Työkkärissä tehdään terveysdiagnoseja?

fghj8543ggg

Pyysin päästä työkyvyttömyys arviointiin. Selkä on käyrä kuin Nodre Damen kellonsoittajalla ja usein vaivaa. Virkailija sanoi: "Et sinä kuitenkaan työkyvytön ole". Hämmästyttävä diagnosi vaikka saavuin ainoastaan paikalle. Edes paitaa ei tarvinut ottaa pois.

Pyysin päästä työkyvyn arviointiin koska minua oltiin nakittamassa taas erääseen palikkatehtaaseen(työkokeilupaikka). Viimeksi ko. paikassa mainitsin jo haastattelussa että selkäni on sitten vähän niin ja näin. Koko rupeama vedettiin silti alusta loppuu peräsuoli pitkällään, yhtään selkää säälimättä.

Tiedän tasan tarkkaa että ei kiinnosta ja olen työnvieroksuja, mutta vaivani ovat todellisia ja ei tarvi olla neropatti että huomaa että ryhtini on helvatan huono. Henkisesti olen myös aika lopussa, eikä senkään puolesta jaksaisi.

Jos virkailija olisi sanonut että lyödään 250 euron veto siitä että olet terve, olisin suostunut heti. Ihme on jos perusteellisessa kaularangan/selän ja olkapäiden tutkimuksessa ei jotain näkyisi.

Sain kuitenkin hoitajalle ajan ja siitä lähtään sitten eteenpäin. Harmi vaan että virkailija ei malta edes odottaa mikä on lopputulos, vaan on tunkemassa minua palikkatehtaalle joka tapauksessa.

Isälle kävi niin että olkapää leikattiin vasta kuin lomautettiin tehtaasta, aiemmin vaan kituutettiin eteenpäin ilman että lääkäri olisi määrännyt leikkaukseen. Pääsenkö edes röntgeniin saakka vai tuleeko "terveen paperit" heittämällä.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopetavalitusheti

      Kyllä MOPA sekä TE-tädit ovat elämänkokemuksellaan ja maalaisjärjellään täysin päteviä tekemään terveyteen liittyviä diagnooseja ilman lääkärien apua! Tantoilta löytyy mm. röntgenkatse sekä noppa pöydänlaatikosta jolla arvotaan tarpeen tullen. Silmäluku määrää päätöksen. Että lopetappa nyt vaan se valitus, kun kerran asiantuntevat ja pätevät tädit arvioivat työttömien terveyden lennosta.

      • asiantuntijat

        TE- ja KELA käytännöt menevät näin:

        A) Jos väität olevasi sairas, toteavat ilman testejä ja tutkimuksia terveeksi ja pistävät aktivointitoimenpiteeseen esim. työkokeiluun

        B) Jos väität olevasi täysin terve ja pätevä hakemaan kokoaikaista palkkatyötä, toteavat sairaaksi sekä kykenemättömäksi osallistumaan normaaliin palkkatyöhön, ja pistävät "sairaana" kuntoutumaan "kuntouttavaan työtoimintaan".

        Asiakashan ei itse ikinä ole oikeassa. Kyllä TE-täti tietää aina paremmin.


    • äksyakka

      Selkävaivoja on lähes kaikilla. Jos ei ole aiemmin tarvinnut niiden vuoksi lääkärissä toistuvasti käydä, kukaan ei usko niiden haittavan kevyttä puuhastelua, jollaisia työttömien aktivoinnit ovat.

      • fghj8543ggg

        Voin sanoa että ei ollut kevyttä puuhastelua. Jos lasketaan yhteen kaikki nostamani esineet, puhutaan varmaan useammasta tonnista. Aiheutti sen että sängystä ylösnoustessa vihlaisi ikävästi.

        Työttömänä paikat pysyy suhteellisen ok kun voit levätä tai jumpata kevyesti, silloin ei välttämättä joudu ravaamaan lääkärissä.


    • VirkapummitKomentoon

      Päässäsi on vikaa, kun kuuntelet loisivan virkapummin söperrystä. Miten pölöjä työttömät ovat, kun eivät ymmärrä virkapummien olevan palvelusväkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe