Miten narsisti reagoi uhrin noustessa vastarintaan

uhrinystävä

Mikä voi olla reaktio jos uhri uskaltaa nimitellä narsistiksi ja sairaaksi?

39

1128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4875

      Ei se narsisti ainakaan siitä välitä. Perseennuolijat tietysti ajattelevat uhrin yrittävän mustamaalata heidän oraakkeliansa.

    • Olen_sanonut

      Sanoin äidilleni joskus monta vuotta sitten kun asuimme samassa talossa että sinä olet narsisti. Hän vastasi minä en ole mikään NARSISSI. Hän ei tiennyt oikein mitä sana narsisti tarkoittaa joten se siitä. Sitten jatkoin sanomalla millainen hän on, ilman mitään ylikorostamista tai ilkkumista. Hän kielsi kaikki ja sanoi aina ettei hänessä ole mitään niistä puolista joita sanoin. No sanoin sitten että onhan jokaisessa ihmisessä joku huono puoli niin mikä sitten sinun huono puolesi on, sano se itse. Hän sanoi että tietysti onhan jokaisessa jotain huonoa mutta hänelle ei tule nyt mieleen mikä hänessä olisi huonoa. Eikä ole vieläkään sitä keksinyt. Eli täydellinen tapaus. Olen kuitenkin suojellut äitiäni vaikka jotkut ovat tulleet joskus sanomaan että mikä sitä vaivaa. En ole sanonut omia epäilyjäni mutta toisetkaan eivät sitä keksi. Narsismi on kuitenkin sen verran tuntematon oikeasti niille joilla ei ole häiritsevää narsismia kotona. He eivät käsittäisi vaikka sanoisi epäilevänsä vahvasti narsismia.

      Samaa laistamista vastuusta se on jos narsistille sanoo hänen epäilyttävistä piirteistään. Hänellä ei sellaista ole eikä ole siis vastuussa asiasta. Päinvastoin syyttäjä sitä vasta vastuussa on jos narsistia menee sanomaan joksikin.

    • narsissi--

      olet oikeassa.Täälläkin on aivan turha sellaisten lukea näitä joilla ei ole omakohtaista kokemusta narsistista,ei ne ymmärrä mikä se narsisti oikeasti on.

    • kerrankoettu

      Itse olen tuntenut elämäni aikana yhden oikean narsistin. Erään kerran kysyin suoraan tuon kysymyksen, oletko narsisti? Väänsi säälin ja vahingoniloisen virneen naamalle ja sanoi ylpeänä: "Niin olenkin, nytkö sä vasta sen huomasit?" Se katse ja ilme syöpyi päähän, jotain niin karmivaa että meni kylmät väreet sillä hetkellä.

      • HäpeämätönOn

        Joo, tämä on se tavallinen reaktio. Narsisti saattaa olla jopa ylpeä käytöksestään. Ei tasan häpeä.


      • Mitä_tarkoittaa

        Mitä tarkoittaa sana "narsisti" sinulle? Mitä se tarkoittaa hänelle? Onko täydellisetkin käsitykset asiasta?
        Eikö kannattaisi ajatella, että tuskin kumpikaan ymmärrätte mistä puhutte.

        (Ja ihan ennekuin kukaan muu ehtii, niin en minäkään ymmärrä ja tuskin kukaan ihan täydellisesti)

        Siksi on niin armottoman tyhmää mennä sanomaan toiselle, kun ei oikea narsisti sitä itse edes ymmärrä. Hän nyt tuossa pääsi vain sisään johonkin olotilaan, jossa hän luki huuliltanne että hän on voittanut.


    • kylläniitävihataankin

      Narsisti kääntää kaiken sinua vastaan. Oletkin itse hullu kuin tuosta vain. Voi olla, että tekee näin jo etukäteenkin, varmistuakseen, suojatakseen selustansa... Kyllä narsisti on kiero piru. Ei niistä aidonoikeasti kukaan pidä kun totuus paljastuu. On vain usein niin, että niitä on vain esim. työnpuolesta paqkko sietää.

    • eroveivaajatar

      Oijoi, toi "Niin olenkin, nytkö sen vasta huomasit" on niiiiin tuttua. Mun narsistieksäni suhtautui tuolla kylmäverisellä kauhuaherättävällä ylpeydellä kaikkeen mistä häntä vähänkään kritisoitiin. Käänsi aina kaiken itselleen voitokkaaksi. Siis aivan kaikki mikä hänellä meni pieleen (esim. työt, rahat, asunnot, ystävät, eksät, you name it) olikin oikeastaan hyvä juttu, ei olisi ollutkaan hänen arvoistaan, tai jos hän itse mokasi jossain, niin syy oli muualla, ja kaikki hänen ominaisuutensa olivat järisyttävän hienoja omissa silmissään. Esim. jos vahingossa rikkoi jonkin laitteen, hän paiskoi sitä riittävän kauan lisää ja nauroi pikaistuneen villinä päälle että hän ei sitä tarvitsekaan ja onneksi hän on näin lämminverinen ja osaa elää! Jep jep. Eli kärsimättömyys, ivallisuus, ilkeys jne on kaikki hyveitä joista hän on ylpeä.

      Mutta alkuperäiseen kysymykseen: miten narsisti reagoi uhrin noustessa vastarintaan:

      Ivalla, naurulla, dumppaamisella, toisen kiusoittelevalla matkimisella, raivolla, huudolla, vittuilulla, hyökkävällä haukkumisella jne. Olen saanut kuulla olevani hullu huora, jonka pitää hakeutua hoitoon (kun pyysin häntä pitämään sovituista ajoista kiinni lasten tapaamisissa), "sä oot lopullisesti seonnu" (kun tyynesti ilmoitin että hän käyttäytyy kuin itsekäs uhmaikäinen), "vitun huora mä vahdin sun jokaista liikettä tästälähtien. pidä varas saatana" (kun pyysi häntä jättämään minut rauhaan).

      • eroveivaajatar

        Jaa, heräsi mielenkiintoni, minkälaista mielikuvituksellista sivaltelua? Ah, antakaa toki vinkkejä! Haa, pieni sadisti minussa selkeästi heräsi? En toivo satuttaa narisistia, eiköhän hän kärsi itsekseen ihan tarpeeksi, vaikkei tajuakaan olevansa itse kärsimystensä alku (ei ehkä juuri, mutta alku), mutta aion kyllä pitää puoleni tulevaisuudessakin siinä että olisin askeleen edellä hänen tempuissaan. Tunneskaalalla pyrin näyttämään hänelle nollaa, neutria, välinpitämätöntä, vaikka kuinka itseä kuohuttaisi.

        Pahoittelen tuota narsistin härskien sanojen lainaamista. Se vain pari vuotta eron jälkeen on edelleen todella absurdia miten lapsellisen haukkumisen sitä saa päälleen jos selkokielellä vaatii 45 v narsistia käyttäytymään asiallisesti, tulemaan sovittuina aikoina ja kunnioittamaan muita ihmisiä. Sen enempää en ole hänelle valottanut sitä että hän on narsisti, olen vain kertonut, kuin lapselle, että nyt sä käyttäydyt näin, ja sä aiheutat toiminnallasi nyt tätä ja hän raivostuu siitä joka kerta, kun ei voikaan käyttäytyä niinkuin häntä itseään huvittaa, tulla milloin sattuu ja tehdä mitä mieleen juolahtaa. Aika usein häntä huvittaa vain kiusata ja nähdä mut kiusaantuneena ja vesittää mun aikatauluni, mutta yleensä minulla on takataskussa joku ns. rangaistus/uhkailu, mitä voin käyttää jos hän ei toimi sopimuksemme mukaisesti, mikä saa hänet raivon valtaan.

        Meillä siis yhteiset lapset, siksi joudun hänen kanssaan olemaan tekemisissä. Muutenhan tämä olisikin helpompaa, totaalinen ero vaan sen kummemmitta tappeluitta. Mun on pakko pitää rajat siinä miten hän voi toimia, muuten menee ihan villiksi länneksi lasten kannalta elämä. Tiedän, että jos annan hänen toimia halunsa mukaan, hän venyttää rajoja lisää ja lisää ja lisää kunnes en enää osaisi arvioida mitään ja olisin taas itseni ulkopuolisessa teatterissa, olen sen jo kokenut enkä siihen lähde enää.

        Ja se ei häntä miellytä, että asetun vastaan. Kyllä, joudun olemaan melkoisen kova seinämä hänet tavatessani, ja kuuntelemaan hämmentäviä vihanpuuskia ja diagnooseja kuinka hullu olenkaan. En tiedä koska hän pääsee yli siitä ettei minulta heru lainkaan mitään hänelle mitä hän tarvitsee, mitä ikinä se onkaan.


      • kysyn_vaan
        eroveivaajatar kirjoitti:

        Jaa, heräsi mielenkiintoni, minkälaista mielikuvituksellista sivaltelua? Ah, antakaa toki vinkkejä! Haa, pieni sadisti minussa selkeästi heräsi? En toivo satuttaa narisistia, eiköhän hän kärsi itsekseen ihan tarpeeksi, vaikkei tajuakaan olevansa itse kärsimystensä alku (ei ehkä juuri, mutta alku), mutta aion kyllä pitää puoleni tulevaisuudessakin siinä että olisin askeleen edellä hänen tempuissaan. Tunneskaalalla pyrin näyttämään hänelle nollaa, neutria, välinpitämätöntä, vaikka kuinka itseä kuohuttaisi.

        Pahoittelen tuota narsistin härskien sanojen lainaamista. Se vain pari vuotta eron jälkeen on edelleen todella absurdia miten lapsellisen haukkumisen sitä saa päälleen jos selkokielellä vaatii 45 v narsistia käyttäytymään asiallisesti, tulemaan sovittuina aikoina ja kunnioittamaan muita ihmisiä. Sen enempää en ole hänelle valottanut sitä että hän on narsisti, olen vain kertonut, kuin lapselle, että nyt sä käyttäydyt näin, ja sä aiheutat toiminnallasi nyt tätä ja hän raivostuu siitä joka kerta, kun ei voikaan käyttäytyä niinkuin häntä itseään huvittaa, tulla milloin sattuu ja tehdä mitä mieleen juolahtaa. Aika usein häntä huvittaa vain kiusata ja nähdä mut kiusaantuneena ja vesittää mun aikatauluni, mutta yleensä minulla on takataskussa joku ns. rangaistus/uhkailu, mitä voin käyttää jos hän ei toimi sopimuksemme mukaisesti, mikä saa hänet raivon valtaan.

        Meillä siis yhteiset lapset, siksi joudun hänen kanssaan olemaan tekemisissä. Muutenhan tämä olisikin helpompaa, totaalinen ero vaan sen kummemmitta tappeluitta. Mun on pakko pitää rajat siinä miten hän voi toimia, muuten menee ihan villiksi länneksi lasten kannalta elämä. Tiedän, että jos annan hänen toimia halunsa mukaan, hän venyttää rajoja lisää ja lisää ja lisää kunnes en enää osaisi arvioida mitään ja olisin taas itseni ulkopuolisessa teatterissa, olen sen jo kokenut enkä siihen lähde enää.

        Ja se ei häntä miellytä, että asetun vastaan. Kyllä, joudun olemaan melkoisen kova seinämä hänet tavatessani, ja kuuntelemaan hämmentäviä vihanpuuskia ja diagnooseja kuinka hullu olenkaan. En tiedä koska hän pääsee yli siitä ettei minulta heru lainkaan mitään hänelle mitä hän tarvitsee, mitä ikinä se onkaan.

        Kumpi onkaan se narsisti?


      • eroveivaajatar_

        eroveivaajatar on kuitenkin jo aikuinen ja elämää nähnyt... nyt vasta herää mielenkiinto mielikuvitukselliseen sivalteluun, että kyllä se nyt vaan on se toinen. Ei sitä saa kiepautettua muuksi.


      • eroveivaajatar

        Kumpi onkaan se narsisti? Voin luvata että olen asiaa itseni kanssa käsitellyt. Tottahan toki sitä on edellisen suhteen jäljiltä niin sekaisin että kääntelee asiaa välillä niinkin päin - että entä jos en vain huomaa olevani narsisti?

        Olen viimeiseen asti analyyttinen ja omien pelkojeni, surujeni, vihani, kaikkien tunteiden ryöpyttämänä voinut vain todeta olevani malliyksilö narsistin uhriksi -- hoivaaja, viimeiseen asti toiseen uskova hölmö, toisten eteen vaivannäkijä ja vieläpä minähän en helpolla ero -tyyppi, minä voin joustaa, ei minun ylpeyttäni voi satuttaa kun ei sitä ole olemassakaan kun se on niin joustava. Nyt pitää opettelemalla opetella toimimaan ns. luonteensa vastaisesti ja olla kova kivi ja luu ja muuri ja suojata itsensä ja varautua etukäteen kaikkiin narsun tuleviin muuveihin. Siksi kyselen vinkkejä.

        Paras ja ainoa tapa minulla selviytyä jatkuvasti tilanteista eksäni kanssa on olla totaalisen ignooraava. En pysty pitämään tunteita piilossa, joten en katso silmiin ja ohitan muutenkin hänet mahdollisimman lyhyesti. Ne tilanteet on niin absurdeja, että muuten pääse parkaisu, huuto ja karjunta. Tunnen hänet sen verran hyvin, että ainakin toistaiseksi lähes kaikki hänen toimensa ovat olleet niitä mun pahimpia pelkojani mihin olen yön pimeinä tunteina etukäteen varautunut. Narsisti toimii aika ennakoidusti kuitenkin.


    • Minusta_se_

      Minusta se, että tuo ilmi narsistille että pitää häntä narsistina on kuin antaisi narsistille lisää panoksia aseeseen. En ihan ymmärrä millä logiigalla tuosta voisi olla mitään hyötyä. Enkä ymmärrä mikä vihan osoitus edes on totuuden esiintuominen. Ja vielä, mitä narsisti tietää narsismista tai ymmärtää siitä ylipäätään? Ehkä ei tuon taivaallista, kuten esimerkin ylvästelystäkin voi päätellä.
      Minä olen haukkunut ja solvannut narsisti-psykopaattini useaan otteeseen aivan perinteisillä menetelmillä, mutta käyttäen ehdottomasti suurta mielikuvitusta. Jos toistaa samaa, minkä hän on jo kuullut toista sataa kertaa muualta, niin kuulostat vain tylsältä ja hän saa vahvistusta sille ajatukselleen, että olet samanlainen yleistettävä kuin kaikki muutkin.
      Narsistia kannattaa sivaltaa, mutta ei missään nimessä ilman ajatusta ja tylsiä totuuksia laukoen, vaan hänet on saatava haukkomaan henkeä. Hän ei hauko henkeä vielä siitä, että hänen uhrinsa suuttuu, ne ovat suuttuneet aina ja pillastuneet aina.
      Narsistin voi saada masentumaan ja silloin häneen voi vaikuttaa, mutta en ymmärrä miksi hänet pitää saada ainostaan suuttumaan...?
      Plus kannattaa tehdä puhelimessa jolloin on itse turvassa pitkään. Narsistista riippuen, mistään ei voi mennä takuuseen. En siis suosittele. Minulla on tiettyjä etuja, joiden vuoksi narsisti ei taida uskaltaa minuun käydä ihan käsiksi saakka. Ja kun vielä huomioin sen, että hänellä on miettimisaikaa riittävästi ennenkuin ehtii oveni taakse... plus muutenkin tunnen hänen mielenliikkeitään.
      En suosittele.

    • jiiiiiiiii

      Jotenkin "narsisti" sanasta on tullut sellainen ruoska, että uskon lähinnä vain "hänen majesteettinsa" käyttävän sitä ja kirjoittavan täillä palstoilla 95% viesteistä. Mukaan lukien edellä mainitut "sankaritarinat" ja diagnostikot, jotka taitavat olla lähinnä aspergerin pakkomielteistä sukua...

      • en.uskaltas

        Saattaa olla vaarallista mennä syyttämään narsistia päinnaamaa narsistiksi, sillä oikea narsisti raisvostuu moisesta syytöksestä. Paras vastarinta on kadota narsistin läheidyydestä.


      • kaikkimahollista

        Kyllä on mahdollista, että samoissa perheissä on sekä aspergereja, että narsisteja, koska he voivat olla tulleet eri sukuhaaroista alunalkaen...


      • ettiätuotanoin

        Tottakai moni tullut eri sukuhaaroista,mies ja vaimo nyt yleensäkin aina,paitsi musulmaaneissa.


    • NäinMeillä

      Monesti reaktio on varmasti, että oletpas sinä täydellinen ja puhdas pulmunen ja miljoona narinaa ja ruikutusta päälle. Jokaisella varmasti on terveitä narsistisia piirteitä, pitää omista asioista huolta ja toisinaan etusijalla muiden murheisiin nähden varsinkin jos se ei nyt satu olemaan työ hoitaa toisen asioita. Se että kokoajan ja aina haluaa toisesta jotakin, vaatii toiselta jotakin, polkee toisen etuisuuksia ja oikeuksia ja ennen kaikkea pyrkii alistamaan ja nöyryyttämään ja halveksumaan, ahdistelee ja painostaa, niin ei voi olla enää tevettä. Minun lähipiirissä "narisisstinen" käytös on lähinnä suunitelmallista syrjimistä ja vainomista kuin mikään satunnainen yksilön luonteenpiirre. Senkin ymmärtää vielä ettei halua olla yhteyksissä tai on jotakin toista vastaan, mutta se että ottaa järjestelmällisesti yhteyttä ja lähestyy sillä suunitelmalla, että haluaa sotkea jotakin toisen elämässä meneekin jo hieman terveen järjen yli. Tottahan näissä piireissä on jotakin sen kaltaista, että sinulla sattuu olemaan jokin pankkikortti ennen kuin toinen on edes kerinnyt työelämään, niin tällä alkaa kasvot vihertämään. Se, että satut seurustelemaan jonkun kanssa jolla on esim. koira ja itsekkin pidät näistä ulkoilutuskävelyistä, niin taas toinen vihertyy, että jos hän tekee samalla tavalla, niin hänestä tulee onnellinen. Minulla tuhannen tilannetta jossa lähimäisten yritystoiminnan vuoksi yksittäiset ihmiset vaatii jotakin poikkeksellista ja erityistä ja enemmän kuin toiselta. Silti se hyöty jonka toisen yrittämisestä saat on lähes olematonta, ei voida edes puhua korvauksesta siitä haitasta jota olet tästä kokenut. Nämä tilanteet menee jälleen hieman ymmärryksen yli.

      Pelkästään tämän kesän osalta ventovieraiden käytöksestä:
      1) Nuorisoporukka ajelee autolla perässä, näyttelee keskisormea, tööttäilee ja lähtee useita kertoja perään.
      2) Naapurin tauoitu ja humalainen vieras hakkaa parvekelaseja ja huutelee. Lähtiessäni ulos naapurin emäntä vieraansa kanssa kävelee parkkipaikalle perässä ja uhkailee.
      3) Mopoauto ajaa kapealla tiellä 15km/h eikä päästä ohi. Samainen mopoauto taajamaalueen ulkopuolella hankalalla tieosuudella ei anna tietä ja ohituspaikkaa vaikka tilaisuus levennetyllä tieosuudella tähän olisi ja päästessäni ohi kuljettaja huutelee, että olisin rikkonut jotakin liikennesäntöä.
      4) Naapurin isäntä väittää tulleensa kiilatuksi parkkipaikan sisääntuloväylälä, lähestyy 2-3 kertaa ja sanoo että meillä on jokin ongelma ja jos se ei selviä hän tekee rikosilmoituksen = teki rikosilmoituksen.
      5) Joku naapureista ulkoiluttaa koiraansa autoille varatulla parkkipaikalla ja väittää, että olisin yrittänyt ajaa yli ja tekee rikosilmoituksen. Jos olisin yrittänyt ajaa yli olisin onnistunut siinä (ääliö).
      6) Rajusti viritetty mopedi (nopeus n. 80-90 km/h) lähtee useita kertoja perään, ajaa perässä ja pitää lähinnä ajaa moottoritielle, että saa karistettu laillisin keinoin. Kertaalleen lähtee kotimatakalla perään, ottaa valopylvään koristeena olevan nyrkinkokoisen kiven ja heittää osumatta. Tämän jälkeen ajaa edelle ja heittää soran kokoisia kiviä tuulilasiin.
      Jne.. jne..
      Joku moralisoi autollaajoani. Minulla on ollut ajokortti 25-vuotta ja autolla olen ajellut n. 30.000 km vuodessa. Joku moralisoi kustannuksia, niin minulla on omaa rahaa budjetoitu ajamista varten n. 3000 km edestä kuukausittain.

      Onko loppujenlopuksi kyse siitä, ettei ihmiset osaa tehdä itseään onneliseksi ja itseä miellyttäviä asioita vaan pikemminkin nokkii toisen olemassaoloa jossa ei välttämättä ole mitään erikoista tai erityistä. Miksi todellisuudessa ei ole olemassa oikeusturvaa taikka lakia joka suojelisi myös sinua. Aina löytyy se syy ja tekosyy jossa on ilmiselvää, että toinen haluaa pahaa, on kateellinen tai tekee selkeä rikoksen sinua kohtaan, niin sitä oikeusturvaa ei ole. Loppujenlopksi vain sinun päässäsi on vikaa ja sinun tulisi hakeutua hoitoon.

    • pohdintaa

      En käsitä ollenkaan missään olosuhteissa "sairaaksi"- nimittelyä.
      Sairaus ei mielestäni ole koskaan asiallinen pilkan tai nimittelyn aihe, vaikka sellaista usein harrastetaan. Ja todella harvoin ihminen itse haluaa olla sairas, joten sairaus ei mielestäni ole koskaan asiallinen syyttelynkään aihe.
      Kuitenkin nähdäkseni ihmisillä tulisi olla oikeus suojella itseään muiden sairaalta käytökseltä varsinkin mikäli tilanne kaikki mahdolliset seikat huomioonottaen vaikuttaa siltä, että se on moraalisesti ja eettisesti siinä tilanteessa tärkeämpää kuin sairaan empaattinen ymmärtäminen.
      Narsismi ei mielestäni ole yksiselitteisesti sairaus mikäli sitä ei ole diagnosoinut kukaan, henkilö itse ei koe sitä sairaudeksi ja muutenkin on keskivertotoimintakykyinen. Tuolloin on minusta vaikea päättää tulisiko narsistin törkeään käytökseen suhtautua "sairaana" vai yksinkertaisesti törkeänä epäeettisenä käytöksenä.

      • Narsistin_tunnist

        "Tuolloin on minusta vaikea päättää tulisiko narsistin törkeään käytökseen suhtautua "sairaana" vai yksinkertaisesti törkeänä epäeettisenä käytöksenä."
        Narsistin tunnistaa juuri siitä, että sitä ei saa oikein enää tungettua törkeän epäeettisen toiminnan piikkiin, jonne sitä varmaan yrittää ensin sovittaakin...


    • arvattuunsaatellen

      Se hakee jyrkemmät nasistinsa avukseen.

    • Lähestymiskieltoon

      Menee poliisille kertomaan, että narsisti uhkailee häntä ja hän tarvitsee poliisin suojelusta tätä kamalaa narsisitia vastaan.

    • ysytem

      Narsisti aloittaa herjakampanjan nimittelijäänsä vastaan.Hovi levittelee juoruja ja nauraa narsistin keksimille jutuille vaikka tietäisi että ne ei pidä edes paikkaansa.

      • paikkansapitämätöntä

        Se muuten justiin onkin outoa, että eletään juttuja, joista tiedetään, ettei ne pidä paikkansa...
        Siis noin ylipäätäänkin se on outoa aina kun niin tehdään...


    • Ajan_hermoilla

      Narsisti ei "mielä" itsestään mitään vikaa,koska hän ei kestä itsekritiikkiä tai hän ylimieleisesti vastaa et olen narsisti,jos joku kysyy.
      Mutta se bointi on että erittäin taittava narsisti ei puhu mitään pahaa kenestäkään,vaan toimii omassa hiljaisuudessa ja kuuntelee mitä uhrin ympärillä tapahtuu. Eli taittava narsisti ei tuo edes mielipiteitä julki,vaan mielestelee kaikille.Eli on erittäin varovainen sanoissaan,että ei joudu oikeuteen ja niin että uhrin ystävät eivät huomaa juonia. Ja kun narsisti pääsee tavoitteseen niin silloin katoaa ja mitään todesteita ei voi todistaa. Koska taittava narsisti on niin taittava ja suunnittelee asiat todella huolella,jonne ei monen ihmisen ajatus yllä.Jolloin narsisti "tansittaa" kaikkea mitä uhrin ympärillä on. Ja kaikien lisäksi on vain loppujen lopuksi kyse siitä rahasta ja narsistisen haave kuvasta elää.Joten tälläistä älyllistä narsistia on vaikeata tuomita ja tunnistaa,joka on konenut näissä asioissa. Joten tälläiset vain lisäntyy ja kehittyy.Eli on koko "ajan hermoilla".

      • Onneksi_toisaalta

        "Jolloin narsisti "tansittaa" kaikkea mitä uhrin ympärillä on. "
        Onneksi toisaalta niitä on niin paljon, että eivät pääse ihan "kaiken" kahvoihin kuitenkaan... Törmäävät jo toisiinsa ja muihin muuten vain kovaluonteisiin jämpteihin ihmisiin, joilla järki pelaa.
        Työpaikat on vaikeita...


      • kunuhritloppuvat

        "törmäävät........joilla järki pelaa".
        Joten se olisikin hyvä,että narsistiset törmää itsensä kaltaisiin tai kovaluontoisiin.


      • sellaistaseon

        Ajan_hermoilla kirjoittaa jostakin, minkä olen mielestäni nähnyt ja kokenut.
        Minun elämäni päänarsisti tai psykopaatti on mielestäni juuri tällainen...tanssittaa kaikkia ympärilläni...
        Uskotteli kaikille, että olen huolissani turhaa,
        kun elämäni kuitenkin tuli tuhottua paljon pahemmin kuin osasin olla huolissakaan,
        häipyy paikalta...
        Tanssitetut mykistyvät yksi kerrallaan...tai jotakin sellaista...


      • Niin_no_

        "Tanssitetut mykistyvät yksi kerrallaan...tai jotakin sellaista..."
        Niin no jos on samoissa piireissä se oleminen ja elämä narsistin kanssa... Mutta ei kai muuten sentään ylety.


      • nosellastaseon

        No samoja ne tietenkin oli. Vanhempani järkkäyty aina joka sosiaaliseen kuvioon jossa olin. Ja jos joskus onnistuin järkkäytymään johonkin niin vaikeaan kuvioon, johon hänen oli vaikea päästä sisälle, niin tietenkin sitten sieltäpäin haluttiin tutustua vanhempiini, tai minua pidettiin kummallisena jos yritin niinkuin piilotella vanhempiani tai en halunnut puhua heistä. Yritin monesti näin: "Voisimmeko puhua vain minusta, ei vanhemmistani". No tietenkin minua alettiin sillon heti moittimaan itsekeskeiseksi.


    • Anonyymi

      Narsisti hoitaa asian niin, että uhri uskoo lopulta olevansa itse narsisti. Jos narsisti on aloittanut terapian ennen uhria, hoitaa narsisti asian niin että terapeutti hoitaa uhrin narsistiutta.
      Narsismin hoidossa on tärkeää, että hän kohtaa oman käytöksensä ja terapeutti toimii peilinä. Joten terapiassa sitten uhrille jatkuu sama käytös kuin siinä tilanteessa missä on uhriutunut. Terapian tarkoitus on masentaa narsisti, koska masentuneena narsisti voi ottaa hoitoa vastaan. Eli kyseinen hoito laittaa persoonan säpäleiksi ja se pirstalotuu.

      Sama mekansimi kuin henkisen väkivallan uhrilla. Tulee dissosiaatio, jossa persoonat hajautuvat suojamekasnimina. Terapian lopputuloksena on, ettei uhri kykene enään menemään ulos terapiahuoneesta.

      Terapiassa narsimin hoitoon käytetään julmuutta. Vaikka kuinka sanotaan ettei terapeutti tee diagnooseja, mutta kyllä ne tekevät. Niitä ei kirjata mihinkään ja kelan tavoitteilla työ tai opiskelukunnon ylläpitäminen on esimerkiksi psykodynaamisten hoitojen osalta toisisijaista. Primääri on persoonallisuuden muuttaminen, joka tapahtuu viemällä potilas häpeän, avuttomuuden, mitättömyyden ja raivon partaalle.

      Jokainen voi sitten itse päättää toimiiko terapiasuhde ja onko suhde turvallinen. Tarkastele terapiasuhdettasi, hoitaako terapeutti SITÄ mihin sinä koet olevan tarvetta vai onko kyseessä terapeutin tulkinta TIEDOSTAMATTOMASATA (psykodynaaminen) ja saa sinut motivoitua (manipuloitua) pitkään terapiaan, jossa KELA maksaa palkan työkunnon ylläpitämiseksi. Mielenkiintoista on, että terapeutit uskovat tämänkaltaisten mentelmien parantavan. He ovat käyneet itse pitkän samanlaisen (Freudilaisen) psykoterapian, jossa ovat oppineet miten "Potilaita hoidetaan". Sitten kun potilas tekee saman, eli siirtää tämän käytöksen miten hänet terapiassa lytätään, mitätöidään ja poljetaan ja provosoidaan raivon partaalle, on potilas narsisti. Terapeutti ei ole sitä koskaan. Potilas ei vain kyennyt sitoutumaan terapaiaan, syyttelee muita pahasta olostaan (olo voi pahentua terapiassa).

      Terapia voi olla elämäsi paras päätös. Mutta terapiassa on myös riskejä. Toiset terapiasuuntaukset ovat riskialttiimpia kuin toiset. Kognitiiviisa pidetään turvallisena kuten myös ratkaisukeskeisiä. Moni on myös saanut avun dynaamisista ja analyyttisistä terapioista, vaikka näiden terapioiden osalta näkee eniten aika järkyttäviäkin näkökulmia, joissa potilas on traumatisoitunut jatkuvien puolustusmekanismien partaalla olosta. Huomioikaa, että kun ihmisen sietokyky ylittyy ja puolustusumekansimit tulevat päälle, on se yksi tieteellisesti todistettu näkökulma että ihmisestä tulee narsisti kun puolustusmekanismien sietokyky ylittää rajat. Dynaamisen terapian tarkoitus on triggeröidä puolustusmekanismeja, jotta sietokyky kasvaisi. Narsismi on itsekkyyttä, joissa ei enään välitä toisista, lyttää ja mitätöi muita. Tämä taito opitaan terapiassa. Terapeutilla ei ole mitään vastuuta siitä, että potilas on oppinut tämänkaltaisia taitoja. Hänen tehtävänään on vain saada ihminen tuntemaan omat puolensa, jää ihmisen omalle vastuulle kuinka hän käyttää terapiassa oppimamaansa.

      Ja KELA maksaa terapeutin palkan. Ja sairaslomien kulut, kun ihminen masentuu niin pahasti ettei enään kykene opiskelemaan tai töihin. Sehän oli psykodynaamisen terapian tarkoitus, löytää piilossa oleva masennus jotta sitä voidaan hoitaa. Eli siinä kannustetaan ihminen masentumaan ja hyväksymään oma masennuksensa, sen sijaan että löytäisi elämässä onnistumisia.

      • Anonyymi

        "Sama mekansimi kuin henkisen väkivallan uhrilla. Tulee dissosiaatio, jossa persoonat hajautuvat suojamekasnimina. "

        Sama siis tapahtuu narsistien uhreillekin. Mieli pirstaloituu narsistin väkivaltaisen riehumisen takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sama mekansimi kuin henkisen väkivallan uhrilla. Tulee dissosiaatio, jossa persoonat hajautuvat suojamekasnimina. "

        Sama siis tapahtuu narsistien uhreillekin. Mieli pirstaloituu narsistin väkivaltaisen riehumisen takia.

        Hopön höpön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hopön höpön.

        "Hopön höpön."

        Kyllähän perheväkivalta on suurimpia mielenterveysongelmien aiheuttajia Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hopön höpön."

        Kyllähän perheväkivalta on suurimpia mielenterveysongelmien aiheuttajia Suomessa.

        Kuka, tai mikä ja missä sellaista väittää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka, tai mikä ja missä sellaista väittää?

        Google: "perheväkivalta mielenterveysongelmat"

        Et kai kuvittelet, että pienen lapsen psyyke kestää jatkuvaa väkivaltaa, jolla narsisti perhettään pitää "kurissa"? Käytännössä kaikkien narsistien lapsille on erilaisia mielenterveysongelmia. Monilla myös päihdeongelmia.

        Narsisti ei itseään tietysti näe asiaan syyllisenä millään tavalla, vaikka on ainoa joka riehuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Google: "perheväkivalta mielenterveysongelmat"

        Et kai kuvittelet, että pienen lapsen psyyke kestää jatkuvaa väkivaltaa, jolla narsisti perhettään pitää "kurissa"? Käytännössä kaikkien narsistien lapsille on erilaisia mielenterveysongelmia. Monilla myös päihdeongelmia.

        Narsisti ei itseään tietysti näe asiaan syyllisenä millään tavalla, vaikka on ainoa joka riehuu.

        Näin jo ennen kouluikää niin raakaa väkivaltaa, että sellaisessa perhe-elokuvassakin olisi K18-leimat.


    • Anonyymi

      "Minä en ole mikkään narsissi", sanoi narsisti-äitini kun syytin häntä narsistiksi.:) Ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta kuin narsismi. Kieltää kaiken suoralta kädeltä vaikkei tiedä edes miksi häntä sanotaan. Sen verran ymmärtää että tulkitsi narsistin olevan jotan negatiivistä. Hän ei ole mitään huonoa, vaan pelkästään hyvää. Asiat eivät siitä etene. Kiistää aina kaiken.

      • Anonyymi

        No onko hän jonkun toisenkin mielestä narsisti, vai yksinkö olet sitä mieltä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2733
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2320
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2080
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1827
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1721
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1705
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1686
    8. 100
      1646
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe