Miksi emme näe evoluutita tapahtuvan reaaliajassa?

Miksi emme voi nähdä makroevoluutiotapahtumia reaaliajassa?
Maailmassa on biljoonia miljardeja eliöitä elossa tälläkin hetkellä ja jos laskemme niiden eliniät yhteen niin vuosia tulee mijoonia kertoja koko se aika jonka evoluution ajatellaan toimineen maan päällä, joten tokihan jossakin pitäisi nykyäänkin näkyä selviä satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan muovaamia uusia lajeja syntyvän havaittavasti reaaliajassa.
Niitä ei vain kukaan ole koskaan päässyt näkemään, mikä on tosi outoa jos kerran väite on se että evoluutiota tapahtuu koko ajan luonnossa?

Onkohan tässä nyt käynyt niin että utkijat taitavat sittenkin mieluumminiin uskoa menninkäisiin kuin tietää niitä olleen olemassa?

Ja toisaalta, miten kummassa se oppikirjojen väite että matka apinasta ihmiseksi kulki hitaasti siten että tuo otus kehittyi monien toinen toistaan edistyneempien ihmismäisempien välimuotojen kautta lopulta nykyihmiseksi, mutta siten että ihan jokainen apinaa pidemmällä ollut välimuoto katosi niin tyystin ettei niistä jäänyt jälkeäkään edes fossiilistoon? Tämähän on täysin järjenvastaistaja vaatii siksi tosi läpinäkyvät aivopueruselitykset koska mitään järjellistä syytä tuolle katoamistempulleon mahdotonta edes yrittää laatia.
45<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

"Miksi emme näe evoluutita tapahtuvan reaaliajassa?"

Aina kun jälkeläisillä on eroja tämän vanhempiin evoluutiota on tapahtunut.

Äänestä
  • Ainahan jälkeläisillä on eroa, ei se mitään evoluutiota ole koska laji ei vaihdu toiseksi lajiksi.

    Äänestä

  • jhgdhjgk kirjoitti:

    Ainahan jälkeläisillä on eroa, ei se mitään evoluutiota ole koska laji ei vaihdu toiseksi lajiksi.

    Jos evoluutiota ei tapahtuisi, jokainen sukupolvi olisi edeltäjänsä klooni. Edes vajaaälyisten kreationistien lapset ole sukupolvesta toiseen vajaaälyisiä.

    Äänestä

  • iwukki kirjoitti:

    Jos evoluutiota ei tapahtuisi, jokainen sukupolvi olisi edeltäjänsä klooni. Edes vajaaälyisten kreationistien lapset ole sukupolvesta toiseen vajaaälyisiä.

    Evoluutiota ei tapahdu ja jo alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ei klooniksi.
    Mutta vajaaälyinen evokki uskoo mieluummin yliluonnolliseen evoluutioon.

    Äänestä

  • iwukki kirjoitti:

    Jos evoluutiota ei tapahtuisi, jokainen sukupolvi olisi edeltäjänsä klooni. Edes vajaaälyisten kreationistien lapset ole sukupolvesta toiseen vajaaälyisiä.

    "Edes vajaaälyisten kreationistien lapset ole sukupolvesta toiseen vajaaälyisiä."

    Tjaa, sukusiittoisuus kyllä ilmenee mm. yleisenä älykkyyden laskemisena, joten kreationistileirissä ei liene juuri parannusta odotettavissa. Pikemminkin päin vastoin.

    Äänestä

  • kjgkkhk kirjoitti:

    Evoluutiota ei tapahdu ja jo alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ei klooniksi.
    Mutta vajaaälyinen evokki uskoo mieluummin yliluonnolliseen evoluutioon.

    Huoh, kreationistilla on aivotyhjiö, ja ewokilla on sydän tyhjä ja tyhmä, milloin asia korjaantuu, pitäisikö sitä jopa rukoilla?

    Äänestä

  • EI Darwin tarkoittanut evoaan miksikään kirkonkirouksen aiheeksi, kun sen teki, olihan siitä kertonut jo Eenok ja Salomokin. Miksi te kretskut vielä luulette niin paljon väärien syytösten kautta. Darwin oli vähällä joutua kadotukseen teidän kaltaistenne takia. Ja se olisi yhtä paha asia jos Jeesus olisi joutunut. Samoin on sinun laitasi, älkää etsikö niin paljon SUURTA SAATANAA ja syytöksiä.

    Äänestä

  • jhgdhjgk kirjoitti:

    Ainahan jälkeläisillä on eroa, ei se mitään evoluutiota ole koska laji ei vaihdu toiseksi lajiksi.

    Juuri noin. Lajinsisäinen muuntelu on mikroevoluutiota jota eivät edes evolutionistitiedemiehet väitä evoluutioksi. Sensijaan evokit ovat päättäneet kutsua sitäkin evoluutioksi koska muutakaan muuntelua ei ole koskaan havaittu.

    Äänestä

  • Nimimerkkiaprillia kirjoitti:

    Juuri noin. Lajinsisäinen muuntelu on mikroevoluutiota jota eivät edes evolutionistitiedemiehet väitä evoluutioksi. Sensijaan evokit ovat päättäneet kutsua sitäkin evoluutioksi koska muutakaan muuntelua ei ole koskaan havaittu.

    Kaikki evoluutio on "mikroevoluutiota", pitkällä aikavälillä riittävän monta "mikroa" on sitä "makroevoluutiota". Ei evoluutiossa ole mitään kohtaa josta voisi sanoa että tuossa kohtaa mikro muuttuu makroksi. Jokainen vanhempi ja lapsi on samaa lajia mutta isoisoisoiso....vanhemmat ovat sitten jo eri lajia kuin lapsenlapsenlapsen.... lapsensa, eikä missään kohtaa vanhempi synnytä toista lajia olevaa lasta.
    Kaikki muuntelu on evoluutiota.

    Tuossa on evoluutio rautalangasta väännettynä, tekstin alku- ja loppupäät ovat eri värisiä mutta vierekkäiset kirjaimet ovat käytännössä saman värisiä, missään kohtaa ei voi sanoa milloin väri muuttuu punaisesta siniseksi. Samoin on evoluutiossa, lähekkäiset sukupolvet ovat samaa lajia mutta kaukaiset eri lajia.

    http://www.patheos.com/blogs/friendlyatheist/2011/05/04/an-easy-way-to-explain-evolution/

    Äänestä

  • old_profile_70544 kirjoitti:

    A on A väristä riippumatta. tyhmä.

    Lajirajat ovat olemassa, ei niitä kukaan kiistä, eikä asiaa se miksikään muuta että jossain kohdassa tuo raja tulee vastaan. Muulit ovat pääsääntöisesti lisääntymiskynyttömiä eli lajinsa äärijaoilla mutta ovat silti samaa lajia aasien ja hevosten kanssa, vain eri rotua.
    --Mitään lajiutumista hevoseläimestä joksikin epähevoseläimeksi ei ole koskaan havaittu. Jopa Seepra risteytyy hevosen ja aasin kanssa.

    Uskomukset ovat sitten aisa erikseen, niistä voit keskustella evoluutiopalstalla sillä siellä ei faktoja edes mainita.

    Äänestä

  • Jyrkkityrkkii kirjoitti:

    Onko sun mielestäsi siis aasi, hevonen ja seepra samaa lajia?

    Äänestä

  • Taikauskonnoton kirjoitti:

    Onko sun mielestäsi siis aasi, hevonen ja seepra samaa lajia?

    Toki nuo ovat samaa lajia. Tiede tosin käyttää keskenään risteytymiskykyisistä eläimistä nimitystä kehälaji.

    Tiede ja Genesis antavat sanalle laji erilaisen merkityksen. Genesis esimerkiksi mainitsee koti-ja villieläimet eri lajeiksi vaikka villieläin voikin pariutua kesyn lajitoverirotunsa kanssa.

    Äänestä

"ihan jokainen apinaa pidemmällä ollut välimuoto katosi niin tyystin ettei niistä jäänyt jälkeäkään edes fossiilistoon?"

Eikö muka jäänyt?

Äänestä
  • Ei jäänyt. Näytähän sellainen laji? Sukupuuttoon kuolleita apinoita ei lasketa. Nyt etsitään simpanssia kehitteyneempiä selvästi sitä ihmismäisempiä otuksia.

    Lucy mielletään kuvissa ja vahakabineteissa tällaiseksi vaikka todellisuus on se että tiede määrittelee sen simpanssiakin vanhemmaksi lajiksi joka anatomisesti on apinamaisempi kuin simpanssi.

    Äänestä

  • Jyrppistässämoi kirjoitti:

    Ei jäänyt. Näytähän sellainen laji? Sukupuuttoon kuolleita apinoita ei lasketa. Nyt etsitään simpanssia kehitteyneempiä selvästi sitä ihmismäisempiä otuksia.

    Lucy mielletään kuvissa ja vahakabineteissa tällaiseksi vaikka todellisuus on se että tiede määrittelee sen simpanssiakin vanhemmaksi lajiksi joka anatomisesti on apinamaisempi kuin simpanssi.

    " Nyt etsitään simpanssia kehitteyneempiä selvästi sitä ihmismäisempiä otuksia."

    Simpanssi on oman kehityshaaransa "kehittynein"ja me olemme oman haaramme "kehittynein" ( ja ainoa). Kummankaan enemmän tai vähemmän "kehittyneitä" edeltajiä/jälkeläisiä ei ole elossa tai ei ole vielä syntynyt (tai oikeastaan syntyy koko ajan).
    Mikä ihme on apinamaisempi ja mikä on kehittyneempi? Apinoita on hyvin erilaisia ja kaikki ovat aivan yhtä "apinamaisia". Yhtenä apinalajina mekin olemme apinamaisia omalla tavallamme.
    Kaikki eläneet ja elävät olennot ovat oman lajinsa "kehittyneimpiä" sillä hetkellä.

    Äänestä

  • Nimi_Ja_Merkki kirjoitti:

    Kun kerran pyysit, niin tästä voit töllistellä yhtä monista:

    http://pic.caixin.com/blog/Mon_1106/08517411308270606.jpg

    No nyt näytit Jyrbälle väärää kuvaa. Kuvaa, jossa lukee "homo". Jyrbä on vanha seniili kaappihomo ja saa vielä aivoinfarktin kun kiihottuu liikaa pienissä pieruissaan.

    Äänestä

Jos katsot kelloa viisi sekuntia, niin et huomaa tuntiviisarin liikettä. Jos katsot kelloa uudestaan vaikkapa puolen tunnin kuluttua, niin havitset, että se on siirtynyt edellisestä kerrasta.

Äänestä
  • Jyrpän logiikan mukaan jos hän laittaa 60 kelloa seinälle ja katsoo kaikkia samanaikaisesti kymmenen sekuntia eikä tuntiviisarin liikettä vieläkään näy, on todistettu ettei kellojen tuntiviisarit liiku, sillä onhan hän tuijottanut niitä yhteensä 10 minuuttia eikä isoviirarien liikettä näy.

    Äänestä

  • Taikauskonnoton kirjoitti:

    Jyrpän logiikan mukaan jos hän laittaa 60 kelloa seinälle ja katsoo kaikkia samanaikaisesti kymmenen sekuntia eikä tuntiviisarin liikettä vieläkään näy, on todistettu ettei kellojen tuntiviisarit liiku, sillä onhan hän tuijottanut niitä yhteensä 10 minuuttia eikä isoviirarien liikettä näy.

    Jyrbän logiikan mukaan rannekellon pitäisi muuttua könninkelloksi. (vrt. kissasta koira)

    Äänestä

  • aivoinfarktitoipilasJyri kirjoitti:

    Jyrbän logiikan mukaan rannekellon pitäisi muuttua könninkelloksi. (vrt. kissasta koira)

    Luolamaalausten olisi pitänyt jo aikaa sitten muuttua Guernicoiksi. Koska näin ei ole käynyt, evoluutio on todistettu humpuukiksi.

    Äänestä

  • Taikauskonnoton kirjoitti:

    Jyrpän logiikan mukaan jos hän laittaa 60 kelloa seinälle ja katsoo kaikkia samanaikaisesti kymmenen sekuntia eikä tuntiviisarin liikettä vieläkään näy, on todistettu ettei kellojen tuntiviisarit liiku, sillä onhan hän tuijottanut niitä yhteensä 10 minuuttia eikä isoviirarien liikettä näy.

    Hyvä vertaus!

    Höpöhöpö, kellot eivät vanhene kuten eläimet eivätkä saa perillisiä eikä niillä ole esivanhempia.

    Siis jonkun logiikka tässä aivopieree eikä se ole Jyri.

    Äänestä

Hei, koirarotuja on tullut paljon, mutta lajien välisiä siitoksia on todellakin vielä paljon. Mutta Mooseshan sanoi, että "älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua". Mooseshan siis sanoi, että se on mahdollista, tietysti on. Hei, jyrri, sinun takanasi on, eräs huonosti biologiansa lukenut pastori, hän on kuitenkin väärä profeetta, älä usko häntä. Syyhän tuohon on se, että niitä siitoksia lajien välillä tulee harvoin, siksi evoluutio ja kreationismi uskoo aikaan 3,833 mrd vuotta/200 mrd vuotta per galaksin tähti = 7 päivää. Älä tee jyrri tiedemestaria teologian pastorista, äläkä tee sydämen tuntijaa, lähes sydämettömästä tiedemiehestä.

Äänestä
  • Tunnustan että olen ihan liian tyhmä ymmärtääkseni että mitä tarkoitat.

    Äänestä

Olematonta,kuten Jeesuksen pelastusihmeet

Äänestä
  • Kumpi on suurempi ihme, sekö että alkuliemessä syntyy elottomasta elämää vaiko se että elävä ihminen parannetaan?

    Siis otahan nyt järki käteen tyhmä. Evokit USKOVAT että elottomasta aineesta syntyy elämää!!!!

    Vitsi mitä pässejä.

    Äänestä

Mooses sanoi, että niinkauan kuin kestää kylvö ja korjuu, tai yö ja päivä, maa pysyy? Mutta kun siinäkään ei ole kyse vielä itse massan kestosta. Eikä mistään ihmisen toimista.

Äänestä

"Ja toisaalta, miten kummassa se oppikirjojen väite että matka apinasta ihmiseksi kulki hitaasti siten että tuo otus kehittyi monien toinen toistaan edistyneempien ihmismäisempien välimuotojen kautta lopulta nykyihmiseksi, mutta siten että ihan jokainen apinaa pidemmällä ollut välimuoto katosi niin tyystin ettei niistä jäänyt jälkeäkään edes fossiilistoon?"

Jyri hyvä että kerrot miten tietämätön olet. Olet roikkunut täällä vaikka kuinka kauan eri nikeillä ja et vieläkään tajua sitä että ihminen ei ole kehittynyt apinasta vaan meillä on yhteinen kantaisä.

Ihmisen sukupuu tai oikeammin sukupensas on aika hyvin kartoitettu fossiilien avulla typerys.

Ottaisit asioista oikeasti selvää ennen kuin aina nolaat itsesi.

Äänestä
  • Jep, olen tasan tarkasti niin tyhmä että kuvittelen tuon kuvitteellisen ihmisen ja apinan yhteisen esivanhemman olevan apinamaisempi kuin simpanssi. Olenko väärässsä?
    Nimittäin Lucyn fossillit osoittavat se olleen hyvin samankaltainen kuin simpanssi mutta sitäkin hyvin selkeästi apinamaisempi.
    Jotkut kuvat ja useimmat siitä näyttelyihin tehdyt vahanuket taas on tarkoituksella tehty lähes ihmisiksi tahallisesti suurta tyhmää yleisöä huijaten.

    Vitsi että miksi kukaan viitsii olla niin taulapää että antaa huijata itseään noinkin läpinäkyvällä huijauksella. Ehkä jopa yhdellä tieteen näkyvimmillä huiputuksella.

    Äänestä

Pakanan elämä: Ennen piti autoja vaihdella aika tiheään ja aina parempaa soitinta heti vaihtamaan entisen jäädessä hyllylle eli ei varastettuja. Kaikki otettu toimivana irti. Ihan soivia korvissani soi,aijai

Äänestä

Onhan evoluutioteoriassa juuri tuo selitetty, miksi ihmisenkaltaiset välimuodot katosivat! Niitä piidettiin vaarallisena, uudemmalle lajistolle, ja sodat tuhosivat nuo muut välimuodot. Tai onpa saattanut käydä päinvastoinkin, että joku uudempi rotu olisi tuhottu vanhemman vuoksi. Ei sitä ole vaikea selittää, tietenkään, mutta jäätte sokeina odottamaan tuomiotanne. No, hyvä, "sokeaa ei voi syyttää synnistä, mutta voimallista ja näkevää koetellaan voimallisesti ja tuskallisesti".

Äänestä
  • Juuri noin, siis ihan tuulesta temmattu yliutopistinen aivopierusikermä jonka jopa itse menit ehdollistamaan, tyhmä. Ei tosiaankaan ole vaikeaa selittää evosatuja joka suuntaan. Kiva että olet edes tämän huomannut.

    Äänestä

Pitääkö olla debiili ollakseen kreationisti? Aloituksen lähes täydellinen järjen puute ainakin viittaa siihen suuntaan.
Toinen vaadittava asia taitaa olla tietämättömyys tai tahallinen valehtelu. Ihmisen edeltäjien ja varhaisten Homo sapiensien fossiileja on löydetty jo yli 10 000.

Äänestä
  • Ei niinkään tietämättömyys,vaan täydellinen silmien ummistaminen ja aivojen sulkeminen tiedolta.
    Itselleen ja muille valehtelu tulee kreationistilta selkäytimestä,se on sitä moraalittomuutta,mitä tälläkin palstalla näkee paljon.

    Äänestä

  • Pieni korjaus, ihmisen kuviteltuja esivanhempia on läydetty mm. kambrikauden kerrostumista miljoonittain.
    Yhtään varmistettua esivahemman fossiilia ei ole kuitenkaan vielä nähty.

    Äänestä

Ei pitäis tehdä aloitusta mutu tutkimuksiin perustuen , säälittävää .

Äänestä

Kerro esimerkki "makroevoluutiotapahtumasta" joka sinun mielestäsi pitäisi olla havaittavissa " reaaliajassa"?

Äänestä
  • Mitään evoluutiota ei havaita missään ajassa eikä paikassa.

    Äänestä

  • mxcvmn kirjoitti:

    Mitään evoluutiota ei havaita missään ajassa eikä paikassa.

    Tästä on sitten kreationistienkin leirissä huomattavasti eriäviä mielipiteitä. Osa nimittäin tunnustaa mikroevoluution, vaikka sinä väität ettei _mitään_ evoluutiota ole olemassa. Perustatteko tulkintanne Raamattuun, uskoon vai johonkin muuhun?

    Äänestä

  • mxcvmn kirjoitti:

    Mitään evoluutiota ei havaita missään ajassa eikä paikassa.

    Jumalaa ei ole ollut ,eikä tule milloinkaan missään.

    Äänestä

  • Taikauskonnoton kirjoitti:

    Tästä on sitten kreationistienkin leirissä huomattavasti eriäviä mielipiteitä. Osa nimittäin tunnustaa mikroevoluution, vaikka sinä väität ettei _mitään_ evoluutiota ole olemassa. Perustatteko tulkintanne Raamattuun, uskoon vai johonkin muuhun?

    Te evoluutioon uskovat perustatte tulkintanne sokeaan uskoon.

    Äänestä

  • noabi kirjoitti:

    Te evoluutioon uskovat perustatte tulkintanne sokeaan uskoon.

    Sokeaa uskoa tarvitsee ainoastaan raamattuun uskomiseen,minkäänlaista todistetta ihmeteoista eikä edes luojasta ole.Näihin asioihin uskominen vaatii jo melko lapsenomaista ajatusmaailmaa.

    Äänestä

  • Miksi minun pitäisi kuvitella makroevoluutiotapahtuma? Se on kuule niinpäin että niiden keksiminen on aina ollut evolutionistien hommaa ja tulee aina olemaan.

    Äänestä

Ai miksi ette? no ettepä tietenkään vatipäät, ei sitä teiltä kukaan normijärkinen odotakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jyriepäileeevoa kirjoitti:

Miksi emme voi nähdä makroevoluutiotapahtumia reaaliajassa?
Maailmassa on biljoonia miljardeja eliöitä elossa tälläkin hetkellä ja jos laskemme niiden eliniät yhteen niin vuosia tulee mijoonia kertoja koko se aika jonka evoluution ajatellaan toimineen maan päällä, joten tokihan jossakin pitäisi nykyäänkin näkyä selviä satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan muovaamia uusia lajeja syntyvän havaittavasti reaaliajassa.
Niitä ei vain kukaan ole koskaan päässyt näkemään, mikä on tosi outoa jos kerran väite on se että evoluutiota tapahtuu koko ajan luonnossa?

Onkohan tässä nyt käynyt niin että utkijat taitavat sittenkin mieluumminiin uskoa menninkäisiin kuin tietää niitä olleen olemassa?

Ja toisaalta, miten kummassa se oppikirjojen väite että matka apinasta ihmiseksi kulki hitaasti siten että tuo otus kehittyi monien toinen toistaan edistyneempien ihmismäisempien välimuotojen kautta lopulta nykyihmiseksi, mutta siten että ihan jokainen apinaa pidemmällä ollut välimuoto katosi niin tyystin ettei niistä jäänyt jälkeäkään edes fossiilistoon? Tämähän on täysin järjenvastaistaja vaatii siksi tosi läpinäkyvät aivopueruselitykset koska mitään järjellistä syytä tuolle katoamistempulleon mahdotonta edes yrittää laatia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu