"Ulkonäkökeskeisyys näyttää valtaavan alaa yritysten rekrytoinneissa, epäilee Financial Times".
http://www.talouselama.fi/tyoelama/erikoinen havainto minne kaikki rumat haviavat tyoelamasta/a2315319
Kellaway kirjoittaa käyneensä taannoin puhumassa uusille työntekijöille yhdessä neljästä suuresta kirjanpitoyhtiöstä.
Paikalla oli noin 80 uutta työntekijää, ja heitä katsellessaan Kellaway kertoo havainneensa jotain outoa: yksikään heistä ei ollut ruma. Kaikilla oli hyvä iho ja symmetriset, miellyttävät kasvot. Heidän ulkonäkönsä poikkesi huomattavasti ihmisten keskimääräisestä ulkonäöstä, vaikka periaatteessa kirjanpitotehtävissä ulkonäön pitäisi olla toisarvoinen tekijä työtehtävien kannalta.
Tämä ei ole hänen mukaansa mikään yksittäinen havainto, vaan monissa tehtävissä esimerkiksi pankeissa, konsulttifirmoissa ja lakitoimistoissa viime aikoina nimenomaan hyvännäköiset ihmiset ovat olleet etusijalla rekrytoinneissa.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Suomen rumat: noin 500 000 tuhatta on työttöminä.
Kannatta olla ruma niin ei tarvitse mennä töihin. Johtuisikohan se siitä että länsimaissa ei ole enää muuta töitä kun palvelualan ammatteja suurin osa minne kelpaa vaan se "kaunis standardi" ulkonäkö.
Sipilä lupasi järjestää jotain 100 000 työpaikkaa rumille !
huippu mallit haussa sitten.
Toimisto eikä konttorihommiin ainakaan rumia naisia nykyään oteta.
varsinkaan johtajan sihteeriksi.
Pitkäaikais rumuutta ja nuoriso rumuutta yritetään helpottaa suomessa.
Johtuuko mamujen työttömyys siis rumuudesta ?
Suomi tarvitsee kauniita mamuja tänne, paikkaamaan suomalaisten rumien töitä.
No niin. NÄIN sitä ihmiskunta kehittyy. Suositaan niitä, jotka näyttävät hyvältä, ja ovat sosiaalisesti suosittuja (paljon verkostoja ja ystäviä Facebookissa). Mikä on lopputulos? Lauma idiootteja, jotka näyttävät hyvältä, ja koko yhteiskunta rappiolla, koska älykkäät yksilöt on eliminoitu luonnonvalinnassa. Koska etusijalla työntekijöiden valinnassa ovat kauniit ja suositut.
Työantajille on nykyään varaa valita työntekijänsä. Työnhakijoita kun on noin 100 kertaa enemmän kuin paikkoja. Ja tottakai työnantaja valitsee kauniin työntekijän mieluummin kuin ruman, vaikka ruma olisi hieman pätevämpi: ruma työntekija voi leimata työnantajan negatiivisesti jonkun ruman ihmisen ystäväksi. Tietenkään työnantaja ei tätä primitiivistä motiiviaan tajua, koska työnantaja, kuten lähes kaikki ihmiset, on itsetiedoton idiootti, joka ei tiedosta toimintansa motiiveja.
Toinen mahdollinen selitys on, että rumat ovat sosiaalisesti epäsuosittuja, ja heidän on siksi vaikeaa työllistyä, koska työpaikat menevät suhteilla, tai ainakin työnantaja tarkistaa, että hakijalla on sosiaalisessa mediassa riittävästi ystäviä tai seuraajia. Kukaanhan ei halua olla ruman ystävä tai seuraaja. Kauniit ovat siis sosiaalisesti suosituimpia ja heillä on laajimmat verkostot ja siksi heidän on helpompi työllistyä.
Rumien ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta pitää leikata 200 miljoonaa, sanoo juha Sipilä.
"Joka kolmas nainen ottanut sairaslomaa ulkonäön takia".
http://www.stara.fi/2015/07/20/joka-kolmas-nainen-ottanut-sairaslomaa-ulkonaon-takia/
Työssäkäyville naisille tehdyn kyselyn mukaan joka kolmas naisista on joskus ollut sairaslomalla ulkonäöllisten syiden takia. Kyselyyn osallistui 2.000 naista eri ikäluokista ja aloilta. Sen lisäksi yksi kymmenestä myönsi ottaneensa sairaslomaa huonon hius- tai ihopäivän takia.
Monet kyselyyn vastanneista naisista kertoivat, että he olivat jättäytyneet menemästä töihin, sillä he uskoivat ulkonäköongelman tai epäsiistin ulkonäön vaikuttavan heidän työpanokseensa negatiivisesti. Noin 20 prosenttia vastanneista tunnusti kokevansa ulkonäköpaineita työhönsä liittyen.
Kyselyn myötä paljastui, että 42 prosenttia naisista kokivat olevansa itsevarmoja vain silloin, kun he näyttivät mielestään hyvältä. Noin 20 prosenttia naisista myönsivät, että he peruivat myös tapaamisia ystäviensä kanssa, jos heillä oli ulkonäöllinen ongelmatilanne meneillään.
"Sen lisäksi yksi kymmenestä myönsi ottaneensa sairaslomaa huonon hius- tai ihopäivän takia."
Täysin mielenvikaista toimintaa. Sitä se vitun selfiekulttuuri teettää.
Rumat menkää töihin, töitä on !
Yrittäjä hämmästelee rumia nuoria: 10 euroa tunnissa ei kelpaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072020061063_uu.shtml
Suomen Festariduuni Oy:n on ollut vaikea löytää motivoitunutta kantasuomalaista rumia tämän kesän festivaaleille, vaikka yritys maksaa siivous- ja kuljetustyöstä työehtosopimusten mukaista palkkaa, 10-15 euroa tunnilta, plus lakisääteiset lisät.
- En tiedä, mitä liksan pitäisi olla, jos 15 euroa tunnissa lisät ei ole ok? Suomen Festariduunin toimitusjohtaja Niko Siponen tuskailee kirjoituksessaan.