Homous on todiste Jumalasta

Kaikki tietävät, ettei homoseksuaalisuus ole voinut kehittyä evoluutioprosessissa. Homot eivät voi saada lapsia, joten homous on täysin luonnotonta eikä siten voi lisääntyä sukupolvi toisensa jälkeen kuten se nyt tekee.

Evoluutio on kovaa kilpailua, jossa eniten lisääntyvät yleistyvät lukumäärältään ja siinä ei homojen naismaiselle pehmeydelle ole sijaa. Se häviää siinä ja lakkaa olemasta. Homot tuhotaan ja poljetaan muiden heikkojen kanssa menestyvien ja tyttöystäviä hankkivien jalkoihin ja he kuolevat pois rikkirevittyinä saalistajien repiminä raatoina.

Samalla tavoin evoluutio ei voi selittää tappavien sairauksien olemassa oloakaan. Jos ne kerran karsiutuvat evoluutiossa, miksi ne silti ovat olemassa ja tarvitaan lääketiedettä. Miksi loiset ja basillit, joista ei ole mitään hyötyä elämälle ja lajille, edelleen vain ovat olemassa ja evoluutio sallii niiden mellastaa. Jos lajit todella kehittyisivät, ne voittaisivat kaikki sairaudet ja vihollisensa. Mutta niin ei vain käy.

Kaikki on kuitenkin paljon ristiriidattomampaa jos ajattelemme maailman olevan luotu juuri tällaiseksi kuin se on. Meidän ei tarvitse edes yrittää selittää kaikkea, mitä emme kuitenkaan ymmärrä. Sillä maailman suunnitellut äly on ollut moninkertaisesti meidän älyämme suurempi ja sen aivoitukset meille silkkaa hepreaa.

Miksi ateististen evolutionistien on niin vaikea hyväksyä tätä tosiasiaa? Eikö sitä omaa ylpeyttään voisi edes hetkeksi niellä ja vain hiljentyä ihastellen kaiken sen viisauden ja monimutkaisuuden edessä, jota Herramme kaunis ja täydellinen luomistyö niin hyvin ilmentää.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


evoluutio.ei.selitä kirjoitti:

Kaikki tietävät, ettei homoseksuaalisuus ole voinut kehittyä evoluutioprosessissa. Homot eivät voi saada lapsia, joten homous on täysin luonnotonta eikä siten voi lisääntyä sukupolvi toisensa jälkeen kuten se nyt tekee.

Evoluutio on kovaa kilpailua, jossa eniten lisääntyvät yleistyvät lukumäärältään ja siinä ei homojen naismaiselle pehmeydelle ole sijaa. Se häviää siinä ja lakkaa olemasta. Homot tuhotaan ja poljetaan muiden heikkojen kanssa menestyvien ja tyttöystäviä hankkivien jalkoihin ja he kuolevat pois rikkirevittyinä saalistajien repiminä raatoina.

Samalla tavoin evoluutio ei voi selittää tappavien sairauksien olemassa oloakaan. Jos ne kerran karsiutuvat evoluutiossa, miksi ne silti ovat olemassa ja tarvitaan lääketiedettä. Miksi loiset ja basillit, joista ei ole mitään hyötyä elämälle ja lajille, edelleen vain ovat olemassa ja evoluutio sallii niiden mellastaa. Jos lajit todella kehittyisivät, ne voittaisivat kaikki sairaudet ja vihollisensa. Mutta niin ei vain käy.

Kaikki on kuitenkin paljon ristiriidattomampaa jos ajattelemme maailman olevan luotu juuri tällaiseksi kuin se on. Meidän ei tarvitse edes yrittää selittää kaikkea, mitä emme kuitenkaan ymmärrä. Sillä maailman suunnitellut äly on ollut moninkertaisesti meidän älyämme suurempi ja sen aivoitukset meille silkkaa hepreaa.

Miksi ateististen evolutionistien on niin vaikea hyväksyä tätä tosiasiaa? Eikö sitä omaa ylpeyttään voisi edes hetkeksi niellä ja vain hiljentyä ihastellen kaiken sen viisauden ja monimutkaisuuden edessä, jota Herramme kaunis ja täydellinen luomistyö niin hyvin ilmentää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu