottaa sosiaalisia palveluja selvästi luotettavammin ja edullisemmin kuin mikään keinotekoinen kolhoosi.
Terv.: S_Ä- Rumaäädämi
Millä sen ydinperheen saa kun siinä on se naama ja pituus ja painoraja?
- 118n
"....jolloin naisilla on vielä aikaa pelastaa miespolo kohtaloltaan."
RÄKÄISTÄ NAURUA!! Millä planeetalla elät vai oletko ehkä syönyt sieniä? Varmasti naisia jonoksi asti "pelastaa miespolo kohtaloltaan". Naiset puistelevat päätään lievästi huvittuneina ja tilaavat toisen lasillisen valkkaria.- 3p4
Lähinnä etsitään marginaalista tapausta jossa yksi atm tuhannesta kelpaisi säkällä sellaiselle naiselle joka kyseiselle ätmille myös kelpaisi...
- pedaritjoutaakikuolla
3p4 kirjoitti:
Lähinnä etsitään marginaalista tapausta jossa yksi atm tuhannesta kelpaisi säkällä sellaiselle naiselle joka kyseiselle ätmille myös kelpaisi...
ätmille ei kelpaa naiset kun ätmi on pedofiili.
- 10p2
Millon te ätmit järjestätte ensimmäisen vastaavan tapahtuman? Ja missä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733