lollolilllll

kfkdkfked

minkä ikäsen lapsen uskaltaa jättää lapsen yksin kotiin puolen tunnin kauppareissun ajaksi?

13

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kdkejwkkef

      no nyt meni kirjotus vitun oikein

    • Mietitarkkaan

      Ota lapsi mukaan kauppaan, älä jätä minkään ikäistä yksin kotiin.
      Sopiva ikä jättää yksin kotiin on 12 vuotta.

    • mietittyontarkkaan

      Mieti tarkkaan kasvattaa lasta pullossa, ennen kouluikää olisi syytä opetella olemaan/ hoitamaan pieniä asioita yksinkin, tietenkin riippuen lapsen omasta halusta. Vastuunkantoa tuskin voi opettaa liikaa ja myös pitää opetella toimimaan miten toimitaaan jos tulee hätätilanne, silloin ei mene sormet suuhun pikkukummassa.

    • kahden_nuoren_äiti

      Esikouluikäisen tai viimeistään ekaluokkalaisen.

    • Riippuu lapsesta ja sen kyvyistä jäädä yksin kotiin. Pelkkä ikä ei aina määritä mihin lapsi kykenee.

    • Näinpänen

      Riippuu tosi paljon lapsesta... Jotkut jo hyvinkin nuorina, jotkut vasta isompina. Mutta toki viimeistään eskari-iässä on syytä harjoitella tuollaisen pätkän yksin oloa, koska kouluun menon myötä lapsella täytyy olla jo kykyä jonkinasteiseen itsenäisyyteen toimissaan. Itsetunnollekin tekee hyvää, kun ei kasvavaa lasta enää vauvana pidetä.

    • depokopkr

      Täällä on kirjotettukin, että viimeistään eskarin pitää harjotella. Samaa mieltä! Ja sanottakoon että sekin vaikuttaa, onko lapsi yksin, tai onko sisaruksia. Meidän perheessä on kolme lasta. 4v, 5v ja 7v. Vanhin lapsista on aina ollut sellainen hyvin itsenäinen, aika rauhallinen, fiksu, kuuntelee ohjeita... Ollut yksinään kotona tuollaisen vajaan puolen tunnin kauppareissun ajan jo 5-vuotiaana. Sen sijaan keskimmäinen ei edes uskaltaisi jäädä yksin kotiin... Arempi, haluaa kovasti koko ajan seuraa. Kotipihallakaan ei meinaa haluta olla, jos ei ole aikuinen vieressä.

      Kuopus on yhtä halukas itsenäisyyteen kuin esikoinen, mutta luonteeltaan vilkkaampi... Ei kyllä pysty vielä pitkään aikaan luottamaan, että yksin pärjäisi.
      Tai niin ainakin ajattelin viikko sitten. Tässä esimerkki itsenäisyydestä: 4v on jo puolisen vuotta haaveillut, että saisi käydä yksin lähikaupassa, koska isovelikin kävi 3-vuotiaana yksin kaupassa ostamassa maitoa (kuuli kun sitä muisteltiin joskus.) No, kuukausien anelun jälkeen annoin tytölle luvan mennä niin, että itse kuljen perässä. Ja että välillä saatan hänestä vilauksia nähdä. Olin jokseenkin varma, että jossain vaiheessa tulee "äitiä ikävä". Vaan väärin luulin!! Niin se pieni neiti vaan potkutteli porkulaudallaan kaupalle, kävi ostamassa muutaman jugurtin, kaukaa näin miten reippaasti maksoi kassalla, pakkasi jugurtit pieneen reppuunsa, ja potkutteli tyytyväisesti ja turvallisesti kotiin. Kyllähän se niin on, että me vanhemmat ihan liiaksi rajoitetaan lasten kehittymistä... Täytyy kuulostella lasten omaa valmiutta. Meillä 5v huutaa vielä vessassa kakkapyllyä pyyhkimään, mutta 4v ei. Lapsissa on eroja, samassa perheessäkin.

      Yksin kotona olemisesta siis... Meillä vanhin olis siis yksin välillä jo 5v lyhyitä pätkiä. Kaksi muuta eivät ole vielä olleet yksin kotona. 7v ja 4v voivat olla kahdestaan vajaat puoli tuntia. 5v voi olla isoveljen kanssa kahdestaan ehkä vartin. Pärjäisi kyllä pidempään, mutta ei halua. Jos aikuiset on kotona, niin voi olla yläkerrassa ilman aikuisia sisarusten kanssa vaikka pari tuntia... Kaikkia kolmea ei voi jättää keskenään kotiin -siinä on liikaa muuttuvia tekijöitä. Kahdelle nuorimmalle tulee herkästi kilpailua että kumpi määrää tms.

      Jokainen miettii siis itse. Mutta toki ennen kouluikää täytynee harjoitella.

    • KeyKaulaLapsi

      Ei ole omia lapsia, niin ei ole tuoretta käsitystä, missä rajat tätänykyä menevät.

      Rajat täytyy kuitenkin vahempana vetää ja osittaa ne selkeästi lapselle. Itse olin avainkaulalapsi, iältäni 6v. Sinä vuonna kävelin aamuisin Valintatalon kautta, josta sain ostaa mehun (Trip), sitten jatkaa saman puolen katua yli suojateiden hoitopaikan osoitteeseen. SIeltä sitten päivän päätteeksi myös palasin samaa reittiä kotiin omalla avaimella. Kun olin ollut yksin kotona ja päivällisaika lähestyi, sain käydä kadun toisella puolen konditoriasta hakemassa lihapiirakan.

      • Isäpappa

        Mulla oli parin kilometrin tarhamatka, ja yksin sinne menin ja myös yksin palasin. Tämä oli 70-luvun alkua.
        Ei taitaisi onnistua nykyään.


    • hjkloplk

      kouluikäisen

      • ökjwpoe

        Että yhtäkkiä ilman pientäkään harjoittelua sitten heitetään lapsi kouluun, kulkemaan matkat yksin, pärjäämään omillaan, kantamaan vastuuta... Sulaa hulluutta. Eiköhän sitä pidä puolentunnin-tunnin pätkiä harjoitella jo ennen kouluikää! Muutenhan muutos tulee lapselle shokkina.


    • Ajatovatmuuttuneet

      Ennen pystyi jättään 7vuotiaan kotiin yksin ja nykyään 14vuotiaan.

      • epkepokeor

        =D Eiköhän sitä viimeistään 7 vuotiaan edeleen voi jättää yksin kotiin vaikkapa parin tunnin ajaksi.:) Yöksi ei vielä niin pientä. 14-vuotiaan voi jättää yöksikin yksin. Itse muutin jo omilleni opiskelemaan 15-vuotiaana...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2747
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      853
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      820
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      290
      811
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe