Mikä sinussa on

Oletan että tarkoitat "vahingolla" lasta/lapsia? Monethan pysyvät huonossakin liitossa lasten takia.

Minä ja puolisoni olemme vapaaehtoisesti lapsettomia. Voin olla 100 % varma että puolisoni on kanssani siksi, että haluaa olla.

Ja miksi haluaa olla. Unohdetaan nyt se kaikkein tärkein perusasia, eli se että hän rakastaa minua. Lähestytään asiaa puhtaan kliinisesti. Mitä minussa on hyvää?

Olen todella mukava ihminen. Kanssani on helppoa ja huoletonta olla. Olen kiinnostunut monesta samasta asiasta kuin puolisoni ja tarjoan mielenkiintoista keskusteluseuraa. Toisaalta tiedän ja seuraan asioita joita hän ei seuraa, joten avarran hänen maailmankuvaansa (ja päinvastoin). Hän oppii minulta asioita jotka häneltä muuten menisi ohi (kuten minä opin häneltä). Minulla on usein hyviä ideoita asioista joita voisimme tehdä ja paikoista joihin voisimme mennä, yksinään hänen ei tulisi niinkään lähdettyä.

Olen älyttömän hauska ja huumorintajuinen ja nauramme puolisoni kanssa monta kertaa päivässä.

Olen fyysiseltä olemukseltani puolisoani miellyttävä ja hänellä on kanssani hyvä seksielämä.

Koska olemme molemmat töissä ja jopa ansaitsemme suunnilleen saman verran, meillä on yhdessä paljon parempi elintaso kuin olisi kahtena sinkkuna (koska niin monet kodin kulut ovat samat oli niitä sitten maksamassa yksi tai kaksi).

Luulenpa, että haluaa olla kanssani koska tajuan hänen järjenjuoksuaan aikalailla paremmin, kuin moni muu nainen kuuluu ymmärtäneen. Sekä, täydennämme toisiamme. :)

Jaahas, ilman muuta lapset ovat todella tärkeä yhdessä pitävä voima. Yhteisiä vuosia on 35 mutta ei pelkästään lasten takia tässä vielä yhteistä elämää eletä. Ulkonäöllisesti vastaaan mieheni ihannetta. Hän pitää minua älykkäänä ja hyvänä äitinä ja kunnioittaa minua. VIihdymme erittäin hyvin toistemme seurassa mutta myös omien ystäviemme kanssa - luja luottamus on varmasti yksi ominaisuus, jota hän arvostaa.

Tällä elämänkokemuksella löytää jo rehellisen vastauksen ja uskaltaa sen myöntää, vaikka se olisi kuinka positiivinen tahansa, sehän tahtoo tympäistä jota kuta, kun myöntää asioiden olevan hyvin, yhä.

Luulen, että avovaimoni on kanssani, koska olen paljon töissä, en pahemmin käy ulkona ja en ole painostanut lapsia hankkimaan yms. (hän ei halua lapsia) Muuten on hyvinkin vaikea keksiä syytä, koska tienaan häntä huonommin (molemmilla omat rahat), olen matalammin koulutettu enkä ole tavattoman komeakaan.

Eli eiköhän se johdu siitä, että olen helppo kämppis jakamassa kuluja ja jolta saa halutessaan seksiä.

Olen todella mukava, huumorintajuinen, avarakatseinen, elämänmyönteinen nainen. Kanssani tulee hyvin toimeen muutkin, ei vain kumppani.

Kysymyksesi oli kuitenkin oudosti aseteltu. Jokainenhan tietää (toivottavasti) omat hyvät puolensa, sekä sen, että jokaisessa on hyviä puolia, kiinnostavaa. Mutta se miksi joku on kumppaninsa kanssa, tietää vain joku itse. Ja onko sillä muka jotain väliä? Pääasia nimittäin on se, että ON yhdessä, se on valinta, joka tehdään varmasti monesta eri syystä.

Kirjoituksessasi oli ikävä asenne, toisia arvosteleva sävy. Kitke ne.

Koska puolisoni ei ollut _koskaan elämässään_ ollut ihastunut ennen kuin tapasi minut. Ja tämän vahvistavat lisäksi hänen perheensä ja kaikki kaverinsa, jotka ovat tunteneet hänet lapsesta lähtien tai muuten vain kauan. Keski-iässä mennään. Joten olen erityinen ihminen juuri hänelle. :D

Olen hänen lastensa isä. Tuon tilipussin kotiin. En käytä rahaa, eikä minulla ole rankkoja paheita. Annan hänen päättää suunnilleen kaikesta, enkä koko ajan urputa.

Minä olen aina sanonut, ettei kumppanissa tarvitse olla mitään yksittäistä ja huippuhyvää ominaisuutta, mutta ei saa olla mitään kovin ärsyttävää. Minä kun olen huomannut, ettei vikoihin totu vaan ne alkavat ajan saatossa ärsyttää aina vain enemmän.

Ilmeisesti minussakaan ei ole mitään erityisen suurta vikaa, joskaan en nyt menisi itseäni erityisesti mistään kehumaankaan. Minä olen turvallisuushakuinen ihminen, joten kai minun seurassani tuntee olonsa turvalliseksi.

Oikeastaan tässä on enemmän kyse siitä, miten me sovimme yhteen kuin minun hyvistä ominaisuuksistani. Me olemme saman ikäisiä, pidämme samoista asioista, nauramme samoille asioille, kuuntelemme samanlaista musiikkia ja haluamme viettää vapaa-aikamme samalla tavalla. Elämänarvotkin on samanlaiset.

Tjaa... Mieheni sanojen mukaan minä olen paras kumppani juuri hänelle. Hänellä on ollut lukuisia suhteita naisiin ennen minua, joten vertailupohjaa. Tapasimme kuin mies oli n. 40v. Eli hän oli treffeillut naisia jo 25 vuotta... Valtaosa niistä suhteista jäi hyvin lyhyiksi. Yksi avoliitto, joka loppui noin vuodessa, koska se oli vain kaveruutta. Muut suhteet pituuksiltaan yhdestä illasta vuoteen. Yhdenkään kanssa ei ollut päässyt sellaiseen pisteeseen, että mies olisi halunnut panostaa oikeasti yhteiseen elämiseen. Ennen 30 ikävuotta ei ollut kuulema edes moisia miettinyt, ja sen jälkeen ei sopivaa vastaan tullut. Mies on myös sanonut, että minä olen kaikista hänen tapaamistaan naisista vähiten ongelmainen.;) Heh.

Eli minun ja mieheni huumori on samankaltainen. Mies sietää minua, koska minä siedän häntä juuri sellaisena kuin hän on. Meillä on myös lisäksi riittävän aktiivinen ja erittäin nautinnollinen seksielämä, arvostamme toistemme älyä jne.

Minä olen ainoa nainen, jonka kanssa mies vilpittömästi omasta halustaan halusi perheen, yhteisen asuntolainen yms. Kuulema ei aio karata koskaan mihinkään.