Ateismi nimensä mukaisesti vain teismin kieltoa

Siksi vain 3% maailman väestöstä on ateisteja.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tälläkin kerralla hihu on valinnut nimimerkkinsä hyvin.

Äänestä

Niin ja ongelmana oli?

Äänestä

Oli oikea luku mikä tahansa, niin ei tee jumalastasi yhtään todempaa.

Äänestä

Teismin kieltämistä voi verrata biologisen isän kieltämiseen. Jotkut taitavat jopa kieltää biologisen isänsä. Sellaista toimintaa kutsutaan kapinoinniksi. Kapinointi ei auta. Päinvastoin.
https://www.youtube.com/watch?v=d9nyJ96B62E

Äänestä
  • Ei jaksa kattella tollasii pullarusina efekti filmejä, joissa asiat iroitetaan kontekstistaan, ei sulla mahtais olla sellaista,joka ei ole pullarusina menetelmällä tulkittu ja koottu?

    Äänestä

  • Eipä ihan voikaan. Biologinen isä on olemassa, mutta Jumala ei ole.
    Sekoitat tuossa kieltämisen kaksi eri merkitystä...

    Äänestä

  • Jaa. Vertauskuvasi taas ontuu yuke. Se olisi sama kuin kuvitteellisen biologisen isän kieltäminen, jolla on taikavoimia. Jonka olemassaolon ainoa todiste on 1600 vuotta vanhan kirjan väärinkäännös, jota teikäläiset valelakimiehet(=saarnasuunot) tuputtavat ilman takuita.

    Äänestä

  • EiTaasPullaRusinaa kirjoitti:

    Ei jaksa kattella tollasii pullarusina efekti filmejä, joissa asiat iroitetaan kontekstistaan, ei sulla mahtais olla sellaista,joka ei ole pullarusina menetelmällä tulkittu ja koottu?

    https://www.google.fi/#q=nwo kills

    Äänestä

  • A.Teisti kirjoitti:

    Eipä ihan voikaan. Biologinen isä on olemassa, mutta Jumala ei ole.
    Sekoitat tuossa kieltämisen kaksi eri merkitystä...

    Liha kuuluu biologiseen lisääntymiseen ja vähentymiseen. On muotia vähentyä 10% vuosittain.
    http://thegeorgiaguidestones.com/1010.htm

    Äänestä

  • fda kirjoitti:

    Jaa. Vertauskuvasi taas ontuu yuke. Se olisi sama kuin kuvitteellisen biologisen isän kieltäminen, jolla on taikavoimia. Jonka olemassaolon ainoa todiste on 1600 vuotta vanhan kirjan väärinkäännös, jota teikäläiset valelakimiehet(=saarnasuunot) tuputtavat ilman takuita.

    Joko tunnet esi-isäsi?
    https://www.youtube.com/watch?v=1zz8_MxcnzY

    Äänestä

  • EiTaasPullaRusinaa kirjoitti:

    Ei jaksa kattella tollasii pullarusina efekti filmejä, joissa asiat iroitetaan kontekstistaan, ei sulla mahtais olla sellaista,joka ei ole pullarusina menetelmällä tulkittu ja koottu?

    Nimim. PR, miten pullat liittyävät avaukseesi?
    Oletko AHDHDHDH Kristitty pelle pedo?

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    Liha kuuluu biologiseen lisääntymiseen ja vähentymiseen. On muotia vähentyä 10% vuosittain.
    http://thegeorgiaguidestones.com/1010.htm

    Ja mitähän tuo hölynpölysi oli muka tarkoittavinaan? Osaatko edes itse selittää asian suomeksi?
    Linkkiisi en viitsi edes tutustua, luultavasti se on vielä suurempaa hölynpölyä...

    Äänestä

  • Yurki, sun kanssas on mahdoton keskustella. Sulla on vaan yksi virsi mitä hoet etkä ole ollenkaan kiinnostunut kenen kanssa juttelet.

    Äänestä

  • <>

    Ensinnäkin "teismi" tarkoittaa jumaluskoa eikä kukaan epäile etteikö uskoa jumaliin esiintyisi. Toiseksi ateistit eivät "kiellä" jumalien olemassaoloa, vaan eivät vain näe mitään perustetta uskoa mihinkään jumaliin. Kolmanneksi te uskovaiset kiellätte tuhansia "isäehdokkaita" vaikka ette ole niihin edes tutustuneet.

    Äänestä

  • Isästä ei voi koskaan olla varma ilman todistusta, samoin ei äidistäkään.
    Lapsihan on voitu aloittaa keinohedelmöityksen avulla, käyttäen vuokrakohtua.

    Äänestä

KIrkolla on sanoma mutta se on pelkkää fuulaa. Ateismi on sitä ettei sitää fuulaa niele.

Äänestä

Siksi?

Äänestä

Kun lasketaan mukaan uskonnottomat ja tietysti buddhalaiset niin ei-teistien määrä on maailmalla yli 20%

Suomessa persoonalliseen jumalaan uskoo enää reilusti alle puolet väestöstä.

Äänestä

Kyllä te miljoonat kärpäset saatte syödä paskaanne ihan rauhassa.

Äänestä

Ateisteja on siis kolme kertaa enemmän kuin evankelisluterilaisia kristittyjä.

Äänestä

Maailmassa on kyllä huomattavan paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita haistattamaan pitkät paskat koko uskonnolle. Valitettavasti tosi-uskovilla on ongelma alkaa välittömästi kivittämään/telottamaan näitä, jotka tästä uskaltavat julkisesti puhua. Pointsit tästäkin toiminnasta uskonnollisille fanaatikoille.

Äänestä

Ateistit ovat harhauskovaisia ja heillä on oma ateistikirkko. Ateistit uskoo olevansa isoja apinoita, sen enempää ei uskovaisella voi olla uskoa.

Äänestä

Kun lukee näitä "uskiksien" mietteitä, ei voi muuta kuin kiittää onneaan, että ei ole päätynyt samaan jälkeen jääneiden tiedonpuutteen järjettömyyden "sudenkuoppaan".

Äänestä

Ja siltikin Ilmestyskirjan mukaan vain 144 000 kristittyä, joiden tulee olla syntyperäisiä juutalaisia, "pelastuu"!
Pascalin olisi kannattanut hieman tarkistaa vaakalaskelmiaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vailla-sanomaa kirjoitti:

Siksi vain 3% maailman väestöstä on ateisteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu