YLE: Lakivaliokunta ei hevin muuta avioliittolakia

Lakivaliokunta ei hevin muuta avioliittolakia

http://yle.fi/uutiset/lakivaliokunta_ei_hevin_muuta_avioliittolakia/8166466?origin=rss

Kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain perumiseksi on etenemässä eduskuntaan. Siellä ehdotuksen käsittelystä vastaa lakivaliokunta. Ylen vaalikoneen vastauksissa valtaosa valiokunnan jäsenistä suhtautui nihkeästi lain kumoamiseen.

Ylen vaalikoneen vastausten perusteella eduskunnan lakivaliokunta suhtautuu torjuvasti sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseen.

Valiokunnan 17 jäsenestä 12 vastasi Ylen vaalikoneessa ei, kun heille esitettiin kysymys "Edellisen eduskunnan hyväksymä lainmuutos samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimisesta peruutetaan".

Lain perumista vastustavat Ylen vaalikoneen mukaan RKP:n Eva Biaudet, vasemmiston Katja Hänninen, sosiaalidemokraattien Suna Kymäläinen, Sanna Marin, Johanna Ojala-Niemelä, keskustan Katri Kulmuni, Mikko Kärnä, Arto Pirttilahti, kokoomuksen Sari Multala ja Mari-Leena Talvitie ja perussuomalaisten Ville Tavio sekä vihreiden Emma Kari.

Vastaavasti kolme edustajaa sanoi kyllä. He ovat perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja Tom Packalén sekä kristillisten Antero Laukkanen.

Valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Kari Tolvanen jätti valikoneessa tämän kohdan tyhjäksi. Myös keskustan Antti Rantakangas vastasi "tyhjä" vaalikoneen kysymykseen.

Edellisen eduskunnan äänestyksessä viime vuonna Kari Tolvanen, Antti Rantakangas ja Arto Pirttilahti äänestivät lakiesitystä vastaan. Puolesta äänestivät Katja Hänninen, Suna Kymäläinen ja Johanna Ojala-Niemelä.

Valiokunnan varajäsenistä viisi ei peruisi lakia ja neljä jäsentä olisi valmis perumaan sen
3063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kansalaisaloite avioliittolaista: Lakivaliokunta päättää, onko järkevää viedä eteenpäin

http://yle.fi/uutiset/kansalaisaloite_avioliittolaista_lakivaliokunta_paattaa_onko_jarkevaa_vieda_eteenpain/8166445

Kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta käsitellään normaaliin tapaan eduskunnassa. Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen arvelee, että aloite on lakivaliokunnan pöydällä joidenkin kuukausien päästä.

– Vielä on erilaisia tarkistuskierroksia oikeusministeriössä ja siinä kestää tavallisesti muutamia kuukausia. Todennäköisesti ensi syksynä aloite tulee eduskunnan lainsäädäntömyllyyn. Sen jälkeen tässä tapauksessa lakivaliokunta harkitsee, mitä aloitteen kanssa tehdään, kuten kaikkien muidenkin sinne lähetettyjen aloitteiden kanssa, Tiitinen sanoo.

Edellinen eduskunta hyväksyi avioliittolain muutoksen sukupuolineutraaliksi. Päätös ei Seppo Tiitisen mukaan vaikuta lain kumoamista vaativan kansalaisaloitteen käsittelytapaan, mutta aikaisemmalla päätöksellä saattaa olla merkitystä sen kannalta, otetaanko aloitetta ylipäänsä käsittelyyn.

– Ei tunnu kovin loogiselta, että vastikään on hyväksytty tietynsisältöinen laki ja heti ollaan sitten tekemässä päinvastaista päätöstä, mutta se on poliittista harkintaa, mikä kuuluu lakivaliokunnalle. Onko järkevää ottaa heti uudelleen asia esille, jonka jatkovalmistelusta koko eduskunta vastikään on antanut hyvin selvät ohjeet, Tiitinen pohtii.

Eduskunta hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittolain viime vaalikaudella kansalaisaloitteen pohjalta. Avioliittolain ja siihen yhteydessä olevien lakien muutoksen on määrä astua voimaan vuoden 2017 maaliskuussa.

:)

Äänestä
  • Huonot lait tulee muuttaa pikimiten.
    Eikös Tiitinenkin muuten ole ....

    Äänestä

  • Ei aloite mitenkään turha ollut. Näin saivat esiin mielipiteensä myös ne, jotka eivät halua antaa homoseksuaaleille mahdollisuutta avioliittoon. Se vain on demokratiaa.

    Aikaa vielä tuohon syksyyn on. Keskustelua varmasti käydään ja mielenkiinnolla seuraan, miten kiukkuiseksi sanankäyttö kenties vielä yltyy.

    Äänestä

  • "Aikaa vielä tuohon syksyyn on. Keskustelua varmasti käydään ja mielenkiinnolla seuraan, miten kiukkuiseksi sanankäyttö kenties vielä yltyy."

    Ja homojärjestöjen aggressiivisuuden kiihtyminen siirtyy täällä Suomessa ainakin puolella vuodella.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ei aloite mitenkään turha ollut. Näin saivat esiin mielipiteensä myös ne, jotka eivät halua antaa homoseksuaaleille mahdollisuutta avioliittoon. Se vain on demokratiaa.

    Aikaa vielä tuohon syksyyn on. Keskustelua varmasti käydään ja mielenkiinnolla seuraan, miten kiukkuiseksi sanankäyttö kenties vielä yltyy.

    Sinulle onkin ihmisen tahto ja lait tärkeämmät kuin Jumalan tahto ja lait.

    Äänestä

  • atskunatsukalle kirjoitti:

    Sinulle onkin ihmisen tahto ja lait tärkeämmät kuin Jumalan tahto ja lait.

    öö?
    sinäkö oikeasti haluat tunkea, inhoa täynnä, vieraiden ihmisten seksiasioihin verukkeena Mooseksen kirja? ymmärrätkö että se _on_ todella outoa.
    lait tässä maassa säädetään demokraattisessa järjestyksessä kaikkien parhaaksi. yhä harvempi tietää Mooseksen kirjasta yhtään mitään.

    Äänestä

  • hyvva.juttu kirjoitti:

    "Aikaa vielä tuohon syksyyn on. Keskustelua varmasti käydään ja mielenkiinnolla seuraan, miten kiukkuiseksi sanankäyttö kenties vielä yltyy."

    Ja homojärjestöjen aggressiivisuuden kiihtyminen siirtyy täällä Suomessa ainakin puolella vuodella.

    Kyllä täällä on puolin ja toisin ollut niin roisia meininkiä, että varmaan tunteet kiihtyy syksyä kohti.

    Tässä eräs sieltä positiivisimmista päästä:

    ”NAISTEN ÄÄNIOIKEUDEN PERUMISEEN VIELÄ MAHDOLLISUUS”

    ”Saaresmaan Jukka näkee kansalaisaloitteen kätevänä työkaluna.”

    ”Tämä aloitepingis on kyllä pirun kätevä. Tästä lähtien en ainakaan itse ota mitään äänestystä tosissaan jos sen voi vesittää näin helposti.”
    ”Saaresmaan oma kansalaisaloite koskeekin naisten äänioikeuden poistamista. Aito äijädemokratia -aloite on tällä hetkellä kerännyt jo tuhansia allekirjoituksia miehiltä joiden mielestä paprikan syönti on naismaista.”
    http://kasperstromman.com/2015/07/19/naisten-aanioikeuden-perumiseen-viela-mahdollisuus/

    Mutta eikö ole hyvä elää demokraattisessa ja psotiivisesti sekuaarissa maassa?

    ”Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa on kansalaisaloitejärjestelmä.”
    http://yle.fi/uutiset/kansalaisaloite_mullistaa_demokratian/6234947

    Jotta näitä aloitteita voidaan tehdä, ovat sen eteen tehneet vuosikymmeniä töitä mm.

    ”Suomessa kansalaisaloite on 1. maaliskuuta 2012 voimaan tulleen kansalaisaloitelain tarkoittama kansalaisten tekemä lainsäädäntöaloite…”

    ”…ensimmäisenä Suomessa Suomen Sosialidemokraattinen Puolue vuonna 1903 Forssan ohjelmassa…”
    ”….sittemmin ehdottanut Suomeen ainakin Demokraattinen Vaihtoehto…” Ja siitä ovat sitten muutkin puolueet innostuneet.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansalaisaloite

    Jotta kaikki saisivat apua näiden aloitteiden tekemiseen, sitä voi saada vaikka täältä:

    ”Avoin ministeriö on palvelu, joka auttaa kansalaisia muuttamaan lainsäädäntöä paremmaksi.”
    ”Avoin ministeriö toimii järjestöjen ja kansanliikkeiden apuna kansalaisaloitekampanjoiden suunnittelussa ja toteutuksessa.”
    http://www.avoinministerio.fi/artikkelit/medialle

    Vai onko tämä mahdollisuus nyt sitä ”kulttuurimarxismia”?

    Äänestä

  • atskunatsukalle kirjoitti:

    Sinulle onkin ihmisen tahto ja lait tärkeämmät kuin Jumalan tahto ja lait.

    Tietysti. Kansalaisten tahdonilmausten mukaan laadittujen lakien mukaanhan tämä yhteiskunta pyörii. Muut vaihtoehdot olsiivat aika karmivia.

    Niin ja tätä kansalaisten demokratiaa tulisi laajentaa niin, että sellaiset lait, mitkä koskevat koko kansaa, tulisi jatkossa suoda sähköinen neuvoa antava kansanäänestys
    netissä. Näin sanoi eilen Päivän kasvona ollut.
    Ei ne mielipidemittaukset sano koko totuutta. Aina on hiljaisia äänestäjiä, jotka eivät halua mielipidettään julkisesti sanoa.
    Varsinkin vanhemmalle polvelle vaalisalaisuus on pyhä asia.

    Äänestä

  • >> Seppo Tiitisen mukaan... aikaisemmalla päätöksellä saattaa olla merkitystä sen kannalta, otetaanko aloitetta ylipäänsä käsittelyyn. <<
    Olipas diplomaattisesti sanottu eli eihän se Tiitinen voinut sanoa, että ei eduskunta tuoretta päätöstään kumoa uudella lailla, varsinkin kun se olisi avioliittolain kaatajille poliittinen itsemurha.
    Tuo lain kaataminen eli jo myönnettyjen ihmisoikeuksien peruminen olisi ehkä kovin kuviteltavissa oleva ihmisoikeuksien loukkaus eli sitä eduskunta ei tee.

    Äänestä

  • demokratianlaajentaminen kirjoitti:

    Niin ja tätä kansalaisten demokratiaa tulisi laajentaa niin, että sellaiset lait, mitkä koskevat koko kansaa, tulisi jatkossa suoda sähköinen neuvoa antava kansanäänestys
    netissä. Näin sanoi eilen Päivän kasvona ollut.
    Ei ne mielipidemittaukset sano koko totuutta. Aina on hiljaisia äänestäjiä, jotka eivät halua mielipidettään julkisesti sanoa.
    Varsinkin vanhemmalle polvelle vaalisalaisuus on pyhä asia.

    >Niin ja tätä kansalaisten demokratiaa tulisi laajentaa niin, että sellaiset lait, mitkä koskevat koko kansaa, tulisi jatkossa suoda sähköinen neuvoa antava kansanäänestys netissä.
    Jep. Tasa-arvoinen avioliitto koskee kaikkine mahdollisine lapsivaikutuksineen paria prosenttia kansasta.
    >Ei ne mielipidemittaukset sano koko totuutta. Aina on hiljaisia äänestäjiä, jotka eivät halua mielipidettään julkisesti sanoa.
    Höh, eihän mielipidetutkimuksissa vastaajien nimiä ylös oteta. :D
    Yleissivistys hoi...

    Äänestä

  • demokratianlaajentaminen kirjoitti:

    Niin ja tätä kansalaisten demokratiaa tulisi laajentaa niin, että sellaiset lait, mitkä koskevat koko kansaa, tulisi jatkossa suoda sähköinen neuvoa antava kansanäänestys
    netissä. Näin sanoi eilen Päivän kasvona ollut.
    Ei ne mielipidemittaukset sano koko totuutta. Aina on hiljaisia äänestäjiä, jotka eivät halua mielipidettään julkisesti sanoa.
    Varsinkin vanhemmalle polvelle vaalisalaisuus on pyhä asia.

    Taisi osaa hämmentää tuo että näin sitä ollaan osallisia ”kulttuurimarxismista”?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ei aloite mitenkään turha ollut. Näin saivat esiin mielipiteensä myös ne, jotka eivät halua antaa homoseksuaaleille mahdollisuutta avioliittoon. Se vain on demokratiaa.

    Aikaa vielä tuohon syksyyn on. Keskustelua varmasti käydään ja mielenkiinnolla seuraan, miten kiukkuiseksi sanankäyttö kenties vielä yltyy.

    Eiköhän molemmat puolet ole jo saaneet mielipiteensä julki edellisen eduskunnan päätöksen mainingeissa.

    Äänestä

  • mediapeliä kirjoitti:

    Huonot lait tulee muuttaa pikimiten.
    Eikös Tiitinenkin muuten ole ....

    Siksihän edellinen aviolaki muutetiin edellisen eduskunna toimesta, tahdon 2013 -kansalaisaloitteen pohjalta. Toisin liian kauan siihen meni.

    Äänestä

  • atskunatsukalle kirjoitti:

    Sinulle onkin ihmisen tahto ja lait tärkeämmät kuin Jumalan tahto ja lait.

    Kyllä! Ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat tärkeämpiä kuin kuin jumalan tahto ja lait, jos ne ovat sellaiset kuin sinä uskot.

    Äänestä

  • dfhg kirjoitti:

    Eiköhän molemmat puolet ole jo saaneet mielipiteensä julki edellisen eduskunnan päätöksen mainingeissa.

    Toki, mutta koska havahtuivat kai liian myöhään tähän asiaan, niin vasta nyt sai Puolimatka tehtyä oman "tieteellisen" vastineensa.

    Äänestä

Muistakaa nyt kuitenkin että nimenomaan lakivaliokunta viimeksi hylkäsi tuon homoliittolain.

Äänestä
  • Nyt on toinen lakivaliokunta.

    Äänestä

Hylkäshän lakivaliokunta homoliittolainkin!!!

Äänestä
  • Niin ja sitten alkoi vihervasurien runttaus setan säestyksellä.

    Äänestä

  • homoagendaa kirjoitti:

    Niin ja sitten alkoi vihervasurien runttaus setan säestyksellä.

    Niinpä. Uskovaiset lähettivät kansanedustajille tuhansia viestejä painostaakseen heitä olemaan hyväksymättä aloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Niinpä. Uskovaiset lähettivät kansanedustajille tuhansia viestejä painostaakseen heitä olemaan hyväksymättä aloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista.

    Eiköhän sitä lobbausta ollut toisinkin päin.Seta ja media, kirkkoa myöten pyrkivät
    vaikuttamaan äänestäjiin.

    Äänestä

  • tuskinpelkästäänuskovat kirjoitti:

    Eiköhän sitä lobbausta ollut toisinkin päin.Seta ja media, kirkkoa myöten pyrkivät
    vaikuttamaan äänestäjiin.

    Ehkä, mutta kansanedustajien sähköpostit täyttyivät uskisten viesteistä eivätkä setalaisten ja tämän ovat edustajat itse kertoneet.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ehkä, mutta kansanedustajien sähköpostit täyttyivät uskisten viesteistä eivätkä setalaisten ja tämän ovat edustajat itse kertoneet.

    Jokainen kansanedustaja sai "muutaman" kopion Moosesta ja liitteet päälle. Oliko se Päivi Räsänen tai joku muu uskova, kun yritti rauhoitella noita patmoslaisia, ettei ne olisi tukkineet sillä spämmillään kansanedustajien sähköposteja.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ehkä, mutta kansanedustajien sähköpostit täyttyivät uskisten viesteistä eivätkä setalaisten ja tämän ovat edustajat itse kertoneet.

    Noista sähköpostihäiriköistä ollaan aika korrektisti oltu hiljaa. Mutta se on lisääntyvä trendi ja katson, ettei sellainen käytös missään nimessä kuulu kristityille.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Noista sähköpostihäiriköistä ollaan aika korrektisti oltu hiljaa. Mutta se on lisääntyvä trendi ja katson, ettei sellainen käytös missään nimessä kuulu kristityille.

    Nyt lahkokonttoreista lähtee varmaan saavikaupalla kakkosluokan postikorttejakin täynnä lastemme tulevaisuudesta syvästi huolestuneiden vanhusten allekirjoituksia. Aikaa on, viimeksi ei oikein ollut.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Nyt lahkokonttoreista lähtee varmaan saavikaupalla kakkosluokan postikorttejakin täynnä lastemme tulevaisuudesta syvästi huolestuneiden vanhusten allekirjoituksia. Aikaa on, viimeksi ei oikein ollut.

    Koen häpeää kristittynä noiden vuoksi. Mutta tämä aggressiivisuus kuulunee tuohon suuntaukseen. Ahviokin on kovasti sitä mieltä että lobbaamista ei tehdä tarpeeksi.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Koen häpeää kristittynä noiden vuoksi. Mutta tämä aggressiivisuus kuulunee tuohon suuntaukseen. Ahviokin on kovasti sitä mieltä että lobbaamista ei tehdä tarpeeksi.

    Eipä omia pelejään pelaavan marginaalisakin takia kannata häpiää tuntea. Itsepähän ajavat itseään jyrkänteen reunalle, ja sinne kyllä joutavatkin.

    Äänestä

Täällä esiintyi väitteitä että YK:n ihmisoikeusjulistus kieltää kahta samaa sukuolta olevien avioliiton. Näin ei taida olla?

”Ihmisoikeusprofessorina European University Institutessa Italiassa työskentelevä Martin Scheinin ei katso, että YK:n ihmisoikeuksien julistus olisi sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.”

”Tekstit on kirjoitettu siten, että ne korostavat avioliiton vapaaehtoisuutta, osapuolten täysi-ikäisyyttä ja sukupuolten tasa-arvoa, sanoo Scheinin.”

Ihmisoikeudet ovat kohdentuneet aivan muihin kohtiin:

”Ajatuksena muotoiluissa on Scheinin mukaan ollut ilmaista torjuva kanta moniavioisuuteen ja tyttärien naittamiseen lapsena, tahdonvastaisesti tai myötäjäisiä vastaan.”

Eli aika selvästi tuossa ilmaistaan ettei vanhoja ja perinteisiä malleja enää pidä pitää yllä koska ne loukkaavat ihmisoikeuksia.

”Toisaalta samoista teksteistä seuraa myös sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän kielto. Valtioiden tulee joko tunnustaa samaa sukupuolta olevien oikeus solmia avioliitto tai muutoin luoda järjestely, jossa heidän välinen liittonsa on täysin tasaveroinen avioliiton kanssa, sanoo Scheinin.”

http://yle.fi/uutiset/ihmisoikeusprofessori_eri_mielta_paivi_rasasen_kanssa_sukupuolineutraali_avioliittolaki_ei_kaadu_ykn_julistukseen/7641071

Äänestä

Tasa-arvoista avioliittolakia ei hevillä muuteta, ei varsinkaan virsillä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

turha.hanke kirjoitti:

Lakivaliokunta ei hevin muuta avioliittolakia

http://yle.fi/uutiset/lakivaliokunta_ei_hevin_muuta_avioliittolakia/8166466?origin=rss

Kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain perumiseksi on etenemässä eduskuntaan. Siellä ehdotuksen käsittelystä vastaa lakivaliokunta. Ylen vaalikoneen vastauksissa valtaosa valiokunnan jäsenistä suhtautui nihkeästi lain kumoamiseen.

Ylen vaalikoneen vastausten perusteella eduskunnan lakivaliokunta suhtautuu torjuvasti sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseen.

Valiokunnan 17 jäsenestä 12 vastasi Ylen vaalikoneessa ei, kun heille esitettiin kysymys "Edellisen eduskunnan hyväksymä lainmuutos samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimisesta peruutetaan".

Lain perumista vastustavat Ylen vaalikoneen mukaan RKP:n Eva Biaudet, vasemmiston Katja Hänninen, sosiaalidemokraattien Suna Kymäläinen, Sanna Marin, Johanna Ojala-Niemelä, keskustan Katri Kulmuni, Mikko Kärnä, Arto Pirttilahti, kokoomuksen Sari Multala ja Mari-Leena Talvitie ja perussuomalaisten Ville Tavio sekä vihreiden Emma Kari.

Vastaavasti kolme edustajaa sanoi kyllä. He ovat perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja Tom Packalén sekä kristillisten Antero Laukkanen.

Valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Kari Tolvanen jätti valikoneessa tämän kohdan tyhjäksi. Myös keskustan Antti Rantakangas vastasi "tyhjä" vaalikoneen kysymykseen.

Edellisen eduskunnan äänestyksessä viime vuonna Kari Tolvanen, Antti Rantakangas ja Arto Pirttilahti äänestivät lakiesitystä vastaan. Puolesta äänestivät Katja Hänninen, Suna Kymäläinen ja Johanna Ojala-Niemelä.

Valiokunnan varajäsenistä viisi ei peruisi lakia ja neljä jäsentä olisi valmis perumaan sen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu